Tavoitteena täydelliset hiukset - anna paras vinkkisi
Miten saatte pitkät hiukset pysymään hyvännäköisiä? Kun pidän niitä auki ne rasvoittuu nopeasti ja takana oleva pyörre tulee esiin. Hiukset ovat ns. raskaat. Hiuksia en juurikaan muuten föönää tai erityisemmin laita 😊
Kommentit (2067)
Mä sain liian rasvoittumisen kuriin korjaamalla ruokavaliota ja elämäntapoja, ja vähentämällä pesukertoja. Jouduin aiemmin pesemään joka toinen päivä, ja käytin liian voimakasta, liian pesevää shampoota, joka vain innosti päänahkaa puskemaan lisää rasvaa. Ruokavaliosta poistin liiat sokerit ja herkut, ja vähensin maitotuotteita. Ihokin rauhoittui siinä samalla. Kokeilin myös piimaata ja biotiinia, mutta niiden ansiosta alkoi kasvaa valtavasti ohutta vauvahiusta, josta ei kehittynyt paksumpaa hiusta. Tyvestä tukka kuitenkin tuntui todella tuuhealta. Silloin tällöin, ehkä kerran kuukaudessa, pesen syväpuhdistavalla shampoolla, joka pesee päänahkasta ja hiuksista pois muiden tuotteiden jäänteet, ja jos hiustyvi tuntuu epämääräisen semilikaiselta, käytän sensitive kuivashampoota pesujen välillä. Hoitoainetta en käytä ollenkaan, vaan hiusnaamioita pitkille hiuksille. Hiustyyppini on paksu ja karhea.
Ei välttämättä auta juuri ap:ta. Mutta aina se mahdollisimman pitkä tukka ei ole paras. Jos se on ohut liuru, tai rasvoittuu helposti tms. On ihan ok miettiä lyhyempää mallia.
Kuulostaa siltä että sulla on yksinkertaisesti liian raskaat hiukset. Päänahka ei hengitä, kun kerran tuo tyvikohotuskin auttaa hieman.
Sinuna leikkaisin hiukset lyhemmäksi pitkäksi malliksi ja kerrostaisin hieman.
Liian pitkä hius on usein raskaan ja vanhanaikaisen näköinen.
Pesuvälien pidentäminen ei auta mitään rasvoittuvuuteen, menee vaan se rasvoittuva päänahka huonoon kutisevaan kuntoon. Näistä on ollut ammattilaisetn juttujakin luettavissa. Rasvoittuva päänka kannattaa pitää puhtaana esim System 4 sarjassa on hyvä shampoo.
Se jörvi vedellä pesu kuulosti mielenkiintoiselta. Voisiko sitä avata enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloita laihtumalla.
Ei paino vaikuta hiuksiin?
Keep lying to urself fattie
bmi 22 ap
eli ylipaino
BMI 22 ei ole millään tasolla ylipainoinen, korkeintaan jonkun anorektikon tai muuten häiriöisen mielestä.
Kuivashampoo puhtaisiinkin hiuksiin, hiusten pesu joka toinen päivä (joka päivä ei auta mitään).
Halpiskuivashampoot ovat paskoja, Batisten tuotteet hyviä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on suora, liukas ja jäykkä hiuslaatu, jota ei saa kovin helposti huonoon kuntoon. En siis osaa neuvoa, jos hiukset ovat huonossa kunnossa. Mutta päänahkani on helposti rasvoittuvaa sorttia, eikä liene vaikeaa kuvitella, että suora, päätä myöten makaava hius on sitten myös nopeasti rasvainen. Rasvoittumiseen olen vuosien varrella kokeillut monenlaisia shampoita ja pesuvälin pidentämistä, täysin tuloksetta. Olen aina käyttänyt hoitoainetta vain latvoihin ja yrittänyt föönata hiukset ilmaviksi, mutta ilmavuus on pelkkä haave minun hiuslaadullani. Muutama vuosi sitten löysin tyvikohotusraudan. Käsittelen sillä tyven pään yläosasta, käytännössä korvien tasolta ja niiden yläpuolelta siten, että jätän jakauksen kohdan ja näkyviin jäävät tyvet käsittelemättä. Siihen menee muutama minuutti. Jokainen osio kannattaa tupeerata ensin kevyesti. Tämän ansiosta olen saanut pidennettyä pesuvälin kahteen päivään, toisena päivänä joudun pesemään vain etuhiukset. Kolmaskin päivä saattaa joskus mennä etuhiusten pesulla, ainakin jos ei ole pakko lähteä ihmisten ilmoille.
Ennen jouduin pesemään hiukset aina aamuisin, koska illalla pestyt hiukset eivät enää aamulla olleet puhtaat, vaikka yritin väkertää niitä illalla ties mille nutturoille. Eihän ne näin liukkaissa hiuksissa kauaa pysyneet. Nyt voin pestä hiukset illalla, ja ne ovat aamulla vielä kuin pesun jäljiltä. Eikä tarvitse käyttää mitään tuuheuttavia muotoilutuotteita.
Enää pitää vaan tietää miksi sitä pesuväliä pitäisi pidentää..
Koska likainen tukka = paha tukka
Ja siihen auttaa, yllätys yllätys, pesu!
Vierailija kirjoitti:
Älä pese liian usein. Itselläni on aika paksut ja kiiltävät puolipitkät hiukset. Pesen laadukkailla shampooilla joita vaihtelen. Nyt on käytössä Sebastianin light oil shampoo ja hoitoaine, ei jätä hiuksia rasvaiseksi eikä latista hiuksia ollenkaan. Käytän myös säännööllisesti Mitchellin green tea tehoshampoota joka pesee hiuspohjan perusteellisesti. Jos föönaan hiuksia käytän aina suojasuihketta. Syön suht terveellisesti, saksanpähkinöitä ja hedelmiä, marjoja joka päivä. Liikun myös aktiivisesti.
Mitä muuta laadukasta tässä on kuin hinta? Vettä, sulfaattia ja hajustetta, ihan vaan nimen vuoksi häviävän pieni määrä öljyä.
Minulla on tosi pitkät hiukset ja vahvat.
Pesen ne joka päivä. Eivät ole koskaan likaiset.
Vesi voiteista parhain.
Pese ja vielä kerran pese.
Onko se niin vaikea ymmärtää.
Tee shampoopesu kahdesti peräkkäin ja kuivaa hiuksen pää alaspäin. Tyvikohottaja tai muu muotoilutuote avuksi, jotta tuuheus säilyy.
Hiukset päänahkaa vasten rasvoittuvat nopeasti. Pyörrettä saa aisoihin muotoilemalla (kuten ihan vain föönillä ja sopivalla harjalla).
Älä värjää, ota permistä. Huolehdi ruokavaliosi. Pese miedolla shampoolla. älä käytä pesun jälkeen huuhdottavia hoitoaineita. Parasta jokin selvittävä aine (mulla on lasten muumia) Latvoihin levität hiusöljyä pari tippaa. Laita tipat kämmenelle ja hiero vastakkain ja sitten hiuslatvoihin. Anna kuivua rauhassa, älä käytä kuivaimia. Suosi letti tai nuttura kampauksia. Juhliin sitten kierrät lämpörullat ja laitat jotain nestettä/vaahtoa auttamaan kiharoita pysymään. Lisä ravinteena piimaata.
Hiukset kannattaa vaahdottaa shampoolla kahteen kertaan, ja siis pese päänahka älä hankaa hiuksia. Hoitoainetta pituuksiin ei juureen.
Hiusten pörröisyys väheni kun lakkasin harjaamasta niitä, riippunee myös hiuslaadusta, itsellä taipumusta luonnonkiharaan. Siirryin toiseen shampooseen ja hoitoaineeseen. Ole hyvä-sarja on mulla toiminut hyvin, ainakaan silikonia niissä ei ole. Välillä välipesu jollain normishampoolla. Hiukset ovat voineet aika hyvin näin.
Pesen pitkän tukan kylmään veteen sekoitetuilla lestyruisjauhoilla. Sekoitetaan tahnaksi, annetaan seisoa vähän aikaa jotta muuttuu vähän moussemaiseksi koostumukseltaan (en tiedä syytä, olen vaan huomannut, että pesee tällöin paremmin) ja sitten pestään pää sillä. Päänahkaa pitää hieroa huolellisesti ja huuhteluun kannattaa käyttää huolellisuutta, mutta pesee todella hyvin. Hiukset myös kiiltää ja pesuvälejä voi alkaa pidentää. Takkuja tullut vähemmän.
Kannattaa kokeilla! Ei ole kallista, mutta joskus noita on vähän vaikea löytää. Tavallisissa ruisjauhoissa on kuorenpaloja mukana ja ne takertuu tukkaan.
Luonnonvedet, kuten järvivesi, silloin kun sitä on saatavilla, ja muuten oman kaivon vesi ym. ovat parhaita hiuksille.
Kannattaa myös totuttaa päänahka vähempään shampooseen. Hieroskele vähällä ainemäärällä päänahkaa kauemman aikaa, että lika irtoaa vähemmälläkin aineella, koska myös vesi on liuotin, ja huuhtele todella hyvin, ettei jää mitään hiuksiin ja päänahkaan. Koska aine aina kuluttaa hiusta, oli se kuinka laadukas tahansa. Nuo 2 kertaa shampoottamiset, huh huh. Itsellä ei olisi karvaakaan päässä kyllä sillä menolla.
Oikeat muotoilutuotteet ja hyvä leikkaus. Säännöllinen pesu ja hoito. 2-4 viikon välein syväpuhdistavalla shampoolla pesu riippuenmiten paljon käytät muotoilutuotteita ja kuivashampoota.
Kannattaa kokeilla erilaisia shampoita, itellä vaihtamalla parani rasvaisuus. Silloin tällöin kannattaa pestä syväpuhdistavalla, ja hoitoaine levittää vain pituuksiin ja latvoihin. Myös ponnari valinnalla on väliä ettei katko hiuksia :) Biotiiniä kannattaa myös syödä. Vältellä kannattaa kaikkia muotoilutököttejä, mut jos joskus föönaa niin lämpösuojasuihketta voi käyttää. Jos latvat hapsottaa eikä saa hiusöljyllä siistiks niin sit vähän leikkaa. Näillä perusvinkeillä ainakin omat hiukset on pitkät ja hyvässä kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Luonnonvedet, kuten järvivesi, silloin kun sitä on saatavilla, ja muuten oman kaivon vesi ym. ovat parhaita hiuksille.
Kannattaa myös totuttaa päänahka vähempään shampooseen. Hieroskele vähällä ainemäärällä päänahkaa kauemman aikaa, että lika irtoaa vähemmälläkin aineella, koska myös vesi on liuotin, ja huuhtele todella hyvin, ettei jää mitään hiuksiin ja päänahkaan. Koska aine aina kuluttaa hiusta, oli se kuinka laadukas tahansa. Nuo 2 kertaa shampoottamiset, huh huh. Itsellä ei olisi karvaakaan päässä kyllä sillä menolla.
Johan on taas uskomuksia :D
- oman kaivon vesi voi olla todella huonolaatuista ja järvivesi mm. erittäin humuspitoista ja siinä voi olla vaikka sinilevää
- päänahka ei "totu" mihinkään
- viileä vesi liuottaa rasvaa huonosti
- mekaaninen hankaus kuluttaa hiusta enemmän kuin mieto shampoo
Ns. Miesystäväni on opettanut :
- ei itsensä hoitamista
- ei meikkiä (lainkaan)
- älä sheivaa, koska hän veivaa
all by himself
- ei tuoksuja
- pidä kuluneita, reikäisiä vaatteita
ylläsi ("ei välii", ei nappaa, sussa e
ole mitään haluttavaa)
- avoimesti vaikka (hänen
tapaansa !!! ) piereskele
ronskisti
yhteisvuoteessa
LUOMUA 😅