Mitä tehdä kun stressaa olemassaoloaan? En tiedä kauanko jaksan tätä.

Olo on kuin olisi loukussa. Jossain häkissä päänsä sisällä ja pelottaa. Pitäisi päästää jostain irti mutta en tiedä mistä. Pitäisi vain jotenkin antaa olla ja luottaa, että minä kyllä selviän. Tämä välitila on tuskastuttava, kuin olisi paikoillaan vain sisäisesti vaikka ulkoisesti elämäni on liikkeessä, on kaikkea uutta. Sisäisesti kuitenkin olo on pysähtynyt ja tuskainen. Ulkoisilla asioilla ei ole niin väliä enkä osaa olla kovin iloinen omista suorituksistani, enneminkin ne saavat vain voimaan pahoin. Kun ei eläisi omaa elämäänsä.

Ap

Onko sinulla mitään 'meneillään*? Töitä, opiskelua, jotakin? Se auttaa ihmeen paljon, minun oli aika hankala olla aiemmin, mutta sitten kun pääsin töihin ja kehittyi tietty rutiini. Se auttaa jaksamaan omia ajatuksiakin kun on muutakin tekemistä kuin vain miettiä niitä.  Jos et tiedä mitä haluaisit tehdä, tai minne mennä, kannattaa vain pyrkiä eteenpäin. Koska jos et tiedä mitä haluat tai minne mennä, sillä ei ole periaatteessa väliä minne menet. Huomaat sitten jos se ei ollut sitä mitä halusit ja voit tehdä jotain muuta, tai mennä toisaalle. Paikalleen jääminen ilman ns. mitään on huonoin vaihtoehto, koska silloin juuri eniten piehtaroi ikävissä ajatuksissa ja tuntuu että on 'jumissa.' Tietty sinulla voi olla myös paha masennus tai jotakin muuta johon on hyvä hakea apua.

Kauanko sinusta on tuntunut sellaiselta kuin kuvailet?

Onko sulle tapahtunut jotain traumaattista?

Tunnistan kirjoituksestasi nimittäin jotain itsestäni : minäkin olin elämänhaluinen, utelias ja rohkea.

Tuo voisi olla mun kirjoittama yli 10 vuotta sitten parikymppisenä. Itse en ikinä ole hyötynyt keskusteluavusta. Päinvastoin se asioiden vatvominen vain pahentaa. Lopulta olen tietoisesti vain lakannut kaiken vatvomisen ja analysoinnin. Varmaan ikäkin on osaltaan tasoittanut elämää. Ei tämä eläminen mitenkään erikoista ole, mutta oma lapsi on niin rakas että en haluaisi luopua hänestä. Alkoholi auttaa jonkin verran. Jos ei olisi lasta niin ei ollenkaan huono vaihtoehto olla pikku kännissä koko ajan. Olen jo hyväksynyt että olen tällainen joten se ei enää sureta tai masenna.

Vierailija kirjoitti:

Onko sinulla mitään 'meneillään*? Töitä, opiskelua, jotakin? Se auttaa ihmeen paljon, minun oli aika hankala olla aiemmin, mutta sitten kun pääsin töihin ja kehittyi tietty rutiini. Se auttaa jaksamaan omia ajatuksiakin kun on muutakin tekemistä kuin vain miettiä niitä.  Jos et tiedä mitä haluaisit tehdä, tai minne mennä, kannattaa vain pyrkiä eteenpäin. Koska jos et tiedä mitä haluat tai minne mennä, sillä ei ole periaatteessa väliä minne menet. Huomaat sitten jos se ei ollut sitä mitä halusit ja voit tehdä jotain muuta, tai mennä toisaalle. Paikalleen jääminen ilman ns. mitään on huonoin vaihtoehto, koska silloin juuri eniten piehtaroi ikävissä ajatuksissa ja tuntuu että on 'jumissa.' Tietty sinulla voi olla myös paha masennus tai jotakin muuta johon on hyvä hakea apua.

Kauanko sinusta on tuntunut sellaiselta kuin kuvailet?

On minulla, töitä paljonkin. Ihmiset ovat arvostaneet minua tekijänä. Olen saanut heiltä paljon tietysti iloa ulkoisten suoritusten kautta. Olen opiskellut ja vielä pitäisi opiskella lisää. Ainakin kai potentiaalia siihen olisi mutta itse en halua koska en välitä. Suoritukset eivät juuri anna minulle enää mitään henkistä tyydytystä. En tiedä miksi näin on.

Samalla haluan pärjätä elämässä ja olla työssä hyvä sekä opiskella mutta jostain syystä tuo ei vain ole itselleni tällä hetkellä muuta kun kuormittavaa, turhamaista. Tämä on nyt jotain outoa kriiseilyä.

Olen ollut masentunut tai tämän olotilan kanssa vaihdellen kaksi vuotta ainakin. Välillä hetkeksi aikaa tuntuu paremmalta ja sitten taas tämä tyhjyys vaivaa.

Ap

Olen kyllä aina ollut ihminen tai aikustuessani aika melankoliaan vaipuva. Sitten taas nousen ja kasvan henkisesti. Tämä viimeisin olotila on nyt kuitenkin kestänyt pari vuotta. Välillä tuntuu etten jaksa enää koska en ymmärrä miksi tässä mitää aina jaksaa. Toisaalta minun pitäisi varmaan vain antaa olla eikä yrittää ymmärtää.

Ap

Ei tosiaan mitään päihteitä ja kaiken suhteen luovuttamista.

Kannattaa luoda vahvat rutiinit terveyden ja perusarjen suhteen ja pitää niistä kiinni, tuntui miltä tuntui. Sille pohjalle parempi sisäinen olo ajan mittaan voi rakentua.

Vika ei välttämättä ole sinussa eli vääränlaisessa suhtautumistavassa elämään, kuten pohdit, vaan maailma on aika synkkä, monimutkainen ja epävarma.

Minusta keskusteluapu kannattaa kokeilla. Ammattiauttaja voi kysymyksiä esittämällä auttaa sen oman suunnan hahmottamisessa.

Käy mukavasti makuulle, hengittele rauhassa, ole hetkessä. Siirry sisimpääsi ja tarkastele itseäsi, ajatuksiasi, tunteitasi. Mitä ne sanovat, miksi? Anna tunteesi tulla ja olla sellaisina kuin ovat. Kaikki vastaukset on ja löytyy sisältäsi kun vain kuuntelet.

Vierailija kirjoitti:

Olen kyllä aina ollut ihminen tai aikustuessani aika melankoliaan vaipuva. Sitten taas nousen ja kasvan henkisesti. Tämä viimeisin olotila on nyt kuitenkin kestänyt pari vuotta. Välillä tuntuu etten jaksa enää koska en ymmärrä miksi tässä mitää aina jaksaa. Toisaalta minun pitäisi varmaan vain antaa olla eikä yrittää ymmärtää.

Ap

Muistatko sinä milloin viimeksi olit iloinen tai nauroit? Onko sinulla ketään jolle puhua näistä asioista? Minäkin olen suht melankolinen välillä, se jopa ärsyttää, kun kaiken pitäisi näennäisesti olla hyvin, mutta silti oma mieli keksii murehtimista kun pitäisi mennä vaikka nukkumaan. Ehkä se on joku tunne että ei ole siinä missä haluaisi olla, (koska en ole siinä missä haluaisin olla, mutta pyrin sitä kohti) 

Ehkä muutaman vuoden päästä elämäsi voi olla hyvin erilaista, ja tunnet hyvin toisenlaisesti.

4 vielä kommentoi: minäkin olen melankoliaan taipuvainen ja olen kääntänyt sen mielessäni positiiviseksi asiaksi. Ihan rehellisesti ja avoimesti olen melankolinen synkistelijä. Kannattaa tosiaan antaa olla ja hyväksyä itsesi. Saatat löytää saman tyyppisiä kavereita.