Hei! Kertokaa kokemuksia siitä, kuinka mielialalääkkeiden pitkän käytön jälkeisestä tunteettomuudesta on toivuttu

Siihen tunnekylmyyteen tottuu. Ei tunteet ole kuolleet, ne eivät vain vaikuta niin voimakkaasti elämään.

Öööhhh hyvä kysymys. Mielenvoimalla. Ei muu auta kum kylmän viileesti painaa niiden vierotusoireiden läpi. Terveelliset elämäntavat nopeuttaa normaaliksi palautumista ja se että hyväksyt sen nykyisen tilan helpottas sitä hetkeä. Eli siinäpä parhaat. Itse lopetin 10kk sitten ja parannusts tullut noin 70 prosenttia eli vielä on matkaa mutta ehdottomasti mahdollista. Onnee matkaan vaikka se ei helpoin olekkaan.

Tunteet alko palautumaan noin. 6kk jälkeen. Ei kannata enää jatkaa niiden lääkkeiden käyttämistä tai pitkität sun parantumista.

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Vierailija kirjoitti:

Siihen tunnekylmyyteen tottuu. Ei tunteet ole kuolleet, ne eivät vain vaikuta niin voimakkaasti elämään.

Vaikea tottua ja hyväksyä tunteiden latistumista, kun ennen niitä oli ihan tarpeeksi. Ei sitä voi hyväksyä. Enkä halua hyväksyä. Haluan löytää ratkaisun.

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Yritä olöa tekemättä semmosia asioita mitkä ei tuo hyvää oloa lisätä niiden tilalle enemmän mitkä asiat tuntuu tuovan jotain hyvää oloa vaikka tiedän että olet vasta parantumassa. Sitkeys on se avain tässä ja päättäväisyys. Nyt lopetat ja menet niiden vierotusoireiden läpi, muuta taikapilleriä ei oikeastaan ole. Ei taikavoimat auta vaan se, että olet vuoden ilmqn lääkkeitä ja vuoden päästä huomaat, että olet paremmassa kunnossa ja tulet kiittämään minua.

Vierailija kirjoitti:

Öööhhh hyvä kysymys. Mielenvoimalla. Ei muu auta kum kylmän viileesti painaa niiden vierotusoireiden läpi. Terveelliset elämäntavat nopeuttaa normaaliksi palautumista ja se että hyväksyt sen nykyisen tilan helpottas sitä hetkeä. Eli siinäpä parhaat. Itse lopetin 10kk sitten ja parannusts tullut noin 70 prosenttia eli vielä on matkaa mutta ehdottomasti mahdollista. Onnee matkaan vaikka se ei helpoin olekkaan.

Saanko kysyä mitä lääkkeitä käytit ja kauanko? Itselläni on myös ilmeisesti masennusta, ja siihen nyt määrättiin Brintellixiä, mutta en haluaisi sitä käyttää, koska osittain tuntuu että masennukseni johtuu tämän tilan tiedostamisesta. Eli masennun siitä, kun en tunne normaalisti, jos ollenkaan. Lääkkeitä käyttänyt viitisen vuotta ja nyt riittää.

Jossain vaiheessa aloin itse itkeä ihan mistä syystä tahansa ja koko ajan. Ne kaikki itkemättömät itkut vaan tulivat ulos.

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öööhhh hyvä kysymys. Mielenvoimalla. Ei muu auta kum kylmän viileesti painaa niiden vierotusoireiden läpi. Terveelliset elämäntavat nopeuttaa normaaliksi palautumista ja se että hyväksyt sen nykyisen tilan helpottas sitä hetkeä. Eli siinäpä parhaat. Itse lopetin 10kk sitten ja parannusts tullut noin 70 prosenttia eli vielä on matkaa mutta ehdottomasti mahdollista. Onnee matkaan vaikka se ei helpoin olekkaan.

Saanko kysyä mitä lääkkeitä käytit ja kauanko? Itselläni on myös ilmeisesti masennusta, ja siihen nyt määrättiin Brintellixiä, mutta en haluaisi sitä käyttää, koska osittain tuntuu että masennukseni johtuu tämän tilan tiedostamisesta. Eli masennun siitä, kun en tunne normaalisti, jos ollenkaan. Lääkkeitä käyttänyt viitisen vuotta ja nyt riittää.

Kiitos että kysyt, joo tota jotain antipsykootteja pari vuotta about. Veikkaan että sinun lääkkeesi ei ihan niin äkäsiä ole eli varmaan sama parannus aika sulla kun mulla ellei nopeampi. Kokeilemalla se selviää jos rehellisiä ollaan. Eli aloita siitä 3kk, 3kk päästä saatat olla jo aivan uusi ihminen. Mutta ei kannata palata niihin lääkkeisiin se on kyllä se juttu vaan näihin alku oloihinkin keksiä jotain ratkaisuja mitkä helpottaa vaikeimman alun ohi pääsemisen. Liikunta, uni, hyvä ruoka ja niin edelleen ja jos löytyy muutakin niin kokeilemaan. Itse tiedät parhaiten!

Vierailija kirjoitti:

Tunteet alko palautumaan noin. 6kk jälkeen. Ei kannata enää jatkaa niiden lääkkeiden käyttämistä tai pitkität sun parantumista.

Oliko mitä lääkkeitä käytössä millä ajalla? Tuntuu jotenkin etten pärjää ilman masennuslääkkeitä, kun alkaa pyörimään itsetuhoiset ajatukset päässä, vaikka terapiaa sitä tarvitsisi enemmän kuin yhdenkään sortin pilleriä. Tämä on ristiriita, jota yksikään lääkäri ei voi ratkaista. Oikeastaan psykiatrin syytä on alkaa lääkitsemään teiniä kertomatta PSSD:stä. Pikku oksentelut sivuvaikutuksena ei ole mitään verrattuna inhimillisyyden katoamiseen. Se on h*lvetti se. Ei saisi menettää toivoa, tässä on elämä ja kuolema pelissä.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Yritä olöa tekemättä semmosia asioita mitkä ei tuo hyvää oloa lisätä niiden tilalle enemmän mitkä asiat tuntuu tuovan jotain hyvää oloa vaikka tiedän että olet vasta parantumassa. Sitkeys on se avain tässä ja päättäväisyys. Nyt lopetat ja menet niiden vierotusoireiden läpi, muuta taikapilleriä ei oikeastaan ole. Ei taikavoimat auta vaan se, että olet vuoden ilmqn lääkkeitä ja vuoden päästä huomaat, että olet paremmassa kunnossa ja tulet kiittämään minua.

Kiitos. Pidän tämän mielessä. Yksi vuosi.

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa aloin itse itkeä ihan mistä syystä tahansa ja koko ajan. Ne kaikki itkemättömät itkut vaan tulivat ulos.

Itkeminen on hyvä merkki. Itse kyllä osaan itkeä masennuksen kourissa välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Öööhhh hyvä kysymys. Mielenvoimalla. Ei muu auta kum kylmän viileesti painaa niiden vierotusoireiden läpi. Terveelliset elämäntavat nopeuttaa normaaliksi palautumista ja se että hyväksyt sen nykyisen tilan helpottas sitä hetkeä. Eli siinäpä parhaat. Itse lopetin 10kk sitten ja parannusts tullut noin 70 prosenttia eli vielä on matkaa mutta ehdottomasti mahdollista. Onnee matkaan vaikka se ei helpoin olekkaan.

Saanko kysyä mitä lääkkeitä käytit ja kauanko? Itselläni on myös ilmeisesti masennusta, ja siihen nyt määrättiin Brintellixiä, mutta en haluaisi sitä käyttää, koska osittain tuntuu että masennukseni johtuu tämän tilan tiedostamisesta. Eli masennun siitä, kun en tunne normaalisti, jos ollenkaan. Lääkkeitä käyttänyt viitisen vuotta ja nyt riittää.

Kiitos että kysyt, joo tota jotain antipsykootteja pari vuotta about. Veikkaan että sinun lääkkeesi ei ihan niin äkäsiä ole eli varmaan sama parannus aika sulla kun mulla ellei nopeampi. Kokeilemalla se selviää jos rehellisiä ollaan. Eli aloita siitä 3kk, 3kk päästä saatat olla jo aivan uusi ihminen. Mutta ei kannata palata niihin lääkkeisiin se on kyllä se juttu vaan näihin alku oloihinkin keksiä jotain ratkaisuja mitkä helpottaa vaikeimman alun ohi pääsemisen. Liikunta, uni, hyvä ruoka ja niin edelleen ja jos löytyy muutakin niin kokeilemaan. Itse tiedät parhaiten!

Hyvä että paranit. Se on oikeasti kuin lottovoitto. Pelkään että onkohan SSRI-lääkkeellä rajummat vaikutukset tunteiden latistumiseen? Siitä olen kuullut. Toki Seronil ei ehkä ole pahimmasta päästä.

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Yritä olöa tekemättä semmosia asioita mitkä ei tuo hyvää oloa lisätä niiden tilalle enemmän mitkä asiat tuntuu tuovan jotain hyvää oloa vaikka tiedän että olet vasta parantumassa. Sitkeys on se avain tässä ja päättäväisyys. Nyt lopetat ja menet niiden vierotusoireiden läpi, muuta taikapilleriä ei oikeastaan ole. Ei taikavoimat auta vaan se, että olet vuoden ilmqn lääkkeitä ja vuoden päästä huomaat, että olet paremmassa kunnossa ja tulet kiittämään minua.

Kiitos. Pidän tämän mielessä. Yksi vuosi.

Yhdestä vuodesta mielen tasolla on hyvä aloittaa, mutta parannusta voi tulla merkittävästi jo parin kuukaudenkin jälkeen. Mutta vuosi hyvä pitää tavoitteena niin ei satu pettymyksiä tulemaan :D koska tämä homma vaatii kärsivällisyyttä. Hyvä siitä tulee, menin saman itse läpi ja elävänä eikä se nyt niin paha ollukkaa koska ei se kestä lopun elämää. Vuoden pinnistys ja sitten parin vuoden päästä olet jo lapsen teko kunnossa kevyeesti ja nautit elämästä täysillä. Nytkim nautit niin paljon kuin mahdollista.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Yritä olöa tekemättä semmosia asioita mitkä ei tuo hyvää oloa lisätä niiden tilalle enemmän mitkä asiat tuntuu tuovan jotain hyvää oloa vaikka tiedän että olet vasta parantumassa. Sitkeys on se avain tässä ja päättäväisyys. Nyt lopetat ja menet niiden vierotusoireiden läpi, muuta taikapilleriä ei oikeastaan ole. Ei taikavoimat auta vaan se, että olet vuoden ilmqn lääkkeitä ja vuoden päästä huomaat, että olet paremmassa kunnossa ja tulet kiittämään minua.

Kiitos. Pidän tämän mielessä. Yksi vuosi.

Yhdestä vuodesta mielen tasolla on hyvä aloittaa, mutta parannusta voi tulla merkittävästi jo parin kuukaudenkin jälkeen. Mutta vuosi hyvä pitää tavoitteena niin ei satu pettymyksiä tulemaan :D koska tämä homma vaatii kärsivällisyyttä. Hyvä siitä tulee, menin saman itse läpi ja elävänä eikä se nyt niin paha ollukkaa koska ei se kestä lopun elämää. Vuoden pinnistys ja sitten parin vuoden päästä olet jo lapsen teko kunnossa kevyeesti ja nautit elämästä täysillä. Nytkim nautit niin paljon kuin mahdollista.

Ompa jotenkin hyvä kuulla, että tästä voi selvitä. Hieno juttu sinulle. :)

Tänä aamuna oli erittäin vaikea nousta sängystä, kun mietin onko tunteettomuus oma kohtaloni. Toki tämä vaatii työtä. Varmasti tulee olemaan yksi elämän vaikeimmista asioista selvitä masennuksesta mutta myös PSSD:stä.

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Yritä olöa tekemättä semmosia asioita mitkä ei tuo hyvää oloa lisätä niiden tilalle enemmän mitkä asiat tuntuu tuovan jotain hyvää oloa vaikka tiedän että olet vasta parantumassa. Sitkeys on se avain tässä ja päättäväisyys. Nyt lopetat ja menet niiden vierotusoireiden läpi, muuta taikapilleriä ei oikeastaan ole. Ei taikavoimat auta vaan se, että olet vuoden ilmqn lääkkeitä ja vuoden päästä huomaat, että olet paremmassa kunnossa ja tulet kiittämään minua.

Kiitos. Pidän tämän mielessä. Yksi vuosi.

Yhdestä vuodesta mielen tasolla on hyvä aloittaa, mutta parannusta voi tulla merkittävästi jo parin kuukaudenkin jälkeen. Mutta vuosi hyvä pitää tavoitteena niin ei satu pettymyksiä tulemaan :D koska tämä homma vaatii kärsivällisyyttä. Hyvä siitä tulee, menin saman itse läpi ja elävänä eikä se nyt niin paha ollukkaa koska ei se kestä lopun elämää. Vuoden pinnistys ja sitten parin vuoden päästä olet jo lapsen teko kunnossa kevyeesti ja nautit elämästä täysillä. Nytkim nautit niin paljon kuin mahdollista.

Ompa jotenkin hyvä kuulla, että tästä voi selvitä. Hieno juttu sinulle. :)

Tänä aamuna oli erittäin vaikea nousta sängystä, kun mietin onko tunteettomuus oma kohtaloni. Toki tämä vaatii työtä. Varmasti tulee olemaan yksi elämän vaikeimmista asioista selvitä masennuksesta mutta myös PSSD:stä.

Kyllä. Totta se on ja olen elävä esimerkki että voi. Usko itseesi se riittää, mutta minun kertomukseni varmasti antaa lisää luottoa parantumiseen ja uskoa. Jos nyt totta puhutaan niin kaikki on mahdollista.

Mä söin Cipralexia varmaan nelisen vuotta paniikkihäiriöön. Lääke sopi hyvin, ei mitään sivuvaikutuksia. Lopetin ne melko nopealla aikataululla keväällä, ei tullut mitään ongelmia. Ehkä herkistyn/itken vielä vähän normaalia helpommin, mutta tuokaan ei ole minulle uutta - olen aina reagoinut voimallisesti esim. kauniiseen musiikkiesitykseen, myös lääkityksen aikana.

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vetis 20 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sinusta on tullut sellainen palstalla roikkuva vela-vanhapiika. Miehet on kamalia, naiset on kamalia, kotoa ei voi poistua ym

Äskenkin olin kotoa pois yli kolme päivää. 😅 Yritän kerätä toivoa tämän asian suhteen tällä kertaa. Edes jotain positiivista? Sitä paitsi olen 20-vuotias, ja haluaisin ehkä perheen, JOS asiat alkavat mennä hyvin jossain vaiheessa. Olen muutenkin vähentänyt palstailua, koska ei tee kovin hyvää päälle, vaikka välillä ihan kiinnostavia aloituksia onkin. En halua seota. Sitä pelkään.

Yritä olöa tekemättä semmosia asioita mitkä ei tuo hyvää oloa lisätä niiden tilalle enemmän mitkä asiat tuntuu tuovan jotain hyvää oloa vaikka tiedän että olet vasta parantumassa. Sitkeys on se avain tässä ja päättäväisyys. Nyt lopetat ja menet niiden vierotusoireiden läpi, muuta taikapilleriä ei oikeastaan ole. Ei taikavoimat auta vaan se, että olet vuoden ilmqn lääkkeitä ja vuoden päästä huomaat, että olet paremmassa kunnossa ja tulet kiittämään minua.

Kiitos. Pidän tämän mielessä. Yksi vuosi.

Yhdestä vuodesta mielen tasolla on hyvä aloittaa, mutta parannusta voi tulla merkittävästi jo parin kuukaudenkin jälkeen. Mutta vuosi hyvä pitää tavoitteena niin ei satu pettymyksiä tulemaan :D koska tämä homma vaatii kärsivällisyyttä. Hyvä siitä tulee, menin saman itse läpi ja elävänä eikä se nyt niin paha ollukkaa koska ei se kestä lopun elämää. Vuoden pinnistys ja sitten parin vuoden päästä olet jo lapsen teko kunnossa kevyeesti ja nautit elämästä täysillä. Nytkim nautit niin paljon kuin mahdollista.

Ompa jotenkin hyvä kuulla, että tästä voi selvitä. Hieno juttu sinulle. :)

Tänä aamuna oli erittäin vaikea nousta sängystä, kun mietin onko tunteettomuus oma kohtaloni. Toki tämä vaatii työtä. Varmasti tulee olemaan yksi elämän vaikeimmista asioista selvitä masennuksesta mutta myös PSSD:stä.

Kyllä. Totta se on ja olen elävä esimerkki että voi. Usko itseesi se riittää, mutta minun kertomukseni varmasti antaa lisää luottoa parantumiseen ja uskoa. Jos nyt totta puhutaan niin kaikki on mahdollista.

Yritän uskoa enemmän itseeni, mutta koskaan ei ole tarvinnut pärjätä ns. itsekseen ilman lääkkeitä. Vaikeaa tulee olemaan, mutta haluan kovasti yrittää. Edes kerran vielä ennen kuin heittää hanskat tiskiin. Olisipa tähän keksitty jokin varma hoitokeino.

Vierailija kirjoitti:

Mä söin Cipralexia varmaan nelisen vuotta paniikkihäiriöön. Lääke sopi hyvin, ei mitään sivuvaikutuksia. Lopetin ne melko nopealla aikataululla keväällä, ei tullut mitään ongelmia. Ehkä herkistyn/itken vielä vähän normaalia helpommin, mutta tuokaan ei ole minulle uutta - olen aina reagoinut voimallisesti esim. kauniiseen musiikkiesitykseen, myös lääkityksen aikana.

Herkistyminen on hieno asia. Itse en herkisty enää, vaikka ennen olin hyvin tunteellinen ja empaattinen. Tuntuu etten enää osaa samaistua muihin ihmisiin ollenkaan.

Vaikea sanoa. Mä epäilen että mulla lähtis pakka käsistä täysin jos lopettaisin kokonaan lääkityksen. Varsinkin tuoreen kriisin kanssa. Mulla on krooninen häiriö käytän SSRI-lääkkeitä todennäköisesti elämän loppuun koska oireeni vaativat SSRI-tä siis yleiseen pärjäämiseen. En usko että näen päivää että täytän 50.

Elämä muuttui liian dramaattisesti.

Mulla ei tulisi siis kysymykseen olla ilman lääkettä.