Lue keskustelun säännöt.
Täällä yksi joka taitaa jättää lapsiluvun yhteen
30.10.2006 |
Lapsi on nyt 1 v 2 kk. Ennen lapsia ajattelin aina että haluan suurperheen, 3-4 lasta. Nyt kun olen saanut suurella vaivalla (=hoidoilla) yhden lapsen, en koekaan enää tarvetta saada lisää. Tämä yksi täyttikin sydämeni ja lapsenkaipuuni niin kokonaan, ja on niin ihana pikku pirpana, että epäilen, ettei toinenkin voisi olla niin mahtava muksu.
Joten olen pikku hiljaa ruvennut puhumaan miehelle, että mitäs jos oltaisiin vaan ihan kolmestaan eikä edes yritettäisi toista lasta.
Ainut mikä epäilyttää, on se, että kaipaako lapsi sitten sisaruksia... toisaalta olemme isoista suvuista, ja serkkuja ja muuta sukua on. Ja ystävien lapsia jne.
Mitä mieltä?
Kommentit (9)
Kysehän ei ainoastaan ole pikkulapsiajasta, vaan se, että onko sisaruksia vaikuttaa niin pitkälle ja moneen asiaan. Sitten kun vanhemmat kuolevat - sisarukset ovat sitä omaa perhettä vielä. Ja muutenkin jo ihan lapsuusaikana, kylla sisarukset tuovat sitä rikkautta lapsen elämään. Sitten taas lapset saavat serkkuja jne jne
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Noissa hoidoissa ym. meni niin kauan, että oon nyt 35 v. Joten nyt pitäisi toimia, jos toimitaan.
Mun kaverit on myös kommentoineet, että kauhean vauvavuoden jälkeen tän ymmärtäisi paremmin, mutta kun tää meidän neiti ei oo pahemmin sairastellut ja on tosi pirteä ja ihana tyttö, niin kuulemma tyhjää pelätä että toinen ei olisi yhtä ihana.
ehkä myös suojaan itseäni hoitojen raskaudelta ja siltä, että epäonnistumisia taas tulee jne.
Vierailija:
Mulla on yksi koululainen ja tässä vaiheessa vauvavuosien karmeus (meillä oli paljon sairautta ja muuta ikävää) on alkanut unohtua... ja aika olisi taas kypsä pikkutuhisijalle, vaikken sitä tosiaan olisi uskonut, kun olin burn outissa 6 v sitten.
voihan olla ettemme enää edes saisi toista lasta. Tai toinen on vammainen ym.
Meillä on kummallakin 3 sisarusta, ollaan tiiviisti tekemisissä, ja heillä on lapsia, joten muita lapsia meidänkin muksun elämään kuuluu.
ap
Vierailija:
Kysehän ei ainoastaan ole pikkulapsiajasta, vaan se, että onko sisaruksia vaikuttaa niin pitkälle ja moneen asiaan. Sitten kun vanhemmat kuolevat - sisarukset ovat sitä omaa perhettä vielä. Ja muutenkin jo ihan lapsuusaikana, kylla sisarukset tuovat sitä rikkautta lapsen elämään. Sitten taas lapset saavat serkkuja jne jne
se koko homman raskaus ja mahdollinenn epäonnistuminen. Jos siis annat itsellesi luvan haluta toista. Varmaan rakastaisit toistakin ihan yhtä lailla.
T: itsekin hoidoilla äidiksi tullut, ymmärrän kyllä
" ...ja on niin ihana pikku pirpana, että epäilen, ettei toinenkin voisi olla niin mahtava muksu."
Tällaisia ajatuksia on varmaan useammankin yhden lapsen äidin mielessä, mutta usko pois se toinen on ihan yhtä ihana :)
Itsekin asiaa pähkäilin, onneksi perheeseemme syntyi myös toinen lapsi. Rakkaus vain tuplaantui ja aivan uskomatonta seurata kahden pienen elämää ja kuinka tärkeitä he jo nyt ovat toisilleen!
" Ainut mikä epäilyttää, on se, että kaipaako lapsi sitten sisaruksia... toisaalta olemme isoista suvuista, ja serkkuja ja muuta sukua on. Ja ystävien lapsia jne."
Se on AIVAN eri asia (siis serkut ja kaverit) kuin sisarus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
voi ollakin. Kyllä mä ajattelen että kuinka raskasta se on, miten mielialat heittelee nyt, montako vuotta sitä lasta tehtäisiin sitten klinikalla ja miten tää esikoinen sitten esim. kärsisi siitä, kun äiti pyörii hormonihöyryissä seuraavat 2 v... ja rahaakin menisi paljon, ja ehkä kaikki vaiva ilman mitään tulosta.
Ne jotka eivät tiedä, mitä lapsen tekeminen hoidoilla on, niin heidän on helppo kommentoida.
Kaikki eivät vaan saa sisaruksia, vaikka haluaisivatkin.
ap
joten turha sitten loukkantua niistä!
Ja kyllä ne sisarukset ovat rikkaus!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vanhemmat ovat lapselle hyvä pohja elämään. Ei tarvi välttämättä olla sisaruksia. Jos on läheisiä ihmisiä muuten ympärillä ja vanhemmat eivät pidä pumpulissa ja hemmottele pilalle, niin todella onnellista elämää voi elellä kolmen hengen perheessä.
Sisarukset voivat olla rikkaus ja voimavara tai voivat olla vihoviimeinen asia elämässä. Tai sitten voivat olla neutraali, " nähdään kerran vuodessa joulukahveilla ja kun vanhemmat on kuolleet ei sitäkään" , asia elämässä.
Tehkää ap just niin kun teistä tuntuu hyvälle. Se on aivan takuuvarmasti lapselle paras ratkaisu! Muiden ihmisten höpinöitä on tälläisissa asioissa aivan tuhra kuunnella. Tiedän monia perheitä, joissa olisi ollut todella viisasta jättää lapsiluku pienemmäksi, mutta vanhemmat väen väkisin ja kai sitten sosiaalisesta paineesta hommaavat lapsia. Vaikka kumpaakaan vanhempaa ei sitten lasten asiat kuitenkaan loppupeleissä juurikaan kiinnosta.
Mulla on yksi koululainen ja tässä vaiheessa vauvavuosien karmeus (meillä oli paljon sairautta ja muuta ikävää) on alkanut unohtua... ja aika olisi taas kypsä pikkutuhisijalle, vaikken sitä tosiaan olisi uskonut, kun olin burn outissa 6 v sitten.