Mistä huomasit että lapsesi oli kehitysvammainen, autistinen tai muuten neurologisesti poikkeava?

Aloin pikkuhiljaa epäillä aspergeria, kun poika puhui kirjakieltä, oli ylikohtelias, piti tiukasti säännöistä kiinni ja oikoi mattojen hapsut. Nämä piirteet ilmenivät eri aikoina.

En oikein muista milloin aloin epäilemään, varmaan poika oli ihan alaluokilla tai jo ennen sitä. Koulussa tai neuvolassa ei oltu ollenkaan huolissaan. Diagnoosi tuli sitten pojan ollessa 12-vuotias. 

Koulu meni ihan hyvin, ei tarvinnut peruskoulussa eikä lukiossa mitään erityistä tukea. Kurjinta oli kaverittomuus, koko kouluajan. Poika olisi lähinnä halunnut keskustella kiinnostavista asioista, muilla oli vähän muut intressit välitunneilla ja vapaa-ajalla. 

Omia ei ole, mutta kaverin lapsesta tajusin jo aika pienenä, että jotain erityistä siinä oli. Ihan erilainen kuin muut tuntemani samanikäiset lapset; hillittömiä raivareita, kaikki oli vaikeaa pukemisesta syömiseen ja ulkoilusta peseytymiseen. En kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi, koska kaverin kasvatustyyli oli aika rajaton, esim. rutiineja ei ollut lainkaan, ja mietin että ehkä johtuu siitä.

Olisi ehkä pitänyt puuttua, koska lapsi lähenteli yläasteikää ennen kuin sai autismidiagnoosin. Koulusta ohjattiin tutkimuksiin. Olisi varmaan ollut perheellä ja lapsella helpompaa jos olisivat saaneet tukitoimet aikaisemmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan vanhemmat nimenomaan eivät tunnista näitä. Ilmeisesti omalle lapselleen jotenkin sokeutuu tai ei halua ajatella, että jotakin on vinossa, vaan odotetaan että se kasvaa siitä...

Tuttavapiirissä on useampia esimerkkejä siitä, että muut esim. perhettä harvemmin näkevät sukulaiset ja tutut huomaavat kyllä, että lapsessa on jotakin poikkeavaa, mutta vanhemmat itse jotenkin kieltävät ja siloittelevat asian, eikä neuvolassakaan asiaan puututa. Usein on vähän sattuman kauppaa, että kohdalle on sitten osunut joku topakka lastenlääkäri tai esimerkiksi opettaja, joka ohjaa tutkimuksiin ja sieltähän on paljastunutkin vaikka mitä kehitysvammaa, vaikeaa kuulovammaa tms. 

Minusta olisi tärkeää, että tällaiset vammat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisin eikä esimerkiksi vasta koulun ensimmäisillä luokilla. 

 

Oma kokemukseni on päinvastainen. Vanhempi on tunnistanut poikkeavat piirteet, esim. adhd/ autismi/pda/add / aistisäätelyhäiriö, jo hyvin nuorena, mutta neuvolassa vähätellään tai sanotaan, että "päiväkoti kuntouttaa". Tutkimuksiin on vaikea päästä, tukea on vaikea saada. lapsi menee rikkii kaikkea tuota odotellessa.

Samaa mieltä siitä, että neuvolassa kaikkia huolenaiheita vähätellään ja tutkimuksiin on todella vaikea päästä. Oma tyttäreni ei kävellyt yhtään, ei edes noussut oikeastaan tukea vasten seisomaan, vaikka 2-vuotissynttärit jo lähestyivät. Pienen neuvolan iäkäs terkka ei ollut ollenkaan huolissaan, koska "kaikki kehittyy yksilöllisesti". Saimme kuitenkin vastahakoisesti lähetteen toimintaterapiaan, joka otti asian heti ensimmäisellä kerralla vakavasti, sanoi ettei huoli ole turha ja ohjasi sairaalaan tutkimuksiin. Harvinainen kehitysvamma sieltä paljastui perinpohjaisten tutkimusten jälkeen.

Neuvolan mielestä pojassamme ei voinut olla mitään vikaa koska hän oli niin kaunis. Huoleni ohitettiin kerta toisensa jälkeen. Laittaa miettimään mitä siellä amkissa oikein hoitajille opetetaan.

Vierailija kirjoitti:

Omia ei ole, mutta kaverin lapsesta tajusin jo aika pienenä, että jotain erityistä siinä oli. Ihan erilainen kuin muut tuntemani samanikäiset lapset; hillittömiä raivareita, kaikki oli vaikeaa pukemisesta syömiseen ja ulkoilusta peseytymiseen. En kuitenkaan ottanut asiaa puheeksi, koska kaverin kasvatustyyli oli aika rajaton, esim. rutiineja ei ollut lainkaan, ja mietin että ehkä johtuu siitä.

Olisi ehkä pitänyt puuttua, koska lapsi lähenteli yläasteikää ennen kuin sai autismidiagnoosin. Koulusta ohjattiin tutkimuksiin. Olisi varmaan ollut perheellä ja lapsella helpompaa jos olisivat saaneet tukitoimet aikaisemmin.

Varmaan pahentaa tuollainen oireita, jos ei ole mitään rutiineita.

Vierailija kirjoitti:

Tyttärellä on ADHD. Vauvaikä meni sillä, että on vain vaikea temperantti, ihan erilainen kuin isoveljensä. Tämä lapsi vaati jatkuvasti liikuttelua, huomiota, itki paljon jne. Siitä isommaksi kasvaessa oli poikkeuksellisen vilkas ja jatkuvasti tekemässä jotain pahojaan jos hetkeksikin silmä vältti. Olin tietysti lukenut ADHD:sta ja mietin että olisikohan hänellä se. Neuvolassa ei kuitenkaan otettu vakavasti, sanottiin olevan vain vilkas lapsi ja varmaan iän myötä rauhoittuu. Päiväkodista hänen kanssaan ei tullut mitään, pitkästyneenä kiusasi jatkuvasti. muita lapsia, piirteli seinät, saattoi osoittaa mieltä esim. päiväunipakkoa vastaan pissaamalla ja kakkaamalla tahallaan housuns yms. Otettiin vaan pois päiväkodista ja jäin hoitamaan lapsia kotiin. Odottaen että kai se ikä tuo järkeä. Mutta koulussa lopulta otettiin tuo ylivilkkaus ja kaikenlaiseen huonoon käytökseen johtuva hetkessä tylsistyminen vakavasti ja saatiin ADHD diagnoosi. 

Miksi neuvolassa väittävät aina että lapset normaaleja, vaikka olisi minkälaisia vaikeuksia ja viivästymiä kehityksessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan vanhemmat nimenomaan eivät tunnista näitä. Ilmeisesti omalle lapselleen jotenkin sokeutuu tai ei halua ajatella, että jotakin on vinossa, vaan odotetaan että se kasvaa siitä...

Tuttavapiirissä on useampia esimerkkejä siitä, että muut esim. perhettä harvemmin näkevät sukulaiset ja tutut huomaavat kyllä, että lapsessa on jotakin poikkeavaa, mutta vanhemmat itse jotenkin kieltävät ja siloittelevat asian, eikä neuvolassakaan asiaan puututa. Usein on vähän sattuman kauppaa, että kohdalle on sitten osunut joku topakka lastenlääkäri tai esimerkiksi opettaja, joka ohjaa tutkimuksiin ja sieltähän on paljastunutkin vaikka mitä kehitysvammaa, vaikeaa kuulovammaa tms. 

Minusta olisi tärkeää, että tällaiset vammat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisin eikä esimerkiksi vasta koulun ensimmäisillä luokilla. 

 

Oma kokemukseni on päinvastainen. Vanhempi on tunnistanut poikkeavat piirteet, esim. adhd/ autismi/pda/add / aistisäätelyhäiriö, jo hyvin nuorena, mutta neuvolassa vähätellään tai sanotaan, että "päiväkoti kuntouttaa". Tutkimuksiin on vaikea päästä, tukea on vaikea saada. lapsi menee rikkii kaikkea tuota odotellessa.

Samaa mieltä siitä, että neuvolassa kaikkia huolenaiheita vähätellään ja tutkimuksiin on todella vaikea päästä. Oma tyttäreni ei kävellyt yhtään, ei edes noussut oikeastaan tukea vasten seisomaan, vaikka 2-vuotissynttärit jo lähestyivät. Pienen neuvolan iäkäs terkka ei ollut ollenkaan huolissaan, koska "kaikki kehittyy yksilöllisesti". Saimme kuitenkin vastahakoisesti lähetteen toimintaterapiaan, joka otti asian heti ensimmäisellä kerralla vakavasti, sanoi ettei huoli ole turha ja ohjasi sairaalaan tutkimuksiin. Harvinainen kehitysvamma sieltä paljastui perinpohjaisten tutkimusten jälkeen.

Neuvolan mielestä pojassamme ei voinut olla mitään vikaa koska hän oli niin kaunis. Huoleni ohitettiin kerta toisensa jälkeen. Laittaa miettimään mitä siellä amkissa oikein hoitajille opetetaan.

Osa terveydenhoitajista tosi kokemattomia, ei omia lapsia, eikä muutenkaan kokemusta erilaisista lapsista. Lisäksi aika kun lasta tapaavat on todella lyhyt, etenkin jos vanhemmat eivät osaa kertoa oikeita asioita, niin ei mistään osata huolestua. 

Poika oli itkuinen vauvana eikä nukkunut lähes yhtään öisin.Puhe laahasi myöhemmin jäljessä,järjesti lelut aina riviin eikä ole koskaan oikeastaan kunnolla osannut leikkiä.Päiväkodissa sosiaaliset haasteet,agressiivisuus ja katsekontaktin välttäminen.

Tuossa nyt jotain ja ensimmäisen seurantajakson jälkeen tulikin vammaistuet,invakortit,terapiat ja vastaavat,että apua saatiin tosi mahtavasti.

Ultrassahan se näkyi mitä selkeimmin. 

Meillä yksi lapsista on aina ollut jotenkin vähän erilainen kuin muut. Varhaislapsuudessa kehittyi kyllä ihan normaalisti ja oli monissa asioissa jopa ikäisiään edellä. Kaikenlaisia haasteita (mm. käytöksessä ja tunnepuolessa) on kuitenkin ollut matkan varrella ja olen esittänyt huoleni niin neuvolassa kuin koululääkärissä. Perheneuvolassa olemme olleet useampaan otteeseen, aina on vähän syyllistetty vanhempia ja perheoloja, vaikka mielestäni olemme ihan tavallinen perhe, ei mitään suuria kriisejä ole ollut ja muut lapset kuitenkin kehittyneet ihan tasapainoisesti tähän asti. Nyt vihdoin 10-vuotiaana on lapsi pääsemässä tutkimuksiin. Epäily ainakin adhd, mahdollisesti jotain muutakin.

Kyllä tuon nyt tuon pian 4-vuotiaan pojan kehitysvamma huomattiin heti synnytyksen jälkeen, kun hän oli todella veltto, ei osannut imeä rintaa eikä edes hengittänyt kunnolla itse. Eikä hän alkanut kehittymään ollenkaan, nyt parin viikon päästä 4 vuotta täyttävänä hän on yhä täysin avuton eikä osaa tehdä mitään itse. Tai no, osaa hän nyt hengittää ja nielee jotenkin, mutta silti hän saa kaiken ravinnon letkulla suoraan mahaan ja on kaikessa täysin autettava. Parempi olisi, että kuolisi mokomakin rääpäle jota kukaan ei rakasta.

Hämmentävää kyllä mutta pidin muiden "normaaleja" lapsia erikoisena ja pahakurisena ja omiani tosi kiltteinä, kun he olivat lapsia. Olen elänyt kohtalaisen asperger voittoisessa seurassa koko ikäni, eli en osaa edes pitää sitä mitenkään vääränä vaan enemmänkin pidän muita ihmisiä vähän raskaina.

Lapsella on "vain" ADD. Jo aika pienenä (n.1v), hänestä alettiin käyttää nimiä Suuri Ajattelija, Veltto Virtanen yms. Kun hän oli n. 3v, sanoin että ei ole normi. Päiväkodissa eskarissa alettiin kommentoida, että poikkeaa aika paljon keskiverrosta Tutkimuksiin pääsi 8v ja siitä diagnoosi.

Kiinnostui Animesta.

Lapsi 20 v., kauhea sottapytty, työ eikä opiskelu eivät kiinnosta. Painoja nostelee. On kavereita. Ihan keskiverto-oppilas ja hyvä niin kauan, kun opiskeli. Aika normaali tenava, itki lapsena aika herkästi jossain vaiheessa. Alkoi kävellä ja liikkua todella hitaasti n. 15 v. Ajattelu kypsymätöntä, epäempaattinen. En tiedä mikä vaivaa. Terapiasta ei ollut apua ja lopetti sen parin kolmen kuukauden jälkeen (kävi kerran viikossa). Itsepäinen, mutta ei ilkeä. Sai lääkityksen ADHD viime keväänä, mutta seurasi kunnon paranoijaa.

Vierailija kirjoitti:

Miksi neuvolassa väittävät aina että lapset normaaleja, vaikka olisi minkälaisia vaikeuksia ja viivästymiä kehityksessä?

Ns. Normaalin alue on aika suuri eli on ihan normaalia oppia puhumaan sujuvasti 1v tai 3v tai osata tehdä palapeli tai olla osaamatta.

Monet taidot on myös sellaisia, että niitä täytyy harjoitella. On ihan normaalia, että ei osaa leikata saksilla 5v:na, mutta on normaalista poikkeaa, jos ei opi vaikka harjoittelisi.

vaikeasti autistisen lapsen kohdalla itse en huomannut, tai halunnut huomata merkkejä ensin, jälkikäteen ajateltuna hän oli kyllä vauvasta saakka todella vaikea. Itkuinen ja vaativa, kaikki oli kenkien käyttämistä myöten hankalampaa, ja uusien asioiden oppiminen kesti paljon kauemmin kuin terveen kanssa. En edes tajunnut ettei hän ottanut kontaktia normaalisti, ei hän kuitenkaan mikään flegmaattinen ollut, vaan persoonallinen ja eloisa. 2-vuotiaana pääsi puheterapeutille ja siitä jatkotutkimuksiin. En tiennyt koko autismista juuri mitään, niin en osannut sitä epäillääkkään, viimeiseen asti toivoin mitään vakavaa ei löytyisi, mutta toisin kävi.

Vierailija kirjoitti:

Kiinnostui Animesta.

Meillä sama.

Noin 4-5vuoden välissä aloin epäillä jotain, kun ei saanut sanottua asioita loppuun vaan aloitti ainaalusta saman jutun ja taas katkes, monta kertaa ja silmät kääntyi ylöspäin. Poissaoloepilepsian tyyppistä, mutta harvinaisempaa tyyppiä sairastaa eli ei tule katoamaan teini-iässä. veeg:ssä piikkejä aina, kun silmät menee kiinni. Onneksi lääkkeet auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan vanhemmat nimenomaan eivät tunnista näitä. Ilmeisesti omalle lapselleen jotenkin sokeutuu tai ei halua ajatella, että jotakin on vinossa, vaan odotetaan että se kasvaa siitä...

Tuttavapiirissä on useampia esimerkkejä siitä, että muut esim. perhettä harvemmin näkevät sukulaiset ja tutut huomaavat kyllä, että lapsessa on jotakin poikkeavaa, mutta vanhemmat itse jotenkin kieltävät ja siloittelevat asian, eikä neuvolassakaan asiaan puututa. Usein on vähän sattuman kauppaa, että kohdalle on sitten osunut joku topakka lastenlääkäri tai esimerkiksi opettaja, joka ohjaa tutkimuksiin ja sieltähän on paljastunutkin vaikka mitä kehitysvammaa, vaikeaa kuulovammaa tms. 

Minusta olisi tärkeää, että tällaiset vammat tunnistettaisiin mahdollisimman aikaisin eikä esimerkiksi vasta koulun ensimmäisillä luokilla. 

 

Oma kokemukseni on päinvastainen. Vanhempi on tunnistanut poikkeavat piirteet, esim. adhd/ autismi/pda/add / aistisäätelyhäiriö, jo hyvin nuorena, mutta neuvolassa vähätellään tai sanotaan, että "päiväkoti kuntouttaa". Tutkimuksiin on vaikea päästä, tukea on vaikea saada. lapsi menee rikkii kaikkea tuota odotellessa.

Samaa mieltä siitä, että neuvolassa kaikkia huolenaiheita vähätellään ja tutkimuksiin on todella vaikea päästä. Oma tyttäreni ei kävellyt yhtään, ei edes noussut oikeastaan tukea vasten seisomaan, vaikka 2-vuotissynttärit jo lähestyivät. Pienen neuvolan iäkäs terkka ei ollut ollenkaan huolissaan, koska "kaikki kehittyy yksilöllisesti". Saimme kuitenkin vastahakoisesti lähetteen toimintaterapiaan, joka otti asian heti ensimmäisellä kerralla vakavasti, sanoi ettei huoli ole turha ja ohjasi sairaalaan tutkimuksiin. Harvinainen kehitysvamma sieltä paljastui perinpohjaisten tutkimusten jälkeen.

Neuvolan mielestä pojassamme ei voinut olla mitään vikaa koska hän oli niin kaunis. Huoleni ohitettiin kerta toisensa jälkeen. Laittaa miettimään mitä siellä amkissa oikein hoitajille opetetaan.

Osa terveydenhoitajista tosi kokemattomia, ei omia lapsia, eikä muutenkaan kokemusta erilaisista lapsista. Lisäksi aika kun lasta tapaavat on todella lyhyt, etenkin jos vanhemmat eivät osaa kertoa oikeita asioita, niin ei mistään osata huolestua. 

Ja tähän lisätään suuri ja tietävä vierasjoukko huutamaan että se on vaan lellitty, anna sille selkään ja paa kuriin, oot huono äiti jne...

Ei ole oma lapsi, mutta vajaan vuoden iässä aloin epäillä, että kaverin lapsessa on "jotain erikoista." Vauva oli aina jotenkin luonnottoman tyyni ja rauhallinen, eikä ollut innostunut liikkumaan. Tajusin, että se johtui siitä, että hän oli vähän "veltto," eli kääntyminen ja kaikki muukin oli siksi niin vaikeaa hänelle. Myöhemmin samalla lapsella on todettu ainakin viiveinen puheenkehitys, motorisia ja aistisäätelyn ongelmia. En siis tiedä, onko joku muukin "varsinainen" diagnoosi, mutta noissa on myöhemmin todettu kehitysviivästymää. Kaverini ei kaiketi tajunnut mitään, enkä kehdannut sanoa ennenkuin lapsi oli jo yli 2,5v. Eniten ihmettelen, ettei neuvolassa kiinnitetty aiemmin huomiota kun lapsi ei alkanut puhua ja lisäksi liikkuminen oli kömpelöä yms.