Miksi Erika Vikman ärsyttää niin monia naisihmisiä?
Tähän törmään todella usein, että naiset haukkuu Erika Vikmanin pystyyn. Kysynkin, että miksi? Ihan oikeita perusteluita, eikä mitään sellaisia, että se yrittää olla kuin Kikka aikoinaan tms, koska ei siinä mitään pahaa ole. Mikä asia konkreettisesti Erikassa menee teidän ihon alle?
Kommentit (1001)
Mä vastaan koska en pidä Erikasta.
1.En pidä hänen lauluistaan, ne eivät vain ole makuuni. Hän saattaa osata laulaa mutta näissä lauluissa se ei välity.
2. En pidä hänen lavaesiintymisestä. Jos haluan katsoa porn*a niin katson sitä itseään.
3. En pidä hänestä ihmisenä, hän on töykeä, ylpistynyt ja keulii vähemmistöillä, vaikka ei itse kuulu sellaiseen.
4. Hän ei ole myöskään luokseen kutsuvan näköinen, näyttää lähinnä keski-ikäiseltä bubiruusulta.
5. Hän ei ole hyvä esimerkki nuorille naisille, sillä on jo nuoreen ikäänsä nähden tehnyt naamalleen kamalasti toimenpiteitä.
Siinä ap:lle.
Kateellisia kun sai alfamiehen eli Dannyn
Ei ärsytä enkä koskaan hauku ketään. Mutta Eerika säälittää, niinkuin jokainen nainen, joka kokee tarvitsevansa tai edes haluavansa saada huomiota vain seksuaalisuudellaan. Itse mieluummin olen tunnettu muista seikoista.
hoikka ja isotissinen, jota ei seksin jumalattaren rooli innosta, mm. koska se tuntuu halvalta ja vie uskottavuutta älyltäni
Eiköhän tuo ole siksi, että kyseessä on h u o ra, joka on tehnyt "uransa" seniilin Dannyn siivellä (Dannyllä sentään on meriittejä ja oikea taiteellinen lahjakkuus elämänurallaan,jos jätetään pois kaikki se pas..ka mitä se muuten touhuaa) ja on täysin harhainen kuvitellessaan,että per seen keikutus on sama asia,kuin laulajan ja artistin kyvyt. Myötähäpeää ja inhotusta herättää tuollainen äm m ä, en milloinkaan antaisi oman tyttäreni mennä tuollaisen leh män kiekumista kuuntelemaan saati katsoa umk:n sairasta meininkiä. Jos joku haluaa olla h u o ra,hän voi tehdä sen Helsingin kaduilla tai Venäjällä, ei artistia teeskennellen valtamediassa.
Vierailija kirjoitti:
Kun joku ärsyttää tarpeeksi, häntä on ilmeisesti ihan ok haukkua ja kiusata?
Ja mieluiten yhdessä muiden kanssa.
Hänellä on tarttuvia kappaleita. Mutta nyt oli jotenkin oudon näköiseksi UMKssa meikattu. Meikkaaja vaihtoon.
Mä olen hiukan huolissani Erikasta. Se jutuista ja maanisuudesta. Sairaasta tarpeesta menestyä. On paljon esimerkkejä naisista, jotka voivat sen seksisymbolin kuoren alla huonosti. Niinkuin Kikka, Marilyn Monroe nyt esimerkiksi.
Ja sitten jos tuon yliseksikkään kuoren alle kätkeytyy jotain seksuaalisia traumoja. Ihminen vieraantuu täysin itsestään.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä fiksoituminen seksiin, jotain 60-luvun henkeä kun elettiin "seksin vapautumista,", tyyli vaikuttaa jopa koomiselta.
Tahallista koomisuutta. Katso Ruoska-video.
Tuolla kisoissa Erika oli jotenkin sellainen, että ei välitä mistään mitään. Täydellinen kuori, vahva ja voittamaton. Joko sen ego on ottanut täysin vallan. Tämä oli muuta kuin voitontahtoa ja rautaista itsetuntoa.
Toivottavasti jaksaa ja voi hyvin.
Ei mua ainakaan ärsytä, ei ole mun tyylistä musaa eikä kiinnosta henkilönä joten en kuuntele enkä katsele. Joskus nähnyt hänen esiintymistä livenä ja hyvä esiintyjä kyllä on, mutta ei hirveästi silti herätä tunteita. Vaikea kuvitella edes, että naiset sankoin joukoin Erikaa inhoaisivat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä fiksoituminen seksiin, jotain 60-luvun henkeä kun elettiin "seksin vapautumista,", tyyli vaikuttaa jopa koomiselta.
Tahallista koomisuutta. Katso Ruoska-video.
Tuo on hyvä kappale ja tykkään videosta. Käärijä ja Erika jotenkin tukevat toisiaan. Kappaleessa on asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän tuo ole siksi, että kyseessä on h u o ra, joka on tehnyt "uransa" seniilin Dannyn siivellä (Dannyllä sentään on meriittejä ja oikea taiteellinen lahjakkuus elämänurallaan,jos jätetään pois kaikki se pas..ka mitä se muuten touhuaa) ja on täysin harhainen kuvitellessaan,että per seen keikutus on sama asia,kuin laulajan ja artistin kyvyt. Myötähäpeää ja inhotusta herättää tuollainen äm m ä, en milloinkaan antaisi oman tyttäreni mennä tuollaisen leh män kiekumista kuuntelemaan saati katsoa umk:n sairasta meininkiä. Jos joku haluaa olla h u o ra,hän voi tehdä sen Helsingin kaduilla tai Venäjällä, ei artistia teeskennellen valtamediassa.
T. Katkera mieshenkilö
Vierailija kirjoitti:
Mä olen hiukan huolissani Erikasta. Se jutuista ja maanisuudesta. Sairaasta tarpeesta menestyä. On paljon esimerkkejä naisista, jotka voivat sen seksisymbolin kuoren alla huonosti. Niinkuin Kikka, Marilyn Monroe nyt esimerkiksi.
Ja sitten jos tuon yliseksikkään kuoren alle kätkeytyy jotain seksuaalisia traumoja. Ihminen vieraantuu täysin itsestään.
Tämä. Jos on sinut seksuaalisuutensa kanssa, sitä ei välttämättä tarvitse tuoda koko ajan tarjottimella esille. Tuollainen yhden asian rooli kertoo, että ei ole kuitenkaan täysin sujut asian kanssa.
Seksuaalisuus on muutakin kuin pintaa, terve sellainen sisältää myös herkkyyttä ja itsensä suojelemisen taitoa. Kaikille ei tarvitse itseään ja haarojaan avata.
Koska hän syyllistyy kulttuuriseen omimiseen. Yrittää esittää intiaani meikkaamalla itsensä intiaaniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen hiukan huolissani Erikasta. Se jutuista ja maanisuudesta. Sairaasta tarpeesta menestyä. On paljon esimerkkejä naisista, jotka voivat sen seksisymbolin kuoren alla huonosti. Niinkuin Kikka, Marilyn Monroe nyt esimerkiksi.
Ja sitten jos tuon yliseksikkään kuoren alle kätkeytyy jotain seksuaalisia traumoja. Ihminen vieraantuu täysin itsestään.
Tämä. Jos on sinut seksuaalisuutensa kanssa, sitä ei välttämättä tarvitse tuoda koko ajan tarjottimella esille. Tuollainen yhden asian rooli kertoo, että ei ole kuitenkaan täysin sujut asian kanssa.
Seksuaalisuus on muutakin kuin pintaa, terve sellainen sisältää myös herkkyyttä ja itsensä suojelemisen taitoa. Kaikille ei tarvitse itseään ja haarojaan avata.
Kyllähän aitoja homojakin ärsyttää kun joku hetero esittää hetken mukahomoa musiikkivideolla. Sitten nauretaan kippurassa ai kun oli hauskaa esittää homoa.
Laskelmoiva - valinnut aiheen, jolla saa helpoimmin huomiota ja rahaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen hiukan huolissani Erikasta. Se jutuista ja maanisuudesta. Sairaasta tarpeesta menestyä. On paljon esimerkkejä naisista, jotka voivat sen seksisymbolin kuoren alla huonosti. Niinkuin Kikka, Marilyn Monroe nyt esimerkiksi.
Ja sitten jos tuon yliseksikkään kuoren alle kätkeytyy jotain seksuaalisia traumoja. Ihminen vieraantuu täysin itsestään.
Tämä. Jos on sinut seksuaalisuutensa kanssa, sitä ei välttämättä tarvitse tuoda koko ajan tarjottimella esille. Tuollainen yhden asian rooli kertoo, että ei ole kuitenkaan täysin sujut asian kanssa.
Seksuaalisuus on muutakin kuin pintaa, terve sellainen sisältää myös herkkyyttä ja itsensä suojelemisen taitoa. Kaikille ei tarvitse itseään ja haarojaan avata.
Kyllähän aitoja homojakin ärsyttää kun joku hetero esittä
Kuka nauraa? Joku teini?
En fanita Erikaa, mutta mammoja ärsyttää kaikki naiset jotka ei ole samanlaisia verkkarihiirulaisia kuin mammat itse.
Jos hänellä on hyvä lauluääni, niin sen pitäisi riittää menestykseen, jos kysymys on sävellyskilpailussa. Yle kuitenkin haluaa lähettää nyt paljasta naisen pyllyä, kun viime vuonna oli miehet heppejään heiluttelemassa.