Miten löysit liikunnan riemun?

Ptkä aikaisen serustelun loputtua. Aloin ruokkia suklaala surua. Teini ikäinen poika sanoi: Jos et kohta tee itsellesi mitään et mahdu ovesta ulos et sisään! Siitä se lähti ja liikunnasta tuli elämän tapa, kuin normi vartalo. Mutta vaikka siitä jo vuosia paljon, yhä sanon sanon kaikelle missä on sokeria: Kiitos en ota! Jos suklaata ,karkkia tuodaan silti tulijaiseksi.Ne päätyvät roskin ja roskis ulos kun vieraat lähteneet.

En löytänyt.. Olen nyt useamman vuoden harrastanut säännöllistä liikuntaa ja vieläkin on päiviä että pitää suostutella itseään... Mutta en ole treeniäkään skipannut muuta kuin kipeenä ollessa.

Pystyn siihen pelkästään ulkoisten seikkojen ja sen treenin jälkeisen hyvän fiiliksen takia. Kyllähän se motivoi kun keho ei ole enää taikinaa ja olen tyytyväinen siihen, mitä peilistä näen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siinä kohtaa kun ymmärsin että liikunnan riemu on kertakaikkista potaskaa :D Nykyään harrastan liikuntaa mikä vituttaa vähiten ja olen hyväksynyt sen että ikääntyvä keho tarvitsee sitä jonkun verran huvitti tai ei. Kun ei edes yritä etsiä siitä mitään kiihkoreippailijoiden euforiaa voi siitä melkein etäisesti jopa pitää :D

Ei se ole kertakaikkista potaskaa, vaan niin, että kaikilla ihmisillä liikunta tai minkä tahansa tyyppinen liikunta ei tuota aivoissa endorfiinivastetta. Itse kuulun näemmä valitettavasti myös tähän porukkaan, eli liikunta on aina enemmän tai vähemmän pakkopullaa. Kannattaa kokeilla erityyppistä liikuntaa, mulle toimii parhaiten tanssi.

Mun vinkki tällaisille endorfiinirajoitteisille on mennä uimahalliin. Osa nautinnosta tulee itse uinnin aiheuttamasta kehon käyttämisestä ja luonnollisesta väsyttämisestä, mutta puolet tulee kun pääsee lämpimät lihaksensa niillä vesiporeilla perusteellisesti hieromaan ja siihen päälle sauna. Kotona ruoka maistuu ihanasti ja olo on joka ihosolun sopukkaa myöten puhdas, kuulas, pehmeä, lämmin ja raukea ja lihakset vetreitä ja lempeästi mutta tehokkaasti käytettyjä. Silloin ainakin itse koen liikunnan tuomaa silkkaa autuutta. Kun rutiini tulee päälle, osaa sitä hyvää oloa jo etukäteenkin odottaa vaikka se ei itse suorituksen aikana niin taivaallista olisikaan.

Liikunnan iloa itse siinä tilanteessa taas koen lumilautaillessa, kovaa vauhtia pyöräillessäni ja tanssiessani. Eli minun vinkki myös on löytää ne itselle sopivat lajit. Miten tykkäsitte lapsena liikkua?

Jos mun pitäisi juosta ja käydä salilla, lopettaisin liikunnat siihen paikkaan ja söisin vaikka ennemmin nauloja. Kauhea ryskytys niin että sisuskalut vaihtaa paikkaa ja voimiensa takaa pinnistely saa mut taatusti pahantuuliseksi eikä palkitse tippaakaan.

Pikkulapsena ja koulun kesälomilla liikunta oli kivaa. Onneksi silloin oli 3kk.n kesälomat. Koulussa tuli sitten arvostelut ja kilpailut ja alkoi inhottaa koko touhu koulussa. Ei nyt vapaa-aikaana.

Liikunnan riemu löytyi, kun hyväksyin, etten enää "harrasta" liikuntaa, vaan hyötyliikunta on nyt se minun juttuni. Ja sitähän tulee luonnollisesti elämisen mukana.

Aina ei tee tietenkään mieli lähteä polkupyörällä kauppaan, vaan mieluummin sitä vain tilaisi ostokset kotiin. Mutta sitten mietin sitä aikaa, kun köröttelin autokyydillä vuosia joka paikkaan ja kuntoni laski kuin lehmän häntä. Sitten jouduinkin yhtäkkiä pakon edessä pelkän polkupyörän omistajaksi. Ei ollutkaan enää autokyytejä. Se pyöräily vasta raskasta olikin, kun "autokunnollani" aloin polkemaan kaikkia matkoja! Sen ajan olen muistanut ja se saa taas lähtemään fillarilla kauppaan.

Olen myös hissikammoinen, joten portaita tulee noustua jo pelkästään senkin takia. Olen mennyt 7. kerrokseenkin asti portaita pitkin.

Motivoivia tarinoita! Minäkin löysin liikunnan ilon ensin hyötyliikunnasta (pyöräily) ja sitten mukaan tuli ilmajooga ja pitkät kävelylenkit. Tanssi kiinnostaisi myös paljon ja ehkä jopa jokin kamppailulaji, mutta etsin vielä sopivia paikkoja niihin. Yritin pitkään käydä kuntosalilla ja haluaisin kovasti haluta käydä, mutta en vaan pysty. Sen hyväksyminen, että se on ihan ok ja kaikki muutkaan ei halua, vaan harrastavat jotain muuta liikuntaa, oli käänteentekevä.