Tuntuu epätoivoiselta että lasta ei saa millään kouluun. Tänä syksynä ollut yhteensä viikon koulussa

Onkohan siellä koulussa jokin asia joka niitä oireita pahentaa, ja voisiko siihen puuttua?

Vierailija kirjoitti:

Olen ottanut yhteyttä lastensuojeluun mutta hyvin laiskasti sieltä otetaan yhteyttä tai tehdä mitään. Ap

Muuttakaa Espooseen, se on viis sormee ja vilaus kun lasu ottaa kantaa! Käy googlaamassa!

Onko koulussa erityinen tuki? Meille tuli ensin erityinen tuki. Sen myötä saatiin siirto erityiskouluun, pääsi ns. kielihäiriöisten lasten luokalle koska hänellä oli puheenkehityksen viivettä, varsinaiset autismiluokat oli täynnä... on nyt siis 10v. Normaali älykäs, kielenkehityksessä terapian myötä jo ikätasolla, mutta on aspergerpiirteinen = ei pärjää oikein isoissa koululuokissa koska on sosiaalisilta taidoiltaan hieman omanlainen + kuormittuu jos ympäristö ja päiväjärjestys ei ole tarpeeksi strukturoitu.

Oikea osoite on tosiaan terveydenhuolto ja sieltä neuropsykiatri. Näille vaan on tosi vaikea päästä, esim. Turussa lasten/nuorten neuropsykalla taitaa olla kokonaiset 43 henkilöä töissä. Ja kun tietää mikä se tarve on niin... eipä sinne moni pääse. Mieluummin jätetään kotiin syrjäytymään ja syytellään vanhempia. Lastensuojelu ei myöskään ole oikea osoite, toki sinne voi aina soitella ja sieltä voidaan soitella ja voivotella puolin ja toisin. Meilläkin on lasuasiakkuus (siis paperilla, ei muuten), mutta kun näiden lasten oikea osoite on terveydenhuolto, ei lasu.

Mutta sinuna alkaisin ajamaan kuin käärmettä pyssyyn tuota erityistä tukea kouluun sekä pienluokkapaikkaa. Jos se ei onnistu, niin sit avustajaa tunneille tai osa tunneista erityisopen kanssa pienryhmässä tai kaksin. Lapsen kouluKUORMITUSTA on saatava vähennettyä, niin kykenee kouluun.

Tuon ikäinen voisi myös jo ehkä opiskella osan asioista etänä ja itsenäisesti?

Kiusaamisasiat on hyvä myös selvittää perinpohjin. Autismikirjoiset joutuu usein kiusatuksia ja syrjityksi koulusta, ja se voi olla myös hienovaraista (opet ei puutu).

Vierailija kirjoitti:

Autismiopetukseen, jossa osataan ottaa esim. aistiyliherkkyydet huomioon. Jos älykkyys normaali, voi käydä avustajan kanssa normitunneilla. Ainakin Espoosta löytyy tällainen.

"...sekä syksyllä 2023 Kilon koulu toimii väistötiloissa useammassa eri pisteessä. Tänä aikana vanhan koulun paikalle rakennetaan uusi koulurakennus."

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalakoulu? En kyllä ole kuullut, että täällä olisi annettu päättötodistusta, jos ei ole näyttöä osaamisesta. Ja huoltaja voi saada sakot, jos lapsi ei osallistu opetukseen.

Terv. Aineenope

Jos edes koulu ei saa vietyä lasta kouluun niin tuskin tässä nyt sakot ovat ensisijaisesti mielessä kenelläkään järkevällä. Typerä vastaus.

En ihan ymmärrä että miten koulun henkilökunnalla olisi jotenkin paremmat mahdollisuudet saada lapsi kouluun jos vanhemmiltakaan ei onnistu. Ei kai niilläkään sen enempää keinoja ole.

Lasten kasvatus on heidän erikoisalaansa, joten pitäisihän heillä olla enemmän osaamista. Mutta sekin on jo yksi havainto, että edes koulu ei saa lasta kouluun, että ongelma on vakava ja tarvitaan lääkärin apua.

Opetus on heidän alaansa, ei vastentahtoisten tai sairaiden (?) lasten hoito tai houkuttelu kouluun. Toki ympäristöä yms. voidaan varmaan jonkin verran sopeuttaa lapsen tarpeisiin, mutta resurssit on rajalliset. En edelleenkään ymmärrä että mitä keinoja koululla tuossa tilanteessa on, jos lasta ei saada edes sinne kouluun asti. Kyllä tuo kuulostaa lastensuojeluasialta, ja sosiaaliviranomaisten pitäisi ohjata avun piiriin niin että lapsi saadaan koulukuntoiseksi.

Vie lapsi neurofeedback-hoitoon. Kallista mutta hintansa arvoista.

Varsinainen ongelma näissä ei ole se kouluun lähteminen, vaan se että koulu ei ole näille lapsille esteetön. Ulospäin näkyy tietenkin se kouluun lähtemisen vaikeus. Mutta se ei näy, että lapsi/nuori ei pysty olemaan koulussa, koska kouluympäristö aiheuttaa hänelle fyysistä (tai psyykkistä) kipua. 

Kukapa meistä haluaisi viettää päivänsä paikassa, jonka valot sattuvat silmiin ja äänet sattuvat korviin, aiheuttavat migreeniä, tai muuta vaikeaa oireilua.

Ne koulussa olevat ongelmat pitäisi saada korjattua, eikä vain yrittää raahata lasta/nuorta väkipakolla kouluun kitumaan. 

Minkäänlaiset muutokset kotona eivät korjaa koulussa olevia ongelmia. Edes huostaanotto ei korjaa niitä koulussa olevia ongelmia. Siksi muutokset pitäisi pystyä tekemään koulussa, tai vaihtohtoisesti osoittaa sellainen koulu tai luokka, jossa niitä ongelmia ei ole.

Moni vanhempi on ottanut lapsensa kotikouluun ym. syiden takia. Kaikilla ei kuitenkaan ole sellaista mahdollisuutta. Ei kaikilla ole sellaiseen aikaa/rahaa/osaamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ota lastensuojeluun yhteyttä. Näin tein itse joskus samassa tilanteessa. Sijoitus siitä lopulta seurasi mutta loppuviimein se oli hyväksi. Myös ADHD saattaa vaikuttaa taustalla.

Oikea paikka ei ole lastensuojelu, vaan terveydenhoito.

Itse veisin kyllä heti yksityiselle psykiatrille tai neurologille.

Aika moni vaan odottaa ja odottaa sitä ihmettä, että julkisella tapahtuisi jotain. Ei siellä tapahdu. Säästä vähän rahaa ja hakeudu yksityiselle lastenpsykiatrille. Tai jos on terveyskuluvakuutus niin sitten sen kanssa.

Oman lapsen kohdalla ihme tapahtui kun lapsi järjesti tavarat lääkärin pöydällä siistiin jonoon ja veti hirveän kohtauksen jos lääkäri yritti koskea yhteenkään tavaraansa. Sen lääkärikäynnin lopuksi houkuteltiin hyvän aikaa lasta pois pöydän alta käsiään räpyttelemästä. Sillä käynnillä tapahtui aika paljon kaikenlaista.

Seuraavalla viikolla istuttiin sairaalassa psykiatrin vastaanotolla ja pari kk myöhemmin oli lapsella autismi-diagnoosi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaalakoulu? En kyllä ole kuullut, että täällä olisi annettu päättötodistusta, jos ei ole näyttöä osaamisesta. Ja huoltaja voi saada sakot, jos lapsi ei osallistu opetukseen.

Terv. Aineenope

Jos edes koulu ei saa vietyä lasta kouluun niin tuskin tässä nyt sakot ovat ensisijaisesti mielessä kenelläkään järkevällä. Typerä vastaus.

En ihan ymmärrä että miten koulun henkilökunnalla olisi jotenkin paremmat mahdollisuudet saada lapsi kouluun jos vanhemmiltakaan ei onnistu. Ei kai niilläkään sen enempää keinoja ole.

Lasten kasvatus on heidän erikoisalaansa, joten pitäisihän heillä olla enemmän osaamista. Mutta sekin on jo yksi havainto, että edes koulu ei saa lasta kouluun, että ongelma on vakava ja tarvitaan lääkärin apua.

Opetus on heidän alaansa, ei vastentahtoisten tai sairaiden (?) lasten hoito tai houkuttelu kouluun. Toki ympäristöä yms. voidaan varmaan jonkin verran sopeuttaa lapsen tarpeisiin, mutta resurssit on rajalliset. En edelleenkään ymmärrä että mitä keinoja koululla tuossa tilanteessa on, jos lasta ei saada edes sinne kouluun asti. Kyllä tuo kuulostaa lastensuojeluasialta, ja sosiaaliviranomaisten pitäisi ohjata avun piiriin niin että lapsi saadaan koulukuntoiseksi.

Kyse ei ole lapsen koulukuntoisuudesta, vaan siitä, että se koulu ei (resursseihin vedoten) ole lapsikuntoinen. Ei näkövammaisellekaan lapselle sanota että no voivoi, pitää nyt vaan koittaa nähdä että pärjää täällä meidän koulussa. Mutta koska nepsylapsen haasteet ei ole samalla tapaa konkreettiset/päällepäin näkyvät kuin näkövammaisen, ei niitä osata diagnosoida saatikka tunnistaa ja tukea.

Mikään määrä terveydenhuoltoa, lasua, perheenohjausta, terapiaa, hoitoa, ei auta JOS asiat KOULUSSA ei muutu.

Vierailija kirjoitti:

Varsinainen ongelma näissä ei ole se kouluun lähteminen, vaan se että koulu ei ole näille lapsille esteetön. Ulospäin näkyy tietenkin se kouluun lähtemisen vaikeus. Mutta se ei näy, että lapsi/nuori ei pysty olemaan koulussa, koska kouluympäristö aiheuttaa hänelle fyysistä (tai psyykkistä) kipua. 

Kukapa meistä haluaisi viettää päivänsä paikassa, jonka valot sattuvat silmiin ja äänet sattuvat korviin, aiheuttavat migreeniä, tai muuta vaikeaa oireilua.

Ne koulussa olevat ongelmat pitäisi saada korjattua, eikä vain yrittää raahata lasta/nuorta väkipakolla kouluun kitumaan. 

Minkäänlaiset muutokset kotona eivät korjaa koulussa olevia ongelmia. Edes huostaanotto ei korjaa niitä koulussa olevia ongelmia. Siksi muutokset pitäisi pystyä tekemään koulussa, tai vaihtohtoisesti osoittaa sellainen koulu tai luokka, jossa niitä ongelmia ei ole.

Moni vanhempi on ottanut lapsensa kotikouluun ym. syiden takia. Kaikilla ei kuitenkaan ole sellaista mahdollisuutta. Ei kaikilla ole sellaiseen aikaa/rahaa/osaamista.

Tässäkin yhteydessä voisi miettiä että mitä se jokaikisen oppilaan tarpeisiin sopeutuminen oikeasti yhteiskunnalta vaatisi. Harva lapsi on sellainen, ettei mitään haasteita olisi. Ei sekään siis välttämättä näy kenellekään että kuinka vaikeaa sille naapuripulpetissa istuvalle kaverille kouluun lähtö tai koulussa oleminen on, mutta niin vain on siellä muiden seassa istumassa ja yrittää parhaansa. Ja vanhempansa tekevät tietysti oman osuutensa. Tämän tyyppisiä aloituksia lukiessa mietin kyllä että mitäköhän siellä kotona tosiasiassa on tehty lapsen tukemiseksi ja ns. karaisemiseksi, vai onko tehty mitään. Aloittajakaan ei oikein avaa tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä siinä on vaikeaa kun laittaa vaan kouluun

13v voi olla 190cm pitkä ja painaa pitkälle toista sataa kiloa, ei sellaista laita mihinkään, jos ei itse halua. AP: Onnistuisiko jotenkin etäkoulu? Eli opet ottaa taas classroomin käyttöön (ja hyodyntää sitä sen verran mitä sen tunnin aikana on mahdollista) ja lapsi opiskelee sen mitä pystyy kotoa käsin? 

Mutta on kaikesta huolimatta lapsi, ja tarvitsee vielä pitkään aikuisen joka asettaa rajat. Tietysti teinien kanssa täytyy olla muita keinoja kuin taaperoiden kanssa, mutta se fyysinen koko siis ei varsinaisesti liity asiaan tai lapsen tarpeisiin.

Valitettavasti joka kunnassa ei ole pienryhmiä eikä erityisluokkaa. Kaikki integroidaan. Mun samankaltainen lapsi integroitiin 48 lapsen ryhmään. Sitten ihmetellään kun ei saada lähtemään kouluun. Ihmetellään kun ei pysty sopeutumaan. Diagnoosia odotettu nyt jo 2 vuotta, kiitos HUS ! Ymmärrän että on paljon lapsia jonossa, mutta silti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinainen ongelma näissä ei ole se kouluun lähteminen, vaan se että koulu ei ole näille lapsille esteetön. Ulospäin näkyy tietenkin se kouluun lähtemisen vaikeus. Mutta se ei näy, että lapsi/nuori ei pysty olemaan koulussa, koska kouluympäristö aiheuttaa hänelle fyysistä (tai psyykkistä) kipua. 

Kukapa meistä haluaisi viettää päivänsä paikassa, jonka valot sattuvat silmiin ja äänet sattuvat korviin, aiheuttavat migreeniä, tai muuta vaikeaa oireilua.

Ne koulussa olevat ongelmat pitäisi saada korjattua, eikä vain yrittää raahata lasta/nuorta väkipakolla kouluun kitumaan. 

Minkäänlaiset muutokset kotona eivät korjaa koulussa olevia ongelmia. Edes huostaanotto ei korjaa niitä koulussa olevia ongelmia. Siksi muutokset pitäisi pystyä tekemään koulussa, tai vaihtohtoisesti osoittaa sellainen koulu tai luokka, jossa niitä ongelmia ei ole.

Moni vanhempi on ottanut lapsensa kotikouluun ym. syiden takia. Kaikilla ei kuitenkaan ole sellaista mahdollisuutta. Ei kaikilla ole sellaiseen aikaa/rahaa/osaamista.

Tässäkin yhteydessä voisi miettiä että mitä se jokaikisen oppilaan tarpeisiin sopeutuminen oikeasti yhteiskunnalta vaatisi. Harva lapsi on sellainen, ettei mitään haasteita olisi. Ei sekään siis välttämättä näy kenellekään että kuinka vaikeaa sille naapuripulpetissa istuvalle kaverille kouluun lähtö tai koulussa oleminen on, mutta niin vain on siellä muiden seassa istumassa ja yrittää parhaansa. Ja vanhempansa tekevät tietysti oman osuutensa. Tämän tyyppisiä aloituksia lukiessa mietin kyllä että mitäköhän siellä kotona tosiasiassa on tehty lapsen tukemiseksi ja ns. karaisemiseksi, vai onko tehty mitään. Aloittajakaan ei oikein avaa tilannetta.

Ymmärtäisitkö, jos asiaa lähestyttäisiin toisesta näkökulmasta.

Vaikka sellaisesta että työpaikallasi töröttää iso naula pystyssä keskellä työtuoliasi.

Naulaa ei siitä tuolista suostuttaisi poistamaan. Sanottaisiin vaan, että sun täytyy kotona järjestää asiasi kuntoon, että jaksat ja viitsit sitten olla töissä paremmalla asenteella. Vihjailtaisiin alkoholi- tai huumeongelmasta.

Ymmärtäisitkö, että eihän sitä nyt voida jokaikisen työntekijän tarpeisiin sopeutua? Menisit huumevieroitukseen (vaikka et ole koskaan käyttänyt huumeita) ja opettelisit istumaan sen naulan päällä?

Aivan yhtä absurdista asiasta on kyse siinä miten näitä lapsia kohdellaan.

Autismikirjon lapsi tai nuori ei toimi käskemällä eikä rajojen vetäminen poista nuoren haasteita. Säännöistä voidaan kyllä sopia yhdessä, ja jos nuori on fiksu niin asioiden perustelu voi auttaa. Mutta aikuisen on pakko joustaa joissakin asioissa, muuten homma vaan ei toimi.

Koulussa on valtavasti asioita jotka voi kuormittaa. Neurologisesti "normaalin" on niitä vaikea tajuta. Ihmiset, valot, äänet, rutiinien/ennakoitavuuden puute. Kuormitus voi tuntua ihan fyysisenä kipuna. Ympäristö pitää jotenkin saada lapselle siedettävästi, jotta hän voi siellä toimia.

Tässä tietysti autismikirjon diagnoosi olisi pitänyt saada jo vuosia sitten ja riittävä tuki (toimintaterapia, nepsy-valmennus yms) heti käyntiin. Aina ei koulun aikuisilla ole näistä asioista riittävää tietoa eikä aina taitoa erityisen nuoren kohtaamiseen.

Jos tilanne on se, ettei lasta saada kouluun eikä diagnoosia ole, niin jos vaan talous antaa myöten maksaisin omasta pussista yksityislääkärillä käynnin jotta saataisiin asiat eteenpäin. Tuollaisenahan tilanne ei voi jatkua.

Ja tosiaan erityisen tuen tarve tuossa on jo selvä, vaikka minkäänlaista oppimisen pulmaa ei olisi. Sitä kautta voitte yhdessä koulun kanssa keskustella tarvittavista tukikeinoista (hojks on sitova asiakirja, joten tuki täytyy järjestyä). Tukikeinoihin voi kuulua erilaisia oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja.

Lapsi on poikkeuksellisen fiksu. Kouluissa opetaan passska kuten uskontoa ja pakkoruotsia. Ei sinne kukaan selväjärkinen halua mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinainen ongelma näissä ei ole se kouluun lähteminen, vaan se että koulu ei ole näille lapsille esteetön. Ulospäin näkyy tietenkin se kouluun lähtemisen vaikeus. Mutta se ei näy, että lapsi/nuori ei pysty olemaan koulussa, koska kouluympäristö aiheuttaa hänelle fyysistä (tai psyykkistä) kipua. 

Kukapa meistä haluaisi viettää päivänsä paikassa, jonka valot sattuvat silmiin ja äänet sattuvat korviin, aiheuttavat migreeniä, tai muuta vaikeaa oireilua.

Ne koulussa olevat ongelmat pitäisi saada korjattua, eikä vain yrittää raahata lasta/nuorta väkipakolla kouluun kitumaan. 

Minkäänlaiset muutokset kotona eivät korjaa koulussa olevia ongelmia. Edes huostaanotto ei korjaa niitä koulussa olevia ongelmia. Siksi muutokset pitäisi pystyä tekemään koulussa, tai vaihtohtoisesti osoittaa sellainen koulu tai luokka, jossa niitä ongelmia ei ole.

Moni vanhempi on ottanut lapsensa kotikouluun ym. syiden takia. Kaikilla ei kuitenkaan ole sellaista mahdollisuutta. Ei kaikilla ole sellaiseen aikaa/rahaa/osaamista.

Tässäkin yhteydessä voisi miettiä että mitä se jokaikisen oppilaan tarpeisiin sopeutuminen oikeasti yhteiskunnalta vaatisi. Harva lapsi on sellainen, ettei mitään haasteita olisi. Ei sekään siis välttämättä näy kenellekään että kuinka vaikeaa sille naapuripulpetissa istuvalle kaverille kouluun lähtö tai koulussa oleminen on, mutta niin vain on siellä muiden seassa istumassa ja yrittää parhaansa. Ja vanhempansa tekevät tietysti oman osuutensa. Tämän tyyppisiä aloituksia lukiessa mietin kyllä että mitäköhän siellä kotona tosiasiassa on tehty lapsen tukemiseksi ja ns. karaisemiseksi, vai onko tehty mitään. Aloittajakaan ei oikein avaa tilannetta.

Ymmärtäisitkö, jos asiaa lähestyttäisiin toisesta näkökulmasta.

Vaikka sellaisesta että työpaikallasi töröttää iso naula pystyssä keskellä työtuoliasi.

Naulaa ei siitä tuolista suostuttaisi poistamaan. Sanottaisiin vaan, että sun täytyy kotona järjestää asiasi kuntoon, että jaksat ja viitsit sitten olla töissä paremmalla asenteella. Vihjailtaisiin alkoholi- tai huumeongelmasta.

Ymmärtäisitkö, että eihän sitä nyt voida jokaikisen työntekijän tarpeisiin sopeutua? Menisit huumevieroitukseen (vaikka et ole koskaan käyttänyt huumeita) ja opettelisit istumaan sen naulan päällä?

Aivan yhtä absurdista asiasta on kyse siinä miten näitä lapsia kohdellaan.

Varmaan typerin vertaus jonka olen koskaan kuullut.

Vierailija kirjoitti:

Ja tosiaan erityisen tuen tarve tuossa on jo selvä, vaikka minkäänlaista oppimisen pulmaa ei olisi. Sitä kautta voitte yhdessä koulun kanssa keskustella tarvittavista tukikeinoista (hojks on sitova asiakirja, joten tuki täytyy järjestyä). Tukikeinoihin voi kuulua erilaisia oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja.

HOJKS ei takaa mitään lisätukea.

T. Se 48 lapsen ryhmässä opiskelevan äiti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Varsinainen ongelma näissä ei ole se kouluun lähteminen, vaan se että koulu ei ole näille lapsille esteetön. Ulospäin näkyy tietenkin se kouluun lähtemisen vaikeus. Mutta se ei näy, että lapsi/nuori ei pysty olemaan koulussa, koska kouluympäristö aiheuttaa hänelle fyysistä (tai psyykkistä) kipua. 

Kukapa meistä haluaisi viettää päivänsä paikassa, jonka valot sattuvat silmiin ja äänet sattuvat korviin, aiheuttavat migreeniä, tai muuta vaikeaa oireilua.

Ne koulussa olevat ongelmat pitäisi saada korjattua, eikä vain yrittää raahata lasta/nuorta väkipakolla kouluun kitumaan. 

Minkäänlaiset muutokset kotona eivät korjaa koulussa olevia ongelmia. Edes huostaanotto ei korjaa niitä koulussa olevia ongelmia. Siksi muutokset pitäisi pystyä tekemään koulussa, tai vaihtohtoisesti osoittaa sellainen koulu tai luokka, jossa niitä ongelmia ei ole.

Moni vanhempi on ottanut lapsensa kotikouluun ym. syiden takia. Kaikilla ei kuitenkaan ole sellaista mahdollisuutta. Ei kaikilla ole sellaiseen aikaa/rahaa/osaamista.

Tässäkin yhteydessä voisi miettiä että mitä se jokaikisen oppilaan tarpeisiin sopeutuminen oikeasti yhteiskunnalta vaatisi. Harva lapsi on sellainen, ettei mitään haasteita olisi. Ei sekään siis välttämättä näy kenellekään että kuinka vaikeaa sille naapuripulpetissa istuvalle kaverille kouluun lähtö tai koulussa oleminen on, mutta niin vain on siellä muiden seassa istumassa ja yrittää parhaansa. Ja vanhempansa tekevät tietysti oman osuutensa. Tämän tyyppisiä aloituksia lukiessa mietin kyllä että mitäköhän siellä kotona tosiasiassa on tehty lapsen tukemiseksi ja ns. karaisemiseksi, vai onko tehty mitään. Aloittajakaan ei oikein avaa tilannetta.

No siinä vaiheessa kun lapsi ei tule kouluun, tarvitaan isompaa tukea. Moni näistä on käynyt vuosikausia koulua, oman jaksamisen äärirajoilla. Sit tulee täysstoppi.

Halvempaa se avustaja luokkaan tai pienluokkapaikka on, kuin se että kys. lapsi syrjäytyy, sairastuu mielenterveyshäiriöihin, sekaantuu päihteisiin jne loppuelämäkseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja tosiaan erityisen tuen tarve tuossa on jo selvä, vaikka minkäänlaista oppimisen pulmaa ei olisi. Sitä kautta voitte yhdessä koulun kanssa keskustella tarvittavista tukikeinoista (hojks on sitova asiakirja, joten tuki täytyy järjestyä). Tukikeinoihin voi kuulua erilaisia oppimisympäristöön liittyviä ratkaisuja.

HOJKS ei takaa mitään lisätukea.

T. Se 48 lapsen ryhmässä opiskelevan äiti

Laki takaa. Taistella niistä toki pitää. Siksi ihan ekana pitää hankkia se HOJKS. Ilman sitä ei myöskään esim. monessa kunnassa pääse pienluokalle.