17-vuotiaan haastavan nuoren itsenäistyminen järkevällä tavalla

Meillä on 17-vuotias nuori, jolla on monenlaisia haasteita (nepsydiagnoosi, masennus, ahdistus). Näihin haasteisiin hän saa hoitoa, joka ahdistuksen osalta onkin auttanut ja hieman masennuksenkin. Nepsyoireisiin ei vaikutusta.

Nuori on todella pitkään halunnut itsenäistyä, jotta voisi tehdä kaikki omaa elämäänsä koskevat päätökset itse eikä häntä rajoitettaisi mitenkään. Aina nämä päätökset eivät ole hänelle ollenkaan hyväksi (mm. päihteet).

Lapsi syyttää kodin rajoja omasta huonosta olostaan ja on ollut myös lastensuojelun piirissä tämän vuoksi. Lastensuojelun mukaan rajat ovat lapsen hyväksi ja hänen etunsa.

Lastensuojeluasiakkuuden päätyttyä lapsi on jatkanut kapinointia (ja toki lastensuojelun aikanakin). Tilanne on rankka ja haastava koko perheelle. Lapsi valehtelee jatkuvasti, luottamussuhde on kärsinyt pahasti ja meillä vanhemmilla on jatkuvasti antennit pystyssä, että missä mennään. Esimerkiksi päihteiden käyttöä ei voi estää muutoin kuin rajoittamalla lapsen menoja rankasti, ja näin on toimittu. Lapsi ei tästä tietenkään pidä.

Tällä hetkellä epäilen, että lapsi suunnittelee lähtevänsä kotoa jo ennen täysi-ikäistymistään tavalla tai toisella, ehkäpä suunnittelee karkureissua. Tässä tilanteessa mieleen tulee, voimmeko jollain tavalla päästää lapsen omilleen järkevästi ja turvallisesti jo ennen täysi-iän saavuttamista. En pidä sitä hyvänä vaihtoehtona, mutta kuitenkin parempana kuin sitä, että lapsi esim. ottaa hatkat ja kenelläkään ei ole enää mitään tietoa hänen olinpaikastaan ja voinnistaan.

Yhtenä vaihtoehtona harkitsen myös avohuollon sijoitusta. Se ei kuitenkaan ratkaise sitä asiaa, että jos lapsi haluaa karata ja lähteä kokonaan omilleen, sen hän voi tietysti tehdä myös sijoitettuna ollessaan.

Onko kenelläkään päästy hyviin tuloksiin sillä, että ihan sovinnossa olisi päätetty kotoa muutosta tällaisessa tilanteessa? Kuulisin mielelläni kokemuksia.