Syy sille, miksi jotkut eivät onnistu säästämään, on

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet. Joillakin ihmisillä jää kuussa rahaa vain muutama satanen maksujen jälkeen. Kai ihminen tarvitseekin jotain, esim. kengät tai takin, jos vanha kuluu.

Maksujen jälkeen? Niin, eli kun on maksettu välttämättömyydet JA nämä kaikki hömppäostokset?

Ja et näköjään sinäkään ymmärrä/ymmärtänyt mikä ero on ostaa *tarpeeseen* ja mikä *mielitekoon*, kun sanoit että "kai ihminen tarvitsee esim kengät tai takin, jos vanha kuluu"

Mietipäs nyt hetki vielä uudestaan, mistä nimenomaan aloituksessani puhuin.

Ap

Harva ihminen on perusluonteeltaan niin askeettinen, ettei koskaan kaipaa mitään ylimääräistä piristystä tai ns. extraa elämäänsä. Tietysti, jos sitä kaipaa ihan koko ajan eikä aina edes kovin pientä tai edullista, niin voisihan sitä kyseenalaistaa, että riittäisikö harvemmin ja kävisikö jokin halvempi tai jopa edullinen juttu välillä.

Mutta kyllä useimpien mielenterveys on koetuksella, jos elämässä ei koskaan ole mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa. Ja se on ihan ns. normaalia.

-eri

Ja tämä on sitten myös ihan kummallinen asenne ja ajatusvääristymä (jota ei sais kritisoida, katsotaanpa vaan niin tähänkin kommenttiin sataa alanuolia ja vänkäystä).

Ettäkö siis oikeastiko ihmiset ovat sitä mieltä, että elämään ei saa mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa ilman ostamista? Mitä hitsiä?

Miettikää nyt vähän arvojanne, jos todella koette näin.

Mites olis ystävät? Perhe? Heidän kanssaan ajan viettäminen, kyläily? Liikunta, metsälenkki, avantouinti, tai vaikka läheinen kanssakäyminen kumppanin kanssa (näissä jos missä keho tuottaa mielihyvähormonia).

Ilmaistapahtumat, puistokonsertit, tähtitaivaan katselu yöllä tähtikuvioita opetellen, kirjastosta pelien tai elokuvien lainaaminen? Näin ensalkuun. Mikään ei maksa, mutta varmasti tuottaa yhtälailla tai enemmänkin iloa kuin uusi sisustustyyny, ikean koristevaasi, tai sipsipussi.

Ei ihme että ihmiset voivat nykyään huonosti, jos koetaan että ainoa keino saada iloa elämään on (ylimääräisten) tavaroiden ostaminen.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Aloittaja on oikeassa. Minä olen vielä alkuvuodesta ollut tuollainen tarveshoppailija. Oli mitä ihmeellidimpiä tarpeita ja oikeutuksia itselleni: sokerointi (brassi ja jalat), uusia vaatteita kuukausittain (käytin keväällä yksistään 1000€ vaatteisiin. Osa käyttöön, osa ei), ruokakaupassa tuoreet yrtit, uudet kegät. Nyt on tarpeena uusi läppäri opiskeluihin. Edellinen läppäri on vuoden vanha, käynyt korjauksessa kaksi kertaa, mutta suht toimiva. En tulisi uutta läppäriä tarvitsemaan kuin muutaman kuukauden, koska alkan parin kuukauden päästä kirjoittamaan gradua ja sen jälkeen valmistun. Kyselin jo käytetyistä macbookeista tarjouksia ja uusien hintoja olen seuraillut. Silti en ole tehnyt ostopäätöstä, koska jatkuvasti muistutan itseäni etten sitä tarvitse. Mulla on henkilökohtainen kone ja jos tiukka paikka tulee niin työläppäri. Myös uusi puhelin olisi tarve. Mulla on lähes käyttämätön Android tuolla lipastossa, ostettu viime vuonna. Käytän nyt työsuhdepuhelinta henkilökohtaisessa ja työkäytössä. Ja kun palaan puolen vuoden päästä töihin niin hankitaan uusi puhelin ja läppäri. Mutta näitä tarpeita on ihan valtavasti ja aikaisemmin olen ollut täysin niiden vietävissä. Minulla on sana kuin joku kirjoitti yllä miehensä kulutustottumuksesra, että uusi harrastus ja uusi ja kallis väline. Olen täysin samanlainen. Kaiken muun lisäksi. Adhd diagnoosilla vielä niin harrastukset vaihtuvat tyyliin 8 viikon välein. Nyt olen ihan tyystin unohtanut kaikki vähänkään sitovamman harrastukset, koska en niissä pysy kuitenkaan. Juoksen kun juoksen ja kävelen kun kävelen. Pyörä varastettiin vuosi sitten ja uutta en suostu ostamaan.

Aloitus näköjään sopii näille, joille halu = tarve. Eli ilmeisesti jonkinlaisesta ostoaddioktiosta on kyse ja yrittävät kulutuksella täyttää jotain sisäistä tyhjyyttä tai tarvetta itsessään, siinä onnistumatta. Normaalit ihmiset ilman addiktioita ovatkin sitten juttu erikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minulla ei jää mitään säästöön, koska elän työttömyysetuudella ja muilla etuuksilla. Mielenterveyteni tykkää huonoa jatkuvasta säästökuurista, joten ne vähäiset ylimääräiset euroni käytän piristääkseni itseäni vaikkapa erikoiskahvilla tai jollain muulla turhakkeella. Käyn kuukausittain myös ulkona lounaalla. Toki voisin nämä tapani muuttaa ja syödä kotona perunaa porkkanaraasteella, mutta kun elämässä on niin vähän iloja muutenkaan, niin enpä ole viitsinyt. 

Juu, vahvistit kommentillasi juuri sitä mitä aloituksessa kerroinkin. Mikäs siinä, jokainen on vapaa käyttämään rahansa miten tykkää. Mutta mikäli ihmettelet, mikset saa mitään säästöön, lue aloitukseni ja oma vastauksesi tarkasti uudelleen.

Ap

Se vaan tuntuu pienituloisena aika turhalta säästää vaikka viisi euroa kuukaudessa, kun vuodessa saa säästettyä 60 euroa. Onhan se 60 euroa enemmän kuin 0 euroa, mutta aika marginaalisesti.

-eri

Mitä pienemmät tulot on, sitä enemmän merkitystä vähäisilläkin säästöillä on. 60 € on toimeentulotukirajalla elävälle ihan tuntuva summa, jonka avulla voi esim. selvitä tiukasta paikata jos tulee ylimääräisiä menoja, mutta jollekin joka tienaa kymppitonnin kuussa kyse on pelkästä pikkurahasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla menee noin 2000e palkasta säästöön joka kk 1000e. Toinen 1000e on kuukausibudjetti, joka kattaa kaiken. Joskus palkka on vain 1900e ja joskus liki 3000e, mutta joka kerta menee se 1000e säästöön.

Siitä tonnista, joka on joka kk käytettävää, siirrän ylijäämän jemmatilille, eli joka kk ilta ennen tilipäivää, siirrän jäljellä olevat varat jemmaan.

Jemmatili on sitten sitä puskuria, jolla ostetaan pyykkikoneita, talvikenkiä, autonromu hajonneen autonromun tilalle, täydennetään kotivaraa jne.

On oikeasti hyvin oleellista, mikä on oikeasti tarpeellista ja mikä on mieliteko. Onko aivan pakko ostella verhoja, sisustustyynyjä, kymmeniä laukkuja, monta erilaista kivaa vaatetta joita ei käytä? Sitten niitä ostoksia konmaritetaan ja tapellaan netissä miten konmaritetaan oikein. Ja kohta hankitaan uudet kamat ja kohta taas konmaritetaan... tämäkö on sitä elämistä?

Turhan tavaran ostaminen ja pois heittäminen on ihan yhtä tyhmää kuin rahan heittäminen roskiin.

Toki teen minäkin ostoksia, mutta ne ostokset on tarkkaan harkittuja.

Elämä on muutakin kuin kuluttamista. Elämyksiä ja kokemuksia on ihan mahdollista saada ilmaiseksi tai pienelläkin budjetilla.

Mulla oli iso herääminen siihen, että vaikka kuinka konmarittaa, niin tavara ei vähene kun sitä ostaa aina lisää. Olin tosi ahdistunut, kun muutettiin pienempään asuntoon ja tavarat ei mahtunut. Meni vuosi herätessä siihen, että minä itse aiheutan sen ongelman ostamalla jatkuvasti lisää muka tarpeeseen. Toki voin tähän onnellisena todeta, että tilanne on nyt huomattavasti parempi.

Viestisi oli tosi osuva oman ajattelutapani kanssa yksiin. Lapsenikin on paljon onnellisempi kun vietän hänen kanssaan aikaa (esimerkiksi lähtemällä pyöräilemään), kuin että ostan hänelle tavaraa/vaatetta.

Vuosi meni tajutessa, että ei ne tavarat itsestään sinne asuntoon ilmesty? :D

En edes huomannut että (uusi)tavara erityisesti lisääntyy, mutta ihmettelin, miksi systemaattinen tavaran vähennys ei tuottanut näkyviä tuloksia. En ajatellut silloin ostelevani erityisen paljon, toki nyt nään asian eri tavalla.

Kyllä mua harmittaa oman itsekurin puute ostoksilla käydessä. Ostan neljät sukat, kun oli tarkoitus ostaa yksi pari. Ja vaatekaappi on niin täynnä, että ne sukat hukkuu sinne, etten sitten löydä niitä tai edes välttämättä jonkun ajan päästä muista, mitä olin ostanut. Minulla menee enemmän näihin sinänsä tarpeellisiin ostoksiin kuin olisi pakko, mutta näkyyhän sekin sitten tilin saldosta, että enemmän menee, kuin olisi tarpeen. Saisi sitten joskus uusittua jotain kalliimpaa, vaikka uuden polkupyörän, kun kaikki ei valuisi näihin pikkuostoksiin. Pyörä on todella vanha, eli sillä ajelee vain kun on pakko. Ei nyt vaan ole kerralla varaa laittaa satasia tai tuhansia sitten harrastusvälineeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet. Joillakin ihmisillä jää kuussa rahaa vain muutama satanen maksujen jälkeen. Kai ihminen tarvitseekin jotain, esim. kengät tai takin, jos vanha kuluu.

Maksujen jälkeen? Niin, eli kun on maksettu välttämättömyydet JA nämä kaikki hömppäostokset?

Ja et näköjään sinäkään ymmärrä/ymmärtänyt mikä ero on ostaa *tarpeeseen* ja mikä *mielitekoon*, kun sanoit että "kai ihminen tarvitsee esim kengät tai takin, jos vanha kuluu"

Mietipäs nyt hetki vielä uudestaan, mistä nimenomaan aloituksessani puhuin.

Ap

Harva ihminen on perusluonteeltaan niin askeettinen, ettei koskaan kaipaa mitään ylimääräistä piristystä tai ns. extraa elämäänsä. Tietysti, jos sitä kaipaa ihan koko ajan eikä aina edes kovin pientä tai edullista, niin voisihan sitä kyseenalaistaa, että riittäisikö harvemmin ja kävisikö jokin halvempi tai jopa edullinen juttu välillä.

Mutta kyllä useimpien mielenterveys on koetuksella, jos elämässä ei koskaan ole mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa. Ja se on ihan ns. normaalia.

-eri

Ja tämä on sitten myös ihan kummallinen asenne ja ajatusvääristymä (jota ei sais kritisoida, katsotaanpa vaan niin tähänkin kommenttiin sataa alanuolia ja vänkäystä).

Ettäkö siis oikeastiko ihmiset ovat sitä mieltä, että elämään ei saa mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa ilman ostamista? Mitä hitsiä?

Miettikää nyt vähän arvojanne, jos todella koette näin.

Mites olis ystävät? Perhe? Heidän kanssaan ajan viettäminen, kyläily? Liikunta, metsälenkki, avantouinti, tai vaikka läheinen kanssakäyminen kumppanin kanssa (näissä jos missä keho tuottaa mielihyvähormonia).

Ilmaistapahtumat, puistokonsertit, tähtitaivaan katselu yöllä tähtikuvioita opetellen, kirjastosta pelien tai elokuvien lainaaminen? Näin ensalkuun. Mikään ei maksa, mutta varmasti tuottaa yhtälailla tai enemmänkin iloa kuin uusi sisustustyyny, ikean koristevaasi, tai sipsipussi.

Ei ihme että ihmiset voivat nykyään huonosti, jos koetaan että ainoa keino saada iloa elämään on (ylimääräisten) tavaroiden ostaminen.

Ap

Kaikki ei asu missään isossa kaupungissa, jossa järjestetään kivoja ilmaistapahtumia vähän väliä. Kaikilla ei myöskään ole perhettä tai kavereita. Tai ehkä kaverit asuu niin kaukana, että tapaaminen onnistuu vain jos on valmis maksamaan matkoista? Kaikkien terveydentila ei mahdollista edes 10 km pyöräilyä, pidemmistä matkoista puhumattakaan.

Eikä tässä tarvitse mennä ääripäästä toiseen. Moni hyödyntää ilmaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia ahkerasti, mutta kokee silti tarvitsevansa välillä myös jotain muuta. Jotain sellaista, josta joutuu maksamaan. Koska vaikka kirjaston kirjojen lukeminen ja tähtitaivaan katselu olisi kuinka antoisaa, elämä voi muuttua ankeaksi jos ei koskaan pääse tekemään tai kokemaan mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet. Joillakin ihmisillä jää kuussa rahaa vain muutama satanen maksujen jälkeen. Kai ihminen tarvitseekin jotain, esim. kengät tai takin, jos vanha kuluu.

Maksujen jälkeen? Niin, eli kun on maksettu välttämättömyydet JA nämä kaikki hömppäostokset?

Ja et näköjään sinäkään ymmärrä/ymmärtänyt mikä ero on ostaa *tarpeeseen* ja mikä *mielitekoon*, kun sanoit että "kai ihminen tarvitsee esim kengät tai takin, jos vanha kuluu"

Mietipäs nyt hetki vielä uudestaan, mistä nimenomaan aloituksessani puhuin.

Ap

Harva ihminen on perusluonteeltaan niin askeettinen, ettei koskaan kaipaa mitään ylimääräistä piristystä tai ns. extraa elämäänsä. Tietysti, jos sitä kaipaa ihan koko ajan eikä aina edes kovin pientä tai edullista, niin voisihan sitä kyseenalaistaa, että riittäisikö harvemmin ja kävisikö jokin halvempi tai jopa edullinen juttu välillä.

Mutta kyllä useimpien mielenterveys on koetuksella, jos elämässä ei koskaan ole mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa. Ja se on ihan ns. normaalia.

-eri

Ja tämä on sitten myös ihan kummallinen asenne ja ajatusvääristymä (jota ei sais kritisoida, katsotaanpa vaan niin tähänkin kommenttiin sataa alanuolia ja vänkäystä).

Ettäkö siis oikeastiko ihmiset ovat sitä mieltä, että elämään ei saa mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa ilman ostamista? Mitä hitsiä?

Miettikää nyt vähän arvojanne, jos todella koette näin.

Mites olis ystävät? Perhe? Heidän kanssaan ajan viettäminen, kyläily? Liikunta, metsälenkki, avantouinti, tai vaikka läheinen kanssakäyminen kumppanin kanssa (näissä jos missä keho tuottaa mielihyvähormonia).

Ilmaistapahtumat, puistokonsertit, tähtitaivaan katselu yöllä tähtikuvioita opetellen, kirjastosta pelien tai elokuvien lainaaminen? Näin ensalkuun. Mikään ei maksa, mutta varmasti tuottaa yhtälailla tai enemmänkin iloa kuin uusi sisustustyyny, ikean koristevaasi, tai sipsipussi.

Ei ihme että ihmiset voivat nykyään huonosti, jos koetaan että ainoa keino saada iloa elämään on (ylimääräisten) tavaroiden ostaminen.

Ap

No minulla ei ole perhettä. Lapsuudenperheestä ovat kuolleet kaikki ja omaa perhettä ei ole. Seurustelukumppaniakaan ei tällä hetkellä ole. Ystävät asuvat kaikki kaukana, olen nähnyt kasvotusten jotain ystävääni viimeksi viime tammikuussa. Yhteyttä pidetään muuten toki.

Metsälenkillä tulee käytyä lähes päivittäin, samoin aika usein meren rannalla. Aivan ihanaa kumpikin kyllä, mutta minulle nuo ovat ihan arkea ja osa "hyvinvointirutiiniani", koska ilman luonnossa liikkumista alan voimaan huonosti aika nopeasti. Ne eivät siis ole mitään "extraa". Lisäksi luen kyllä kirjoja, katselen leffoja, sarjoja, dokkareita, kuuntelen musiikkia, meditoin ja opiskelen kieliä jne. ihan ilmaiseksi. Nämäkin ovat kaikki tosi kivoja juttuja, mutta jostain syystä nämäkään eivät tunnu extralta.

Mutta extralta tuntuu, jos löydän edullisesti joitain harrastustarvikkeita (minulla on siis myös harrastuksia, jotka maksavat). Ehkä ne tuntuvat siltä juuri siksi, että ne eivät ole ilmaisia. Yksi mahtava extrajuttu hiljattain oli, kun löysin eurolla tosi ihanan väristä kynsilakkaa. Olin iloinen siitä koko loppupäivän.

Massatapahtumissa en hiljaisuudesta pitävänä introverttinä juurikaan tykkää käydä, joten ilmaiskonsertteihin en hirveästi hinkuile. Taidenäyttelyissä käyn, ne ovat ihan ilmaisia ja ne saattavat tuntua extralta kyllä.

Terv. köyhä, joka kieltäytyy olemasta tylsä. :)

P.S. Ja tiedostan kyllä, että mikään ilmainenkaan ei ole itsestäänselvyys. Voi olla esim., että joudun muuttamaan jonnekin, missä ei niin vain mennäkään metsään tai rannalle. Tai kenties menetän kykyni jopa kävellä. Mutta pointti oli se, että arki on arkea. Mutta toisaalta taitaa olla niin, että minun arkeni on loppujen lopuksi aika laadukasta, vaikka olenkin köyhä ja sairas. Ja sitten minä ahne kaipaan vielä lisää  extraa. :D No, en kyllä pyydä sitä anteeksi sitä, että haluan elämäni olevan mahdollisimman hyvää monista rajoitteista huolimatta.

Vierailija kirjoitti:

Omat sairaudet tai lasten sairaudet ovat takuulla oikotie köyhyyteen.

Varsinkin pienituloisella jolla ei ole oikeutta toimeentulotukeen vaan sairaskulujen kanssa, joita on siis satoja euroja joka kuukausi, tiput juuri siihen köyhyysrajan pintaan että totu olisi +/-0

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet. Joillakin ihmisillä jää kuussa rahaa vain muutama satanen maksujen jälkeen. Kai ihminen tarvitseekin jotain, esim. kengät tai takin, jos vanha kuluu.

Maksujen jälkeen? Niin, eli kun on maksettu välttämättömyydet JA nämä kaikki hömppäostokset?

Ja et näköjään sinäkään ymmärrä/ymmärtänyt mikä ero on ostaa *tarpeeseen* ja mikä *mielitekoon*, kun sanoit että "kai ihminen tarvitsee esim kengät tai takin, jos vanha kuluu"

Mietipäs nyt hetki vielä uudestaan, mistä nimenomaan aloituksessani puhuin.

Ap

Harva ihminen on perusluonteeltaan niin askeettinen, ettei koskaan kaipaa mitään ylimääräistä piristystä tai ns. extraa elämäänsä. Tietysti, jos sitä kaipaa ihan koko ajan eikä aina edes kovin pientä tai edullista, niin voisihan sitä kyseenalaistaa, että riittäisikö harvemmin ja kävisikö jokin halvempi tai jopa edullinen juttu välillä.

Mutta kyllä useimpien mielenterveys on koetuksella, jos elämässä ei koskaan ole mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa. Ja se on ihan ns. normaalia.

-eri

Ja tämä on sitten myös ihan kummallinen asenne ja ajatusvääristymä (jota ei sais kritisoida, katsotaanpa vaan niin tähänkin kommenttiin sataa alanuolia ja vänkäystä).

Ettäkö siis oikeastiko ihmiset ovat sitä mieltä, että elämään ei saa mitään kivaa ja elämänlaatua kohottavaa ilman ostamista? Mitä hitsiä?

Miettikää nyt vähän arvojanne, jos todella koette näin.

Mites olis ystävät? Perhe? Heidän kanssaan ajan viettäminen, kyläily? Liikunta, metsälenkki, avantouinti, tai vaikka läheinen kanssakäyminen kumppanin kanssa (näissä jos missä keho tuottaa mielihyvähormonia).

Ilmaistapahtumat, puistokonsertit, tähtitaivaan katselu yöllä tähtikuvioita opetellen, kirjastosta pelien tai elokuvien lainaaminen? Näin ensalkuun. Mikään ei maksa, mutta varmasti tuottaa yhtälailla tai enemmänkin iloa kuin uusi sisustustyyny, ikean koristevaasi, tai sipsipussi.

Ei ihme että ihmiset voivat nykyään huonosti, jos koetaan että ainoa keino saada iloa elämään on (ylimääräisten) tavaroiden ostaminen.

Ap

Onko tämä ihminen jotenkin tyhmä tai naivi? Säästövinkkejä kyselevät eivät kai täällä ole yleensä keskituloisia, joilla on nuo noutokahvit, älykellot ja kampaajakäynnit. Nämä vinkit kuulostavat niin itsestäänselvyyksiltä kuin voi olla. Yleensä näitä rikkaiden vinkkejä lukiessa voi todeta, että kaikki muut on toteutettu paitsi syö porkkanaa porkkanalla.

Kenkienliimaaja tuntuu puhuvan asiaa, häneltä kuulisin mielelläni lisää vinkkejä.

Ei vain tuo.

Tyypillistä on se että asunnon hankinta on ollut ihan budjetin ylärajoilla. Paljon velkaa. Oletuksella "ettei remontteja ole tulossa".

Sitten tarvitaan uusi sisustus (koska pitää tuntua kodilta), auto (koska pitää olla turvallinen = hyvin varusteltu tehokas moottori ja isot vanteet), ja muut.

Pian tuleekin remonttia ja joku kodinkone hajoaa, ja auto pitää huoltaa. Kaboom.

Tämä eräiden "itsensä palkitseminen" on kyllä niin ärsyttävää henkistä heikkoutta kuin olla ja voi. Voi voi kun oli nyt niin rankkaa kun pyyhin keittiön pöydän, taidan palkita itseni siitä hyvästä jollain roskaruualla ja kilot ne sen kun nousee.

Omat "tulot" on asumistuki 239e/kk ja toimeentulotuki 664e/kk eli asumiskustannusten jälkeen käteen jää 532e/kk. Siitä kun vähentää puhelinlaskun niin reippaasti jää kyllä rahaa käyttöön. Ja vaikkei toimeentulotuesta "saa" säästää niin on minulla sukkalaatikossa n.3000e käteistä. Kodittomana ollessani tajusin jotain olennaista joka kantaa minua pitkälle, ei ihminen tarvitse oikeasti kun vettä, ravintoa ja lämpöä ja kaikki muu on luksusta. Ostin talvitakin tänä syksynä mutta olin harkinnut ja etsinyt oikeanlaista jo pari vuotta kunnes löysin käytettynä (ovh.260e, nyt 40e) sen mitä etsin ja olen todella onnellinen siitä. Harkitsen aina tarkkaan mitä ostan ja mitä en. Ruuasta en tingi, eli syön kalaa/kanaa/riistaa ja paljon kasviksia joka viikko, mutta kun ruuantekoon käyttää aikaa ja tekee mahdollisimman paljon itse niin minun kauppaostokset kuukaudessa n.150-180e/kk. Leivon leivät ja kasvatan itse yrtit, salaatit ym. Olen aloittajan kanssa samoilla linjoilla. Kun katsoo mitä ostaa ja suunnittelee hyvin niin pienikin raha riittää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minulla ei jää mitään säästöön, koska elän työttömyysetuudella ja muilla etuuksilla. Mielenterveyteni tykkää huonoa jatkuvasta säästökuurista, joten ne vähäiset ylimääräiset euroni käytän piristääkseni itseäni vaikkapa erikoiskahvilla tai jollain muulla turhakkeella. Käyn kuukausittain myös ulkona lounaalla. Toki voisin nämä tapani muuttaa ja syödä kotona perunaa porkkanaraasteella, mutta kun elämässä on niin vähän iloja muutenkaan, niin enpä ole viitsinyt. 

Juu, vahvistit kommentillasi juuri sitä mitä aloituksessa kerroinkin. Mikäs siinä, jokainen on vapaa käyttämään rahansa miten tykkää. Mutta mikäli ihmettelet, mikset saa mitään säästöön, lue aloitukseni ja oma vastauksesi tarkasti uudelleen.

Ap

Se vaan tuntuu pienituloisena aika turhalta säästää vaikka viisi euroa kuukaudessa, kun vuodessa saa säästettyä 60 euroa. Onhan se 60 euroa enemmän kuin 0 euroa, mutta aika marginaalisesti.

-eri

Riippuu varmaan elämäntilanteesta, luonteesta ja muusta. Mulla oli pari vuotta sitten opiskelijana sellainen tilanne, jossa käteen jäi pakollisten menojen ja puolipakollisten opiskelijalounaiden jälkeen n. 5-10 €/kk. Silloin en säästänyt yhtään, koska pitihän sitä välillä päästä irrottelemaan ja käydä esim. Sittarissa 50 sentin kahvilla kavereiden kanssa ja muutaman kerran vuodessa jopa huikeat 3,50 € maksaneessa uimahallissa. Mielenrauhaa toi säästötilillä muhinut reilu satanen, johon vannoin koskevani vain jos tulee todellinen hätä, ja mahdollisuus nostaa opintolainaa jos rahalle olisi tullut enemmän tarvetta. Ilman niitä olisin varmaan koittanut säästää edes jonkun euron kuussa, koska olisin varmasti tosi ahdistunut, jos tietäisin joutuvani ottamaan pikavipin heti jos tapahtuu jotain yllättävää.

Moikka kaikille! On itsestään selvää,että jokainen normaalituloinen pystyy helposti säästämään jos vain haluaa.Jos ei niin kannattaa katsoa peiliin. 

Vanha sanonta tyhmästä päästä kärsii koko kroppa pitää hyvin paikkansa.Säästöillä voi jäädä vaikka aikaisemmin pois töistä ja hövelimmät joutuu painamaan johonki 70v saakka :)

Minua koukuttaa myös elämykset, eli ei auta jos pääsee eroon väliaikaisesti turhista ostoksista. On ollut juurikin tuota, että kun lähtee uusimaan sinänsä tarpeeseen jotain kamppeita, niin niitä tulee ostettua liikaa alkuperäiseen tarpeeseen nähden eli jos oli tarve lenkkareille, niin tuli ostettua lisäksi ulkoilupukua sun muuta paitaa ja sukkaa lisäksi. Eli siis alan kuluttaa erilaisiin viihdetapahtumissa käymiseen ja pääsylippuihin sitten sen sijaan. Se on se kiva tunne olla siellä muiden kanssa yhdessä kun on kiva tunnelma. Sanoisin että sekin lämmittää hetken kuin pissi housussa ja kun pääsee kotiin, niin taas on tyhjää ja yksinäistä. Parempi olo oikeastaan kun on vaan kotona, ulkoilee kävellen eikä käytä rahaa näihin turhiin menoihin. Lukee ja katsoo telkkarista ohjelmat ja elokuvat kun on sopivasti väsynyt ulkona olosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, minulla ei jää mitään säästöön, koska elän työttömyysetuudella ja muilla etuuksilla. Mielenterveyteni tykkää huonoa jatkuvasta säästökuurista, joten ne vähäiset ylimääräiset euroni käytän piristääkseni itseäni vaikkapa erikoiskahvilla tai jollain muulla turhakkeella. Käyn kuukausittain myös ulkona lounaalla. Toki voisin nämä tapani muuttaa ja syödä kotona perunaa porkkanaraasteella, mutta kun elämässä on niin vähän iloja muutenkaan, niin enpä ole viitsinyt. 

 

Juu, vahvistit kommentillasi juuri sitä mitä aloituksessa kerroinkin. Mikäs siinä, jokainen on vapaa käyttämään rahansa miten tykkää. Mutta mikäli ihmettelet, mikset saa mitään säästöön, lue aloitukseni ja oma vastauksesi tarkasti uudelleen.

Ap

Ja AP vahvisti tällä pöyristyttävällä kommentilla olevansa sieluton ja tunteeton ja todellisuudesta täysin eriintynyt kokoomuslainen tai sadisti Persu. Lue ajatuksella.

Miksi pitäisi säästää? 

Vierailija kirjoitti:

Miksi pitäisi säästää? 

oletko adhd tai vastaava niillä on ongelmia säästää huomiselle kun syövät jo tämän päivän kuormasta. tietysti jos ole miljonääriperija tms onnistunut eikai sillä niin väliä. mutta älä sitten itke että kaikki menee samana päivänä kun tulee, muutoin sulta puuttuu maalaisjärki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Valehtelet. Joillakin ihmisillä jää kuussa rahaa vain muutama satanen maksujen jälkeen. Kai ihminen tarvitseekin jotain, esim. kengät tai takin, jos vanha kuluu.

 

Maksujen jälkeen? Niin, eli kun on maksettu välttämättömyydet JA nämä kaikki hömppäostokset?

Ja et näköjään sinäkään ymmärrä/ymmärtänyt mikä ero on ostaa *tarpeeseen* ja mikä *mielitekoon*, kun sanoit että "kai ihminen tarvitsee esim kengät tai takin, jos vanha kuluu"

Mietipäs nyt hetki vielä uudestaan, mistä nimenomaan aloituksessani puhuin.

Ap

 

Harva ihminen on perusluonteeltaan niin askeettinen, ettei koskaan kaipaa mitään ylimääräistä piristystä tai ns. extraa elämäänsä. Tietysti, jos sitä kaipaa ihan koko ajan eikä aina edes

Olettamus on, että a) kaikilla on kumppani b) kaikilla on ystäviä c) kaikilla on perheenjäsenten kanssa hyvät välit ja he asuvat lähellä. Tai lemmikki seurana, mahdollisuus lähteä mökille tai ylipäätään mahdollisuus jonkinlaiseen vaihteluun, koska asuinpaikallahan on hemmetisti valinnanvaraa ilmaishauskaan. Mikä ei pidä paikkaansa.

Jos on pienituloinen sinkku, joka asuu kaukana perheenjäsenistään (eikä ole rahaa muuttaa sinne suunnalle), ja jolla ei ole ystäväpiiriä - valitettavasti kun pariskunnat tahtovat suosia toisia pariskuntia kavereina - niin kyllä se varmaan tuossa vuoden kohdalla 5 tai 6 alkaa nyppiä käydä aina vaan kirjastossa, samassa puistossa samat lenkit, samoissa ilmaisissa kirkkokonserteissa ja himmailla samojen kauppojen ikkunaostoksia läpi. On vähän eri asia miten paljon on ilmaista kivaa tehtävää sen suhteen, sattuuko asumaan Helsingissä vai Puolangalla.

Ymmärrän, että tällaisissa asioissa pitää ajatella sitä keskivertoa - työssäkäyvä, parisuhteessa oleva, muita pariskuntia ystävinä, mökkimahdollisuus, auto, lemmikki, lapsi tai pari ja että rahaongelmat ovat itse tuhlailuilla aiheutettuja - mutta kaikki eivät osu tähän keskijakaumaan.