MIKSI joku masentuu niin, ettei mikään hoito häntä nosta?

Syyttäminen on myös sellainen synti että painetaan toinen alas syyttömänä. Syytetään jostain mitä muut on tehnyt.

Sehän se juttu onkin, että ei sitä toinen ymmärräkään. Ei itsekään, näin jälkikäteen ajateltuna. Joskus sitä vaan hajoaa totaalisesti. Aika joko korjaa tai ei, meitä on moneen junaan.

Sen toitottaminen, että kyllähän ne muutkin töissä pystyvät käymään ei ikävä kyllä auta tilanteessa kovinkaan paljon. Lähes aina tuon ihminen tietää itsekin.

Kuka nyt ei pysyisi iloisena, kun on vuosikausia löysässä hirressä paskalla palkalla, mistä siitäkin vetää ronskisti välistä vähintään verottaja, mutta nykyään usein myös vuokratyöfirma.

Mä oon tehnyt töitä vaikeasti masentuneiden kanssa ja ymmärrän heitä hyvin siinä, että elämä ei yksinkertaisesti ole heillä hyvää tai millään lailla motivoivaa.

Jos vaikeudet on alkaneet nuorena, ei välttämättä ole pystynyt käymään kouluja ja voidaan olla pysyvällä työkyvyttömyyseläkkeellä kolmikymppisinä. Sosiaalinen eristäytyminen on tuonut mukanaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa, joten kaikenlaiset pyrkimykset normaalimpaan (esim. vaikka koulun meno) ovat todella ison kynnyksen takana, usein mahdottomia. Siinä sitten koetetaan keksiä pitkiin päiviin mielekästä sisältöä, mutta onhan se hankalaa, jos ei ole sukulaisia eikä ystäviä eikä mitään paikkaa minne mennä. Eikä kukaan jaksa lempiharrastuksillaankaan päiviänsä täyttää.

Itse koen, että avain hyvinvointiin on itsensä merkitykselliseksi kokeminen. Tämä useilta pitkäaikaismasentuneilta puuttuu.