Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Dissosisaatio, pakko-oireinen häiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö
Kommentit (21)
On ne yleensä vakavempia sairauksia/häiriöitä kuin vaikkapa paniikkihäiriö. Niitä on vaikea hoitaa eikä lääkkeistä niihin ole oikein apua
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaan kanssa eläminen on ainakin yhtä helvettiä. Pettämistä valehtelua omistushalua. Välillä ollaan niin rakastuneita ja toisessa hetkessä petetään ja vihataan
Itselläni ollut dissosiaatiohäiriö ja epävakaan piirteitä, helvettiä ne olivat ja vaikeita "korjata", mutta ei onneksi mahdotonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaa on kuin bipo mutta mielialojen vaihtelu on nopea tempoisempaa. Ocd voi olla hyvinkin invalidisoivaa. Dissosisaatio riippuu oireilusta. Sitä on monenlaista muotoa
Vakavia ja vaikeita hoitaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Epävakaa on persoonallisuushäiriö, kaksisuuntainen taas mielialahäiriö. Molemmat ovat vaikeita diagnooseja, mutta joillakin oireet ovat kevyempiä kuin toisilla. Epävakaiden ja kaksisuuntaisten ero on siinä, että epävakaalla mieliala saattaa muuttua monta kertaa päivän aikana, kun taas kaksisuuntaisella se vaihtuu kausittain. Epävakailla ei myöskään ilmene kaksisuuntaisilla esiintyvää maniaa. Joskus näitä on vaikea erottaa toisistaan, koska on olemassa myös sekamuotoinen bipolaarihäiriö, joka muistuttaa oireistoltaan aika paljon epävakaata persoonallisuutta. Näiden molempien hoitoon käytetään samoja lääkkeitä.
Ocd eli pakko-oireinen häiriö on vieläkin aika huonosti tunnettu, mutta suht yleinen ahdistuneisuushäiriöiden alalaji. Lievät oireet eivät juuri haittaa elämää, mutta kun oireita on paljon, ne voivat todellakin lamauttaa koko ihmisen. Masennuslääkkeillä sairaus voidaan kuitenkin hoitaa lähes oireettomaksi, joskin stressi saattaa laukaista sen uudelleen.
Dissosiaatiohäiriö johtuu lähes aina traumaattisesta tapahtumasta, ja sen oireet vaihtelevat todella paljon ihmisestä ja siitä kuinka kamalia tapahtuneet asiat ovat olleet. Oireita on niin paljon erilaisia, että suosittelen etsimään netistä tietoa jos kiinnostaa. Dissosiaatioita on myös hyvin vaikea selittää sellaiselle ihmiselle, joka niitä ei ole kokenut.
On tutkittu, että traumataustan omaavilla on suurempi riski saada epävakaa, bipolaari tai pakko-oireita. Myös bipolaareilla ja epävakailla on muita useammin esim. pakko-oireita. Nämä mukavat elämää rajoittavat ongelmat sattuvat usein tulemaan käsikynkässä :)
Olen itse ocd:ta sairastava bipolaari, jolla on ajoittaisia dissosiaatioita. Elämäni ei ole koskaan helppoa, mutta siihen voi vaikuttaa hyvin paljon omilla elämäntavoilla, ja ottamalla lääkkeet ajallaan. Olen itse onnistunut opiskelemaan kaksi ammattia, ja käyn suht vaativissa töissä. Minulla on myös toimiva parisuhde, eli elämän perusasiat ovat kunnossa. Kerron tämän siksi, koska haluan ihmisten tietävän, että myös mt-ongelmaiset voivat pärjätä elämässään :)
Tsemppiä kohtalotovereille!
T. Pakko-oireinen Dissobipo
Olen epävakaa ja kyllä mullakin on kausittaista vaihtelua kaiken muun vaihtelun lisäksi. Keväisin on enemmän energiaa ja kohonneempi mieliala, esim.
Terapia (DKT) auttoi tosi paljon ja nyt en ehkä enää kriteereitä täysin täytäkään. Kun oppii ymmärtämään omia piirteitään, niiden kanssa tulee paljon paremmin toimeen. Yleisestikin kaikenlainen tasapaino ja harmonia elämässä rauhoittaa ja helpottaa meininkiä, jolloin sitä mielialojen vaihtelua ei niin paljon esiinny eikä ylipäänsä ne mielialat syöksy tai ampaise niin ylös tai alas eikä kestä niin pitkään palautua taas tasapainoon niistä. Terapia auttoi valtavasti tässä, että en ota tunteitani enää niin vakavasti vaan osaan paremmin antaa niiden mennä ohi (tekisi hyvää aika monelle muullekin ihmiselle...).
Kaikilla meillä on persoonassamme epävakaita, narsistisia, epäluuloisia, estyneitä ym. piirteitä ja se nyt sattuu ihmisyyteen kuulumaan. Häiriöksihän se diagnosoidaan siinä vaiheessa jos ne piirteet on niin voimakkaita ja hallitsemattomia että haittaavat elämää. "Vaikka persoonallisuushäiriöt ovatkin luonteeltaan henkilön persoonallisuudelle ominaisia itsepintaisia reaktio- ja käytöstapoja, niiden jäykkyys ja joustamattomuus saattaa iän myötä keventyä" (https://www.terveyskirjasto.fi/dlk00407) Allekirjoitan tämän, elämäni oli nuorempana todella epävakaata, mutta nyt neljänkympin korvilla osaan aivan eri taidoin hakeutua tasapainon puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni on nämä kaikki, käsittääkseni yllättävän yleinenkin kombo traumataustaisilla.
Epävakaus on tosiaan persoonallisuushäiriö, en lähtisi vertaamaan kaksisuuntaiseen. Identiteetti puuttuu, sisällä nakertaa ikuinen tyhjyys ja ahdistus. Mieliala heittelee paljon. Lääkettä tähän ei varsinaisesti ole, mutta dkt-terapia on monelle hyvä kokemus ja lievittää usein oireilua. Keski-iän kynnyksellä suurin osa on jo rauhoittunut huomattavasti. Päihteistä tulisi pysyä erossa, voivat sysätä epävakaan tekemään jotain ikävää itselleen, tai esim. laukaista psykoosin (monella alttius).
Pakko-oireiseen häiriöön ei ole Suomessa kuin muistaakseni kolme tai neljä lääkettä, ja jos yksikään niistä ei auta tai sovi, sitten joutuu olemaan omillaan. Näin kävi itselleni, mutta pärjään ihan ok. Itselläni ajatuspainotteinen muoto, eli päässäni pyörii ikäviä ajatuksia mm. läheisiä koskien, jotka vaativat tekemään jotain outoa (esim. koskemaan tiettyjä asioita tarpeeksi monta kertaa), jottei läheisille kävisi mitään. Tiedostan itse näiden olevan ns. huuhaata, ja siksi vastustaminen tuntuu aika helpolta, joskin kuormittavalta. Osalla häiriö on kuitenkin paljon, paljon pahempi.
Dissosiaatiota esiintyy eri muotoisena, sitäkin. Voi olla esim. tunnetta että ei ole oma itsensä, elää väärässä paikassa, kaikki näyttää ja tuntuu feikiltä...hankala selittää. Joskus sitä istuu sohvalla miettimässä omiaan, ja ns. katoaa, sitten säpsähtää takaisin- ja onkin kulunut vaikka tunti. Toisinaan oma peilikuva näyttää vääränlaiselta. Muutakin on, ihmisestä riippuen.
Dissosiaatio kuuluu yleensä jossain määrin epävakauteen, sehän on äärimmäinen ahdistusoire. Epävakaan oireilu vaihtelee suuresti ihmisestä riippuen. Yhteistä on aina esim. äärimmäisen heikko itsetunto ja kovat pelot hylätyksi/torjutuksi tulemisesta. Oikeanlaisella hoidolla oireilua voidaan lievittää niin, etteivät diagnostiset kriteerit enää täyty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nämä kaikki, käsittääkseni yllättävän yleinenkin kombo traumataustaisilla.
Epävakaus on tosiaan persoonallisuushäiriö, en lähtisi vertaamaan kaksisuuntaiseen. Identiteetti puuttuu, sisällä nakertaa ikuinen tyhjyys ja ahdistus. Mieliala heittelee paljon. Lääkettä tähän ei varsinaisesti ole, mutta dkt-terapia on monelle hyvä kokemus ja lievittää usein oireilua. Keski-iän kynnyksellä suurin osa on jo rauhoittunut huomattavasti. Päihteistä tulisi pysyä erossa, voivat sysätä epävakaan tekemään jotain ikävää itselleen, tai esim. laukaista psykoosin (monella alttius).
Pakko-oireiseen häiriöön ei ole Suomessa kuin muistaakseni kolme tai neljä lääkettä, ja jos yksikään niistä ei auta tai sovi, sitten joutuu olemaan omillaan. Näin kävi itselleni, mutta pärjään ihan ok. Itselläni ajatuspainotteinen muoto, eli päässäni pyörii ikäviä ajatuksia mm. läheisiä koskien, jotka vaativat tekemään jotain outoa (esim. koskemaan tiettyjä asioita tarpeeksi monta kertaa), jottei läheisille kävisi mitään. Tiedostan itse näiden olevan ns. huuhaata, ja siksi vastustaminen tuntuu aika helpolta, joskin kuormittavalta. Osalla häiriö on kuitenkin paljon, paljon pahempi.
Dissosiaatiota esiintyy eri muotoisena, sitäkin. Voi olla esim. tunnetta että ei ole oma itsensä, elää väärässä paikassa, kaikki näyttää ja tuntuu feikiltä...hankala selittää. Joskus sitä istuu sohvalla miettimässä omiaan, ja ns. katoaa, sitten säpsähtää takaisin- ja onkin kulunut vaikka tunti. Toisinaan oma peilikuva näyttää vääränlaiselta. Muutakin on, ihmisestä riippuen.
Mitkä kyseiset lääkkeet ovat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nämä kaikki, käsittääkseni yllättävän yleinenkin kombo traumataustaisilla.
Epävakaus on tosiaan persoonallisuushäiriö, en lähtisi vertaamaan kaksisuuntaiseen. Identiteetti puuttuu, sisällä nakertaa ikuinen tyhjyys ja ahdistus. Mieliala heittelee paljon. Lääkettä tähän ei varsinaisesti ole, mutta dkt-terapia on monelle hyvä kokemus ja lievittää usein oireilua. Keski-iän kynnyksellä suurin osa on jo rauhoittunut huomattavasti. Päihteistä tulisi pysyä erossa, voivat sysätä epävakaan tekemään jotain ikävää itselleen, tai esim. laukaista psykoosin (monella alttius).
Pakko-oireiseen häiriöön ei ole Suomessa kuin muistaakseni kolme tai neljä lääkettä, ja jos yksikään niistä ei auta tai sovi, sitten joutuu olemaan omillaan. Näin kävi itselleni, mutta pärjään ihan ok. Itselläni ajatuspainotteinen muoto, eli päässäni pyörii ikäviä ajatuksia mm. läheisiä koskien, jotka vaativat tekemään jotain outoa (esim. koskemaan tiettyjä asioita tarpeeksi monta kertaa), jottei läheisille kävisi mitään. Tiedostan itse näiden olevan ns. huuhaata, ja siksi vastustaminen tuntuu aika helpolta, joskin kuormittavalta. Osalla häiriö on kuitenkin paljon, paljon pahempi.
Dissosiaatiota esiintyy eri muotoisena, sitäkin. Voi olla esim. tunnetta että ei ole oma itsensä, elää väärässä paikassa, kaikki näyttää ja tuntuu feikiltä...hankala selittää. Joskus sitä istuu sohvalla miettimässä omiaan, ja ns. katoaa, sitten säpsähtää takaisin- ja onkin kulunut vaikka tunti. Toisinaan oma peilikuva näyttää vääränlaiselta. Muutakin on, ihmisestä riippuen.
Mitkä kyseiset lääkkeet ovat?
Aikuisikäisen potilaan pakko-oireisen häiriön lääke- ja neuromodulaatiohoidot
https://www.duodecimlehti.fi/duo16321
Eiköhän nuo ole kaikki normaaleja ihmisten ominaisuuksia, joita sitten toisilla on överiliikaa ja toisilla liian vähän.
Jos kyse on itsestäsi, niin suhtaudu itseesi rakkaudella ja hyväksynnällä ja etsi apua. Sellaista hyvää ja laadukasta apua, sekä virallisilta että itsehoitopuolelta, mitä vaikeammat oireet, sitä enemmän virallista kanavaa painottaen.
Jos kyse on jostain läheisestä, niin mieti, että hän ei ole ihmisenä sen kummempi kuin sinäkään, mutta reagoi asioihin eri tavalla, koska jokin tekijä jossain (aika varhaisessa) elämänvaiheessa on rikkonut normaalin reaktiolinkityksen.
Jos kyse on vaikka potentiaalisesta kumppanista, niin mieti oireiden vakavuutta. Lievät oireet ja hyvä hoito (ja ennen kaikkea hoitomyöntyväisyys) eivät välttämättä ole maailmanloppu. Mutta tarkkaile ja etene rauhassa.
Välitä silti ihmisistä, älä lokeroi. Saman diagnoosin alle menee todella monenlaista vipeltäjää, ja senkin olen huomannut, että psykiatri diagnosoi lokeroin, mutta ei aina osu (ainakaan ensimmäisellä) tismalleen oikeaan lokeroon, ja toisaalta ne lokerot on vaan lokeroita, meille liian ahtaita.
Jos kuitenkin todellisuudentajun kans ei ole mitään oikeita ongelmia, niin sekin on jo tosi hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Epävakaan kanssa eläminen on ainakin yhtä helvettiä. Pettämistä valehtelua omistushalua. Välillä ollaan niin rakastuneita ja toisessa hetkessä petetään ja vihataan
Niin, sen yhden epävakaan. Ja varmasti monen muun. Mutta silti ei kannata ihan heti leimata. Montaa ei arvaa päältäpäin epävakaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Epävakaan kanssa eläminen on ainakin yhtä helvettiä. Pettämistä valehtelua omistushalua. Välillä ollaan niin rakastuneita ja toisessa hetkessä petetään ja vihataan
En mä ole ainakaan pettänyt. Myös ikä rauhoittaa epävakaata. Kaksisuuntainen muija se vasta maniassa paineli menemään huumeita jakoi kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Itselläni on nämä kaikki, käsittääkseni yllättävän yleinenkin kombo traumataustaisilla.
Epävakaus on tosiaan persoonallisuushäiriö, en lähtisi vertaamaan kaksisuuntaiseen. Identiteetti puuttuu, sisällä nakertaa ikuinen tyhjyys ja ahdistus. Mieliala heittelee paljon. Lääkettä tähän ei varsinaisesti ole, mutta dkt-terapia on monelle hyvä kokemus ja lievittää usein oireilua. Keski-iän kynnyksellä suurin osa on jo rauhoittunut huomattavasti. Päihteistä tulisi pysyä erossa, voivat sysätä epävakaan tekemään jotain ikävää itselleen, tai esim. laukaista psykoosin (monella alttius).
Pakko-oireiseen häiriöön ei ole Suomessa kuin muistaakseni kolme tai neljä lääkettä, ja jos yksikään niistä ei auta tai sovi, sitten joutuu olemaan omillaan. Näin kävi itselleni, mutta pärjään ihan ok. Itselläni ajatuspainotteinen muoto, eli päässäni pyörii ikäviä ajatuksia mm. läheisiä koskien, jotka vaativat tekemään jotain outoa (esim. koskemaan tiettyjä asioita tarpeeksi monta kertaa), jottei läheisille kävisi mitään. Tiedostan itse näiden olevan ns. huuhaata, ja siksi vastustaminen tuntuu aika helpolta, joskin kuormittavalta. Osalla häiriö on kuitenkin paljon, paljon pahempi.
Dissosiaatiota esiintyy eri muotoisena, sitäkin. Voi olla esim. tunnetta että ei ole oma itsensä, elää väärässä paikassa, kaikki näyttää ja tuntuu feikiltä...hankala selittää. Joskus sitä istuu sohvalla miettimässä omiaan, ja ns. katoaa, sitten säpsähtää takaisin- ja onkin kulunut vaikka tunti. Toisinaan oma peilikuva näyttää vääränlaiselta. Muutakin on, ihmisestä riippuen.
Höpö höpö mikään identiteetti uuvu epävakaalta mitä olen havainnut niin dissosatiivinen se hukassa on ja on monia eri persoonia siinä.
Alue: Aihe vapaa
Vertaisin epävakaata ainakin samankaltaiseksi kuin kaksisuuntaista vaikka kaksisuuntainen onkin sairaus ja epävakaa häiriö mutta ovat aika samanlaisia oirekuvaltaan