HS: Nuorison "kylmäävä" alistusväkivalta leviää yhä nuorempiin pääkaupunkiseudulla
Pennut on menneet täysin sekaisin. Ennen vanhaan sai rehdisti turpiin, jos sattui väärään paikkaan väärään aikaan, mutta ei tarvinnut sentään kenkiä alkaa nuoleskelemaan. Ja tytöt on mukana tässä.
Kommentit (335)
Vierailija kirjoitti:
Nuoret on aina alistanut toisiaan. Ei tuossa mitään kummallista ole.
Meidän koulussa 1970- ja 1980-luvulla painettiin kaikkien 7. luokkalaisten päät vessapyttyyn, mikäli liikkuivat vessassa
Olen ollut vuosia sitten töissä nuorisokodissa, joissa oli paljon väkivaltaisesti oireilevia nuoria. Ensimmäinen laitoksen johtaja oli sellainen sosiaalityöntekijän perikuva, joka salli kaiken ja ymmärsi kaikkea. Lopputuloksena koko paikka meinasi hajota, kun nuoriso otti hallinnan ja kaikki johti kaaokseen. Henkilökunta lähti vetämään. Hetken päästä palkattiin uusi johtaja, joka oli kovemman linjan edustaja. Rauha palasi taloon ja ne kovimmatkin sankarit saatiin järjestykseen. Heitä myös vastuutettiin: jos olet yhteistyössä, saat porkkanaa. Jos et, saat keppiä. Tämä toimi äärimmäisen hyvin, ei nuoret tyhmiä ole.
Tästä on aikaa jo 30 vuotta, en tiedä mikä meininki nykyään on. Ilmeisesti kaikki laitokset on täysin kurittomia ja anarkian vallassa.

Cool story, bro.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuoret on aina alistanut toisiaan. Ei tuossa mitään kummallista ole.
No en minä muista että olisi tuollaista kenkien nuolettamista ennen ollut. Turpaan kyllä tuli ja saattoi jonkun pää mennä vessanpönttöön, mutta jotenkin tuo on lähtenyt ihan laukalle.
Omalle lapselleni olen sanonut, että jos on tapeltava, niin sitten on tapeltava, mutta ikinä ei pidä suostua mihinkään polvistumisiin ja nuolemisiin. Haavat paranee kyllä, mutta jos alistuu henkisesti ja antaa nöyryyttää itseään, se ei häviä koskaan pois mielestä.
No huhhuh, ei esim. aivovamma välttämättä parane ja sellainen voi tulla ihan yhdestäkin lyönnistä tai tönäisystä. Aikamoista väkivallan vähättelyä tässä ketjussa kyllä, ihan kuin turpiinsaanti olisi "vain" turpiinsaanti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Jos ovat täällä syntyneitä, niin ei voi lähettää enää takaisin mutta ruotuun pitäisi saada. Rikosoikeudellinen ikäraja alemmas ja vastuuseen teoistaan.
Mietin vaan, että taitaa monet näistä olla suurperheistä. Jo puistossa aikoinaan oli nähtävissä, etteivät nämä väsyneet äidit jaksaneet yhtään katsoa lastensa tekemisien perään. Miten jaksaisivat välittää, kun lapset ovat teini-iässä. Lisäksi alkaa olla myöhäistä silloin alkaa pitämään kuria.
No älä selitä. Ennen vanhaan kaikki perheet olivat oikeita suurperheitä 8-12 lasta. Mitä enemmän lapsella on sisaruksia sitä parempi, oppii sitä toisten huomioon ottamista ja ettei ole maailman keskipiste toisin kuin nämä ainoat kakarat.

Sitä minäkin ihmettelen. Ketjussa pidetään väkivaltarikoksia"normaalina" Onko raiskauskin"vain"raiskaus jos se ei sisällä muuta nöyryyttämistä?
Espoossa on jopa alaikäisiä huumekauppiaita. Onko edes totta.
Dösässä ehkä 10 vee tyttö kehui hakkaavansa kenet haluaa. Saman klaanin pojat kyseli keitä tyttö on hakannut ja kaikilla oli hauskaa, kun tyttö kertoi nimiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Jos ovat täällä syntyneitä, niin ei voi lähettää enää takaisin mutta ruotuun pitäisi saada. Rikosoikeudellinen ikäraja alemmas ja vastuuseen teoistaan.
Mietin vaan, että taitaa monet näistä olla suurperheistä. Jo puistossa aikoinaan oli nähtävissä, etteivät nämä väsyneet äidit jaksaneet yhtään katsoa lastensa tekemisien perään. Miten jaksaisivat välittää, kun lapset ovat teini-iässä. Lisäksi alkaa olla myöhäistä silloin alkaa pitämään kuria.
No älä selitä. Ennen vanhaan kaikki perheet olivat oikeita suurperheitä 8-12 lasta. Mitä enemmän lapsella on sisaruksia sitä parempi, oppii sitä toisten huomioon ottamista ja ettei ole maailman keskipiste toisin kuin nämä ainoat kakarat.
lapset ei saa tarpeeksi huomiota vanhemmilta, onneksi pojallani on 3 sisarpuolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut vuosia sitten töissä nuorisokodissa, joissa oli paljon väkivaltaisesti oireilevia nuoria. Ensimmäinen laitoksen johtaja oli sellainen sosiaalityöntekijän perikuva, joka salli kaiken ja ymmärsi kaikkea. Lopputuloksena koko paikka meinasi hajota, kun nuoriso otti hallinnan ja kaikki johti kaaokseen. Henkilökunta lähti vetämään. Hetken päästä palkattiin uusi johtaja, joka oli kovemman linjan edustaja. Rauha palasi taloon ja ne kovimmatkin sankarit saatiin järjestykseen. Heitä myös vastuutettiin: jos olet yhteistyössä, saat porkkanaa. Jos et, saat keppiä. Tämä toimi äärimmäisen hyvin, ei nuoret tyhmiä ole.
Tästä on aikaa jo 30 vuotta, en tiedä mikä meininki nykyään on. Ilmeisesti kaikki laitokset on täysin kurittomia ja anarkian vallassa.
Cool story, bro.
Tää bro, bro hokeminen😂 tulee sukurutsaus mieleen😂
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi tulla seuraamuksia, ja myös vanhemmat vastuuseen. Näillä rötöstelevillä nuorilla ei ole ruusuinen tulevaisuus, jos sama meno jatkuu heillä pidempään.
Minusta tärkeintä on että nuorilla on harrastuksia. Kun on liikuntaa ja järkevää tekemistä, on elämä paremmin tasapainossa.
Muissa maissa näiden koko perheitä uhkaa maasta karkoitus kotimaihinsa, jos lapsilla väkivalta- tai huumerikoksia taustalla. Miksi ei Suomessa?
Rakkautta ja rajoja,ei vain paapomista ja oikeuksia vaan vastuunottamista omien pahojen tekojen seuraamuksista.
Vierailija kirjoitti:
Dösässä ehkä 10 vee tyttö kehui hakkaavansa kenet haluaa. Saman klaanin pojat kyseli keitä tyttö on hakannut ja kaikilla oli hauskaa, kun tyttö kertoi nimiä.
kyllä saavat vanhemmat olla ylpeitä , taitaa olla provo, ei kukaan sentään 10 v ole noin häiriintynyt
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Espoossa on jopa alaikäisiä huumekauppiaita. Onko edes totta.
Kyllä ja samaa väkeä, näitä samoja m a mu seka sikiö itä jotka saisi päästää kaikki päiviltä. Tervetuloa Espoon keskukseen, Matinkylään tai Leppävaaraan.
Siis noita yläasteikäisiä huumemyyjäpentuja on jopa Porvoossa pääkaupunkiseudun lisäksi, siitähän oli uutinen jonkin aikaa sitten.
Vierailija kirjoitti:
Sitä saa mitä tilaa. Jos ovat täällä syntyneitä, niin ei voi lähettää enää takaisin mutta ruotuun pitäisi saada. Rikosoikeudellinen ikäraja alemmas ja vastuuseen teoistaan.
En kannata, mutta kannatan sitä, että vanhemmat vastuuseen lastensa tekosista: 10 000e korvausta väkivallan uhrille jos oma kakara on päättänyt ryhtyä väkivaltarikolliseksi, niin tulisi ehkä motivaatiota siellä pumpulilinnassakin lässytyksen sijaan laittaa se väkivaltainen lapsi oikeasti kuriin.
Raha se on mikä tätä maailmaa pöyrittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dösässä ehkä 10 vee tyttö kehui hakkaavansa kenet haluaa. Saman klaanin pojat kyseli keitä tyttö on hakannut ja kaikilla oli hauskaa, kun tyttö kertoi nimiä.
kyllä saavat vanhemmat olla ylpeitä , taitaa olla provo, ei kukaan sentään 10 v ole noin häiriintynyt
Ei ole provo. Ihan bussi 82:ssa kuultua. Siis itä-Helsingissä.
Minähän sanoin, että Koskelan tapaus ei tule muuttamaan mitään. Noista nöyryytysvideoista on lyhyt matka Koskelan tapahtumiin, kohta joku keksii viedä nöyryytyksen hieman pidemmälle.
Vierailija kirjoitti:
Espoossa on jopa alaikäisiä huumekauppiaita. Onko edes totta.
No nyt niitä on jopa Espoossa, aiemmin oli muualla, kohta on varmaan Kauniaisissakin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitäisi tulla seuraamuksia, ja myös vanhemmat vastuuseen. Näillä rötöstelevillä nuorilla ei ole ruusuinen tulevaisuus, jos sama meno jatkuu heillä pidempään.
Minusta tärkeintä on että nuorilla on harrastuksia. Kun on liikuntaa ja järkevää tekemistä, on elämä paremmin tasapainossa.
Muissa maissa näiden koko perheitä uhkaa maasta karkoitus kotimaihinsa, jos lapsilla väkivalta- tai huumerikoksia taustalla. Miksi ei Suomessa?
Hys, hys!!!
Aitoa välittämistä? Miten paljon nuo teinit välittää uhreistaan kun nöyryyttävät heitä? Tuo on juuri sitä lapsellisuutta, jonka ansiosta nuo psykopaatit pystyvät toimimaan.
Psykopatian merkit näkee selvästi jo lapsesta. Kengännuolettaja ei ole normaali, joten hänet tulee sulkea yhteiskunnasta lukkojen taakse. Ihan turha tulla jauhamaan paskaa välittämisestä. Välittämiseksi riittää, että saavat ruoan talon puolesta. Muuta ei tipu.