Mistähän johtuu, että nuorempana oli jatkuva tarve kuunnella musiikkia, mutta vanhempana en enää koe vastaavaa tarvetta?

Olen ihmetellyt samaa. Nuorille musiikkimaku on tärkeä osa identiteettiä mutta aikuisista ei voi päätellä mitä he kuuntelevat. Kun minun ikäiseni 50+ kokoontuvat yhteen jonkun kotona, musiikkia ei kuunnella ja jos musiikkia kuuluu baarissa se ärsyttää meitä riippumatta siitä mitä se on. Musiikin kuuntelumme loppui siinä kolmekymppisenä tai jo ennen. Mitä meille tapahtui?

Nuoret hakevat aistielämyksiä enemmän. Lisäksi opettelevat kaikin mahdollisin keinoin tätä maailmaa. Musiikki (sanoitettu) kertoo heille tarinoita ihmiselämistä. Aikuiset näkevät ja kokevat paljon enemmän ja maailmankuva on muovautunut. Ei ole tarvetta ikään kuin keinotekoisesti etsiä tietoa ihmisyydestä. Olisiko jotakin tällaista?

Onkohan samaa ilmiötä vaikka klassisen kuuntelijoilla, vai koskeekohan tämä enemmän rockia ja sellaista?

Itselleni rock oli nuorena hurjan tärkeää, mutta ei tosiaan enää juuri samalla tavalla.

Mulle musiikki on edelleen mukana arjessa hyvin isona osana (ikää 37) ja päivittäin kuuntelen. Yleensä joko Spotifyn kautta tai kavereiden lähettämiä nauhoja, vanhoja vinyylejä ja välillä ah, ihan cd-levyjäkin. Radion kuuntelija taas en ole koskaan ollut.

Ehkä monella se musiikki on teini-ikäisenä osa identiteettiä samalla tavalla kuin vaikka pukeutumistyyli, mutta jos ei ole harrastuksellista/ammatillista tarttumapintaa siihen, niin saattaa jossain kohden jäädä muiden asioiden (oli se sitten puoliso, perhe, opiskelut, työt..) kasvattaessa merkitystä elämässä.

Nuorena laulujen sanat oli tärkeitä. Niitä kirjoitettiin kalenterinreunaan ja koulukirjojen sivuille. Ne olivat jonkinlaisia elämänohjeita, joita halusi imeä itseensä. Vanhemmiten ei enää tarvitse kerätä sen tason viisauksia ja sanoitukset herättää enää harvoin vahvoja tunteita ja oivalluksia. Nuorena myös idolin ihailu saattoi olla tulista ja voimakasta tunnetta. En enää näin vanhemmiten pidä esim. Jon Bon Jovia mitenkään ylivertaisen älykkäänä, jonka jokainen lause täytyisi kirjoittaa muistiin.

Sama havainto täälläkin. Aivot ei enää "vaadi" tai saa mielihyvää melodiakoukuista ynnä muista. Itselläni ei voi liittyä tietyn musiikin merkitykseen identiteetille tms. vaan sen äänen aiheuttamaan vaikutukseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa. Nuorille musiikkimaku on tärkeä osa identiteettiä mutta aikuisista ei voi päätellä mitä he kuuntelevat. Kun minun ikäiseni 50+ kokoontuvat yhteen jonkun kotona, musiikkia ei kuunnella ja jos musiikkia kuuluu baarissa se ärsyttää meitä riippumatta siitä mitä se on. Musiikin kuuntelumme loppui siinä kolmekymppisenä tai jo ennen. Mitä meille tapahtui?

Nythän sitä vasta joutuukin kuuntelemaan musiikkia, kun vähän joka toisella on kotona karaokesetti...

ja kyllä minä ainakin myös kuuntelen musiikkia, tosin erilaista kuin nuorena. Onpa ne artistitkin vanhentuneet samaan tahtiin.

t. N48

P.S.

Kaipaa enemmän hiljaisuutta, kun on 50 vuotta altistunut melulle? Minä kyllä kuuntelen edelleen 35-vuotiaana lähes taukoamatta musiikkia, vielä enemmän kuin nuorempana, ja olen siitä vielä enemmän fiiliksissä. Joskus tulee tippakin linssiin oikein hyvästä musiikista.

Täällä 40v raskaan musiikin rakastaja. Toki muutakin kuuntelen. Joka päivä on musat päällä edes jonkin aikaa eikä merkkejä vähenemisestä.

Vierailija kirjoitti:

Nuorena laulujen sanat oli tärkeitä. Niitä kirjoitettiin kalenterinreunaan ja koulukirjojen sivuille. Ne olivat jonkinlaisia elämänohjeita, joita halusi imeä itseensä. Vanhemmiten ei enää tarvitse kerätä sen tason viisauksia ja sanoitukset herättää enää harvoin vahvoja tunteita ja oivalluksia. Nuorena myös idolin ihailu saattoi olla tulista ja voimakasta tunnetta. En enää näin vanhemmiten pidä esim. Jon Bon Jovia mitenkään ylivertaisen älykkäänä, jonka jokainen lause täytyisi kirjoittaa muistiin.

Mitä kirjoitit sanoituksista on niin totta. Iän myötä ei vaan pokka enää pidä kuunnella kovin lapsellisia sanoituksia. Toisaalta joskus jos musiikki on muuten hyvää, sanoitukset voi ikään kuin unohtaa. Tai kuunnella sitten vaikka instrumentaalista musiikkia. Itse esim. tykkäilen vaikkapa Nightwishistä ajoittain, vaikka ne sanoitukset saavatkin hymyn huulille.

Minäkin +55v alan pelätä etten tarvitse tai saa musiikista enää niin paljoa nostetta, fiilistä vaan vaan alan näyttämään tylsistyneeltä kalkkikselta joka naama irvessä vaeltaa. 🥹 Alan tulla vanhaksi. 🥲

Olen 43-vuotias ja kuunnellut lapsesta saakka musiikkia paljon. Ei tämä ole mihinkään hävinnyt, ihan samalla tavalla kuuntelen edelleen.

On jo ehtinyt kuulla suurimman osan että niiden kuunteleminen alkaa ärsyttää, nuorena ei ollut sitä ongelmaa kun kaikki oli uutta, esim. beatlesin kappaleita en kestä ollenkaan, sama abba ja monet muut puhkisoitetut.

Joo kumma juttu. Autossakin oli pakko olla kunnon jumppuvehkeet mutta nykyään en ole jaksanut edes virittää radioon koodia.

Vierailija kirjoitti:

Mulle musiikki on edelleen mukana arjessa hyvin isona osana (ikää 37) ja päivittäin kuuntelen. Yleensä joko Spotifyn kautta tai kavereiden lähettämiä nauhoja, vanhoja vinyylejä ja välillä ah, ihan cd-levyjäkin. Radion kuuntelija taas en ole koskaan ollut.

Ehkä monella se musiikki on teini-ikäisenä osa identiteettiä samalla tavalla kuin vaikka pukeutumistyyli, mutta jos ei ole harrastuksellista/ammatillista tarttumapintaa siihen, niin saattaa jossain kohden jäädä muiden asioiden (oli se sitten puoliso, perhe, opiskelut, työt..) kasvattaessa merkitystä elämässä.

Näin se tuntuu monelle olevan. Tavallaan se on heille sellaista nuoruuden taustaääntä, ei mitään muuta. Mutta osalle meistä musiikki itsessään on erittäin tärkeää, hyvät biisit upeita joihin palaa ja palaa vuosikymmeniäkin niiden julkaisun jälkeen jne. En usko olevani musikaalinen, tai en ole koskaan yrittänyt harjoitella esim soittamista, mutta olen hc-musiikinkuluttaja ja en voisi elää ilman sitä.

Ehkä se on niin, että kun musiikkia on kuunnellut tarpeeksi, ei enää osaa kaivata jatkuvaa kakofoniaa ja taustahälyä kaiken tekemisensä taustalle. Samoin kuten joku mainitsikin, ei niillä biisien sanoituksilla enää ole mitään elämänviisaudellista merkitystä silloin, kun elettyä elämää on jo takana. Nykyisin jos itsekin kuuntelen musiikkia, kaipaan siltä laatua ja todellista merkityksellisyyttä, josta esimerkkinä voisin mainita tämän kappaleen. Toki kuuntelen myös klassista.

Nuoret ovat keskellä tunne- ja hormonimyrskyä. Musiikki aktivoi aivojen tunne-elämän alueita. Musiikki on siis nuorille tapa käsitellä ja kanavoida (sanattomia) tunteita.

Uskoisin, että musiikki on jossain tilanteissa eräänlaista pakoa todellisuudesta tai ainakin lisämauste. Nuorena se oli niitä harvoja asioita, joilla pääsi pois omasta vähän ahdistavastakin elämänpiiristä ja pystyi käymään välillä muissa maailmoissa. Netti on vähentänyt aikuisiällä tuota tarvetta huomattavasti.

Vierailija kirjoitti:

On jo ehtinyt kuulla suurimman osan että niiden kuunteleminen alkaa ärsyttää, nuorena ei ollut sitä ongelmaa kun kaikki oli uutta, esim. beatlesin kappaleita en kestä ollenkaan, sama abba ja monet muut puhkisoitetut.

Minulla myös tämä sama ongelma. Lisäksi kaikki uusi nykymusiikki ärsyttää, joten pakko pysytellä niissä puhkisoitetuissa.

Merkitys muuttuu. Nykyään musiikki toimii terapiana ja myös pakokeinona arjesta. Samoin kuin sarjat ja elokuvat. Sekä jotkin videopelit. Musiikki saa mielikuvituksen lentämään. Se rauhoittaa ja kiihdyttää. Antaa voimaa treeniin. En lopeta musiikin kuuntelua ikinä. Terveisin keski-ikäinen.