Miksei Suomi läntisenä hyvinvointiyhteiskuntana panosta enempää päiväkoteihin ja varhaiskasvatukseen? Elämän ensimmäiset 6 vuotta on lapsille todella tärkeää aikaa
Jatkuvasti uutisoidaan että hankalaa saada lapselle paikkaa päiväkodista läheltä kotia, vanhemmat Euroopan ennätyskuormittuneita ja henkilökunnasta pulaa.
Moni on myös vieraskielinen ja päiväkodissa ja eskarissa olisi hyvä mahdollisuus kehittää suomen kielen taitoa.
Silti Helsingissä ehdotuksena että säästettäisiin miljoonia päiväkodeista? Säästetäänkö pitkällä aikavälillä mitään?
Kommentit (58)
Tietenkin työssä käyville vanhemmille pitää olla paikka, johon lapsen voi turvallisesti jättää päiväksi. Mutta tämä rinteen ihana oivallus, että äidit ei osaa lapsiaan hoitaa, vaan heidät pitää kaikki tuoda valtion laitoksiin sosialisoitumaan, ja monessa tarhassa on tungosta ja kiusaavia toisia lapsia, niin voi enemmän olla haittaa kuin hyötyä.
Jossain kaupungissa jotkut mammat hermostuivat, kun ilmoittivat kaiken varalta vievänsä lapsen tarhaan ja sitten tälle piti varata ruoka jopa ylimääräinen työntekijä, että standardit täyttyy. Ja alkoivat lähettää laskun, jos ei siten tuokaan lasta, eikä ilmoita siitä ajoissa. Tietysti joku sairastapaus on eri asia, kuin laiskuus.
Kaupunki säästi rahaa tuolla turhien varauksien vähennnyttyä ja käytti ne rahat sitten tarhalasten osallistumiseen joihinkin hauskoihin aktiviteetteihin.
Vierailija kirjoitti:

Ja jos jollekin äidille tulikin yllätysmeno, vaikka oli ilmoittanut lapsen olevan poissa, niin kyllä sinne aina 1 tai 2 ylimääräistä lasta sopi ja ruokaakin riitti.
Miksi perheet ei panosta lapsensa lapsuuteen enempää? Esimerkiksi toinen vanhempi jää kotiin kunnes nuorinkin lapsi muuttaa pois.
Erikoista tuo, että vaaditaan yhteiskuntaa hoitamaan niitä omia tuotoksia. Osallistukaa niien lasten kasvatukseen. Niille voi kotonakin lukea kirjoja ja keskustella erilaisista aiheista. Ei siihen tarvita tarhantätiä.
Vierailija kirjoitti:
Alle esikouluikäisille kyllä riittää ihan turvallinen perushoito.
Sinne ei tarvita enää yhtään lisää kallispalkkaista koulutettua henkilökuntaa. sitä on jo liikaa.
Kasvatus tapahtuu pääasiassa kodeissa.
Varhaiskasvatuksessa tehdään valtava määrä töitä kasvavien käytöshaasteiden kanssa. Meille tulee erityisluokille oppilaita ihan tavallaisista eskareista ja nämä oppilaat ovat saaneet usein tukea pitkään ja hyvin.
"Kasvatus tapahtuu pääasiassa kodeissa"
Unelmissasi ehkä näin. Sääliksi käy varhaiskasvatuksen henkilökuntaa. Pieni palkka, lapset siellä 8h/pvä, vanhemmat ulkoistavat kasvatuksen päiväkotiin ja vielä halveksuvat heidän ammattitaitoaan. Ei meillä koulun puolellakaan hienosti ole asiat, mutta sentään ei täydy näitä lapsia kasvattaa klo 8-16 vaan häipyvät kotiin/ip:n 12-14 välillä.
T. Koulun erkka
Vanhemmat voi itse maksaa jos haluaa parempaa palvelua!! Tuo on jumalauta sairasta kuinka te äidit aina mietitte miten saatte omanne ja kakaroidenne laskut muiden maksettavaksi. Itsehän sen päätöksen lapsista teit niin kanna vastuu siittä omasta päätöksestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivotaan synnytystalkoita, mutta pikkulapsiarkea ei haluta helpottaa ja vanhempien taakkaa helpottaa.
Eikä edes puheen ja kannustaminen tasolla nosteta perheitä, lapsia ja vanhemmuutta arvostukseen, vaan enemmän lytätään siellä sun täällä. Varsinkin toki juuri täällä.
Se vanhempien arvostuksen oyute johtuu puhtaasti tämän aloituksen kaltaisista vanhemmista.
"Yhyy yhyy haluan lapselle parasta mahdollista palvelua mutta en halua itse maksaa siittä kun haluan käyttää rahani itseeni niin vaadin veronmaksajia maksamaan minun lapselle parasta mahdollista palvelua että voin kasvattaa lapseni itseni kaltaiseksi sosiaalituilla eläkäksi"
Vierailija kirjoitti:
Luulen, en tiedä, että monen lapsen kannalta paras vaihtoehto, vaikkei sitä saisi edes sanoa, on se, että äiti olisi kotona hoitamassa niitä 6-vuotiaaksi saakka.
Tutkimukset eivät ainakaan luuloasi tue.
Vierailija kirjoitti:
Alle esikouluikäisille kyllä riittää ihan turvallinen perushoito.
Sinne ei tarvita enää yhtään lisää kallispalkkaista koulutettua henkilökuntaa. sitä on jo liikaa.
Kasvatus tapahtuu pääasiassa kodeissa.
Olisipa hauska tietää, mikä olisi sinun mielestäsi sopiva palkka päiväkotien työntekijöille. En nimittäin sieltä keksi yhtään kallispalkkaista nimikettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päiväkotien toiminta on laadukkaampaa kuin koskaan. Ennen siellä oli hoitotätejä vahtimassa lapsia, kun taas nykyisin siellä on akateemisesti koulutettuja varhaiskasvattajia jotka antavat lapsille suunnitelmallista ja tieteen tutkimustuloksiin pohjautuvaa kasvatusta.
Heh heh. Nykyään ne ”akateemiset” laativat suunnitelmia, joista kukaan ei ole kiinnostunut ja kokoustavat. Kumma kun 16-teinipissis saa ja osaa hoitaa lastaan ilman suunnitelmia ja yliopistokoulutusta kun jäi tuo yläkoulukin kesken.
Osaako 16-vuotias teinipissis hoitaa lastaan?
Vierailija kirjoitti:
Monissa maissa lasten tarhoihin pääsee vain rahalla ja/ tai jos on siihen tarvetta. Siellä pidetään todennäköisenä, että kotona olevat vanhemmat pystyvät itse hoitamaan lapsensa ilman kokopäiväistä tarhahoitoa. Ja kaikenlaisia kerhojakin meillä on , jonne voi viedä lapsen sosiaalistumaan.
On aika erikoista, että niin moni suomalainen on kyennyt käymään kymmeniä vuosia työelämässä ja maksamaan veroja, vaikka ei ikinä olisi mitään tarhaa nähnytkään, kun äiti yleensä hoiti heidät kotona.
Monissa maissa koulu alkaa 3-vuotiaana, ja jos sinne ei sitten mennä, se on poliisiasia.
Vierailija kirjoitti:
Erikoista tuo, että vaaditaan yhteiskuntaa hoitamaan niitä omia tuotoksia. Osallistukaa niien lasten kasvatukseen. Niille voi kotonakin lukea kirjoja ja keskustella erilaisista aiheista. Ei siihen tarvita tarhantätiä.
Mutta kun pitäisi töissäkin käydä.
Vierailija kirjoitti:
*entisenä hyvinvointiyhteiskuntana
Sepä se. Niin Purra kuin VM:n moottorisahamestari perään kuuluttavat että yhteiskunnan ei pidä tukea kuin ihan ydinasioista ja kuten näkyy niin lapsiperheiltä on leikattu ja sen sijaan rahat kupattu pörriäislle ja miniesterien ja muiden yli 10 000 tienaavien veroaleihin.
Kotihoidontuen leikkaaminen oli huonoin päätös lasten kannalta. Olisi todella arvokasta jos pienet vauvat ja lapset saisivat olla oman äidin kanssa ne lyhyet vuodet.
Itse ymmärrän että oli luksusta kun hoidin 2 lasta 3v asti kotona, toki äitiyslomat oli päällekkäin, välillä pystyin olemaan etätöissä. Mutta silloin oli kuitenkin mahdollisuus.
Heti lasten mentyä päiväkotiin työllistyin asiantuntijatehtäviin ja olen hyvin aktiivinen työelämässä. Lapset jo teinejä ja ovat tasapainoisia ja mahtavia, ja välillä miettii että saivat kyllä hyvät eväät elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulen, en tiedä, että monen lapsen kannalta paras vaihtoehto, vaikkei sitä saisi edes sanoa, on se, että äiti olisi kotona hoitamassa niitä 6-vuotiaaksi saakka.
Tutkimukset eivät ainakaan luuloasi tue.
Varmaan tutkimuksia vääristävät syrjäytyneet. Pitäisi ottaa se tekijä huomioon niin olisi eri lopputulos.
Tasapainoiset vauva ja pikkulapsiajat ovat varmasti hintansa arvoiset.
Voi, onhan noita. Meidän lapsemme käy hyvää ranskalaista leikkikoulua. Kaikkien vanhempien olisi itse panostettava perillisiinsä.
Ihmetyttää kun vastuuton rahvas olisi aina työntämässä kersojaan yhteiskuntamme vaivoiksi ja kustannukset meidän, paremman kansanosan veroina maksettavaksi. FYI ! Elämmekö muka sosialismissa ? Jokainen saakoon valita vapaasti mihin on varaa ja paljonko.
Siksi kun poliitikot mielistelevät eläkeläisiä. Sen kuntoisia, jotka vielä äänestävät.
Muille ei resursseja riitä.
Kyllähän sinne panostetaan rahallisesti paljonkin, mutta ne rahat vain käytetään miten sattuu kaikkeen huuhaa hommaan. Lisää rahaa ei pidä antaa mihinkään ennenkuin osaavat nykyiset käyttää kunnolla, sen takia on hyvä tehdä leikkauksia niin oppivat käyttämään rahaa järkevämmin.