Mistähän johtuu, että nuorempana oli jatkuva tarve kuunnella musiikkia, mutta vanhempana en enää koe vastaavaa tarvetta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen 43-vuotias ja kuunnellut lapsesta saakka musiikkia paljon. Ei tämä ole mihinkään hävinnyt, ihan samalla tavalla kuuntelen edelleen.

Et sie ookkaan viel 5-kymppinen. Sitten voi olla jo eri mieliala. Kerro sitten kuulumiset. 

Mun mies on melkein 60v. ja edelleen kuuntelee musiikkia. 

Vierailija kirjoitti:

Nuorena laulujen sanat oli tärkeitä. Niitä kirjoitettiin kalenterinreunaan ja koulukirjojen sivuille. Ne olivat jonkinlaisia elämänohjeita, joita halusi imeä itseensä. Vanhemmiten ei enää tarvitse kerätä sen tason viisauksia ja sanoitukset herättää enää harvoin vahvoja tunteita ja oivalluksia. Nuorena myös idolin ihailu saattoi olla tulista ja voimakasta tunnetta. En enää näin vanhemmiten pidä esim. Jon Bon Jovia mitenkään ylivertaisen älykkäänä, jonka jokainen lause täytyisi kirjoittaa muistiin.

:D

Lasten synnyttyä musiikin kuuntelu jäi vuosiksi, mutta nyt taas kuuntelen. Ihan joka päivä. Tosin en jaksa nykymusiikkia, vaan kuuntelen niitä vanhoja suosikkeja. Onneksi niitä on paljon.

Kommenteista huomaa todeksi kaksi asiaa: ihmisen musiikkimaku harvoilla kehittyy enää kolmenkympin jälkeen ja kaikki eivät 'ymmärrä' musiikkia, ts. aivot ei tuota niin suurta nautintoa musasta.

Kertoo toki senkin että musamaku ja mielikuvitus sekä tunne-elämä on melkoisen latteaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa. Nuorille musiikkimaku on tärkeä osa identiteettiä mutta aikuisista ei voi päätellä mitä he kuuntelevat. Kun minun ikäiseni 50+ kokoontuvat yhteen jonkun kotona, musiikkia ei kuunnella ja jos musiikkia kuuluu baarissa se ärsyttää meitä riippumatta siitä mitä se on. Musiikin kuuntelumme loppui siinä kolmekymppisenä tai jo ennen. Mitä meille tapahtui?

Hieman vanhempana aivot vaativat paljon lepoa ja hiljaisuutta, kuten ruumiskin. Muutoin ei jaksa, mittään.

Toisten aivot toimii toisin.

Itse olen 5-kymppisenä taas ihan innoissani musiikista pitkän tauon jälkeen. Pitkään oli suvantovaihetta, ja tuntui ettei ehdi rauhassa kuuntelemaan. Mutta nykyään olen löytänyt ne hetket, joihin musiikki sopii, ja nautin täysillä uuden musiikin löytämisestä. Paljon on kirittävää, kun ei pariinkymmeneen vuoteen ole kuunnellut aktiivisesti musiikkia. Kuuntelen mieluummin musiikkia kuin äänikirjoja, sillä musiikki aktivoi sellaista osaa aivoissa, jonka huomaan janoavan lisää 😀 Etsin jatkuvasti itselleni uutta musiikkia ja tutkimusretkeilen Spotifyssa. Nuoruuden fanittaminen kyllä on jäänyt taakse, ja otan musiikin musiikkina.

On keksinyt järkevämpää tekemistä ajankuluksi.                 Sitten kun tajusi mitä järkeä on kuunnella musiikkia niin lopetti kuuntelun.           Ainakin sillä saa peitettyä jonkun ärsyttävän äänen.

Vierailija kirjoitti:

Nuorempana tosiaan kuunteli musiikkia ihan koko ajan ja kaikkialla. Ulkonakin oli aina kuulokkeet korvilla ja se musiikki ja erityisesti sanoitukset oli itselle merkityksellistä, jotain sellaista mihin pystyi samaistumaan ja tuntui että kappale oli suoraan omasta elämästä kirjoitettu. Nykyään kuuntelen kyllä musiikkia, mutta lähinnä se on taustahälynä ja usein lounge musiikkia. Eikä tulisi kyllä mieleenkään ulkoillessa laittaa kuulokkeita korville, mielummin nautin luonnon äänistä. 

En minäkään todellakaan laita metsäkävelyllä kuulokkeita korville vaan nautin hiljaisuudesta. Kuuntelen autossa ja kotitöitä tehdessä. T. äskeinen 5-kymppinen

10 vuotta demostudion äänipöydän takana vaikutti aika kauan, mutta nykyään alkaa taas maistumaan.

Keskustelun perusteella raja kulkee jossain viidenkympin tienoilla. Silloin on elämän eväät ilmeisesti saatu ja todettu että nämä muiden viisaudet saa riittää.

Kyllä mulla poppi soi aamusta iltaan. Ikää kohta 50.

Mulla käynyt tuo sama, ja se on sinänsä yllättävää että olen musikaalisesti lahjakas ollut aina, soittanut pianoa 4-vuotiaasta, olisin odottanut että kiinnostus musiikkiin säilyy. Vaan ei.

Varhaisteinistä johonkin 25 v asti tarvitsin musiikkia jotenkin omaan tunteideni käsittelyyn ja myös sellaisen taustalevottomuuden hälventämiseen. Muistan kun muutin ekaa kertaa omaan asuntoon, siellä oli ihan ahdistavan tyhjää ja hiljaista alkuun, mutta musiikkiin uppoutuminen vei sen ahdistuksen pois. Samoin usein oli erilaisia voimakkaita tunnetiloja, jotka liittyi ihmissuhteisiin, kouluissa/opinnoissa eteen tuleviin tilanteisiin, omiin mokiin, huoliin, ja tunnelmaan sopiva musiikki auttoi purkamaan näitä. Sydänsuruja oli hyvä itkeä niistä kertovan biisin mukana, jäytävään ahdistukseen ja katumukseen rankkkaa örinäheviiä tai jotain missä lauletaan 27-vuotiaana kuolemisesta tms. muuta synkkää.

Aikuisella iällä tunne-elämä rauhoittui, enkä enää tarvinnut musiikkia tunteideni käsittelyyn. Ne tulivat ja menivät tietoisuudessani ilman että tarvitsin mitään sanoittajaa tai apua. Musiikin kuuntelu väheni, mutta edelleen tykkäsin kuunnella säännöllisesti musiikkia. Kävin konserteissakin. Kuitenkin aika paljon olin ilman mitään musiikkia ja nautin hiljaisuudesta vaan. Eikä päässä soinut enää se korvamato-soundtrack joka nuorempana aina.

40 jälkeen sitten seuraava muutos, olen huomannut että musiikki ei enää oikein merkitse minulle mitään. Voisin elää loppuikäni ihan hyvin ilman. Jos kuulen jostain jotain musiikkia, saatan siinä hetkessä nauttia siitä kyllä, mutta en välitä kuunnella toiste, en menisi kenenkään konserttiin, en maksaisi mistään. Autossa työmatkoilla saa soida joku peruspoppi kyllä, mutta enemmän tykkään kuunnella niiden radiojuontajien höpinöitä kuin musiikkia. Mun maku on aika paljon eksentrisempi kuin mitä joku SuomiPop tai NRJ soittaa musiikissa - tai en tiedä onko mulla enää mitään makua ollenkaan, kun kerran äärimmäisen harvoin kuuntelen mitään.

Ikää 58 ja progemetalli soi autossa edelleen. En ole huomannut musiikinkuuntelutarpeen vähenemistä.

Vierailija kirjoitti:

Täällä 40v raskaan musiikin rakastaja. Toki muutakin kuuntelen. Joka päivä on musat päällä edes jonkin aikaa eikä merkkejä vähenemisestä.

55 ja kyllä. Juutaksen pappi saa edelleen saarnata.

Vierailija kirjoitti:

Keskustelun perusteella raja kulkee jossain viidenkympin tienoilla. Silloin on elämän eväät ilmeisesti saatu ja todettu että nämä muiden viisaudet saa riittää.

en kyllä muista viisaudeksi kuunnelleeni musiikkia ikinä. ihan musiikiksi vain- ja edelleen jatkuu. 55 m

Sama juttu on käynyt television sarjojen, viihdeohjelmien ja elokuvien kanssa. Kaikki tuntuvat niin saamarin lapsellisilta tai vajavaisilla älynlahjoilla varustetuille suunnatuilta.

Sanomalehtijutut myös ovat kuin ala-asteen ainekirjoituksia.

Kohta viiskymppinen, kuunnellut aina musiikkia, esim.albumeja, päivittäin. En voisi olla ilman. Musiikki edustaa mulle vapautta, laajenemista, yhteyttä, tarinoita ja tunteita.

Ihmisen kuuloaisti on muuten viimeinen aisti joka sammuu ennenkuin tulee viikatemies.

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu on käynyt television sarjojen, viihdeohjelmien ja elokuvien kanssa. Kaikki tuntuvat niin saamarin lapsellisilta tai vajavaisilla älynlahjoilla varustetuille suunnatuilta.

Sanomalehtijutut myös ovat kuin ala-asteen ainekirjoituksia.

Jep. Suurin osa elokuvista tuntuu lapsellisilta ja tyhjiltä, ei huvita oikein mitään katsoa. Joskus alan katsoa mutta totean että plääh, ei tämä ole kiinnostavaa. Viimeksi nyt sarjoista tuota House of the Dragonia ja totesin, että taidan olla liian vanha kiinnostumaan tällaisesta lohikäärmefantasiasta. Ei vaan napannut. 

Naistenlehdet on myös yksi, joiden jutuista en enää saa yhtään mitään. Tuntuu että niissä kiertää samat jutut jotka on jo ennenkin lukenut tai elämän myötä oppinut, ei. niistä saa mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu on käynyt television sarjojen, viihdeohjelmien ja elokuvien kanssa. Kaikki tuntuvat niin saamarin lapsellisilta tai vajavaisilla älynlahjoilla varustetuille suunnatuilta.

Sanomalehtijutut myös ovat kuin ala-asteen ainekirjoituksia.

Jep. Suurin osa elokuvista tuntuu lapsellisilta ja tyhjiltä, ei huvita oikein mitään katsoa. Joskus alan katsoa mutta totean että plääh, ei tämä ole kiinnostavaa. Viimeksi nyt sarjoista tuota House of the Dragonia ja totesin, että taidan olla liian vanha kiinnostumaan tällaisesta lohikäärmefantasiasta. Ei vaan napannut. 

Naistenlehdet on myös yksi, joiden jutuista en enää saa yhtään mitään. Tuntuu että niissä kiertää samat jutut jotka on jo ennenkin lukenut tai elämän myötä oppinut, ei. niistä saa mitään. 

äärimmäisen rahastuksen kautta laskelmoitu tuuba totta kai tuntuu juuri siltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama juttu on käynyt television sarjojen, viihdeohjelmien ja elokuvien kanssa. Kaikki tuntuvat niin saamarin lapsellisilta tai vajavaisilla älynlahjoilla varustetuille suunnatuilta.

Sanomalehtijutut myös ovat kuin ala-asteen ainekirjoituksia.

Jep. Suurin osa elokuvista tuntuu lapsellisilta ja tyhjiltä, ei huvita oikein mitään katsoa. Joskus alan katsoa mutta totean että plääh, ei tämä ole kiinnostavaa. Viimeksi nyt sarjoista tuota House of the Dragonia ja totesin, että taidan olla liian vanha kiinnostumaan tällaisesta lohikäärmefantasiasta. Ei vaan napannut. 

Naistenlehdet on myös yksi, joiden jutuista en enää saa yhtään mitään. Tuntuu että niissä kiertää samat jutut jotka on jo ennenkin lukenut tai elämän myötä oppinut, ei. niistä saa mitään. 

Kuulostat anopiltani. Hän kyllästyi iän myötä kaikkeen paitsi poliisisarjoihin 😀 Dementian esioire mielestäni, ja yritän välttää sitä. Tai jos johonkin kyllästyy, niin sitten etsii jotain parempaa tilalle.