Meikkaamisen lopettaneet

Olen 35 ja meikannut teinistä asti. Meikkityyli ja meikin määrä on toki matkan varrella muuttunut.

Silti identiteettini on vahvasti meikkaavan. En halua kulkea ihmisten ilmoilla ilman, vaikka toki kaupassa käydessäni joskus olenkin niin tehnyt. Esim. töihin en ole koskaan mennyt ilman. Jotenkin minua nolottaisi näyttää työkavereille, kuinka eri näköinen olen ilman meikkiä. Olen ilman meikkiä tosi valju, ja ihmiset jotka ovat nähneet minut ainoastan meikattuna, ovat luulleet minun olevan meikitön. En siis meikkaa raskaasti, mutta kuitenkin niin, että eron huomaa. Saan meikistä edes jonkinlaiset piirteet.

Nyt olen parisuhteessa miehen kanssa, joka pitää minusta ilman meikkiä (uskomatonta mutta totta) ja alkanut miettiä, pitäisikö vihdoin vaan antaa naaman olla sitä mitä se on. Ei ole omaan silmään mikään ihastuttava näky ja koska tykkään värikkäistä vaatteista, tuntuu että meikitön naama ei oikein sovi sellaisiin vaatteisiin.

En siis todellakaan tiedä, mitä tekisin :D Kuulostaa typerältä "ongelmalta", mutta näköjään se on nyt muodostunut vähän niin kuin sellaiseksi.

Olen kai jossain murrosvaiheessa. Tavallaan haluaisin vihdoin vaan antaa itseni olla epätäydellinen oma itseni, mutta toisaalta taas uskon jääväni kaipaamaan meikattuja kasvojani. Ne ovat kuitenkin olleet niin iso osa minua..

Miten näin tyhmä juttu voi olla näin iso omassa päässäni?

Haluaisin kuulla muiden kokemuksia/ajatuksia meikkaamisen lopettamisesta.