Mikä ihme minulla on?

Lapsen tulo on valtavan iso elämänmuutos ja siihen liittyy monenlaisia pelkoja.



Teidän kohdalla varmaan myös se, että lapsen teosta on tullut projekti sinänsä, etkä odottanut tärppiä juuri nyt. Ehkä olit viiden vuoden jälkeen jo vähän alkanut luopua toivosta ja orientoitua lapsettomaan elämään tai ainakin siihen että luomulasta ei ainakaan tule joten asian yllättävyys saa sinut tuntemaan olosi tavallaan petetyksi.

Olen kokenut vähän samantapaisia tunteita ollessani raskaana. Ikäänkuin ajatus vauvasta ja lapsesta etääntyy pelon tieltä. En ole uskaltanut ajatella ennen lapsen syntymää, että voisin hänet oikeasti joskus syliini saada.

Voi olla, että tää on kyllä ihan eri juttu.

Niin kauan ja epätoivoisesti olen lasta toivonut ja toivon ehkä jo jossain määrin menettänytkin (syytä ei koskaan löydetty), että onkohan tämä joku suoja? Hetkeäkään ei ole oikeasti tuntunut, että meillä voisi oikeasti tämä vauva olla joskus sylissä. Sanoin miehellekkin, että tuntuu kuin valehtelisi ihmisille että meille tulee vauva. Eihän sitä meille oikeasti tule... tällä hetkellä vain olen raskaana. Kun kerroimme vanhemmilleni asiasta (en olisi edes vielä näin varhaisessa vaiheessa halunnut kertoa, mies halusi), minulle iski koko päiväksi hirveä ahdistus. No, jospa se menisi ohi.. Ultraan olen menossa, mutta tosiaan eniten pelkään vain, että se on kohdun ulkoinen.



ap

älä syytä itseäsi siitä ettei ole 'oikeat' tunteet. raskausaikana tulee kaikenlaisia tunteita, osan pohja on ihan hormonaalistakin.

Se kait jotenkin voi juontaa siihen, että ikäänkuin raskaus tulee juuri silloin alkamaan, kun vähiten sitä odotat. Ehkä se kaiken kokemanne jälkeen on niin outo tilanne, että se itsessään vaatii oman kypsyttelyajan. Asiasta voi kertoa muille sitten, kun itse on siihen valmis. Silloin ei tunne sisäistä painetta itsessä ulkoisista asioista.



Tsemppiä sulle!