Itkin valtoimenaan Vadelman tarinalle
Kommentit (10)
Jo odotusaikana Saarnit tiesivät, ettei lapsella ole kaikki kunnossa. Aluksi arveltiin, että kyse voisi olla Downin syndroomasta tai muusta synnynnäisestä kromosomien poikkeavuudesta. Lapsivesitutkimuksessa ne kuitenkin suljettiin pois.
Tutkimuksen jälkeen he olivat lähtökuopissa, eivätkä tienneet, mistä on kyse.
Olimme kuitenkin luottavaisin mielin, ettei se mitään henkeä uhkaavaa olisi. Päätimme pitää lapsen, vaikka mikä tulisi. Hän oli toivottu lapsi myös vammaisena, Meri Saarni sanoo.
Vasta syntymän jälkeen selvisi, kuinka vakava tilanne oli.
Tyhmästä päästä kärsii... oma lapsi?
Vadelman tarina on ainoalaatuinen.
Selasin vain nopeasti jutun niin, että katsoin kuvat ja kyyneleet tuli silmiin pelkästään siitä. En pysty lukemaan mitään tuollaista itkemättä täysin estottomasti. Voi pientä Vadelmaa.
Voi hyvän tähden. Ristiriitaisia tunteita heräsi. Onnea perheelle ihanasta vauvasta! Mietitytti silti että miksi vakavasti sairasta vauvaikäistä pitää rontata Lintsille ja kerhoihin ja uinteihin. Eivät nuo nyt erityisesti lasta varten ole, ainakaan pientä vauvaa. Vauvauinnin ehkä ymmärrän mutta sen infektioriski on aikamoinen. Paras paikka olisi ollut koti. Rakastavilta vanhemmilta vaikuttavat mutta jotenkin hupsuilta.
Mäkin itkin, en pystynyt lukemaan loppuun.
Ensin ajattelin artikkelia lukiessani, että olisin varmasti tehnyt abortin, kun saisin tiedon geenivirheestä, mutta en oikeasti osaa sanoa, kun en tuossa tilanteessa ole ollut. Voi pientä Vadelmaa <3
Miksi pitää lapsi pistää kärsimään koska muitakin ratkaisuja on. Sitä en ymmärrä. Tuttavapiirissäni on parantumattomasti perinnöllisiä tauteja sairastavia mutta se lapsi vaan pitää saada vaikka väkisin, vaikka tietää että kaikki periytyy. Itse en ihan sen vuoksi ole tehnyt lapsia etten laita kokemaan samoja kipuja ja tuskia kun itse.
Minusta tämä oli koskettava tarina: