Halla-Aho ennusti taas oikein jo 2019 kaasuputkesta
Väittely Heinäluoman kanssa:
"Olen erittäin huolissani siitä, että Euroopassa on erilaisia entisiä hallitusten päämiehiä, jotka lobbaavat esimerkiksi Venäjän kaasuteollisuuden asiaa ja näin ollen Kremlin asiaa, Halla-aho sanoi.
Minusta se on pelottavaa. Se lisää Euroopan energiariippuvuutta Venäjästä ja näin ollen lisää Venäjän poliittista vaikutusvaltaa Euroopassa, Halla-aho jatkoi."
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Tämä ansaitsee noston.
Jokaisen äänestäjän on syytä miettiä millaiset asiat ovat päättäjille tärkeitä ominaisuuksia ja mitkä taas lillukanvarsia. Asiassahan on kyse ei sen vähempää kuin suomalaisten tulevaisuudesta ja hyvinvoinnista.
Suomessa on ollut todella edesvastuuttomia, typeriä ja varmaan myös ruplilla ostettuja päättäjiä, niin vasemmalla, oikealla kuin keskellä. He ovat typerillä tai lahjotuilla ratkaisuillaan vaarantaneet tämän maan, esimerkiksi pitämällä Suomen Naton ulkopuolella. Tätä asiaa pitäisi tutkia kunnolla sen sijaan, että vainotaan Päivi Räsästä.
Silloinkin (70 vuotta sitten) Venäjä tuhosi Ukrainalaisia säälimättä. Venäjä tukahdutti Ukrainan itsenäistymisyrityksen noin 100 vuotta sitten. Venäjä tappoi tuolloin myös miljoonia Ukrainalaisia nälkään tarkoituksella, eli pyrkimykset oli samat kuni nykyään. 1941 Ukraina otti Saksalaiset ilolla vastaan johtuen neuvosto sorrosta ja alkoi itsenäistymis pyrkimykset!!
Eino Leinon runo Ukrainalle 1917
edelleen ajankohtainen
Kun paljon ennustaa, osuu joskus oikeaankin. Orbanin fanittaminen ja muut kummallisuudet sitten hieman heikentävät kokonaisarvosanaa.
On kyllä ollut jännä tajuta, miten niin moni päättäjäkin on ollut täysin sokea Venäjän uhalle. Me olemme kuitenkin taistelleet Venäjää vastaan ja sotatraumat kulkevat edelleen monessa suvussa. Ennen oli ihan normaalia vihata r-zzää, mutta jossain vaiheessa meininki muuttui ja alettiin hymistellä ja kutsua Venäjää suurinpiirtein demokratiaksi. Harmi vaan, ettei Venäjä muuttunut samaa tahtia kuin me suomalaiset hinasimme mielipidettämme suvaitsevampaan suuntaan.
Miten tällä historialla voimme tosissamme naureskella, että mitään uhkaa ei ole ja foliohatut ja raziztit ne vaan kuvittelee?
Vierailija kirjoitti:
Kun paljon ennustaa, osuu joskus oikeaankin. Orbanin fanittaminen ja muut
kummallisuudet sitten hieman heikentävät kokonaisarvosanaa.
No Stubb on poseerannut Lavrovin kanssa ja kutsunut tätä kaverikseen - aikana, jolloin Venäjä oli jo miehittänyt Krimin ja osallistunut verisiin sotiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-aho on hyvin viisaasti varoittanut tästä, ei kuunneltu. Hän on varoittanut muistakin asioista mutta niissäkään häntä ei uskota. Minä uskon, että kohta näitä Rinkeby kakkosia on suomessa, useitakin.
Tuon sitaatin perusteella Halla-aho varoitti Venäjän vaikutusvallan lisääntymisestä. Sitä ei ole tapahtunut. Halla-aho ei ennustanut tämän hetken todellista ongelmaa, että Venäjän arvaamattomuuden takia energiansaanti sieltä voi takkuilla tai jopa katketa.
Mitä!?
Ei ole venäjän vaikutusvalta lisääntynyt Euroopassa vai?No ei ole. Onko sinulla antaa jotain esimerkkejä tai muuta tietoa siitä, että Venäjän vaikutusvalta olisi lisääntynyt?
Uniper. Venäjän kaasu maksoi Suomelle miljardeja. Siinä on sitä vipuvartta, josta Halla-aho varoitti. Kun ollaan riippuvaisia Venäjän energiasta, sitä voidaan käyttää vaikuttamiseen.
Rehellinen demari ja joulupukki ovat sama asia, molemmat on satuolentoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun paljon ennustaa, osuu joskus oikeaankin. Orbanin fanittaminen ja muut
kummallisuudet sitten hieman heikentävät kokonaisarvosanaa.
No Stubb on poseerannut Lavrovin kanssa ja kutsunut tätä kaverikseen - aikana, jolloin Venäjä oli jo miehittänyt Krimin ja osallistunut verisiin sotiin.
Ulkoministeri tapasi kollegansa, shocking...
Kaiken järjen mukaan haavistokin on tavannut saman ukon.
Tässä on erittäin hyvä kirjoitus Halla-ahosta:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/heikki-ranta/halla-ahosta-ei-ole-edell…
Pitkä juttu, tässä Lopullinen tuomio
Yhteenvetona voinee todeta, että Pursiaisen alkuvuodesta osoittama kritiikki on edelleen varsin paikkansapitävä. Halla-Aho ei ole kaikessa väärässä, mutta sädekehää, jonka jotkut näkevät hänen päänsä ympärillä ja koettua asiantuntijuutta Ukraina-asiassa ei voi lakata ihmettelemästä.
Ilmeisesti kirjakielellä puhumalla, sivistyssanoja käyttämällä ja knoppitiedon jakamisella pystyy politiikassa rakentamaan melko vahvan henkilökuvan. Tämä toiminee erityisesti äänestäjiin, joita ei substanssi niinkään kiinnosta. Iso osa mediahuomiosta selittynee hänen tämänhetkisellä roolillaan. Lisäksi voi toki olla, että jokin Halla-Ahon viiltävä analyysi on mennyt kirjoittajalta ohi.
Kaikista häiritsevin seikka on kuitenkin edelleen se, että Halla-Ahon ja hänen puolueensa toiminnan huomioon ottaen hänen pääsynsä jonkinlaiseksi isähahmoksi Ukrainan ja Venäjän asiassa sekä suomen turvallisuuden kontekstissa olisi varsin irvokasta.
Eikä hän taida oman kuplansa ulkopuolella tällainen hahmo ainakaan vielä ollakaan.
Ikävä kyllä Suomen sosiaalidemokraattiseen puolueeseen on pesiytynyt edelleen näitä Moskovan intressejä ajavia sosialistipolitrukkeja. Kenties kannattaisi hankkiutua eroon jo.
"Demari-Kiljuselta pitkät selitykset, miksi venäläisiä tulisi yhä päästää rajan yli"
https://www.suomenuutiset.fi/demari-kiljuselta-pitkat-selitykset-miksi-…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-aho on hyvin viisaasti varoittanut tästä, ei kuunneltu. Hän on varoittanut muistakin asioista mutta niissäkään häntä ei uskota. Minä uskon, että kohta näitä Rinkeby kakkosia on suomessa, useitakin.
Tuon sitaatin perusteella Halla-aho varoitti Venäjän vaikutusvallan lisääntymisestä. Sitä ei ole tapahtunut. Halla-aho ei ennustanut tämän hetken todellista ongelmaa, että Venäjän arvaamattomuuden takia energiansaanti sieltä voi takkuilla tai jopa katketa.
Mitä!?
Ei ole venäjän vaikutusvalta lisääntynyt Euroopassa vai?No ei ole. Onko sinulla antaa jotain esimerkkejä tai muuta tietoa siitä, että Venäjän vaikutusvalta olisi lisääntynyt?
Uniper. Venäjän kaasu maksoi Suomelle miljardeja. Siinä on sitä vipuvartta, josta Halla-aho varoitti. Kun ollaan riippuvaisia Venäjän energiasta, sitä voidaan käyttää vaikuttamiseen.
Uniperin lasku oli hallitukseltä tyylipuhdasta hölmöyttä ja vain siksi että asialla oli lehdistön ikioma kultatyttö sanna niin tuota ei ole kaadettu täysillä hallituksen syyksi.
Pikkaisen paremmalla onnella ja ajoituksella fortum olisi tehnyt kaasulla hyvän tilin ja myynyt sen osan uniperista sitten saksalaisille ja pitänyt ruotsalaiset voimalat itsellään ennen kuin venäjä pistää hanat kiinni. Silloin noita varmaan kiiteltäisi loistavasta kaupasta. Nyt sanna lahjoitti kaasuputkien lisäksi kaiken muunkin uniperin omaisuuden saksalasisille käytännössä massiivisella tappiolla suomalaisille.
Toververkosto kirjoitti:

"SDP:n kansanedustaja Kimmo Kiljunen sanoi eilen AlfaTV:n Uutis+ -ohjelmassa, että Suomi ei kuitenkaan ole sulkemassa rajaa täysin.
– Perhesyistä, opiskelun ja työpaikan syistä raja pidetään edelleen auki."
Tuosta on helppo olla samaa mieltä.

Tuokin blogisti voisi joskus katsoa peiliin ja miettiä minkälaisen kuplan sisälle on itsensä asettanut.

Käytännössä liikenne vähenee joitain satoja henkiä päivässä kun suomessa asuu ja käy töissä satakunta tuhatta venäläistä ja äkkiäkös noi toisen mokoman raksafirmoihinsa palkkaa apulaisiksi saadakseen ne rajan yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä on erittäin hyvä kirjoitus Halla-ahosta:
https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/heikki-ranta/halla-ahosta-ei-ole-edell…
Pitkä juttu, tässä Lopullinen tuomio
Yhteenvetona voinee todeta, että Pursiaisen alkuvuodesta osoittama kritiikki on edelleen varsin paikkansapitävä. Halla-Aho ei ole kaikessa väärässä, mutta sädekehää, jonka jotkut näkevät hänen päänsä ympärillä ja koettua asiantuntijuutta Ukraina-asiassa ei voi lakata ihmettelemästä.
Ilmeisesti kirjakielellä puhumalla, sivistyssanoja käyttämällä ja knoppitiedon jakamisella pystyy politiikassa rakentamaan melko vahvan henkilökuvan. Tämä toiminee erityisesti äänestäjiin, joita ei substanssi niinkään kiinnosta. Iso osa mediahuomiosta selittynee hänen tämänhetkisellä roolillaan. Lisäksi voi toki olla, että jokin Halla-Ahon viiltävä analyysi on mennyt kirjoittajalta ohi.
Kaikista häiritsevin seikka on kuitenkin edelleen se, että Halla-Ahon ja hänen puolueensa toiminnan huomioon ottaen hänen pääsynsä jonkinlaiseksi isähahmoksi Ukrainan ja Venäjän asiassa sekä suomen turvallisuuden kontekstissa olisi varsin irvokasta.
Eikä hän taida oman kuplansa ulkopuolella tällainen hahmo ainakaan vielä ollakaan.
Tuokin blogisti voisi joskus katsoa peiliin ja miettiä minkälaisen kuplan sisälle on itsensä asettanut.
Blogistin kupla on maapallon kokoinen.
Krimin valtaus ei muuttanut Suomen johtavien poliitikkojen suhtautumista rakenteilla tuolloin olleeseen toiseen venäläisrahoitteiseen kaasuputkeen.
– Suomelle tämä on ympäristökysymys, Sipilä sanoi marraskuussa 2016.
Keskustan presidenttiehdokas Vanhanen sanoi joulukuussa 2017, että Nord Stream - maakaasuputkia tarkastellaan Suomessa lähinnä ympäristölupa-asiana, johon ei liity energiapoliittista intressiä.
– Putkea ei tarvitse kenenkään erillisellä sukellusvenelaivastolla vahtia, Vanhanen sanoi.
Vierailija kirjoitti:
Halla-aho on hyvin viisaasti varoittanut tästä, ei kuunneltu. Hän on varoittanut muistakin asioista mutta niissäkään häntä ei uskota. Minä uskon, että kohta näitä Rinkeby kakkosia on suomessa, useitakin.
Ovatko poliitikot vasemmalla ja vihreissä niin rajusti oman edun tavoittelijoita, että eivät voi tehdä päätöksiä Suomen hyväksi vain siksi että eivät voi myöntää olleensa väärässä? Uhrataan Suomi siksi, että eivät voi oman edun eli äänien vuoksi myöntää, että joku toinen on oikeassa ja itse on väärässä? Käsittämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-aho on hyvin viisaasti varoittanut tästä, ei kuunneltu. Hän on varoittanut muistakin asioista mutta niissäkään häntä ei uskota. Minä uskon, että kohta näitä Rinkeby kakkosia on suomessa, useitakin.
Tuon sitaatin perusteella Halla-aho varoitti Venäjän vaikutusvallan lisääntymisestä. Sitä ei ole tapahtunut. Halla-aho ei ennustanut tämän hetken todellista ongelmaa, että Venäjän arvaamattomuuden takia energiansaanti sieltä voi takkuilla tai jopa katketa.
Mitä!?
Ei ole venäjän vaikutusvalta lisääntynyt Euroopassa vai?No ei ole. Onko sinulla antaa jotain esimerkkejä tai muuta tietoa siitä, että Venäjän vaikutusvalta olisi lisääntynyt?
Uniper. Venäjän kaasu maksoi Suomelle miljardeja. Siinä on sitä vipuvartta, josta Halla-aho varoitti. Kun ollaan riippuvaisia Venäjän energiasta, sitä voidaan käyttää vaikuttamiseen.
Uniperin lasku oli hallitukseltä tyylipuhdasta hölmöyttä ja vain siksi että asialla oli lehdistön ikioma kultatyttö sanna niin tuota ei ole kaadettu täysillä hallituksen syyksi.
Pikkaisen paremmalla onnella ja ajoituksella fortum olisi tehnyt kaasulla hyvän tilin ja myynyt sen osan uniperista sitten saksalaisille ja pitänyt ruotsalaiset voimalat itsellään ennen kuin venäjä pistää hanat kiinni. Silloin noita varmaan kiiteltäisi loistavasta kaupasta. Nyt sanna lahjoitti kaasuputkien lisäksi kaiken muunkin uniperin omaisuuden saksalasisille käytännössä massiivisella tappiolla suomalaisille.
Se vain, että tästä Halla-aho nimenomaan varoitti. Ja sen takia Uniper-kauppiohin ei olisi pitänyt alun perinkään ryhtyä.

Uniper ja muutenkin Fortumin Venäjän seikkailut ovat tyhmyyttä tai pahuutta. Kumpikin on vaihtoehto. Mitä on annettu, että Fortum sai ostaa ne voimalat Venäjältä Putinin porukan järjestelemänä juttuna..
Kukaan ei tule koskaan tietämään todellisia taustoja asioihin. Tai ainakaan ei saa, jos se on Suomesta kiinni. Ainoa mahku on, että joku selkärankainen EU maa saa tiedot, ja julkistaa ne.
Se että ei ole haluttu ajatella, suljettu silmät ja tukahdutettu vastustus, koska raha tekee tästä sitten ihan hyvän homman. Kyse ei ole maista vaan politiikasta, eristämisen ja rähmällään olon välissä on muutakin.