Lue keskustelun säännöt.
2-vuotias vuoroviikoin vanhemmillaan?
21.09.2022 |
Eikö 2-vuotiaan kiintymyssuhdemallit vääristy, kun on vuoroviikoin vanhemmillaan? Vanhemman lapsen kohdalla vuoroviikkosysteemi on mielestäni ok, mutta eikö 2-vuotias lapsi ole hieman liian pieni vielä vaihtelemaan kotia viikottain?
Kommentit (83)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään lastenvalvoja tai oikeus ei vahvista tapaamissopimusta, jossa 2-vuotias on vuoroviikoissa.
Se sopii vasta kouluikäisille.
No meillä vahvisti ja lapsi oli juuri täyttänyt 1v.
Voi lapsiparkaa. Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti hylkää.
Missähän kohti tämä hylkääminen tapahtui kun käytännössä lapsi asui minun kanssa ja kävi isänsä luona kerran viikossa parin tunnin ajan?
Tuo ei ole mikään viikko-viikko systeemi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään lastenvalvoja tai oikeus ei vahvista tapaamissopimusta, jossa 2-vuotias on vuoroviikoissa.
Se sopii vasta kouluikäisille.
No meillä vahvisti ja lapsi oli juuri täyttänyt 1v.
Voi lapsiparkaa. Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti hylkää.
Missähän kohti tämä hylkääminen tapahtui kun käytännössä lapsi asui minun kanssa ja kävi isänsä luona kerran viikossa parin tunnin ajan?
Tuo ei ole mikään viikko-viikko systeemi.
Ei niin mutta lastenvalvojan luona kirjoitettiin sopimus vuoroviikoista.
Pointtina olikin että ne vahvistaa ihan pientenkin vuoroviikot.
En tiedä, mutta mitä jos olisitte yhdessä vielä 19 vuotta?
Paras ikä avioerolle on 70 v.
Odota siihen!
Yök. Täähän on kun jostain kauhuleffasta!
Tämä on suuri vääryys lasta kohtaan ja voit olla varma että vaikuttaa henkisesti ja todella pahasti!
Oliko tää jotain erotaan ystävinä paskaa ja pilataan lapsen elämä!!!
Miks et tehnyt aborttia jos tiesit miehen olevan täys paska?
Lapsi tarvitsee kaksi vanhempaa, ja yhteisen turvallisen kodin?
Tosta menee lapsi ihan paskaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö erotilanteessa aina käydä lastenvalvojalla ? Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, eivätkö saa keskenään sopia ?
Ei me olla koskaan käyty missään lastenvalvojalla. Keskenämme on tehty kyllä kirjalliset sopimukset lasten asioista. Mutta molemmat samaa mieltä asioista
Ne keskenään tehdyt epäviralliset sopimukset eivät ole täytäntöönpanokelpoisia, jos joskus tulevaisuudessa tulee jotain eripuraa.
Meillä tehtiin miehen vaatimuksesta nipotarkka sopimus ja siinä on esimerkiksi kirjattuna se, että kumpikaan vanhempi ei saa muuttaa toiselle paikkakunnalle ilman, että toinen antaa luvan ja että muutos kirjataan uuteen sopimukseen. Mies muutti itse viime keväänä ja sanoi, että hän saa muuttaa, minä en, koska minä olen lähivanhempi ja hän valvoo, mitä minä teen. Lastenvalvoja oli samaa mieltä eli muuttokielto ei koske etää, vaikka lapsi on joka toisen viikon isällä.
Mitenhän lapset mies mies -parisuhteissa pärjää? Heillä ei ole äitiä ollenkaan. Kamalaa.. ovat varmaan todella traumatisoituneita ja elävät maanpäälisessä tissä.
Nyt oikeesti naiset. Lapsi on yllättävän sopeutuvainen otus ja tuollaisesta tulee hyvin nopeasti rutiinia heille. Se on täysin oma vikanne jos olette omineet lapsen ja lapselle tulee eroahdistus siitä kun on toisen, vastuuntuntoisen, vanhempansa kanssa. Te ette ole ajatelleet tuossa omimisvaiheessa sen lapsen parasta. Te ette ajattele sitä. Lapsella on hyvä olla mahdollisimman paljon turvallisia aikuisia ympärillään.
Mun mies hoitaa roolinsa omalla tavallaan. Se tarkoittaa, että lapsella ei aina ole sitä rutiinia mikä on mun kanssa ja muutenkin erilaista. Asumme yhdessä ja mies on todella paljon lapsen kanssa ja yksi syy siihen on kuulemma se, että en puutu hänen tapaansa toimia lapsen kanssa. Minä en lastamme omista, hän ei ole minun jatke. Hän on oma persoonansa, ollut alusta alkaen. Hieno persoona onkin. Jos meille ero tulisi niin eiköhän mies ottaisi tuon nyt alle 2 vuotiaan joka toinen viikko itselleen tai viikoksi kerran kuukaudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis ihan oikeastikko kaikki tevuoroviikkoasumista vastustavat tyypit olisitte valmiita luopumaan lapsistanne, muuttaisitte vain pois lapsen luota?
Tuntuu ihan käsittämättömältä.
Miten harvoin te olisitte valmiit tapaamaan lastanne, vai antaisitteko huoltajuuden kokonaan pois.Ei ole kysymys vanhemmista ja heidän haluistaan vaan vain lapsesta. Aikuinen pärjää kyllä, pieni puolustuskyvytön taapero ei ymmärrä. Lapsi saisi olla poissa ensisijaisen huoltajansa luota yhtä monta yötä kuin hänellä on ikävuosia. Viikko 2v lapselle on jo ikuisuus, ihme ettei unohda jo tuossa ajassa toista vanhempaansa.
Eli sinun mielestäsi on sitten täysin OK vieraannuttaa se lapsi kokonaan toisesta vanhemmasta niin, että silloin harvoin, kun hän saa lapsen hoitaakseen hän on lapselle käytännössä ventovieras?
Miksi minulla on sellainen fiilis, että sinun arvomaailmassa se "ensisijainen huoltaja" on aina ja poikkeuksessa äiti ja isän oikeudet rajoittuvat elareiden maksuun ja vaikenemiseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On taas äitit täällä tasa-arvoa julistamassa ja näkemässä asiaa omalta kannaltaan parhaaksi. Kyllä molemmat vanhemmat ovat usein lapselle yhtä tärkeitä ja ne pärjäävät vuoroviikoin. Vanhemmalle se on rankempaa olla rakkastaan erossa viikko. Lapset kyllä sopeutuu ,jos on turvallinen koti molempien luona. Joka toinen viikonloppu vieraannuttaa lapsen toisesta vanhemmasta ja se on pahempaa kuin äidin ikävä viikko -viikko hoidolla. Yhteishuoltajuudessa ei ole mikään pakko hyväksyttää tapaamis ja elatus asioita lasten valvojalla.
Harva lapsi sopeutuu, kyllä tuo kahden kodin välissä kulkeminen jättää jälkensä. Lapsen on pakko tehdä vanhempien päätöksen mukaan, mutta aika moni valitsisi toisin, jos saisi.
Yritätkö nyt kertoa jonkin, että lapset eivät haluaisi viettää aikaa isiensä kanssa, vai mikä oikein on väitteesi? Moneltako lapselta olet kysynyt tätä vai puhuuko tässä vain oma katkeruutesi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei suositella noin pienelle heittopussina oloa.
Ei ne ole heittopusseja.
On ihan liian pieni.
Me erottiin kun lapset oli 4v ja 7v. Nyt ovat 10v ja 7v, vasta nyt siirryttiin kokeilemaan viikko-viikkoa. Isolle tuntuu sopivan hyvin, mutta pienemmälle hieman vielä ehkä raskasta. Ja hän on sentään ikäisekseen hyvinkin kypsynyt, pärjäävä ja oma-aloitteinen tyttö. Lisäksi he ovat jo ehtineet tottua eroon ja sen jälkeiseen elämään useamman vuoden.. toisinkuin lapsi joka heti eron jälkeen heitetään tuohon vko-vko kuvioon, minusta se on julmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitääkö erotilanteessa aina käydä lastenvalvojalla ? Jos vanhemmilla on yhteishuoltajuus, eivätkö saa keskenään sopia ?
Ei me olla koskaan käyty missään lastenvalvojalla. Keskenämme on tehty kyllä kirjalliset sopimukset lasten asioista. Mutta molemmat samaa mieltä asioista
Ne keskenään tehdyt epäviralliset sopimukset eivät ole täytäntöönpanokelpoisia, jos joskus tulevaisuudessa tulee jotain eripuraa.
Meillä tehtiin miehen vaatimuksesta nipotarkka sopimus ja siinä on esimerkiksi kirjattuna se, että kumpikaan vanhempi ei saa muuttaa toiselle paikkakunnalle ilman, että toinen antaa luvan ja että muutos kirjataan uuteen sopimukseen. Mies muutti itse viime keväänä ja sanoi, että hän saa muuttaa, minä en, koska minä olen lähivanhempi ja hän valvoo, mitä minä teen. Lastenvalvoja oli samaa mieltä eli muuttokielto ei koske etää, vaikka lapsi on joka toisen viikon isällä.
Sopimus ei koske myöskään sinua.
Muuta mihin tahdot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suositella noin pienelle heittopussina oloa.
Ei ne ole heittopusseja.
Vaihda itse kotia joka viikko. Heittopussina olo on sellaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksikään lastenvalvoja tai oikeus ei vahvista tapaamissopimusta, jossa 2-vuotias on vuoroviikoissa.
Se sopii vasta kouluikäisille.
Kyllä vahvistaa. On nähty moneen kertaan, että jos lapsi on lähivanhemman (äitinsä) luona pääsääntöisesti 2-vuotiaana, seuraavan kerran eskari-iässä hän (äiti) vetoaa siihen, että eskari kärsii, seuraavan kerran siihen, että koulu kärsii ja sit siihen, että niin monta vuotta menty näin, miksi muuttaa.
Lapsen etu katsotaan aina yksilöllisesti ja jos vanhempien yhteistyö toimii ja molemmat on turvallisia aikuisia, mikään ei estä vko-vko-systeemiä pienellä. Se ei eroa mitenkään siitä, että joka toinen vkonloppu on etävanhemmalla (isällä).
Kovasti aina toitotetaan sitä lapsen etua ja sit kuitenkin se *Mä en antaisi noin pienen vielä olla vkoa pois luotani* voittaa.
Vierailija kirjoitti:
On ihan liian pieni.
Me erottiin kun lapset oli 4v ja 7v. Nyt ovat 10v ja 7v, vasta nyt siirryttiin kokeilemaan viikko-viikkoa. Isolle tuntuu sopivan hyvin, mutta pienemmälle hieman vielä ehkä raskasta. Ja hän on sentään ikäisekseen hyvinkin kypsynyt, pärjäävä ja oma-aloitteinen tyttö. Lisäksi he ovat jo ehtineet tottua eroon ja sen jälkeiseen elämään useamman vuoden.. toisinkuin lapsi joka heti eron jälkeen heitetään tuohon vko-vko kuvioon, minusta se on julmaa.
Julmaa olla isänsä kanssa? Miksi? Oletko äitinä isää tärkeämpi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suositella noin pienelle heittopussina oloa.
Ei ne ole heittopusseja.
Vaihda itse kotia joka viikko. Heittopussina olo on sellaista.
Ei kahdessa kodissa asuminen ole heittopussina oloa. Heittopussi lapsesta tulee vasta, jos vanhemmat eivät hoida lapsen asioita ja kodin vaihtoa fiksusti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksikään lastenvalvoja tai oikeus ei vahvista tapaamissopimusta, jossa 2-vuotias on vuoroviikoissa.
Se sopii vasta kouluikäisille.
No meillä vahvisti ja lapsi oli juuri täyttänyt 1v.
Voi lapsiparkaa. Ei noin pieni ymmärrä miksi äiti hylkää.
Mutta sen tmmärtää miksi isä *hylkää*? Voi kuule. Jos sulla on kaksi turvallista ja hyvää kotia, lapsi ei koe hylkäämistä missään kohtaa.
Joku tuolla aiemmin väitti, ettei 2-vuotiaalle jää muistiin, mitä on tapahtunut. Voi olla, että selkeitä muistikuvia ei olekaan, mutta kyllä lapselle jää muistijälki tuollaisesta riepottelusta. Ei niin pieni eikä vähän isompikaan osaa sanoittaa kokemuksiaan, jolloin monet kuvittelevat, että eihän se lapsi voi muistaa. Sitä epämääräistä pahaa oloa ja hylkäämiskokemusta hoidetaan sitten aikuisena terapiassa.
Vierailija kirjoitti:
Joku tuolla aiemmin väitti, ettei 2-vuotiaalle jää muistiin, mitä on tapahtunut. Voi olla, että selkeitä muistikuvia ei olekaan, mutta kyllä lapselle jää muistijälki tuollaisesta riepottelusta. Ei niin pieni eikä vähän isompikaan osaa sanoittaa kokemuksiaan, jolloin monet kuvittelevat, että eihän se lapsi voi muistaa. Sitä epämääräistä pahaa oloa ja hylkäämiskokemusta hoidetaan sitten aikuisena terapiassa.
Tämä. Niin tämä.
Asia ei ole ihan noin yksinkertainen. Asiaan vaikuttaa monet asiat esimerkiksi makuina stressaantunut äiti on ollut loppuraskaudessa ja synnytyksen jälkeen. Millainen perusluonne vauvalla on. Miten vauvan perusturvallisuus on rakentunut. Millainen kiintymyssuhde vauvalla on kumpaankin vanhempaan jne.
Eli joku lapsi saattaa selvitä ilman mitään vaurioita jo pienenä erosta toiseen vanhempaan. Toinen lapsi vahingoittuu. Se miten ja milloin se vahinko näkyy vaihtelee. Mutta voi olla että ongelma näkyy esimerkiksi siinä että nuorena/aikuisena on vaikea luottaa toiseen ja sitoutua esim parisuhteeseen. Tai masentuu herkästi koska perusluottamus elämään ei ole kunnossa.
Erossa ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa todellakaan sopia miten jatkossa eletään. Mutta kyllä on ollut karua kun 2v on esim joutunut viikko/viikko elämään niin että asuu aina eri paikkakunnilla. Jokatoinen viikko koti, vanhemmat ja päivähoito vaihtuvat. Jotenkin tuntuu että eikö aikuiset voi yhtään tinkiä omista haluistaan ym ja järjestää elämäänsä eron jälkeen lapsen hyvää ajatellen. Jos edes asuttaisiin lähempänä niin että edes hoitopaikka pysyisi samana kokoajan. Lapsi saattaa selvitä tästä huonoimmastakin vaihtoehdosta vahingoittumattomana mutta huonolla tuurilla kärsii koko loppuelämänsä eikä ikinä pysty normaaliin elämään (opiskelemaan, töihin, perustamaan perheen, kokemaan itsensä ehjäksi).