Tilanneviesti

Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.

Sivut

Kommentit (88)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
7 1/2 vuotta fyysistä ja psyykkistä koulukiusaamista opetti olemaan yksin. Introvertiksi opitaan.

Kyllä monet on introvertteja luonnostaankin, ja toisaalta kaikki eivät opi aidoksi introksi millään. Osa toki voi olla niin joustava, että jos kerran näyttää ettei saa sosiaalisia tarpeitaan täytettyä ulkomaailmasta, kääntyy sitten sisäänpäin ja oppii ottamaan ilonsa sieltä. Mutta paljon on myös ekstroverttejä, jotka jatkuvasti kärsii siitä ettei ole ihmisseuraa ja kavereita tarpeeksi. He voivat päällepäin vaikuttaa introilta, koska eivät enää etsi seuraa ja saattavat jopa vältellä tai pelätä ihmisiä, mutta yksinäisyys aiheuttaa heille kärsimystä jota jotkut sitten lääkitsee esim. alkoholilla tai ylensyönnillä. Aito intro taas ei kärsi asiasta.

  • ylös 23
  • alas 4
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sekä että. Olen aika itsekseni viihtyvä ollut aina, mutta huonot kokemukset ovat tehneet minusta täysin erakon.

Ja lisään vielä, että tiedän kyllä että huonoja kokemuksia tulee ihan jokaiselle. Mutta olen jotenkin liian erakoitunut eikä jaksa nähdä vaivaa löytääkseen niitä mukavia tyyppejä. Ja kun ei minussa oikein ole mitään kiinnostavaa kuitenkaan. Olen tylsä tyyppi eikä minussa ole mitään mistä kukaan kiinnostuisi.

Tämä on usein harhaolettamus. Itse esim. kiinnostun VAIN tuollaisista. Töissäkin huomaan viihtyväni parhaiten ihmisten seurassa joilla ei ole vapaa-ajallaan ystäviä tai "elämää".

Ainakin parisuhteeseen haluaisin löytää ns. tylsän hönöttäjän. Vaan ei, minusta kiinnostuu vain "mielenkiintoiset" elämyshakuiset naiset.

  • ylös 25
  • alas 1
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Ei huonojen kokemusten pitäisi antaa määrittää koko elämää. Sillä ei kai sentään kenekään kaikki tuntemat ihmiset ole pelkästään niitä huonoja kokemuksia ? 

Vierailija

Kaipaan kyllä taas sinkkuuden jälkeen,mutta mieluummin yksin jos ei löydy samanhenkistä,huumorintajuista,mukavaa :) en ole mikään erakkoluonne todellakaan,enemmän seurallinen olen,mutta vanhemmiten tietää,mitä haluaa ja mitä ei.......toivotaan,toivotaan

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 1/2 vuotta fyysistä ja psyykkistä koulukiusaamista opetti olemaan yksin. Introvertiksi opitaan.

Kyllä monet on introvertteja luonnostaankin, ja toisaalta kaikki eivät opi aidoksi introksi millään. Osa toki voi olla niin joustava, että jos kerran näyttää ettei saa sosiaalisia tarpeitaan täytettyä ulkomaailmasta, kääntyy sitten sisäänpäin ja oppii ottamaan ilonsa sieltä. Mutta paljon on myös ekstroverttejä, jotka jatkuvasti kärsii siitä ettei ole ihmisseuraa ja kavereita tarpeeksi. He voivat päällepäin vaikuttaa introilta, koska eivät enää etsi seuraa ja saattavat jopa vältellä tai pelätä ihmisiä, mutta yksinäisyys aiheuttaa heille kärsimystä jota jotkut sitten lääkitsee esim. alkoholilla tai ylensyönnillä. Aito intro taas ei kärsi asiasta.

VMP! Olen syntymästä saakka ollut introvertti ja 100% AITO sellainen. Tasan tarkkaan kärsin yksinäisyydestä. Yksinolosta itsessään en.

  • ylös 17
  • alas 4
Vierailija

Miksi te erakot usein sanovat itseään tylsäksi ja mielenkiinnottomaksi? Mun mielestä erakoilla on just ne parhaimmat jutut, koska ne ei ole niitä, jotka käy kaikissa paikoissa joissa kaikki muutkin käy, someta (samoista asioista), harrasta samaa mitä kaikki taikka näe jääräpäisesti vain omaa mielipidettään tai katsomusta. Itsetunto pois maasta, teissä on paljon mistä muut samankaltaiset pitää. Ei sen ystävän tarvitse olla väkisin sellainen, joka on just päin vastainen paikasta a paikkaan ö liitelevä pintaliitäjä jonka kalenteri on buukattu täyteen 24h vuorokaudessa!

  • ylös 44
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Ei huonojen kokemusten pitäisi antaa määrittää koko elämää. Sillä ei kai sentään kenekään kaikki tuntemat ihmiset ole pelkästään niitä huonoja kokemuksia ? 

Eihän ne huonot kokemukset tarkoita välttämättä sitä että muissa olisi aina ollut kaikki vika. Paljolti on vikaa ollut myös itsessäni, siis huonot sosiaaliset taidot, sitten se liika introverttiys ja että olen oikeasti tosi tylsä. Että mokaan itse kuitenkin suhteet olemalla vaan oma itseni. Tietysti varmaan olen tutustunut vääränlaisiin ihmisiin ja väärään aikaan. Paljonhan näissä asioissa on tuuristakin kiinni, eikä saisi luovuttaa.

  • ylös 12
  • alas 1
Vierailija

Aina ollut sellainen. Jo lapsena leikin mieluiten yksin huoneessani. Vanhempani olivat huolissaan ja veivät väkisin kaveritreffeille etten olisi yksinäinen - tulin sielläkin toimeen, mutta eniten nautin yksinolosta. Nyt olen 29v ja edelleen rakastan olla yksin, asua yksin. Olen tyytyväinen niin. Tapaan arjessa työni kautta ihmisiä, mutta esim. lomilla yksin ollessani en ala viikkojenkaan kuluessa kaipaamaan mitään seuraa. Älykkyydessäni tai sosiaalisissa taidoissani ei ole mitään vikaa, enkä suhtaudu negatiivisesti muihin ihmisiin (päinvastoin, ajattelen, että useimmat ihmiset ovat ihan mukavia), olen vain klassinen introvertti.

  • ylös 35
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 1/2 vuotta fyysistä ja psyykkistä koulukiusaamista opetti olemaan yksin. Introvertiksi opitaan.

Kyllä monet on introvertteja luonnostaankin, ja toisaalta kaikki eivät opi aidoksi introksi millään. Osa toki voi olla niin joustava, että jos kerran näyttää ettei saa sosiaalisia tarpeitaan täytettyä ulkomaailmasta, kääntyy sitten sisäänpäin ja oppii ottamaan ilonsa sieltä. Mutta paljon on myös ekstroverttejä, jotka jatkuvasti kärsii siitä ettei ole ihmisseuraa ja kavereita tarpeeksi. He voivat päällepäin vaikuttaa introilta, koska eivät enää etsi seuraa ja saattavat jopa vältellä tai pelätä ihmisiä, mutta yksinäisyys aiheuttaa heille kärsimystä jota jotkut sitten lääkitsee esim. alkoholilla tai ylensyönnillä. Aito intro taas ei kärsi asiasta.

VMP! Olen syntymästä saakka ollut introvertti ja 100% AITO sellainen. Tasan tarkkaan kärsin yksinäisyydestä. Yksinolosta itsessään en.


Olen myös ihan aito ja ehta introvertti, mutta en kärsi yksinäisyydestä, vaikka ei ole sosiaalista elämää. Että on meitä sellaisiakin.

  • ylös 20
  • alas 1
Vierailija

Olen aina ollut yksinviihtyvä. Minulla on hyvin rikas sisäinen elämä, enkä jaksa ihmisten seuraa enempää kuin työpäivän verran. 

  • ylös 16
  • alas 0
Vierailija

Viihdyn yksin .Tarvitsen omaa aikaa! Ystäväni kuoli 2020-2021. Kaipaan heitä! Saman oloisia en törmännyt viellä. Ongelman syy olen aamun virkku illan torkku.En juo viinaa ja en tupakoi! Arvostan ulkona oloa ja liikkumista. En ruoka pöydän ääressä istuen pullamössöä ja kahvia juoden.Koti osaan yksinkin olla.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Aina viihtynyt yksin. Kokemukset ihmisistä pääosin hyviä, mutta se ei ole innostanut hakeutumaan kenenkään seuraan pidemmäksi aikaa. Olen huomannut, että naisenkaipuukin taitaa olla enimmäkseen vain seksinkaipuuta.

No niin, siinä se tuli. Kerrankin rehellisen oloinen kommentti.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi te erakot usein sanovat itseään tylsäksi ja mielenkiinnottomaksi? Mun mielestä erakoilla on just ne parhaimmat jutut, koska ne ei ole niitä, jotka käy kaikissa paikoissa joissa kaikki muutkin käy, someta (samoista asioista), harrasta samaa mitä kaikki taikka näe jääräpäisesti vain omaa mielipidettään tai katsomusta. Itsetunto pois maasta, teissä on paljon mistä muut samankaltaiset pitää. Ei sen ystävän tarvitse olla väkisin sellainen, joka on just päin vastainen paikasta a paikkaan ö liitelevä pintaliitäjä jonka kalenteri on buukattu täyteen 24h vuorokaudessa!

Erakoilla on se kohtaamisongelma. Ei me oikein löydetä toisiamme mistään. Paljon helpommin tulee tutustuttua ihmisiin jotka tulevat rupattelemaan ja sitten siitä ei tule mitään kun toinen on niin seurankipeä ja toinen ei halua jatkuvasti olla menossa.

  • ylös 20
  • alas 0
Vierailija

Olin lapsena vetäytyvä ja omissa oloissani viihtyvä. Kavereita oli jonkin verran, mutta enemmän leikin yksinäni ja kavereiden kanssa pyörin vain silloin tällöin. Aika pitkälle sama kuvio ollut myös koko aikuisuuden: sosiaalinen elämä on aina ollut hyvin vähäistä, joskaan ei ihan olematonta. Jostain syystä elämässä on kuitenkin ollut yksi jakso, joka poikkesi kaikesta muusta: n. 14-vuotiaasta alkaen pyörin hyvin aktiivisesti jonkinlaisessa "jengissä" (ihan sanan positiivisimmassa mielessä). Joskus 18 ikävuoden paikkeilla se loppui. 

Vierailija

Nuorempana kärsin kovasti yksinäisyydestäni, mutta nyt 60+ ollessani en jaksa olla ihmisten seurassa kovin pitkään. Tykkään jutella tuttujen kanssa kylällä silloin tällöin ehkä kerran viikossa 10 minuuttia, mutta sitten alkaa ahdistaa ja pitää päästä kotiin.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
7 1/2 vuotta fyysistä ja psyykkistä koulukiusaamista opetti olemaan yksin. Introvertiksi opitaan.

Kyllä monet on introvertteja luonnostaankin, ja toisaalta kaikki eivät opi aidoksi introksi millään. Osa toki voi olla niin joustava, että jos kerran näyttää ettei saa sosiaalisia tarpeitaan täytettyä ulkomaailmasta, kääntyy sitten sisäänpäin ja oppii ottamaan ilonsa sieltä. Mutta paljon on myös ekstroverttejä, jotka jatkuvasti kärsii siitä ettei ole ihmisseuraa ja kavereita tarpeeksi. He voivat päällepäin vaikuttaa introilta, koska eivät enää etsi seuraa ja saattavat jopa vältellä tai pelätä ihmisiä, mutta yksinäisyys aiheuttaa heille kärsimystä jota jotkut sitten lääkitsee esim. alkoholilla tai ylensyönnillä. Aito intro taas ei kärsi asiasta.

VMP! Olen syntymästä saakka ollut introvertti ja 100% AITO sellainen. Tasan tarkkaan kärsin yksinäisyydestä. Yksinolosta itsessään en.


Olen myös ihan aito ja ehta introvertti, mutta en kärsi yksinäisyydestä, vaikka ei ole sosiaalista elämää. Että on meitä sellaisiakin.

Itsekin olen luonteeltani sellainen. Aina ollut. Silti elämässä voi tapahtua jotain mikä laukaisee yksinäisyyden tunteen. Voi siis kärsiä yksinäisyydestä, vaikkei kaipaisi sosiaalista elämää.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Miksi te erakot usein sanovat itseään tylsäksi ja mielenkiinnottomaksi? Mun mielestä erakoilla on just ne parhaimmat jutut, koska ne ei ole niitä, jotka käy kaikissa paikoissa joissa kaikki muutkin käy, someta (samoista asioista), harrasta samaa mitä kaikki taikka näe jääräpäisesti vain omaa mielipidettään tai katsomusta. Itsetunto pois maasta, teissä on paljon mistä muut samankaltaiset pitää. Ei sen ystävän tarvitse olla väkisin sellainen, joka on just päin vastainen paikasta a paikkaan ö liitelevä pintaliitäjä jonka kalenteri on buukattu täyteen 24h vuorokaudessa!

Tääkin on usein aika ikäsidonnainen asia. Nuorena introverttien seuraa ja "tylsyyttä" ei monikaan arvosta. Mutta sitten kun ikää tulee, monelle saattaa tuntua hyvinkin turvalliselta sellainen tylsähkö, mutta turvallinen ihminen. Mutta esimerkiksi itse olen tässä vaiheessa elämää jo vähän luovuttanut.

Kyllä välillä mietin, varsinkin kun nuo omat vanhemmat tuossa raihnaistuu ja kuolee, että pitäisikö tässä vielä yrittää tutustua johonkin ihmiseen? Koska vaikka viihdynkin itsekseni niin en kuitenkaan ole koskaan ollut täysin ilman KETÄÄN ihmisiä elämässä, edes äitiä. Se voi jo vähän kirpaista kun ei ole ihan oikeasti ketään läheisiäkään elossa.

  • ylös 28
  • alas 1
Vierailija

Aina ollut pienet piirit ja viihtynyt hyvin yksikseni. En tiedä tosin onko kasvuympäristöllä vaikutusta. Kasvoin maaseudulla (yksi läheinen sisarus) ja siitä mentiin pieneen kyläkouluun, jossa joku max 30 oppilasta, ja siitä sitten "isoon" yläasteen kouluun. Kyllä sitä teini-iässä (yläasteella) oli joku tällainen vaihe, että "pitäisi kuulua suositumpaan porukkaan", mutta meni erittäin äkkiä ohi. Huomasin, että ei ole minua varten tuollainen ison sakin miellyttäminen vaan mieluummin pidän ne vähäiset, mutta erittäin läheiset ja luotetut ihmiset. 

  • ylös 13
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Olen viihtynyt aina yksin. Huonoja kokemuksia on tullut kuten lähes kaikille mutta onneksi en ole katkeroituvaa tyyppiä. Elämä on varmasti raskasta jos jää vatvomaan pitkäksi aikaa.

No eivät ole kaikki ihmiset joutuneet esim. koulu- tai työpaikkakiusaamisen uhriksi.

Vierailija

Aina. Koulussa oli hyvä kun oli kavereita (esim. ryhmätyöt hoituivat hyvin kun oli oma porukka), mutta jo silloin toivoin aina mielessäni, etteivät kaverini vaan kutsu minua kylään koulun jälkeen. Usein keksinkin jotain tekosyitä ettei tarvi mennä. En ole koskaan saanut mitään irti jostain kahvittelusta ja kuulumisten jauhamisesta, senkin ajan käytän paljon mieluummin yksin omien lempijuttujeni parissa. Monet kaverisuhteeni ovat päättyneet niin, että olen itse pikkuhiljaa vähentänyt yhteydenpitoa ja jättäytynyt pois. Minulle on aina ollut helppoa saada kavereita, mutta enää vuosiin en ole halunnut sellaisia hommata. Kuulostaa karulta mutta koen kaverisuhteet riesana.

Sivut

Sisältö jatkuu mainoksen alla