Teoria narsismista
Narsistin minuus on tyhjä. N tarvitsee ihmisiä ympärilleen kertomaan kuka hän on (eli ihailemaan) aivan jatkuvasti. N ei ole kukaan eikä mitään yksin vaan aina jossain suhteessa johonkin (parempi kuin, yhtä hyvä kuin, saavuttanut tämän asian, omistaa tämän asian). Ei koskaan ihan vain paljaana henkilönä itsenään.
- N ei välitä ihmisistä, joilta ei saa egolleen pönkitystä eikä henkilökohtaiselle brändilleen arvoa (esim itseään tunnetummat/menestyneemmät henkilöt). N halveksii ihmisiä joiden ns. arvo on alempi kuin hänen.
- N tuntee, että hänen tuttavapiirin menestys ja suosio tarkoittaa samalla hänen omaa ansiotaan (name droppaus, kehuskelu kenet tuntee). Samoin lapsen ansiot ovat Narskun itsensä ansioita (koska lapsi on pelkkä itsensä jatke).
- N on erittäin heikko. Hän rakentaa minuutensa toisten ihmisten varaan. Heiltä saatu vakuuttelu, huomio, suosio, ihailu, validaatio on elintärkeää. Siksi N on niin taitava kääntämään huomion itseensä ja manipuloimaan tunteita, koska hän kokee kuolevansa ilman muita ihmisiä.
Pahinta ja vaarallisinta mitä voit narsistille tehdä on riisua ja tehdä arvottomaksi hänen nimikkeensä ja tittelinsä sekä kieltää häneltä toisten ihmisten antama jatkuva vakuutus olemassaolon oikeutuksesta.
Kommentit (31)
Natsistihullu taas elää, kun saa paasata narsistista
Vierailija kirjoitti:
Tottahan tuo on. Ei narsisti kestä olla olemattomuudessa, koska kokee olevansa muiden yläpuolella ja siihen kokemukseen tarvitaan niitä muita, jotka voi talloa alleen, että olisi siellä yläpuolella.
Tai siis kokee olevansa muiden yläpuolella vasta kun saa tallottua muita alleen. Muussa tapauksessa aivan jäätävä päteminen ja epätoivoinen takertuminen itseään ns. ylempiin ihmisiin että saisi heiltä jotain murusia minuutensa rakentamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Natsistihullu taas elää, kun saa paasata narsistista
En ole koskaan ennen kirjoittanut tänne narsismista, mutta whatever

En sanonutkaan että olisit _tänne_

No en kyllä mihinkään. Mitä sä haet tässä

Mikä saa sinut teoretisoimaan narsismista?

Kiinnostus psykologiaan ja varsinkin sen varjopuoliin joita löytyy meistä kaikista.
Kysy multa vaan suoraan kun kuitenkin luulet että olen joku tietty tyyppi. Takaan etten voi mitenkään olla.
Kummallista ap, että jotkut ns. narsissit elävät ja asuvat täysin yksin, sinkkuina.
Melkein erakkoina.
Mutta ovat älykkäitä, eivätkä pidä suutaan kiinni esimerkiksi ammattiasioissa, kun tietävät puhuvansa asiaa ja olevansa oikean jäljillä.
Juuri näitä osaavia ja aikaansaavia ihmisiä kutsutaan työelämässä narsisteiksi.
Vain siksi, että heitä kadehditaan ja he saavat työpaikoilla läpi asioita. pelkästään osaamisen ja ammattitaitonsa takia.
Tietenkin tälläisessä ihmisessä on jotain vikaa, narsistahan se on.
Vaikka tämän ihmisen ideat ja oivallukset tuottavat yritykselle suuria tulosta ja voittoa.
Itseasiassa Suomessa on vähän narsisteja, sanan varsinaisessa merkityksessä.
Narsisteja on naisten mielestä kaikki ne miehet, joiden kanssa heillä ei seurustelu, yhdessäolo, avoliitto ja avioliitto ole onnistnut.
Miesten kanssa joilla on omakin tahto, ja joka ei kaikissa asioissa tanssi ja hypi naisen mielen mukaan.
Naiset aina luulee, että joka ikistä miestä ohjaillaan perseellä ja tisseillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natsistihullu taas elää, kun saa paasata narsistista
En ole koskaan ennen kirjoittanut tänne narsismista, mutta whatever
En sanonutkaan että olisit _tänne_
No en kyllä mihinkään. Mitä sä haet tässä
Mikä saa sinut teoretisoimaan narsismista?
Kiinnostus psykologiaan ja varsinkin sen varjopuoliin joita löytyy meistä kaikista.
Kysy multa vaan suoraan kun kuitenkin luulet että olen joku tietty tyyppi. Takaan etten voi mitenkään olla.
En ajattele että olisit joku tietty tyyppi. Kirjoituksesi antaa sinusta pakkomielteisen kyökkipsykologin kuvan.

Sukupuolia ei ole!

Kyllä on maailma päivä päivältä sairaampi. Tulispa ydinsota niin loppuisi tämä sekoilu.
Miten esimerkiksi erottelet tarpeen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja positiivisen palutteen saamisen ja antamisen merkityksen vuorovaikutuksessa, narsistisesta tarpeesta?
Eiköhän suurin osa ymmärrä eron omien ja kumppanin tai tuttavien saavutusten välillä.
Useimiten viihtyy heidän seurassaan, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja joiden kanssa on helppo olla ja keskustella. Samoin joiden seurassa kokee olevansa rakastettu ja vuorovaikutus on vastavuoroista.
Harva pari- tai ystävyyssuhde toimii yksisuuntaisena.
Henkilö tuli paikalle pahalla päällä, josta olisin voinut mainita. Tiettävästi syynä opintolainaselkkaus pankissa, josta tuohtuneena kertoili.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Natsistihullu taas elää, kun saa paasata narsistista
En ole koskaan ennen kirjoittanut tänne narsismista, mutta whatever
En sanonutkaan että olisit _tänne_
No en kyllä mihinkään. Mitä sä haet tässä
Mikä saa sinut teoretisoimaan narsismista?
Kiinnostus psykologiaan ja varsinkin sen varjopuoliin joita löytyy meistä kaikista.
Kysy multa vaan suoraan kun kuitenkin luulet että olen joku tietty tyyppi. Takaan etten voi mitenkään olla.
En ajattele että olisit joku tietty tyyppi. Kirjoituksesi antaa sinusta pakkomielteisen kyökkipsykologin kuvan.
Minä en tee sillä tiedolla yhtään mitään, millaiseksi kuvittelet tekstien kirjoittajan ihmisenä kun sitä ei kysytty :D
Vierailija kirjoitti:
Miten esimerkiksi erottelet tarpeen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja positiivisen palutteen saamisen ja antamisen merkityksen vuorovaikutuksessa, narsistisesta tarpeesta?
Siitä, että N on valmis vaikka kyseenalaisiin keinoihin koska tarvitsee sitä elääkseen. Toinen toivoo ja arvostaa, N kokee minuutensa uhatuksi jos ei saa sitä.
Vierailija kirjoitti:
Miten esimerkiksi erottelet tarpeen sosiaaliseen kanssakäymiseen ja positiivisen palutteen saamisen ja antamisen merkityksen vuorovaikutuksessa, narsistisesta tarpeesta?
Eiköhän suurin osa ymmärrä eron omien ja kumppanin tai tuttavien saavutusten välillä.
Useimiten viihtyy heidän seurassaan, jotka ovat kiinnostuneita samoista asioista ja joiden kanssa on helppo olla ja keskustella. Samoin joiden seurassa kokee olevansa rakastettu ja vuorovaikutus on vastavuoroista.
Harva pari- tai ystävyyssuhde toimii yksisuuntaisena.
Onhan siinä ihan valtava ero, haluta hyväksyntää ja arvostusta normaalilla tavalla hyvissä ihmissuhteissa vs. Tarvita pakkomielteisesti ihailua lähes keneltä vain, mutta erityisesti ns. tärkeiltä ihmisiltä.
Itse uskon siihen teoriaan, että narsismi on autismikirjon häiriö.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Melekosta teinin vuodatusta 😂
Ironista