Lue keskustelun säännöt.
Oletko ollut lemmikkisi tukena, kun se on laitettu ikuiseen uneen
11.10.2022 |
Työkaveri kertoi, että he jättivät kissansa eläinlääkäriin ja lähtivät samantien kotiin, kun eivät halunneet nähdä kissansa kuolemaa. Olin ihmeissäni, kun itse olen aina saattanut lemmikin viimeiseen uneen siinä vierellä.
Onko muita, jotka eivät halua nähdä lemmikkinsä kuolemaa eläinlääkärissä?
Kommentit (36)
Kyllä olen ollut, kissojen, koirien ja hevosteni. Pahinta olisi, etten voisi olla lemmikin äärellä viimeisellä hetkellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotenkin outoa, että ihminen saa päättää, koska lemmikki kuolee. Samat ihmiset kauhistelevat karjankasvatusta ja sitten tunteettomasti päättävät, että nyt on yhden perheenjäsenen aika menehtyä.
Olen ollut koirien ja kissojen tukena, mutta ymmärrän kyllä niitä herkempiäkin ihmisiä, jotka eivät siihen kykene, vaikka rakastaisivat lemmikkejään enemmän kuin ketään ihmisiä koskaan.
Olin Enon tukena soutajana, kun hän laittoi mummolan uuden kissapoikueen hamppusäkkiin ja pudotti ison kiven kanssa veneestä järveen mummolassa 60-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, että ihminen saa päättää, koska lemmikki kuolee. Samat ihmiset kauhistelevat karjankasvatusta ja sitten tunteettomasti päättävät, että nyt on yhden perheenjäsenen aika menehtyä.
Ehkä jotkut ovatkin. Ajattelen, että suurin osa kuitenkin päätyy lopettamiseen kun kaikki keinot käytetty. Se on kuitenkin armollisempaa kuin monisairaan kuurosokean koiran pitäminen. Se koira kun ei tilaansa ymmärrä, ehkä jopa kokee suunnatonta stressiä siitä, että ei näe eikä kuule. Olen nähnyt monta tuttavan koiraa sellaisessa tilassa että olen varma eläinlääkärin ehdottaneen lopettamista jo kuukausia sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin Enon tukena soutajana, kun hän laittoi mummolan uuden kissapoikueen hamppusäkkiin ja pudotti ison kiven kanssa veneestä järveen mummolassa 60-luvulla.
Kauheaa! Siis aivan hirveää 😭
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, että ihminen saa päättää, koska lemmikki kuolee. Samat ihmiset kauhistelevat karjankasvatusta ja sitten tunteettomasti päättävät, että nyt on yhden perheenjäsenen aika menehtyä.
No ei siinä päätetä, kuka lähtee vaan kuka lähtee mahdolisimman kuvittuomasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Lemmikin tukena" Vi**u, mitä lässytystä!
Pidin vessan seinästä tukea, kun vedin exän kultakalat ja platyt vessanpöntöstä viemäriin erossa.
Olitpa "kova" jätkä.
Meillä jokainen koiravanhus sai olla oman rakkaan ihmisensä sylissä, kun sai sen piikin joka nukutti ikiuneen.
Itse pidin sylissä rakasta koira vanhusta vielä hänen kuoltuaan ainakin 20min ja itkin.
Juttelin koira mummolleni rauhallisesti koko toimenpiteen ajan.
En ikinä olisi voinut edes kuvitella tilannetta ettenkö olisi ollut koiraani saattelemassa rajan yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei se ehkä lemmikillekään paras ole, jos omistaja valtoimenaan itkee. Lienee tuossa tilanteessa parempi, että joku muu vie.
Kun meidän hamsteri jouduttiin lopettamaan, niin eläinlääkäri sanoi menevänsä lopetustoimenpiteen eri huoneeseen. Hyvästeltiin hamsu sitä ennen, pidettiin sylissä ja siliteltiin. En tajunnut siinä tilanteessa edes kysyä, että olisimmeko me saaneet tulla mukaan toimenpidehuoneeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina kun mahdollista. Kanit kuolivat yöllä nukkuessani, eivät tietysti samaan aikaan, oli muutama vuosi välissä, mutta molemmat yön aikana yksin. Koira kuoli ennen kuin ehdittiin eläinlääkäriin, olin paikalla. Toinen koira lopetettiin eläinlääkärissä ja olin sielläkin paikalla. Yksi kissa myös eläinlääkärillä läsnäollessani. Viimeisin kissa kuoli kotona syliini, kun en saanut päivystävää eläinlääkäriä kiinni ennen kuolemaa. Surullista ja raastavaahan se on, mutta kuuluu asiaan olla vierellä viimeiseen asti.
Kyllä tietysti jokaisen.Viimeisin koiramme nukutettiin kotona,koska pelkäsi mennä aina eläinlääkäriin.Eläimet on olleet meidän karvaisia lapsia.
Ja jokaista surtu niin paljon,ettei oteta enää yhtäkään!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, olen pitänyt sitä itsestään selvänä että olen vierellä. Jyrsijöistä yksi rotta lopetettiin kotona (sukulainen eläinlääkäri niin hoitui sillä kertaa näin helposti kun pääsi paikalle) ja yksi marsu klinikalla. Muut jyrsijät kuolleet omia aikojaan kun eipä ne aina oireile näkyvästi jos jotain on.
Koirani lopetuksessa olin myös tottakai mukana, tuli tosi yllättäen vain se tilanne, olin ajatellut että olisi jotain hoidettavissa olevaa vaivana, vaikka ikää olikin jo 13v. Oli kuitenkin viimeseen asti leikkisä ja söi. Menin selvittämään äkisti samana aamuna alkanutta oireilua ja paljastui useisiin sisäelimiin levinnyt kasvain ja koira lääkärin mukaan jo erittäin kipeä, joten päätettiin että pääsee tuskistaan samalla käynnillä. Sain noin vartin olla koiran kanssa kahdestaan vastaaonttohuoneessa ja hyvästellä, sitten lääkäri tuli nukuttamaan ikiuneen. Kyllä mä siinä kovasti itkin, mutta hyvästijättöjen aikana yritin olla mahdollisimman rauhallinen ja silittelin sylissä pitäen vain kun koira muutenkin oli tilanteessa stressaantunut ja oltiin pitkään odotettu päivystysjonossa ensin. Pahin itku tuli vasta lähtiessä klinikalta.
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outoa, että ihminen saa päättää, koska lemmikki kuolee. Samat ihmiset kauhistelevat karjankasvatusta ja sitten tunteettomasti päättävät, että nyt on yhden perheenjäsenen aika menehtyä.
Oma koirani sairastui johonkin, mahdollisesti syöpään mutta varmuutta ei ehditty koskaan samaan, kun meni niin nopeasti huonoon kuntoon. Alkoi pieninä harmittoman kuuloisina köhäyksinä. Vain viikkoja myöhemmin viimeisenä aamunaan kakoi ja oksenteli hurjasti vähän väliä, ei kyennyt olemaan lainkaan makuullaan, hotki vettä ja pissasi tunnin välein, tuupertui kun yritti viedä ulos pissalle, voi silmiinnähden huonosti. Nestettä oli alkanut kertymään lisääntyvällä vauhdilla keuhkoihin ja koko kehoon, eikä nesteenpoistolääkitystä voinut enää nostaa. Oltiin juostu yli tonnin edestä eläinlääkäreillä ja spesialisteilla niinä viikkoina syyn ja hoitokeinon löytymisen toivossa. Sinä viimeisenä aamuna päädyin ratkaisuun, etten pitkitä koirani kärsimyksiä enää yhtään, ja lähdin saattamaan sitä eläinlääkäriin viimeiselle matkalleen. Koin hirvittävää syyllisyyttä, etten ollut tehnyt päätöstä jo vähän aiemmin, jotta koiraparka olisi säästynyt niiltä tuskilta, joita sillä lopussa oli.
Sinäkö olisit antanut koiran vain kärsiä ja kitua itsekseen pois? Hukkua keuhkoissa olevaan nesteeseen? Toivottavasti et.
"Lemmikin tukena" Vi**u, mitä lässytystä!
Pidin vessan seinästä tukea, kun vedin exän kultakalat ja platyt vessanpöntöstä viemäriin erossa.