Oletko saanut tukkapöllyä, luunapin tai selkään pienenä?!

Ja en koe , että vanhemmat olisivat pahoinpidelleet. Rakastan ja kunnioitan heitä yhä edelleen aivan valtavasti.

En koe että minua olisi kohdeltu väkivaltaisesti.

en koe että olisi pahoinpidelty, kaikki tulivat syystäkin...

-luunappeja sain hyvin harvoin

-tukkapöllyä ns niskavilloista joskus (yleisissä tilanteissa kun piti olla hiljaa tmv)

-selkään sain varmaan max 5 kertaa,pikkuiset näpäytykset pyllylle

en koe, että on " pahoinpidelty" , sillä ei minua raivolla " hakattu" koskaan. Koskaan ei jäänyt jälkeä, vaikka isä vyöllä antoi takamuksille. Isoin paha oli se nöyryytys, huusin sen vuoksi kuin syötävä. Mutta kun housut oli takaisin ylhäällä, niin mitään kiputuntemusta ei ollut jäljellä. Selkäänantaminen oli pikemminkin muodollinen ele, rangaistusele, eikä tarkoituksena ollut kivun tuottaminen. Olen syntynyt 60-luvulla, jolloin selkäänantaminen oli se tavallinen rangaistusmuoto.

En koe tulleeni ns. pahoinpidellyksi, mutta minulla on kyllä huono itsetunto ja masennustaipumusta. Ei tietenkään pelkästään tukistamisen takia mutta tuskin sillä on positiivistakaan vaikutusta ollut.



Tai sanotaan että nyt vanhempiani katsellessani oletan, että lasten fyysiseen rankaisuun on turvauduttu varmaankin siksi, että he ovat olleet nuoria ja neuvottomia ja omien ongelmiensa takia eivät ole osanneet kohdata suuttumusta itsessään tai lapsen kiukkua.



Omia lapsiani en kurita fyysisesti, vaikka olenkin muuten aika tiukka kasvattaja.

silti en koe tulleeni pahoinpidellyksi. Rakastan ja kunnioitan vanhempiani jotka ovat kasvattaneet kaksi elämässään hyvin pärjäävää tytärtä, toivottavasti itse onnistun kasvattamaan tulevista lapsistani hyväkäytlksisiä fiksuja nuoria.

Tosin tukistaminen oli sellaista hiuksista ilmaan- tyylistä. Koin/koen sen pahoinpitelynä ja se purkautui sitten teini-iässä niin, että hakkasin isäpuoleni. Nyt olen asiasta ylipäässyt, tosin en ilman ulkopuolista apua.

mutta minä sain selkääni, keinun köysillä, ratsupiiskalla. vyöllä jne.. ja juu olen siis pahoinpidelty.

enkä koe, että olisi pahoinpidelty.

vastauksista näkyy, että pahointpitelynä koetaan se, että

- tavoitteena on nimenomaan satuttaminen

- arvaamaton ja mielivaltainen kuritus

Jos olisin saanut, olisin todellakin kokenut, että minut olisi pahoinpidelty!



www. alalyolasta. fi



www. alalyolasta. fi

ihan asiasta on tullut. Paitsi mummolassa kerran.

Olen ns. hyvin pärjäävä, mutta epäilen vahvasti, että olisin onnellisempi ihminen, jos fyysisiä kurituksia ei olisi ollut. Erityisesti selkäsauna oli niin nöyryyttävä kokemus, että en ikinä voisi lapselleni sellaista tehdä. Rakastan silti vanhempiani, puutteineen. Mielestäni sen, että rakastaa vanhempiaan ei tarvitse tarkoittaa sitä, että hyväksyy kaiken mitä he ovat tehneet eikä se missään nimessä ole todistus sille, että fyysinen kurittaminen on hyväksyttävää.



Kasvatuksessa en käytä fyysistä kuritusta, koska kunnioitan lapsiani. He ovat erittäin hyvin käyttäytyviä. Tietysti he riehuvat joskus kotona, mutta esim. koulussa he saavat vain kehuja vanhempainvartin aikana. Viitseliäs vanhempi keksii muut keinot kasvatukseen kuin fyysisen kurittamisen, mutta ensin on sisäistettävä se, että fyysinen kurittaminen on väärin. Tuo viimeksimainittu taitaa olla se suurin ongelma.

ja remmistä kerran,eipä tarvinnut toista kertaa antaa. ja en koe itseäni pahoinpidellyksi.

ja muistan vieläkin miten se sattui:( huusin aina kuin syötävä kun mulla on tosi herkkä päänahka, eikä vanhemmat sitten sitä käytäntöä enää jatkaneet, onneks...

ja tunnen, että minua on pahoinpidelty. Tunsin niin jo lapsena. Minusta oli järjettömän epäreilua, että minua sai satuttaa, vaikka ketään muita ihmisiä ei saanut.



Ei se kipu ollut siinä se ongelma, koska en muista kurituksen sattuneen paljoakaan, mutta oikeudentajuuni se otti ja pahasti. Oli ikävää, että omat vanhemmat eivät tehneet " oikein" .

Enkä ole koskaan ollut nuorisorikollinen, häirikkö, kiusaaja, varasteleva ja kännäävä narkkari tai muutenklaan huonosti käyttäytyvä kuten av:n mukaan kaikki ne lapset ovat joita ei pahoinpidellä kotona.

Tukasta revitty niin, että päänahasta tuntuu irtoavan. Selkäsaunat olen sulkenut mielestäni, mutta veljeni muistelevat niitä ja hengarilloa meitä kuulemma mätkittiin...



Olen yrittänyt katkaista tätä kierrettä omien lapsieni kohdalla. Pari alle 10 kertaa olen sortunut tukkapöllyyn lapsieni kohdalla (2kpl, esikoinen 12v). Aina olen pyytänyt anteeksi, nyt edellisestä kerrasta jo 2-vuotta.

Muistikuvat isäni raivosta suuttuessaan aiheuttavat vieläkin inhottavan olon. Hänen tarkoituksensa olikin satuttaa.

Varsinkin murrosiässä olisin halunnut selvittää isäni kanssa välit, kysyä millä oikeudella hän käyttäytyi niin kuin käyttäytyi. Mutta ei hän kyennyt näistä asioista keskustelemaan silloin eikä sen jälkeenkään.



Esikoisen syntyminen aiheutti minulle isäkriisin, johon hain keskusteluapua. Olen oppinut elämään asian kanssa, mutta en minäkään kokemaani väkivaltaa tule ikinä hyväksymään.

En voi kuvitellakaan, että voisin tehdä saman omille lapsilleni.