Lue keskustelun säännöt.
Miten välillä tuntuu siltä, että suurin osa ihmisistä on vähän yksinkertaisia?
23.09.2022 |
Onko tämä joku ikäjuttu, nyt kun 40v on lähestymässä, on useamman vuoden ajan ollut tällainen tunne? Meinaa itselläkin järki lähteä kun kuuntelee joidenkin ihmisten juttuja ja seuraa heidän toimintaansa läheltä. Ja tätä tapahtuu kokoajan enenevissä määrin.
Kommentit (413)
No puolella väestöstä on äo 100 tai alle. Lisäksi ihmiset nykyäön laiskoja ajattelamaan ja ennakoimaan asioita. Tunne menee usein logiikan edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Niin, koska mikä pointti siinä on raataa itsensä hengiltä työn teolla? Raha ei motivoi, maine ei motivoi. Vaikka osaan nauttia elämästä, ymmärrän kuitenkin että kaikki on loppujen lopuksi katoavaista. Riittää se, että tulee mukavasti toimeen ja itse voi silti kehittää monin eri tavoin vaikkapa harrastusten ja kirjojen parissa. Opiskelukin on mukavaa ihan muuten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Niin, koska mikä pointti siinä on raataa itsensä hengiltä työn teolla? Raha ei motivoi, maine ei motivoi. Vaikka osaan nauttia elämästä, ymmärrän kuitenkin että kaikki on loppujen lopuksi katoavaista. Riittää se, että tulee mukavasti toimeen ja itse voi silti kehittää monin eri tavoin vaikkapa harrastusten ja kirjojen parissa. Opiskelukin on mukavaa ihan muuten vaan.
Mikään työ ei sinällään ole kuluttavaa. Kaikki työ on ihan terapeuttista. Ainoa syy etten ole työelämässä, on me muut ihmiset. Ihmiset pilaavat kaikki työpaikat ja saavat kivankin työn sellaiseksi, että sairastun aina, ja joka aamu itkettää mennä töihin. Huom! Kaikki ihmiset eivät ole sietämättömiä työkavereita. Se yksi tai kaksi mätäpäätä riittää pilaamaan kaiken.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Miksi älykkäät olisivat kunnianhimoisia tavoitteiden suhteen, jotka vähemmän älykkäät ovat arvottaneet tavoiteltaviksi? Kyllä melkein jo todennäköisyys sanoo, ettei jonkun perusjantterin optimi ole oikeasti se korkein optimi. Se on paras, mitä hän keksii arvostaa ja tavoitella ja varmasti hänelle ihan mielekästäkin. Hän voi saada jotain, mitä muutkin samanlaiset tavoittelevat, saavutus.
Älykkäät ovat usein hyvinkin "kunnianhimoisia" eli päämäärätietoisia, se vaan suuntautuu kunnian ja muiden ulkoisten asioiden sijaan tietoon, ideoihin ja kaikenlaiseen abstraktiin. Eli päämäärä on eri. Ei siihen, mitä valtaosa muista arvottaa tavoiteltavana ja mikä heille näyttäytyy järkevänä ja mielekkäänä.
No onhan ne. Itse olen kasvanut lähiössä, jossa osaaminen oli noloa ja piti piilottaa. Meidän perheessä lapsia rohkaistiin opiskelemaan, josta johtuen en koskaan tuntenut kuuluvani lapsuuden maisemiini.
Siskoni kehui yliopistoon mennessä kuinka ihanaa oli kun vihdoin oli älykästä seuraa. Itse hain opiskelemaan vasta myöhemmin ja olin ihan järkyttynyt kun silloin n. 30v tajusin, että yhtä yksinkertaista sakkia siellä yliopistossa oli. Heillä oli vain paremmat taustaverkostot ja tuki, jotka mahdollistivat opiskeluissa etenemisen lähiönuoreen verrattuna.
Tämä somemaailma varmaan tukee tyhmistymistä kun se tarjoaa uutta vain oletetun vanhan kiinnostuksen pohjalle. Ihmiset nurkkaantuvat omiin kupliinsa entistä tiiviimmin.
Itse en pärjäisi varsinaisissa älykkyystesteissä, mutta sosiaalisesti olen skarppi ja monenlaisista asioista kiinnostunut. Samanhenkistä seuraa on vaikea löytää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos mietin itseäni niin olen kodista missä molemmat vanhemmat duunareita. Tosin varsinkin äitini oli hyvä oppilas. Elämäntilanne oli vaan sellainen, ettei opiskellut enempää. Itse harrastin lapsena paljon. Soitin soittimia, kävin kuviskoulussa ja urheilin. Olin vähän ujo lapsi ja koin monesti olevani jotenkin erilainen kuin muut. Nuoruudessa tämä korostui. Muiden jutut tuntuivat monesti tyhmiltä. Myöhemmin jäin yksin ja alettiin kiusaamaan. Se kaikki muutti paljon elämääni. Jotenkin se ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne vaan kasvoi. Lukion jälkeen olin jo menettänyt paljon uskoani ihmisiin. Moni kirjoittaa kuinka lukiossa jo näkee "fiksuja" tyyppejä. Se ei tosin oikein näkynyt jos katsoi esim omia lukio vuosia. Ei ollut fiksuutta oikein missään. Ei käytöksessäkään muita kohtaan.
Itse mietin monesti sitä, että nuoruuteni on vaikuttanut elämääni. En viihdy ihmisjoukossa enää tai oikein halua edes tutustua ihmisiin. Joku kirjoitti syrjäytyneistä. Itselik ehkä olen sellainen. Tosin jos pitää jotain termiä käyttää niin olen mieluummin syrjäytetty. Siihen on johtanut nuoruuden kokemukset sekä uupuminen lukion jälkeen. En ole oikein löytänyt paikkaani maailmassa. Jos kaikki olisi mennyt toisin niin voisin olla se yliopisto opiskelija. Nyt sekin haave on vuosia jäljessä, kun meni vuosia siihen kuinka vaan yritin elää jotenkin eteenpäin. Näin mietin sitä olenko tyhmä ihminen jos elän syrjässä yhteiskunnan laitamilla. Minusta moni syrjäytynyt on siinä mielessä viisas, että elää omaa elämäänsä poissa ihmisjoukoista. Niistä, kun ei monesti saa mitään hyvää itselleen. Monella tähän kaikkeen vaikuttaa moni asia. Siinä mielessä, vaikka en todellakaan pidä itseäni minään nerona niin silti uskon tässäkin joukossa olevan monenlaista ihmisiä. Syrjäytynyt ei aina ole se tyhmä ja ikävä ihminen tai muuten esim päihdeongelmainen. Siihen voi johtaa moni asia. Itsekin voin olla muiden silmissä hyvin tavallinen ihminen. Silti elämässäni on monia vaikeuksia ollut.
Samoin joku kirjoitti myös hömppäohjelmien katsomisesta. Itse, kun voin huonommin niin en jaksa katsoa mitään kovin raskasta. Joku ohjelma esim lihavista siskoista on sopivan kevyttä ja voi unohtaa omat ongelmansa hetkeksi. Samoin itse olen empaattinen ihminen ja ymmärrän sen, kun joku kokee vaikeuksia elämässään. Näin ymmärrän sen mikä on esim johtanut siihen, että nämä siskot ovat lihoneet ja minkälainen heidän lapsuutensa on ollut. Tämä siis siskoihin Amy ja Tammy viitaten joiden ohjelmaa olen seurannut.
Ehkä jonkinlainen erakoituminen on myös tapa suojella itseään ja rauhoittaa elämäänsä. Silti pitäisi tietysti pystyä olemaan osa tätä yhteiskuntaa. En kiellä sitä ja itsekin yritän jotenkin päästä eteenpäin. En vaan ole oikein koskaan kokenut sitä, että olisin "hyvä ihminen" missään asiassa. Olen liian ujo, liian hiljainen, outo tai muuten poikkeava. Se ärsyttää jos joku ei ymmärrä erilaisuutta tai haluaa minusta samanlaisen kuin joku muu tai haluaa muuttaa minua. En minäkään vaadi muilta sitä. Tietysti monella on myös hyviä kokemuksia ihmisistä. Silti koen etten oikein pärjää täällä itseni kanssa. En ole sellainen ihminen joka tavallaan kulkee sitä "helppoa tietä". Taisi mennä jo aiheesta ohikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kun katsoo vaikka Putouksen tai Huutokauppakeisarin katsojamääriä ja Sami Hedbergin keikoilla käyviä ihmisiä niin tajuaa että tässä maassa on aivan helvetisti todella yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä.
Siis just tätä mä tarkoitan! TV:stä ei edes tule muuta kuin tämäntyyppisiä ohjelmia. Ja tietenkin siksi, koska niitä katsotaan eniten. Välillä olen jotain vastaavaa yrittänyt katsoa, mutta kun ei vaan pysty! T. Ap
Anna esimerkkejä ei-yksinkertaisista jutuista ja harrasteista. Sisältyykö siihen viihdettä? Viihde ei ole koko aivokapasiteetti. Me ei tajuta muuten. Mitä seuraat ja mitä harrastat?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Niin, koska mikä pointti siinä on raataa itsensä hengiltä työn teolla? Raha ei motivoi, maine ei motivoi. Vaikka osaan nauttia elämästä, ymmärrän kuitenkin että kaikki on loppujen lopuksi katoavaista. Riittää se, että tulee mukavasti toimeen ja itse voi silti kehittää monin eri tavoin vaikkapa harrastusten ja kirjojen parissa. Opiskelukin on mukavaa ihan muuten vaan.
Mikään työ ei sinällään ole kuluttavaa. Kaikki työ on ihan terapeuttista. Ainoa syy etten ole työelämässä, on me muut ihmiset. Ihmiset pilaavat kaikki työpaikat ja saavat kivankin työn sellaiseksi, että sairastun aina, ja joka aamu itkettää mennä töihin. Huom! Kaikki ihmiset eivät ole sietämättömiä työkavereita. Se yksi tai kaksi mätäpäätä riittää pilaamaan kaiken.
Toki en sitä tarkoittanut, että paras on olla tekemättä töitä ollenkaan. Päinvastoin. Mutta ihan mukavasti tulee toimeen pienemmälläkin yrittämisellä työelämässä.
Vierailija kirjoitti:
No kun katsoo vaikka Putouksen tai Huutokauppakeisarin katsojamääriä ja Sami Hedbergin keikoilla käyviä ihmisiä niin tajuaa että tässä maassa on aivan helvetisti todella yksinkertaisia ja tyhmiä ihmisiä.
Tämä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin itse sitä onko ihmisillä läheisiä joiden kanssa voi puhua kaikesta syvällisestä ja "viisaastakin". Itsellä ei oikeastaan ole koskaan ollut sellasia ihmisiä elämässäni. Tosin eipä paljon muutenkaan ole läheisiä. Mietin välillä kuinka tahtoisin puhua kaikesta, mutta pitää tavallaan rajoittaa se puhe vaan niihin tuttuihin aiheisiin. En oikein saa mitään itselleni niistä keskusteluista. Täällä palstalla käyn joskus etsimässä hyviä keskusteluja missä saisi pohtia kaikkea ja jakaa kokemuksia. Joskus niitäkin löytyy. Muuten käyn täällä senkin vuoksi, että tämä on itselle korvausta siihen, ettei ole muutenkaan läheisiä joten tulee sitten kirjoitettua tänne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Miksi älykkäät olisivat kunnianhimoisia tavoitteiden suhteen, jotka vähemmän älykkäät ovat arvottaneet tavoiteltaviksi? Kyllä melkein jo todennäköisyys sanoo, ettei jonkun perusjantterin optimi ole oikeasti se korkein optimi. Se on paras, mitä hän keksii arvostaa ja tavoitella ja varmasti hänelle ihan mielekästäkin. Hän voi saada jotain, mitä muutkin samanlaiset tavoittelevat, saavutus.
Älykkäät ovat usein hyvinkin "kunnianhimoisia" eli päämäärätietoisia, se vaan suuntautuu kunnian ja muiden ulkoisten asioiden sijaan tietoon, ideoihin ja kaikenlaiseen abstraktiin. Eli päämäärä on eri. Ei siihen, mitä valtaosa muista arvottaa tavoiteltavana ja mikä heille näyttäytyy järkevänä ja mielekkäänä.
En tässä sano olevani muita älykkäämpi, mutta itselleni koko sana "kunnia" on jotenkin ällöttävä ja negatiivinen. Jotenkin lapsellista tavoitella jotain kunniaa, saati sitten himoita sitä. Kunnianhimo. Hyi.
Minulla ei ole ollut koskaan mitään tavoitteita. En ole ymmärtänyt miksi niitä pitää asettaa, kun ihan minä hetkenä tahansa voi tapahtua ihan mitä tahansa, ja elämä voi pistää kaiken tohjoksi, mitä olit suurella vaivalla rakentanut.
Jos jollain tavalla olen "kunnianhimoinen" tai jotain päämäärätietoisesti tavoittelen, niin ne on omat arvoni. Minulle on tärkeä tavoitella niitä. Kukaan ei voi täydellisesti saavuttaa mitään itseisarvoja, mutta voi tavoitella "totuutta", rehellisyyttä, oikeamielisyyttä ja sitä että valehtelisi itselleen ja muille mahdollisimman vähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Niin, koska mikä pointti siinä on raataa itsensä hengiltä työn teolla? Raha ei motivoi, maine ei motivoi. Vaikka osaan nauttia elämästä, ymmärrän kuitenkin että kaikki on loppujen lopuksi katoavaista. Riittää se, että tulee mukavasti toimeen ja itse voi silti kehittää monin eri tavoin vaikkapa harrastusten ja kirjojen parissa. Opiskelukin on mukavaa ihan muuten vaan.
Mikään työ ei sinällään ole kuluttavaa. Kaikki työ on ihan terapeuttista. Ainoa syy etten ole työelämässä, on me muut ihmiset. Ihmiset pilaavat kaikki työpaikat ja saavat kivankin työn sellaiseksi, että sairastun aina, ja joka aamu itkettää mennä töihin. Huom! Kaikki ihmiset eivät ole sietämättömiä työkavereita. Se yksi tai kaksi mätäpäätä riittää pilaamaan kaiken.
Toki en sitä tarkoittanut, että paras on olla tekemättä töitä ollenkaan. Päinvastoin. Mutta ihan mukavasti tulee toimeen pienemmälläkin yrittämisellä työelämässä.
En sanonut minäkään. Mieluusti tekisin jotain työtä. Sellaista mihin ei ole joka päivä itkukurkussa mentävä, ja josta tultua, ei jaksa muuta kuin itkeä.
En ole sanonut, tai kukaan muukaan, että sinäkään olisit noin sanonut.
No kun sinä olet tullut liikaviisaudentuntoon. Niinkun hullun ja viisauden välimuotoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enemmistö kansaa on tyhmää ja valtaosa päättäjistä mielipuolia.
Vierailija kirjoitti:
Jos mietin itseäni niin olen kodista missä molemmat vanhemmat duunareita. Tosin varsinkin äitini oli hyvä oppilas. Elämäntilanne oli vaan sellainen, ettei opiskellut enempää. Itse harrastin lapsena paljon. Soitin soittimia, kävin kuviskoulussa ja urheilin. Olin vähän ujo lapsi ja koin monesti olevani jotenkin erilainen kuin muut. Nuoruudessa tämä korostui. Muiden jutut tuntuivat monesti tyhmiltä. Myöhemmin jäin yksin ja alettiin kiusaamaan. Se kaikki muutti paljon elämääni. Jotenkin se ulkopuolisuuden ja erilaisuuden tunne vaan kasvoi. Lukion jälkeen olin jo menettänyt paljon uskoani ihmisiin. Moni kirjoittaa kuinka lukiossa jo näkee "fiksuja" tyyppejä. Se ei tosin oikein näkynyt jos katsoi esim omia lukio vuosia. Ei ollut fiksuutta oikein missään. Ei käytöksessäkään muita kohtaan.
Itse mietin monesti sitä, että nuoruuteni on vaikuttanut elämääni. En viihdy ihmisjoukossa enää tai oikein halua edes tutustua ihmisiin. Joku kirjoitti syrjäytyneistä. Itselik ehkä olen sellainen. Tosin jos pitää jotain termiä käyttää niin olen mieluummin syrjäytetty. Siihen on johtanut nuoruuden kokemukset sekä uupuminen lukion jälkeen. En ole oikein löytänyt paikkaani maailmassa. Jos kaikki olisi mennyt toisin niin voisin olla se yliopisto opiskelija. Nyt sekin haave on vuosia jäljessä, kun meni vuosia siihen kuinka vaan yritin elää jotenkin eteenpäin. Näin mietin sitä olenko tyhmä ihminen jos elän syrjässä yhteiskunnan laitamilla. Minusta moni syrjäytynyt on siinä mielessä viisas, että elää omaa elämäänsä poissa ihmisjoukoista. Niistä, kun ei monesti saa mitään hyvää itselleen. Monella tähän kaikkeen vaikuttaa moni asia. Siinä mielessä, vaikka en todellakaan pidä itseäni minään nerona niin silti uskon tässäkin joukossa olevan monenlaista ihmisiä. Syrjäytynyt ei aina ole se tyhmä ja ikävä ihminen tai muuten esim päihdeongelmainen. Siihen voi johtaa moni asia. Itsekin voin olla muiden silmissä hyvin tavallinen ihminen. Silti elämässäni on monia vaikeuksia ollut.
Samoin joku kirjoitti myös hömppäohjelmien katsomisesta. Itse, kun voin huonommin niin en jaksa katsoa mitään kovin raskasta. Joku ohjelma esim lihavista siskoista on sopivan kevyttä ja voi unohtaa omat ongelmansa hetkeksi. Samoin itse olen empaattinen ihminen ja ymmärrän sen, kun joku kokee vaikeuksia elämässään. Näin ymmärrän sen mikä on esim johtanut siihen, että nämä siskot ovat lihoneet ja minkälainen heidän lapsuutensa on ollut. Tämä siis siskoihin Amy ja Tammy viitaten joiden ohjelmaa olen seurannut.
Ehkä jonkinlainen erakoituminen on myös tapa suojella itseään ja rauhoittaa elämäänsä. Silti pitäisi tietysti pystyä olemaan osa tätä yhteiskuntaa. En kiellä sitä ja itsekin yritän jotenkin päästä eteenpäin. En vaan ole oikein koskaan kokenut sitä, että olisin "hyvä ihminen" missään asiassa. Olen liian ujo, liian hiljainen, outo tai muuten poikkeava. Se ärsyttää jos joku ei ymmärrä erilaisuutta tai haluaa minusta samanlaisen kuin joku muu tai haluaa muuttaa minua. En minäkään vaadi muilta sitä. Tietysti monella on myös hyviä kokemuksia ihmisistä. Silti koen etten oikein pärjää täällä itseni kanssa. En ole sellainen ihminen joka tavallaan kulkee sitä "helppoa tietä". Taisi mennä jo aiheesta ohikin.
Ei minuakaan kiinnosta easy modella kulkevien seura. On muuten ihan hauskaakin seurata kun muut juoksevat kuin marsut jossain juoksupyörässä. Kaikkein hauskinta on se, kun huomaa, että kohta tuo muuten tipahtaa tuolta korkealta niin että mätkähtää.
Olen varmaan aika heikko ja pahakin ihminen, kun nautin siitä, miten ylimielisten ihmisten kulissit romahtavat ja he joutuvat nöyrtymään.
Ihan saa vapaasti alapeukuttaa tätä, en minä välitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset reagoi ehkä nykyisin enemmän tunteella ja heti. Impulssikontolli on heikentynyt eikä järjen käytölle ja harkitsevaisuudelle anneta aikaa.
Mikä on muuttunut meidän yhteiskunnassa viime sadan vuoden aikana mikä on aiheuttanut tuon? Miten on tunteelle tullut enemmän ääntä? Millaiset ihmiset on saaneet enemmän ääntä ja on tunteellisia?
Ongelma on kai se, että niitä tunteita ei osata käsitellä. En tiedä, miten sata vuotta sitten, mutta siitä on tutkimuksia, miten talvi-jatko-Lapin-sotien jälkeen mitään tunteita ei voitu eikä saatu käsitellä, tai se "käsittely" oli työntekoa, rakentamista ja sitten (etupäässä miehillä, sodasta palanneilla) viinanjuontia ja muidenkin nykyisin huumausaineiksi luokiteltavien aineiden väärinkäyttöä. Olisi kiva tietää (olisiko tutkimusta?), millaiset olivat (nykytutkimuksen mittapuilla) esim. 1910-1930-lukujen kasvatusmetodit, mutta ilmeisesti suuret ikäluokat (ja jo sodan aikana syntyneet) on kasvaneet niin tunnelukkoisessa ilmapiirissä, ja vastaavasti kasvattaneet sitten omat lapsensa niiden omien kiintymyssuhdemalliensa kautta, että sen takia meillä on todella paljon sitä tunteiden käsittelyn ongelmaa. Joskus päinvastaisetkin seuraamukset saattavat johtua samasta asiasta: se, että joitakin lapsia ei ikään kuin kasvateta ollenkaan (ettei tule paha mieli), ja se, että jotkut lannistetaan jo aivan pieninä (kova kuri). Nyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ollut enemmän puhetta tunteista kuin varmasti koskaan aiemmin Suomen historiassa, on hellsteneitä ja muita, ja on näitä "mene terapiaan"-kampanjoita. Ja tietenkin iltalehdet ja hesarit tuppaavat joka päivä tunnepuhetta ja haastateltua psykologia ihmisten tietoisuuteen.
Sori, lähti vähän lapasesta. Palatakseni aiheeseen, kommenttinani sanon, että tunteiden käsittely ja impulssikontrolli eivät välttämättä liity toisiinsa. Voivat liittyä, mutta voivat olla liittymättäkin. Meillä mainonta&markkinointi propagoivat koko ajan, että kaikki impulssit pitäisi toteuttaa just-nyt-heti. Tunteisiin se liittynee sillä tavalla, että niiden tunteiden herättelyn avulla ihmiset saadaan vaan kuluttamaan enemmän rahaa kaikkeen, juurikin laskemalla systemaattisesti tuota impulssikontrollia.
Olikohan tässä mun vuodatuksessani nyt oikeasti mitään järkeä...
Tästä viimeisestä kappaleesta tuli mieleen, että markkinointi ja mainosteollisuus palkkaavat hyvällä palkalla parhaat psykologit ja näin saavat ihmiset ostamaan ja kuluttamaan jopa yli varojensa tai tuntemaan tyytymättömyyttä ja osattomuutta tavaran/ viihteen puutteesta johtuen. Kunnallisella puolella taas yritetään verovaroin hoitaa näistä syntyneitä mielenterveys- ja ylivelkaantumisongelmia.
Vierailija kirjoitti:
ihmisiltä puuttuu ihan kokonaan kyky ajatella isommin asioita , ajatella eri näkökulmista asioita, asettua toisen saappaisiin , 90% ihmisistä on ihan elvetin kapea maailmankuva
se pistää vihaks välillä koska missä näitte ihmisten uteliaisuus on ? mikset halua tietää enemmän ?
mikset halua kehittyä ihmisenä millään tavalla ?
Lisäisin erillisenä tuohon listaan vielä itseironian: silloin täytyy olla hyvä käsitys itsestä ja muista ja siitä, kuinka itsensä suhteuttaa itsekriittisesti muihin. Unohtamatta huumoria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo on totta, että näyttäisi siltä ettei älykkäät ole useinkaan kunnianhimoisia.
Miksi älykkäät olisivat kunnianhimoisia tavoitteiden suhteen, jotka vähemmän älykkäät ovat arvottaneet tavoiteltaviksi? Kyllä melkein jo todennäköisyys sanoo, ettei jonkun perusjantterin optimi ole oikeasti se korkein optimi. Se on paras, mitä hän keksii arvostaa ja tavoitella ja varmasti hänelle ihan mielekästäkin. Hän voi saada jotain, mitä muutkin samanlaiset tavoittelevat, saavutus.
Älykkäät ovat usein hyvinkin "kunnianhimoisia" eli päämäärätietoisia, se vaan suuntautuu kunnian ja muiden ulkoisten asioiden sijaan tietoon, ideoihin ja kaikenlaiseen abstraktiin. Eli päämäärä on eri. Ei siihen, mitä valtaosa muista arvottaa tavoiteltavana ja mikä heille näyttäytyy järkevänä ja mielekkäänä.
En tässä sano olevani muita älykkäämpi, mutta itselleni koko sana "kunnia" on jotenkin ällöttävä ja negatiivinen. Jotenkin lapsellista tavoitella jotain kunniaa, saati sitten himoita sitä. Kunnianhimo. Hyi.
Minulla ei ole ollut koskaan mitään tavoitteita. En ole ymmärtänyt miksi niitä pitää asettaa, kun ihan minä hetkenä tahansa voi tapahtua ihan mitä tahansa, ja elämä voi pistää kaiken tohjoksi, mitä olit suurella vaivalla rakentanut.
Jos jollain tavalla olen "kunnianhimoinen" tai jotain päämäärätietoisesti tavoittelen, niin ne on omat arvoni. Minulle on tärkeä tavoitella niitä. Kukaan ei voi täydellisesti saavuttaa mitään itseisarvoja, mutta voi tavoitella "totuutta", rehellisyyttä, oikeamielisyyttä ja sitä että valehtelisi itselleen ja muille mahdollisimman vähän.
Mä hain nuorena jota assarin työtä ja haastattelija kysyi olenko kunnianhimoinen. Vastasin rehellisesti, että no en kovin ja tajusin haastattelijan ilmeestä, että "töööt", väärä vastaus. En saanut työtä. Tajusin, että hän tulkitsi sen tarkoittavan, etten tekisi työtäni hyvin (lähinnä kahvitusten järkkääjänå) jos en ole kunnianhimoinen.
Itse näen kunnianhimon merkityksen myös vähän negatiivisessa valossa. Olen enemmän happy go lucky tyyppinen persoona, mahdollisuuksia syntyy pakottamatta.
Tulee mieleen se quiet quitting termi. Että olisi jotenkin huono juttu, että sä teet työn niissä raameissa kun se on sopimukseen kirjattu. Ei se sitä tarkoita mun kohdalla, että tekisin työn huonommin jos en haaveile ylennyksestä. Päinvastoin. Teen ne hommat mitä on sovittu oikealla työajalla ja säästän aikaa ja energiaa myös vapaalle. On turha haaveilla aina paremmasta, kun tarpeet kasvaa varallisuuden myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset reagoi ehkä nykyisin enemmän tunteella ja heti. Impulssikontolli on heikentynyt eikä järjen käytölle ja harkitsevaisuudelle anneta aikaa.
Mikä on muuttunut meidän yhteiskunnassa viime sadan vuoden aikana mikä on aiheuttanut tuon? Miten on tunteelle tullut enemmän ääntä? Millaiset ihmiset on saaneet enemmän ääntä ja on tunteellisia?
Ongelma on kai se, että niitä tunteita ei osata käsitellä. En tiedä, miten sata vuotta sitten, mutta siitä on tutkimuksia, miten talvi-jatko-Lapin-sotien jälkeen mitään tunteita ei voitu eikä saatu käsitellä, tai se "käsittely" oli työntekoa, rakentamista ja sitten (etupäässä miehillä, sodasta palanneilla) viinanjuontia ja muidenkin nykyisin huumausaineiksi luokiteltavien aineiden väärinkäyttöä. Olisi kiva tietää (olisiko tutkimusta?), millaiset olivat (nykytutkimuksen mittapuilla) esim. 1910-1930-lukujen kasvatusmetodit, mutta ilmeisesti suuret ikäluokat (ja jo sodan aikana syntyneet) on kasvaneet niin tunnelukkoisessa ilmapiirissä, ja vastaavasti kasvattaneet sitten omat lapsensa niiden omien kiintymyssuhdemalliensa kautta, että sen takia meillä on todella paljon sitä tunteiden käsittelyn ongelmaa. Joskus päinvastaisetkin seuraamukset saattavat johtua samasta asiasta: se, että joitakin lapsia ei ikään kuin kasvateta ollenkaan (ettei tule paha mieli), ja se, että jotkut lannistetaan jo aivan pieninä (kova kuri). Nyt viimeisen parinkymmenen vuoden aikana on ollut enemmän puhetta tunteista kuin varmasti koskaan aiemmin Suomen historiassa, on hellsteneitä ja muita, ja on näitä "mene terapiaan"-kampanjoita. Ja tietenkin iltalehdet ja hesarit tuppaavat joka päivä tunnepuhetta ja haastateltua psykologia ihmisten tietoisuuteen.
Sori, lähti vähän lapasesta. Palatakseni aiheeseen, kommenttinani sanon, että tunteiden käsittely ja impulssikontrolli eivät välttämättä liity toisiinsa. Voivat liittyä, mutta voivat olla liittymättäkin. Meillä mainonta&markkinointi propagoivat koko ajan, että kaikki impulssit pitäisi toteuttaa just-nyt-heti. Tunteisiin se liittynee sillä tavalla, että niiden tunteiden herättelyn avulla ihmiset saadaan vaan kuluttamaan enemmän rahaa kaikkeen, juurikin laskemalla systemaattisesti tuota impulssikontrollia.
Olikohan tässä mun vuodatuksessani nyt oikeasti mitään järkeä...
Tästä viimeisestä kappaleesta tuli mieleen, että markkinointi ja mainosteollisuus palkkaavat hyvällä palkalla parhaat psykologit ja näin saavat ihmiset ostamaan ja kuluttamaan jopa yli varojensa tai tuntemaan tyytymättömyyttä ja osattomuutta tavaran/ viihteen puutteesta johtuen. Kunnallisella puolella taas yritetään verovaroin hoitaa näistä syntyneitä mielenterveys- ja ylivelkaantumisongelmia.
Mikä teollisuus ja mitkä psykologit saavat ihmiset tavoittelemaan velalla omakotitaloa tai kotia joka on kuin sisustuslehdestä, kahta autoa, rasvatonta persettä, kiireistä elämän tapaa, neljää viiva kuutta ulkomaanmatka per vuosi ja ulos päin täydellistä kulissia?
Uskon että psykologit ja markkinamiehet voivat saada ihmisen haluamaan jotain tiettyä kelloa, laukku tai kenkää. En usko että tämä koko naurettava pinnallinen kilpaileminen on suunniteltu missään erikseen.
Joku ihmisissä on sisällä asetuksissa sellaista, että halutaan näyttää muille, että kyllä meilläkin on kaikkea ja vielä enemmän.
Tähän kehitykseen saattaa vaikuttaa kulttuurisesti se, että vaikka miehen kannattaisi lisääntyä aina itseään älykkäämmän naisen kanssa jos jälkikasvun olosuhteita ajattelee, harva tätä tavoittelee erilaisten uskomusten ja asenteiden vuoksi. Toisaalta taas naiset laittavat parinvalinnassa liikaa merkitystä miehen älylle ja asemalle, kun jälkeläisten maailmaa miettiessä se ei ole niin suuri tekijä. Luulisi melkein, ettei suurin osa ihmisistä tajua, mikä on älykästä ja älykkäillekin riittää se, että itse on (vaikka tästä sitten uhriudutaan).