Lähden tällä viikolla kanarialle, mutta taidan jättää 2-vuotiaan kotiin isän hoitoon.
Kommentit (19)
toki äiti saa lähteä yksin matkalle. Ja varmasti isä on yhtä hyvä hoitaja kuin äitikin, mutta ajattele miten se pieni nauttisi matkasta.
Meidän reilu 2v olisi varmasti ihan haltioissaan jos pääsisi etelään. Uimaan ja rannalle rakentamaan hiekkakakkuja.
Tiedän pariskunnan, joka lähti viettämään kymmenen päivän lomaa Kanarialle kahdestaan, kun heidän vauvansa oli nelikuinen. Vauva jäi isovanhempien hoitoon. Siihen verrattuna kaksivuotias on jo iso ja pärjää. Itsekästä joka tapauksessa.
Monilla on kuule ihan työmatkojakin.
Vierailija:
Tiedän pariskunnan, joka lähti viettämään kymmenen päivän lomaa Kanarialle kahdestaan, kun heidän vauvansa oli nelikuinen. Vauva jäi isovanhempien hoitoon.
Minun mielestäni ei ole mitään järkeä raahata taaperoita ulkomaille, siis jos lapsen kannalta ajatellaan. Isompana sitten.
Voihan muksun jättää Mummille tai Annelille.
On erittäin vilkas ja vauhdikas poika.
ap
Vierailija:
On erittäin vilkas ja vauhdikas poika.
ap
olen itsekin yrittänyt omaa lomaa, koska miehellä ei ole uudesta työpaikasta vuosilomaa kertynyt ja minulla on loppuvuodesta ylim. lomaviikko.
En tajua miksi pieniä lapsia pitää raahata isolla rahalla ulkomailla. Varmasti lapsen kanssa pystyy lomailemaan , mutta on se varmasti hankalampaa kun ei ole totuttuja kuvioita. Meillä ovat kaikki lomat olleet jäissä, koska mies haluaa reissata lasten kanssa ja minä ilman. Eli ollaan sitten kotona. Ei mitään itua maksaa maltaita koko perheen lomasta, koska eivät ne ipanat edes tajua olevnsa ulkomailla. Sitten ku aloittavat koulun lähdemme yhdessä lomalle, sitä ennen se on rahan haaskuuta.
Nämä ovat tällaisia mielipideasioita.(Lisäksi olen pihi)
Vierailija:
On vaan niin vaikea päättää, kun en tiedä miten pärjään uhmiksen kanssa. On erittäin vilkas ja vauhdikas poika.
Vierailija:
Ei 2-vuotias vielä mistään etelän lomasta nauti.
Minun mielestäni ei ole mitään järkeä raahata taaperoita ulkomaille, siis jos lapsen kannalta ajatellaan. Isompana sitten.
millä kokoonpanolla ap: n piti lähteä lomalle? Kaksin kaksivuotiaan kanssa? Useampi lapsi mukaan? Onko lapselle varattu jo paikka koneesta? Jos on niin miten ap hoitaa peruutuksen, kaksivuotiaan reissu kun maksaa jo miltei täyden hinnan ja ilman lääkärintodistusta ei saa rahoja takaisin.
Vai haluaako ap herätellä uudelleen henkiin keskustelu, joka täällä oli jokin aika sitten? Keskustelu jossa tyrmättiin yksin lomalle lähtevät äidit? Vai haluaako ap saada tukea siihen, että pärjää lapsen kanssa reissussa?
Jos kyse on pärjäämisestä niin varmasti pärjäät. Olen reissanut lasten kanssa paljon siten, että olen ainoa aikuinen. Ja myös kaksivuotias nauttii reissusta ja muistaa yllättävän paljon jälkeenpäin.
Jos taas kyse on siitä, että tarvitset lomaa niin lähde ihmeessä yksin. Olen reissannut myös yksin, ilman lapsia ja pieni loma tekee todellakin hyvää. Tosin en ole tehnyt viikon matkoja vaan pidennettyjä viikonloppumatkoja eri kaupunkeihin. En suoraan sanoen ymmärrä, miksi jotkut yrittävät syyllistää matkalle yksin lähtevää äitiä. Arjen pyörityksessä muutaman päivän hengähdystauko valmiine aamiaisineen on todellakin lomaa. Eikä yksin lomaileva nainen ole etsimässä seuraa tai seikkailua :)
2 vuotiaalle on ihan tarpeeksi lomailua uimahallireissulla. Taaperon kanssa matkustellassa menee vain lomat pilalle.
terveisin kolmen äiti, joka lomailee sekä lasten kanssa että ilman
itse tekisin myös niin... ei varmasti muuten kukaan ihmettelisi jos mies kirjottaisi et ottaisko lapsen mukaan vai jättäiskö äidille hoitoon,ei tasan tarkkaan yksikään aukoisi päätään et mikset ota????
jos on mahdollisuus lähteä ilman lasta/lapsia niin miksei mahdollisuutta saisi käyttää? siksikö että kyseessä on äiti joka on lähdössä...
oih tätä tasa-arvoa.
naisen paikka on kotona nyrkin ja hellan välissä? isä saa mennä,äitiä joka tapauksessa aina arvostellaan,teki miten teki.
itselläni vilkas ja uhmakas 2v. poika. sellaista lasta saa vahtia taukoamatta ja sen ikäiselle koti ja säännölliset rutiinit tärkeämpää.
olen myös lähdössä reissuun (lomalle) ulkomaille ja jätän vajaa yksivuotiaan kotiin isänsä kanssa. Mitäs ihmettä tuossa nyt sitten on?
kenen kanssa menet? vaiko yksin?