Pitikö lapsuudenkodissanne syödä lautanen tyhjäksi?

Väärää? Sehän on itsestäänselvyys!

Ei.

Ei. Maistaa piti ainakin lusikallinen ensimmäisellä kerralla. Uhkailulle, maanittelulle ja manipulaatiolle en ollut vastaanottavainen edes lapsena.

Sitä suositeltiin voimakkaasti, mutta en jaksanut.

Näin aikuisena ihmettelen, että miksi laitettiin aina iso annos, jonka varmaan tiedettiin olevan liikaa pienelle vatsalle.

Muistan, että kiukuttelukohtaukset olivat toistuvia tästä aiheesta.

Otimme itse ruokaa ja painotettiin, että pitää ottaa vain sen verran kuin jaksaa syödä. Eli periaatteessa piti, mutta itse säätelimme, kuinka paljon ruokaa on lautasella.

https://www.is.fi/perhe/art-2000009102560.html

Ammattilaisena komppaan kaikkea mitä tässä kerrotaan!

Kukkuralautaset, niin lapsilla kuin vanhuksilla tappaa ruokahalun samantien.

Eikä uhkailu ja lahjonta ole ollut nykyaikaa enää vuosikymmeniin.

Toki pitää huomioida, onko sairastumassa jne.

Piti syödä. Jos jätti jotain lautaselle niin tuli remmiä, solkipäällä. Nykyään syön kaikkea, joten hyvä ja asiallinen kasvatus.

Pakko oli syödä, koska Afrikassa olisi kuoltu muuten nälkään.

Tuollaisia ongelmia ei ollut. Lapsena olimme kaiken aikaa ulkona ja liikuimme älyttömästi. Ruoka maistui ja se syötiin yleensä kaikki. Maalaistalossa oli näin. 

Vierailija kirjoitti:

Pakko oli syödä, koska Afrikassa olisi kuoltu muuten nälkään.

Sama juttu oli mun lapsuudenkodissani. 

Piti. Vielä teininäkin ruoka annosteltiin ja kaikki oli rustoja ja jänteitä myöten syötävä. Ihan sama vaikka olis kertaalleen jo oksentanut ruuan. Ihan sama vaikka ois istunut jo 3 tuntia pöydässä. Isällä ja vaimollaan oli kyllä muutenkin vähän eriskummallisia sääntöjä. Ei olla enää tekemisissä.

Piti ja muutenkin kaikki tunteetkin ilmaistiin ruualla. Kaksi kolmesta tyttärestä kehittikin sitten syömishäiriön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko oli syödä, koska Afrikassa olisi kuoltu muuten nälkään.

Sama juttu oli mun lapsuudenkodissani. 

Appeni sössötti tätä vielä meille kun käytiin kylässä. Olen kasvissyöjä, mutta tarjolla ei ollut ksokaan mitään mitä voisin syödä. Appi suurieleisesti ojenteli niitä paistivateja ja makkaroita ja kun en ottanut, paasasi tunnin niistä afrikkalaisista.

Nyt he kitisee kun emme enää käy. Mikseivät kutsu niitä afrikkalaisia kylään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko oli syödä, koska Afrikassa olisi kuoltu muuten nälkään.

Sama juttu oli mun lapsuudenkodissani. 

Meillä Afrikka oli maailma...

Maailmassa on paljon lapsia, joilla koskaan ei ole kylliksi ruokaa...

En tiedä, olin kiinnostunut erilaisista mauista, enkä muista kuin yhden kerran, jolloin kieltäydyin syömästä. Kuivattuja luumuja koulun jouluruokailussa. Opettaja istutti minua toista tuntia lautasen äärellä, kunnes toinen syömistä odottamaan jätetty yritti ja oksensi. Minut "vapautettiin, koska kuulema normaalisti en nirsoile".

Piti syödä, tosin itse sai ottaa sopivan määrän. Uusia juttuja piti maistaa, eli yököttely maistamatta ei käynyt. Mielestäni ihan

Olen lama-ajan lapsi ja meillä oli rahasta tiukkaa, joten ymmärrän oikein hyvin, että mitään turhaa hävikkiä ei haluttu. Näin vanhemmalla iällä sen on tajunnut, että ei mun vanhemmat pitäneet erityisesti kaurapuurosta tai perunoista ja ruskeasta kastikkeesta, vaan ne oli niitä, mihin oli varaa.

Se, että myöhemmin kehitin itselleni syömishäiriön, liittyi kyllä aivan muihin asioihin kun perheen ruokailuihin.

Piti ainakin maistaa, mistä olen kiitollinen, koska aikuisena syön monipuolisesti nirsoilematta. Muistan kyllä, kun pakotettiin kerran syömään kiinanpataa, jossa oli niljakkaita sipuleita. Ei meinannut mennä millään alas, vaikka kiukuttelin ja minua yritettiin lahjoa markalla. En tiedä, pakottaisinko omia lapsiani syömään vastaavalla menetelmällä ehkä suostuttelisin.

Mä en olisi edes pienenä kehdannut jättää syömättä. Ruokaa oli aika vähän ja tiesin että siihen ei ollut kunnolla varaa. 

Kukkuraisesta ruokalautasesta muistuu mieleeni pieni serkkutyttöni. Hänen äitinsä annosteli tytölle suurelle lautaselle kukkuraisen annoksen. Lapsi tuijotti sitä lasittunein silmin eikä pystynyt syömään mitään. "Kiitokseksi" äiti räpsäytti rennolla kädellä lapsen paljaalle reidelle kunnon tällin. Minä olin vähän toisella kymmenellä ja sain tytön syömään, kun otin huomattavasti pienemmän lautasen ja annostelin sopivan määrän ruokaa. Tyttö söi hyvällä ruokahalulla ja äitinsä oli tietysti näreissään, kun sain tytön syömään. Olihan se kamalaa, että koulutyttö onnistui siinä, missä kaiken tietävä kansakoulunopettaja epäonnistui.

Piti ja piti syödä myös se lautanen.