Lue keskustelun säännöt.
Jos olisit vastarakastunut ja elämä olisi mallillaan muutenkin, kokisitko tarvetta
27.09.2022 |
kiusata ketään? Tai että pariskuntana yhdessä kiusaisitte jotakuta, suunnittelisitte kaikenlaista toisen päänmenoksi ja nauttisitte yheessä kiusaamisesta.
Mietin, kun itse oli rakastunut, tosin todella kauan sitten, mutta kuitenkin, ei silloin omaan maailmaan hädin tuskin muuta mahtunut kuin rakastumisen kohde.
Kommentit (44)
Rakastuneena en tunne mitään tarvetta olla ilkeä. Silloin on niin onnellinen kuin olla voi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tietysti ainakin aloittajaa kiusaisin tai sitten kiusattaisiin yhdessä rakkaani kanssa. Outo kysymys.
Jos meillä olisi (tai meitä yhdistäisi) rakkaani kanssa _yhteinen vihollinen_, joka yritti tehdä meille pahaa, niin silloin varmaan kyllä. Muuten tietenkään ei.
Vierailija kirjoitti:
Jos meillä olisi (tai meitä yhdistäisi) rakkaani kanssa _yhteinen vihollinen_, joka yritti tehdä meille pahaa, niin silloin varmaan kyllä. Muuten tietenkään ei.
Naurettava ajatuskin.
Outo kysymys.
Miten tämä kiusaaminen tapahtuu?
Vastarakastuneena on yleensä sokea kaikelle ja kaikille muille, eikä huomioi muita ihmisiä. Se voi näyttäytyä tahallisena ja töykeänä, mutta he vain ovat omassa kuplassa, eivätkä edes ajattele muita ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakastuneena en tunne mitään tarvetta olla ilkeä. Silloin on niin onnellinen kuin olla voi.
Löysit mitä ajoin takaa. Sitä leijuu pilvenhattarassa ja toivoo muillekin samaa onnea. Kiusaaminen ja ilkeys on kauimmainen ajatus, kiusaaminen missään elämäntilanteessa mutta ei ainakaan vastarakastuneena. Ap
Nuorempana olisin saattanut kyllä, olin aika ilkeä aina jos sosiaalinen tilanne tuntui sellaisesta palkitsevan eli toinen/toiset tykkäsi ilkeydestäni. Esim. joo olen rakastuneena nälvinyt lihavien, huonosti pukeutuvien tms. yhteisten mutta paikalta pois olevien tuttujen ulkonäköä jossain bileissä koska tuntui että juttuni naurattivat ja viihdyttivät muita. Ja sitten jälkeenpäin kaduin, että miksi, mutta taas kun tuli sopiva sosiaalinen tilanne niin menin toisten viihdytys- ja hauskuutusmoodiin enkä osannut tehdä sitä oikein muuten kuin olemalla ilkeä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Outo kysymys - miten tämä kiusaaminen ilmenee? En ole koskaan kiusannut ketään, en rakastuneena tai muutenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Outo kysymys.
Miten tämä kiusaaminen tapahtuu?Vastarakastuneena on yleensä sokea kaikelle ja kaikille muille, eikä huomioi muita ihmisiä. Se voi näyttäytyä tahallisena ja töykeänä, mutta he vain ovat omassa kuplassa, eivätkä edes ajattele muita ihmisiä.
Systemaattista kiusaamista. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastuneena en tunne mitään tarvetta olla ilkeä. Silloin on niin onnellinen kuin olla voi.
Löysit mitä ajoin takaa. Sitä leijuu pilvenhattarassa ja toivoo muillekin samaa onnea. Kiusaaminen ja ilkeys on kauimmainen ajatus, kiusaaminen missään elämäntilanteessa mutta ei ainakaan vastarakastuneena. Ap
En mä ole koskaan ollut noin kaikennielevästi rakastunut. Se rakkaus on kohdistunut vain siihen ihmiseen jota rakastan, mutta kyllä mä olen samaan aikaan voinut vihata vaikka työtäni, jotain tyyppiä joka nillittää turhasta yms.
Parhaimmillaan umpirakastuneena rakastaa samalla kaikkia ja koko maailmaa. Rakastuminen on eräänlainen mielenhäiriö, (hypo)maniaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan, muutenkaan kuin rakastuneena.
Tuskin niin häiriintyneet ihmiset edes osaavat rakastaa, ovat vain löytäneet "rikoskumppanin."
Itse olet häiriintyneen kade siitä, että sulle ei ole koskaan suotu mahdollisuutta kiusata ketään, joka olisi satuttanut oikeasti ensin sinua. On todella parantavaa antaa sellaiselle takaisin, myös oman rakkaan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos meillä olisi (tai meitä yhdistäisi) rakkaani kanssa _yhteinen vihollinen_, joka yritti tehdä meille pahaa, niin silloin varmaan kyllä. Muuten tietenkään ei.
Naurettava ajatuskin.
Niin sinua ei ole kukaan sitten vahingoittanut. Mitä pahaa on satuttajien kiusaamisessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outo kysymys - miten tämä kiusaaminen ilmenee? En ole koskaan kiusannut ketään, en rakastuneena tai muutenkaan.
Mun isäni kiusasi uuden kumppaninsa kanssa sen kumppanin exää, nauhoittivat sen puheluita salaa ja koittivat vaikeuttaa hänen elämäänsä kaikin tavoin. Mies käänsi erossa 8- ja 12-vuotiaat lapset äitiä vastaan, ja vaati saada pitää lapset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastuneena en tunne mitään tarvetta olla ilkeä. Silloin on niin onnellinen kuin olla voi.
Löysit mitä ajoin takaa. Sitä leijuu pilvenhattarassa ja toivoo muillekin samaa onnea. Kiusaaminen ja ilkeys on kauimmainen ajatus, kiusaaminen missään elämäntilanteessa mutta ei ainakaan vastarakastuneena. Ap
Kyllä jos pariskunta kokee yhteisen vihollisen, niin osa ihanaa elämää on aiheuttaa sille satuttajalle samaa, mitä tämä teki.
Vierailija kirjoitti:
Parhaimmillaan umpirakastuneena rakastaa samalla kaikkia ja koko maailmaa. Rakastuminen on eräänlainen mielenhäiriö, (hypo)maniaa.
Itse olen onnellinen että en enää vanhemmiten ole pystynyt rakastumaan noin. Joo, oli se ihanaa, mutta mulla meni niin pahasti yli että laiminlöin pahasti esim. omaa koiraani, koska MILLÄÄN muulla ei ollut rakastuneena väliä kuin että saan olla sen rakkaani kanssa. Eli jos rakas halusi vaikka sunnuntaiautoilulla, että jäädäänkiin hotelliin yöksi, niin minähän halusin jäädä, vaikka koira oli siellä yksin kotona ja tiesin että se ahdistuu ja joutuu kakkaamaan ja pissaamaan sisälle. "Kyllä se pärjää", ajattelin vaan ja nautin miehen seurasta. Muutenkin olin ihan holtiton joka asiassa rakastuneena, kun olin ylioptimistinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outo kysymys - miten tämä kiusaaminen ilmenee? En ole koskaan kiusannut ketään, en rakastuneena tai muutenkaan.
Mun isäni kiusasi uuden kumppaninsa kanssa sen kumppanin exää, nauhoittivat sen puheluita salaa ja koittivat vaikeuttaa hänen elämäänsä kaikin tavoin. Mies käänsi erossa 8- ja 12-vuotiaat lapset äitiä vastaan, ja vaati saada pitää lapset.
Eli tämä oli se syy siihen kiusaamiseen, kun se ex ei suostunut yhteishuoltajuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakastuneena en tunne mitään tarvetta olla ilkeä. Silloin on niin onnellinen kuin olla voi.
Löysit mitä ajoin takaa. Sitä leijuu pilvenhattarassa ja toivoo muillekin samaa onnea. Kiusaaminen ja ilkeys on kauimmainen ajatus, kiusaaminen missään elämäntilanteessa mutta ei ainakaan vastarakastuneena. Ap
Kyllä jos pariskunta kokee yhteisen vihollisen, niin osa ihanaa elämää on aiheuttaa sille satuttajalle samaa, mitä tämä teki.
Ehkä on vihollinen vain omassa mielessä. Mitähän voisi olla niin kamalaa että oikein yhteisen vihollisen olisivat saaneet?
Vierailija kirjoitti:
Nuorempana olisin saattanut kyllä, olin aika ilkeä aina jos sosiaalinen tilanne tuntui sellaisesta palkitsevan eli toinen/toiset tykkäsi ilkeydestäni. Esim. joo olen rakastuneena nälvinyt lihavien, huonosti pukeutuvien tms. yhteisten mutta paikalta pois olevien tuttujen ulkonäköä jossain bileissä koska tuntui että juttuni naurattivat ja viihdyttivät muita. Ja sitten jälkeenpäin kaduin, että miksi, mutta taas kun tuli sopiva sosiaalinen tilanne niin menin toisten viihdytys- ja hauskuutusmoodiin enkä osannut tehdä sitä oikein muuten kuin olemalla ilkeä.
Kuvailit juuri yhden vastenmielisimmistä ihmistyypeistä mitä on olemassa.
En todellakaan, muutenkaan kuin rakastuneena.
Tuskin niin häiriintyneet ihmiset edes osaavat rakastaa, ovat vain löytäneet "rikoskumppanin."