"Ei oo ihme et se eroo susta!" Nuoren suusta

Kannattaa kysyä teiniltä perusteluja, saattaa olla että teini on oikeassa.

Vierailija kirjoitti:

Anna huoltajuus isälle.

Lapset ovat teinejä, yläasteikäisiä, heitä kuunnellaan, kun mietitään miten tästä eteenpäin.

Hitto mikä asenne monilla vastaajilla täällä. Itse veikkaisin, että teinistä tuntuu pahalta tämä ero ja haluaa löytää jonkun syntipukin jota syyttää erosta, eli äidin. Ap:n kannattaa kertoa, että ero tuntuu hänestäkin pahalta ja jutella asiasta teinin kanssa, jos syinkin pystyy. Kysy vaikka suoraan, että tuntuuko teinistä, että tämä ero äidin vika ja miksi. Rauhoittuneena teini ehkä ymmärtää, miten rumat sanat satuttavat äitiäkin.

Kaikenlaisia ihmisiä täälläkin on kommentoimassa. Jaksamista ja kaikkea hyvää AP:lle 🙂

Mitäs olet liian rasittava.

Miehet tekevät aloitteen eroon äärettömän harvoin. Nyt olisi kyllä hyvä katsoa varmaan peiliin?

Miten huonosti oikein olet miestäsi kohdellut jos lapsetkin hermostuvat sinuun? Nyt on kyllä sinulla mietinnän paikka. 

Ap, kylläpä olet saanut julmia vastauksia. Nyt aikuiset lapseni ovat pahimpina teinivuosinaan sanonut meille vanhemmille tosi kamalasti, erityisesti stressitilanteissa. Ja olen itkenyt niitä sanoja ja tuntenut että olen p****n äiti ikinä.

Nyt aikuisina ovat sanoneet että on ollut ihanaa kun on ollut niin hyvät ja välittävät vanhemmat. Heillä ei ole mitään muistikuvaa niistä raivareista ja huudoista meitä kohtaan, jolloin ollaan oltu vanhempina ihan p****stä. Että näin.

Mutta ymmärrän että ne sanat satuttaa ja tietty on hyvä tehdä pientä itsetutkiskelua mutta rajansa silläkin. Ja omien tunteiden näyttäminen teineille riippuu ihan siitä miten arvioit heidän kestokyvyn. Mikäli tilanne on muutenkin sekava niin teini voi murtua lisää jos huomaa ettei äitikään ole pysymätön. Meillä ainakin huomasin että murrosiän myrskyissä teinien piti saada luottaa että joku on pysyvää, vaikka se huudot kestävä äiti. (Ennen kuin joku kerkiää nillittämään - asiat keskusteltiin ja sovittiin kun oltiin saatu eka tunneryöppäys alta pois).

Mutta ap, voimia!

Ero on aivan järjetön kriisi perheessä, jos se tapahtuu selkeästi vain toisen osapuolen aloitteesta ja varsinkin jos yhtään yllättäen. Se on silloin usein myös shokki niille lapsille ja nuorille, jotka kaipaa jotain konkreettista syytä erolle. Muutenhan lapset syyttää itseään vanhempien erosta.

Mulle kävi sama. Esiteini katsoi silloin minua ja totesi, ettei tiedä mikä minussa on vikana, kun iskä haluaa erota musta, mutta että aikoo ottaa siitä selvää (siis mun viasta). Eli ensin oma puoliso jättää, sitten oma lapsi alkaa etsimään sinusta syytä siihen. Ja aidosti olin elänyt lähinnä heitä/perhettä varten kaikki ne vuodet.

Oltiin lopulta kaikki, minä ja lapset, terapiassa erosta johtuen.

Vierailija kirjoitti:

Ero on aivan järjetön kriisi perheessä, jos se tapahtuu selkeästi vain toisen osapuolen aloitteesta ja varsinkin jos yhtään yllättäen. Se on silloin usein myös shokki niille lapsille ja nuorille, jotka kaipaa jotain konkreettista syytä erolle. Muutenhan lapset syyttää itseään vanhempien erosta.

Mulle kävi sama. Esiteini katsoi silloin minua ja totesi, ettei tiedä mikä minussa on vikana, kun iskä haluaa erota musta, mutta että aikoo ottaa siitä selvää (siis mun viasta). Eli ensin oma puoliso jättää, sitten oma lapsi alkaa etsimään sinusta syytä siihen. Ja aidosti olin elänyt lähinnä heitä/perhettä varten kaikki ne vuodet.

Oltiin lopulta kaikki, minä ja lapset, terapiassa erosta johtuen.

Lisään vielä, että vanhempien ero, joka tulee lapsille ehkä yllättäen, voi olla iso kolaus lapsen perusturvallisuudentunteeseen. Ihminen haluaa etsiä ja ymmärtää syitä. Meillä esiteini purki aluksi isäänsä tuntemaa vihaa tuttuun ja turvalliseen äitiin. Myöhemmin isäkin sai osansa. Eroon tottuminen oli pitkällinen prosessi.

Saat itkeä myös nuorten nähden.

Minäkin olen lähinnä elänyt perhettä varten. Kaiken olen hoitanut yksin, miehen harrastaessa omiaan, tai levätessä sohvalla.

Nyt minä olen huono kasvattaja, joka ei ole osannut pitää lapsille tarpeeksi kovaa kuria. Ja huono vaimo, jonka energiat ei ole riittäneet enää miehen viihdyttämiseen. Sen jälkeen kun työpäivän jälkeen olen ruokkinut perheen, kuskannut harrastuksiin, siivonnut, pyykännyt ja hoitanut iltapalat.

Mutta, olen ollut huono ja epäonnistunut.

Siitäpä sitten jatkaa mies elämäänsä lasten kanssa. Minä voin olla joka toinen viikonloppu äiti. Saan sitten rusinat pullasta. Sitähän se mies nyt toivoo.

Olen niin epäonnistunut, että kuulun niihin harvinaisiin naisiin jonka mies on eron alulle laittanut.

Voivoi, teinit osaa iskeä aina vanhempiensa heikoimpiin kohtiin 100-prosenttisen tarkasti.

Mun lasten isä jätti lapsemme ja mut kolmisen vuotta sitten. Sille tuli joku viidenkympin villitys ja muutti itseään 26 vuotta nuoremman naisen luokse koska halusi "elää oikeaa elämää". Nuorin kolmesta lapsestamme oli silloin 11, nyt on 14. Sellaista viikkoa ei ole eikä tulekaan etteikö nuori vertailisi kotimme sääntöjä ja mun ulkonäköä, vaatetusta ja luonnetta isänsä uuteen puolisoon. Poikkeuksetta nuori sylkee vertailut suustaan aina silloin, kun ei saa tahtoaan läpi tai en suostu tinkimään esim kotiintuloajoista. Milloin olen läski verrattuna xxx:ään, milloin puhun omituisesti, Milloin mun työ on huonompi ja mikset tee mitään kunnon työtä (tää on paras koska isänsä puoliso ei ole työelämässä lainkaan), milloin olen muuten vaan muumio joten "ei oo ihme että iskä jätti sut ja otti xxx:n". Se on tietysti kuin puukolla iskisi, mut oon purru hammasta ja ajatellut, että tämä kestää nyt aikansa.

Vierailija kirjoitti:

Miehet tekevät aloitteen eroon äärettömän harvoin. Nyt olisi kyllä hyvä katsoa varmaan peiliin?

No höpö höpö. Miehethän ne yleensä heivaavat vaimon pihalle löydettyään kauniimman tai nuoremman naisen.

Tsemppiä Ap! Siihen turvalliseen, luotettavaan ja pysyvään vanhempaanhan lapset ja nuoret purkavat tunteensa.

Miehesi on ottanut ja lähtenyt ja sinä olet paikalla, ei siihen muuta tarvita, kun teinit purkavat nyt pahaa oloaan sinuun.

Teinit eivät vielä osaa käsitellä tunteitaan, eivätkä monet aikuisetkaan.

Arvelisin kuitenkin, että Ap osaa, siksi pohtii asiaa, vaikka av:ltä saa joskus hieman teinimäisiäkin vastauksia.

Meillä ei olla käyty läpi eroa, vaan miehen ja lasten isän sairastuminen. Tuolloin esiteinit kyllä purkivat tunteitaan minuun, ymmärsivät, että isä ei jaksa, eikä pysty näitä tunteita ottamaan vastaan.

Juteltiin, halattiin, itkettiin. Rumaan käytökseen kuitenkin puutuin ja olin tiukkanakin. Otin avuksi myös kouluterkan ja koulukuraattorin ihan pahimmassa paikassa.

Omia tunteitani näytin, mutta ehkä kuitenkin säännöstellysti, lasten piti saada luottaa siihen, että edes toinen vanhempi pysyy kasassa, järjissään ja paikalla.

Tästäkin selvittiin, mies on hengissä ja työkykyinen, mutta ihan ennalleen ei palaa koskaan. Edelleen olen se vanhempi, joka nyt tukevasti teini-ikäisten myrskyissä luovii ja toimii satamana, aallonmurtajana, luotsina ja tarpeen tullen jämäkkänä kapteenina.

Selviätte kyllä Ap, mutta varmasti nyt on raskasta. Huolehdi itsestäsi ja teineistäsi, ihan varmasti helpottaa jossain vaiheessa!

Kiitos, että joltain sain myös lohduttavia vastauksia.

Omassa tuskassa ja tunnemyrskyssä on välillä todella raskasta yrittää olla se peruskallio.

Kyllä se teini itse tuli ja halasi, kun ymmärsi lopulta puhuneensa rumasti.

Olen hakenut itselleni apua. Pakko päästä purkamaan tätä valtavaa epäonnistumisen pettymystä, surua, pelkoa tulevasta jonnekkin.

Ehkä sitten jaksan ja pystyn paremmin vastaanottamaan myös lasten tunnemyrskyt.

Helppoa tämä ei tule olemaan.