Moniko jäänyt ensimmäiseen kumppaniin?

Meillä ensisuhde ei useista syistä kestänyt kuin vähän matkaa aikuisuuden puolelle. Tästä huolimatta siinä ensimmäisessä suhteessa vaan oli sitä jotain.

Nykyään olemme molemmat tahoillamme naimisissa mutta vieläkin aina kun kohtaamme toisemme on välillämme jotain jännää kipinää. Kyllä ensirakkaus vaan oli upea juttu.

"Jäänyt" on tässä yhteydessä ihan älytön termi, ihan kuin pitkä suhde yhden ihmisen kanssa olisi huono asia.

Jos kohdalle sattuu seinähullu, jonka kanssa hommasta ei tule mitään niin siinähän se on pielessä aika lailla heti. Joillain luultavasti käy tuollainen tuuri, tai sitten ovat huomattavan pitkähermoisia.

Ensirakkaus ei unohdu koskaan.... valitettavasti ne jutut eivät kyllä kestä yleensä kauaa ... mutta mielessä pysyvät aina... itselle ensimmäinen on aina ollut "tärkein" . 

Minä, tapasimme 19v:na ja edelleen yhdessä nyt viisikymppisinä. Mutta ei tämä ole minulle mikään itseisarvo. Sattui vain käymään munkki, että ensimmäinen seurustelukumppani olikin täysosuma.

Teinistä saakka myös täällä sama kumppani ja 16 vuotta yhdessä. Ei ole aina ollut todellakaan helppoa ja ero ollut lähellä monta krt. Silti en vaihtaisi, koska suoraan sanottuna niin paljon ihmiset useammalla kierroksella, enkä halua kenenkään jämiä tässä vaiheessa, enkä myöskään mihinkään uusioperhekuvioon mukaan.

Yhdessä asuttu 35vuotta.

Tapasimme kaksikymppissinä.

Kyllä sitä yhtä ja oikeaa edelleen arvostetaan, mutta kun ei kaikki sitä löydä heti 16 kesäisenä. Se voi löytyä vasta kuuskymppisenä. Itse en vaan ole löytänyt sellaista jossa olisi molemminpuolista kipinää, joten olen parin väkinäisen seurustelu suhteen jälkeen ollut vaan yksin.

No minulle se ensimmäinen ei ollut se oikea. Eikä sitä seuraava, eikä sitä seuraava, jne. Tätä voi jatkaa pitkään.

Sitä oikeaa ei varmaan löydy koskaan. Enkä todellakaan arvosta määrää, vaan haluaisin sen loppuelämän kumppanin.

Aina tulen kohdelluksi kaltoin, älkääkä edes yrittäkö sanoa että valitsen väärin. Kaikki olen huolinut joita olen "saanut".

Ollaan kohta oltu 17 vuotta yhdessä. On tää kyllä pitkää hermoakin vaatinut, mutta näin perheellisenä voi olla tyytyväinen, että arvot ja perhe-elämän malli ym. on samankaltaisia. Joskushan voi käydä niin, että kaikki on hyvin kun ollaan kaksin ja kun lapsia tulee niin eroavaisuudet tulee esiin.

22 vuotta yhdessä ja ollaan toisillemme ensimmäiset. Minulle yksi suhde ei ole itseisarvo, mutta olen tietysti tyytyväinen että se oikea löytyi jo 15-vuotiaana.

24v yhdessä juu. Tosin sitten tuli ero. Mutta uutta ei ole löytynyt vuosiin. Ei edes laastaria

Olisipa asiat menneet niin, että olisin vielä sen ensimmäiseni kanssa. Sen jälkeen tuli niin turhia mutkia ja suruja, jotka repivät sisältä niin rikki, että haavat tuskin koskaan täysin paranevat.

Kunpa en olisi ikinä ensirakastunut. 

Ensimmäinen oikea seurustelusuhde parikymppisenä ja sillä tiellä ollaan. Oli minulla pari tapailusuhdetta ennen tätä ja toisen kanssa harrastettiin seksiäkin mutta en laske niitä seurusteluksi.

Me tavattiin 13-vuotiaina, ensin oltiin ystäviä, 15-vuotiaina alettiin seurustella. Nyt 26 vuotta myöhemmin ollaan oltu naimisissa 15 vuotta, lapsia on kolme. Edelleen rakastetaan, rakastellaan ja elämä on hyvää.

Minä mutten ole vielä edes 30-vuotias. Suudellut olen muutamaa muutakin ennen suhdetta, mutta kaikessa muussa mieheni on ollut ensimmäinen ja ainoa. En voi kuvitella millaista elämäni olisi ilman häntä.

Kun hyvän löytää, niin miksi lähteä vaihtamaan. Saman kanssa on oltu monta vuosikymmentä ja hautaan asti mennään.

Täällä, oltu yhdessä 16-vuotta.

Ensimmäinen poikaystäväni vammautui pahasti auto-onnettomuudessa. Onneksi kukaan ei edes odottanut, että olisin 15-vuotiaana uhrannut oman elämäni ja jäänyt suhteeseen, jossa toisesta ei olisi koskaan tullut henkisesti ja fyysisesti tasavertainen elämänkumppani.