Tiedättekö miltä tuntuu olla ihastunut mieheen, jota ei voi koskaan saavuttaa?

Joo tiedän. Vertaan kaikkia aina häneen ja työnnän heidät pois, koska he eivät yksinkertaisesti ole lähelläkään yhtä hyviä kuin tämä yksi. Luulen että ongelma poistuu vain sillä, että joskus tulee vastaan joku vielä parempi ja saa aikaan vielä voimakkaammat tunteet.

Tuttu tunne nuoruudestani, mutta en koskaan tuntenut niitä tyyppejä, vaan olivat kai sitten päiväuniani. Ei elämällä ollutkaan sitä täydellistä prinsessastooria.

Jotenkin keskittymällä välillä muualle ja siirtämällä painopisteitä muualle, vaikka se onkin mielessä. Ajattelemalla että jokaisella on huonoja puolia, vaikka näkee toisen tosi komeana ja hyvänä luonteena, jalustalla. Mitä jos olisit mennyt yhteen ja miehestä paljastuisi yhtäkkiä verkkaripolvipussityyppi joka näyttää aamulla hirviömäiseltä, luonteestakin tulisi esiin ei niin kivoja asioita. Kun ei tunne täysin. Joka tapauksessa huomiopite joskus muualle, ettei ole ihan hypnoosi päällä, vaikka kai olemme jossain ihailuhypnoosissa (paitsi jos kohde vaihtuu).

Tavallaan tiedän. En saanut sen miehen huomiota mitenkään omin avuin, sitten ystävä keksi aivan älyttömän juonen jolla sai meidät tutustumaan.

Ja suhdehan siitä tuli. Ensin aivan mahtavaa, sitten parin kuukauden päästä ihan paskaa.

Ja nyt minulla on se ongelma etten pääse yli enkä edelleenkään voi ajatella muita, vaikka sain turpiini, ja monta kertaa.

Tuntuu että tämä oli se viimeinen mahdollisuus, ja etten uskalla enää, ei minulla ole mitään annettavaa (tämä mies murskasi viimeisenkin itsetunnon), ja silti en vielä ole päässyt yli. Ehkä se on se just että koen luopuvani pienimmästäkin mahdollisuudesta rakkauteen, jos luovun hänestä, en tiedä.

Tinderiin olen mennyt useasti tässä turpiin saatuani, mutta kukaan ei kiinnosta, tai ketään en uskalla tavata. On vain se yksi haamu, joka osoittautui lopulta ihan paskapääksi. Ja minä olen niin helvetin tyhmä että kuvittelen vielä että yhtäkkiä tajuaisikin arvostaa minua ja lakkaisi kohtelemasta noin. Ja silti tiedän sisimmässäni että ei, sitä ei tapahdu.

Tällä hetkellä varmasti aika moni meistä tuntee tätä tunnetta..

Että sydän meinaa pakahtua, mutta kohde on saavuttamaton.

Ihastuminen ilman vastakaikua on miehen elämä pähkinänkuoressa.

Ajan myötä opit että tunteet kuolevat ajan myötä. Ennen pitkää sitä haluaa olla yksin.

Inhimillistä, mut lapsellista jäädä tuohon. Uutta matoa koukkuun, maailmasta löytyy paljon upeita ihmisiä <3

Vierailija kirjoitti:

Joo tiedän. Vertaan kaikkia aina häneen ja työnnän heidät pois, koska he eivät yksinkertaisesti ole lähelläkään yhtä hyviä kuin tämä yksi. Luulen että ongelma poistuu vain sillä, että joskus tulee vastaan joku vielä parempi ja saa aikaan vielä voimakkaammat tunteet.

... tämän kanssa mulla oli siis orastava suhde, eli mikään tuntematon tyyppi ei ollut. Hän vaan totesi että haluaa jotain muuta.

Niinhän se on, että muut eivät silloin kiinnosta, kun on jo yksi, joka on mielessä.

Eiköhän tuo ole yleistä, että aina ei saa häntä, jonka haluaa. Tuttu tunne jokaiselle. Toisille vaan löytyy nopeasti uusia ihastuksia ja jotkut eivät pääse millään haaveestaan irti. Osa on jopa naimisissa ja silti haaveilee vuosikaudet jostain saavuttamattomasta.

Voi veetu mitä teiniroskaa. Mies jos valittaisi samasta asiasta, olisi hän heti ahdistava sikapervo. Mutta kun nainen. Menkää saakeli eteenpäin ja lopettakaa kelaaminen asioista joita ette saa.

Sen jälkeen kun näin Englantilaisen potilaan niin todellakin tiedän. Tiedä sitten olisiko se näyttelijäkään pitemmän päälle ihmistä kummempi jos pitäisi arkea ruveta jakamaan mutta hän nyt tuli heti mieleen kysymyksesstäsi.

Tiedän. Mulla on ikää kuitenkin jo 38v ja sellainen positiivinen uutinen, että kyllä ne lopulta unohtuu. Olen jäänyt tuolla tapaa jumiin jo ainakin kolmeen tyyppiin (joista yksi alaikäisenä). Välissä olen seurustellut ja silloin on sitten unohtunut nuo, joskin tuo keskimmäinen noista kolmesta palasi kyllä seurustelun loputtua taas mieleen uudestaan. Nyt ei ole enää vuosiin tullut, vaikka sinkku olenkin. Nyt olen ihan jumissa edellisessä tapailumiehessä. Ehkä hänkin joskus unohtuu, tai tuskin enää 10v päästä häntä haikailen. Toivottavasti.

Vierailija kirjoitti:

Voi veetu mitä teiniroskaa. Mies jos valittaisi samasta asiasta, olisi hän heti ahdistava sikapervo. Mutta kun nainen. Menkää saakeli eteenpäin ja lopettakaa kelaaminen asioista joita ette saa.

Tuskinpa ihmisten kelaileminen on sulta mitenkään pois. Ei ne sinua valitsisi kuitenkaan vaikka eteenpäin menisivätkin.

Astu kaapista rohkeasti vain. Nyt eletään vuotta 2022.

Haaveilevien opportunistien ongelmia.

Monilla ensirakkaudesta jää tämä sama että ei millään pääse yli.. itsellä myös !!!!!!!

kai se johtenkin johtuu siitä että jos olet todella voimakkaasti välittänyt jostain henkilöstä niin voit jopa tiedostamati vertailla kaikkia häneen , tai jossain tapauksissa alkaa jopa seurustelemaan ihan samankaltaisen tai nimisen tai samannäköisen ihmisen kanssa.... Rakkaus on todellinen asia, jotkut kokevat sen todella voimakkaasti ja jotkut eivät koe ollenkaan, jotkut taas kokevat jotain siltä väliltä. 

On tuttua! tiedän,että pitäisi tavata joku muu,jonka kanssa olisi edes jotain yhteistä ja jonkinlaista kiinnostusta ja ruvettaisiin olemaan...mutta mutta,kun en ole tavannut :O eikä kukaan potentiaalinen ole lähestynyt. Eli uskoisin,että jos elämääni tulee toinen mies,niin tämä toinen unohtuu silloin viimeinkin. Uskon siihen,että elämässä saat sen,mikä on sinulle tarkoitettu.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin keskittymällä välillä muualle ja siirtämällä painopisteitä muualle, vaikka se onkin mielessä. Ajattelemalla että jokaisella on huonoja puolia, vaikka näkee toisen tosi komeana ja hyvänä luonteena, jalustalla. Mitä jos olisit mennyt yhteen ja miehestä paljastuisi yhtäkkiä verkkaripolvipussityyppi joka näyttää aamulla hirviömäiseltä, luonteestakin tulisi esiin ei niin kivoja asioita. Kun ei tunne täysin. Joka tapauksessa huomiopite joskus muualle, ettei ole ihan hypnoosi päällä, vaikka kai olemme jossain ihailuhypnoosissa (paitsi jos kohde vaihtuu).

Niinpä,nainen monesti yliromantisoi kaiken(itseni mukaanlukien :)  ),mutta kun kuukaudenkin olisi saman katon alla tämän päiväunelman kanssa,voisi ne romanttiset hömppätunteet kadota,kun näkisi tyypin oikeasti millainen on :),jos olisi ihan kauhea. Se pitäisi kokea,niin sitten sen viimein varmasti uskoisi. Paitsi jos se tyyppi osottautuisikin mukavaksi :D.

Tiedän. Yritän vaan ajatella että kaikkea ei aina voi saada. Jos meidät on tarkoitettu yhteen niin asiat kyllä etenevät aikanaan itsestään.

Kyllä mä tiedän.

Olen 30+ vuotta ja tyytyväinen elämääni.

En ole mitään vailla.

Mutta silti.

Sydän huutaa sitä ikävää.

Kohde niin saavuttomattomissa kuin olla vaan voi.