En jaksa enää, miten lähetä oravanpyörästä?
En jaksa enää, olen aivan loppu.
Elämä on jatkuvaa suorittamista ja työntekoa.
Taas viikonloppuna ylitöitä (iltavuoroja)
Kaikki vaan pyörii päässä ja ahdistaa.
Vihaan ihmisiä, haluaisin olla yksin.
Lisäksi palkkaa oli tullut liian vähän viime tilissä, en jaksa alkaa selvittämään ja korjaamaan asiaa.
En ole siivonnut viikkoihin. Ei vaan jaksa.
Miten lopettaa töissäkäynti?
Haluisin erakoitua jonnekkin metsään kauaksi muista.
Miten lähteä palkkatyöstä?
Kommentit (37)
Kannataisi varmaan vähentää niitä töitä.
Sinun ei tarvitse suostua viikonloppuylitöihin.
Itselläkin oli viime tilissä palkkaa liian vähän, yksi ylityötunti puuttui, annoin asian olla.
Minäkin olen niin uuvuksissa että ei jaksa välittää.
Ei siinä auta kun lähteä. Itse olin vuosia työpaikassa jossa mietin päivittäin itsemurhaa ja lopullinen niitti tuli kun olin kääntämässä aamulla auton sillalta alas. Lähdin työpäivän päätteeksi sanomatta sanaakaan kenellekään, pakkasin repun sekä teltan mukaan ja lähdin ulkomaille vailla mitään suunnitelmaa tulevasta. Busseilla ja junilla seikkailin vuoden verran pitkin Eurooppaa. Tulin takaisin Suomeen kun tunsin pystyväni taas hengittämään ja nyt olen osa-aikaisena kaupassa töissä ja kerään itseäni kokoon. Tsemppiä ap!
Vaikeaahan se on lähteä palkkatyöstä.
Vaakakupissa oma mielenterveys ja raha.
Mieti kumpaa sinä enemmän tarvitset.
Kuulostat masentuneelta. Mene lääkäriin, pyydä sairauslomaa ja keskusteluapua.
Toivottavasti et ole lapsia hankkinut. Kannattaa lähteä, niinkuin joku tuossa edellä.
Marssii pomon toimistoon ja sanoo, että nyt riitti tämä homma. Vaati se kyllä jonkin aikaa henkistä itsensä keräämistä, eikä se helppoa ollut kun toisaalla päässä tuntui typerältä jättää varma vakiduuni. Vaan kun sitä ei yksinkertaisesti jaksanut enää.
Minä hankin työkyvyttömyyseläkkeen, kun en enää jaksanut.
Jos on säästöjä, on velaton, eikä ole perhettä, voi lähteä melko huoletta oravanpyörästä. Tästä moni haaveilee, mutta harva pystyy käytännössä tuon haaveensa toteuttamaan.
Mikä ala?
Millainen työyhteisö on?
Irtisanoutuminen, säästöjen kuluttaminen, ja sitten toimeentulotuelle. Vaikka tuskin sekään hyvä vaihtoehto on.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti et ole lapsia hankkinut. Kannattaa lähteä, niinkuin joku tuossa edellä.
Ei ole lapsia.
Ap
Mulla sama. Mutta olen niin velvollisuudentuntoinen, etten kehtaa lääkäriin. Sinnittelen vaan vaikka tajuan, että hihna luistaa jo ja pahasti. Pelkään että alan lääkärissä vetää suorittajaroolia, eikä lääkäri tajua miten hei hei olen. :(
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Mutta olen niin velvollisuudentuntoinen, etten kehtaa lääkäriin. Sinnittelen vaan vaikka tajuan, että hihna luistaa jo ja pahasti. Pelkään että alan lääkärissä vetää suorittajaroolia, eikä lääkäri tajua miten hei hei olen. :(
Työterveyslääkärien tehtävä on palauttaa ihminen takaisin koneiston jauhettavaksi oli ihminen terve tai ei, pillereitä vaan määrätään, siitä niille maksetaan bonuksien kanssa.
Kaikki työ on prostituutiota. Aina tavalla tai toisella pannaan perseeseen.
Ei se saikkukaan paljoa auta, jos on tarpeeksi loppuun ajettu. Lisäksi työkaverit alkaa kuiskuttelemaan kaikenlaisia. Parempi ottaa vaan loparit.
Vierailija kirjoitti:
Mulla sama. Mutta olen niin velvollisuudentuntoinen, etten kehtaa lääkäriin. Sinnittelen vaan vaikka tajuan, että hihna luistaa jo ja pahasti. Pelkään että alan lääkärissä vetää suorittajaroolia, eikä lääkäri tajua miten hei hei olen. :(
Puhu läheisillesi edes että miltä susta oikeasti tuntuu, niin olet jo ottanut tärkeän ensiaskeleen. Tiedät myös itse että ei tuo nykyinen tilanne ole kestävällä pohjalla ja hyvä tehdä asialle jotain vielä kun itsenäisesti siihen kykenet.
Tässä pitää muistaa että meillä kaikilla on vain tämä yksi elämä joka kysymättä alkaa ja kysymättä päättyy. Ei kenenkään pidä tuntea niin paskaa oloa että ei vain jaksa tai kykene enää elämään. Aloittajalle ja tähän ketjuun vastanneille, lähtekää rohkeasti, ottakaa aikaa toipumiseen. Vaikka se talouskin siinä saattaa romahtaa niin antaa mennä, ei rahalla ole oikeasti tässä maailmassa mitään merkitystä jos elämisen sijaan miettii kokoajan kuolemaa.
T. Se ulkomaille "pakoon" lähtenyt
Ryhdistäydy! Pitää taipua muttei taittua.
Ei mitenkään, mene lääkäriin ja hanki sairaslomaa aluksi.