>>>MARRASMURUJEN MAANANTAI<<<
Kommentit (39)
Ja onnea the-masulle matkaan laitokselle,samoin olis kiva teitää vieläkö swehina on kotona?
Täälä taas ollu vauva niin alhaalla että tuntuu istuminenkin hassulta,no onneksi huomenna pääsee sinne käynnistykseen,jos aikaisemmin ei tänään siis ala syntyyn.
Naksis kyseli illasta vielä rv 36 painoarvioista niin meidän vauvan painoarvio oli rv 36+1 jo 3.3kg,joten nyt painaa n.3.5-3.6kg.
Ja lääkäri mulle sanoikin että jos ei ala käynnistyksellä syntyyn niin sitten leikataan suosiolla koska myöhemmin ei enään mahdu syntyyn.
Mä olen kanssa siis todella lyhyt ja lantio jonkin verran ahdas kai...
Pituutta mulla huimat 152cm.
MUtta nyt lopettelen ja menen aamupalalle lasten ja miehen kanssa.
Rv37+0
The-Masulle zemppiä ja onnea koitokseen ja onnea kaikille vauvan jo saaneille.
Minulle sopisi synnytys ensi viikonlopuksi, kun naureskelin, että keskiviikkona, torstaina ja perjantaina menoa, sitten on kalenteri tyhjä. Tietty vauva saa kasvaa rauhassa, kun viikkojakin on vasta 36+3.
Olimme viikonloppuna velipojan ja sen vaimon synttäreitä viettämässä laivalla ja kyllä keikutti.... Minua jännitti nukkua siellä, kun ajattelin että jos lähtee syntymään joudunko jäämään Tallinnaan, mutta sisällä pysyi.
Viikon alkua kaikille,
Saarimar 36+3
Ehjänä täälläkin vielä. Odottelen innokkaana, että pääsen lähtemään sinne TAYSiin kokoarvioon. Aika on puoli kymmenen maissa (IIIKS!). Toivon, ettei käynti olisi pettymys...
Aamuyöllä heräilin jo viiden maissa minäkin. Asiat pyörivät mielessä, supisteli ja vauva möykkäsi masussa. Melko alhaalla tuntuu pää olevan (johan se nyt todettiinkin kiinnittyneeksi) ja kädet vispaavat ihan nivusissa kiinni, mikä tuntuu ällöttävältä. Vauvan jalat silti tuntuvat ihan tuossa rintalastan alla. Ilmeisesti siellä on sitten iso kohtu ja paljon vettä sekä pitkänoloinen vauveli. Varsinkin nuo liikehdinnät tuolla alhaalla tuntuvat aivan kamalilta ja kävelyvauhtini on ihan etananvauhtiin verrattavissa olevaa tällä hetkellä.
Alkoi sitten pukkaamaan linea negraa vielä loppumetreillä tuohon ylävatsalle...kumpaakohan sen nyt ennustettiinkaan tietävän? tyttö meille kait on tulossa...
Nyt alan ihmetellä sairaalakassin kokoamista, jos tänään tuleekin vielä illemmalla sen ronklaamisen jälkeen lähtö, jotta mies osaa ottaa oikeat tavarat mukaan.
Palailen kertomaan uutiset heti kun kokoarviokäynniltä rantaudun ;-)
The Masuko lähti aamusella synnärille? Onnea matkaan, vaikka taidat siellä jo ollakin :-)
Swehinalle jaksuja myös. Luin äkkiseltään eilistä pinoa ja olit kirjoitellut sinne usein valitellen omituisia tuntemuksia. Toivottavasti tänään on parempi päivä.
Kanelisokeri 37+2
Lunta tupruttelee taivaalta ja maa valkoisenaan, ihan jouluaamun tunne. Eilen kävimme miehen kanssa kävelylenkillä ja mies vietätti pidemmän kaavan mukaan, niin oli kyllä tosi tuskainen paluumatka. Supisteli selkään ja mahaan, oli siinä hilkulla, ettei joutunut mies juosta kotiin hakemaan autoa. No, kotona menin levähtelemään, niin olokin asettui. Nukuin kyllä eilen kolmet päikkärit, hirmuinen väsymys oli lenkin päätteeksi! Kyllä ne on tuommoiset pidemmät lenkit lenkkeilty - sitten taas vaavin kanssa.
Tyttö on kummallisessa mahataudissa ollut viikonlopun. Maha on tosi kipeenä ja aaltomaisia kipukohtauksia tulee vähän väliä. Suolentoiminta on heikkoa, vaikka miten antaa luumua yms. Eilen sitten kerran oksensikin, nyt siis koulusta jäi kotiin. Naapuri kertoi, että heillä tämä mahatauti vaiva kesti lapsella jopa 2 viikkoa, kummallista kipuilua siis.
Huomenna saa taas neuvolassa tuskailla painonsa kanssa, ärsyttää kun meni lörinäksi tämän syömisen kanssa. Se on niin vaikeeta sitten taas pudottaa painoa. Voi kun olisi etenemistä tapahtunut alapäässä.
Sitten on alkanut huolestuttamaan, että onkohan se selälle kuitenkin liian rankka kokemus tuo synnytys, kun itsellä selästä leikattu välilevyn pullistuma muutama vuosi sitten ja viime vuoden lopulla jouduin olemaan kaksi viikkoa sairaalahoidossa jälleen välilevy vaivan vuoksi. Tuolloin tehtiin juuriblokadi, eli ruiskutettiin välilevyihin kortisonia, joka kohdallani rauhoitti. Mulla pullistumia niskarangasta alarankaan asti.. tätä asiaa, en ole muistanut kysyäkään neuvolalääkäriltä, kun nyt odotuksessa selkä ollut tosi ok. Huomenna täytyy keskustella asiasta. Varmaan kyllä toteaa, että turhaa pelkoa.. joo joo.
Onnea matkaan kaikille synnyttämään lähtijöille,
travel 36+2
Jaahas, taas on edessä herkkispäivä. Esikoinen tuossa on hieman kitissyt ja jo pikku natinat sai minutkin vollottamaan. Ärsyttäviä nämä tämmöset päivät.
The masulle onnea koitokseen.... vaikka voihan se olla, että koitos on jo ohi.
Toivoovauvaa, mä kyselin neuvolassa sitä synnytystapa-arvioo ton pituuden perusteella (kun täällä on sellanen ennen tehty). Nykyään ovat luopuneet sen takia, että pituus ei kuulemma olis yhteydessä lantion luiden leveyteen. Samalla tavalla pitkällä voi olla tosi ahtaat synnytystiet. Tiedä tuota sitten. Mä oon kans huikeen pitkä 153, mutta kai ne uskoo, että kilonkin suurempi lapsi vois meikäläisestä ulos mahtua, kun kerta esikoinenkin on tullu ulos. Mulla oli myös tuo sama arvio (käsikopelolla) rv 36, eli n. 3200g
Nyt se muuten on alkanu, aamulla herää ja toteaa, että eipä sitten viime yönä tullut lähtöä.
Sarafan rv 37+4
Onnea the masulle synnytykseen, ehkä swehinallekin ja kanelisokerille ultraan.Kerrot varmaan kuulumisia kun olet päässyt sieltä.
Mulla sit alkoi 37 vko.
Hieman on supparit lisääntyny ja kävely on lähes mahdotonta.Suonenvetokin taas vaivasi yön, muuten olo melko kiva.
Vauvan patjasta oli eilen keskustelua.
Mä oon nukuttanu aina alkuun siinä pahvilaatikossa sen patjan kanssa ja kylkiasennossa. Olen tukenut selkää pyyhkellä tms.
Laatikko on ollut pinnasängyssä.
Varsinaiseen pinnasänkyyn olen laittanut sit n 4kk eteenpäin.
Nyt mun sairaanhoitoystävä sanoi, et älä vaan käytä vanhaa vaahtomuvipatjaa, missä voi olla pulautteluja ym hikeä et on yksi kätkykuolemien aiheuttaja.
Tämä sai minut varpailleen et tosiaan uusi patja nyt ei paljoa maksa ja on ainakin taatusti puhdas. Melkein kaikki muu ollankin hankittu vauvalle käytettynä. Vaunut ovat ekaa kertaa uudet kun sain niin edullisen tarjouksen.
Mutta hyvät viikon alut kaikille marrasmuruille!
the Masulle tsemppiä!! Vaikket olekkaan enää lukemassa ;)
Kanelisokerilla siis kohta synnytystapa arvionti? Tulehan kertomaan kuulumisia sitten!!
Musta tuntuu, että tää vaavi on nyt laskeutunut alemmas... Vas.nivusessa ollut luumun kokoinen tyrä on mystisesti kadonut ja tuolla alhaalla tuntuu ikävältä. Selkää särkee ja pientä vaivaa on siellä täällä. Kiva kuulla perjantaina lääkärillä mikä on tilanne ja minkä kokoinen vaavi nyt on! Viimeisin arvio kuin on 1000g rv 26 =)
Täällä on flunssaisia lapsia edelleen. Kuopus on ollut sen verran itkuinen, että varasin lääkäriajan klo.11 että tarkistetaan korvat. Väsyttää kauheesti. menin nukkumaan kahdentoista aikaan ja lapset heräs jo ennen kuutta. Ovat vielä kesäajassa lapset näköjään. Minä täällä silmät ristissä.
äitikki rv36+1
Taas on uusi viikko aluillaan. Vein tänään esikoisen päiväkotiin ja nyt on vähän huono omatunto kun vain istuskelen tässä tietokoneella enkä tee mitään hyödyllistä. Toisaalta ihan hyvä sen pojan on aina välistä siellä päiväkodissakin käydä niin saa leikkiä muiden kanssa ja ulkoillakin vähän enemmän. Täällä kotona tuppaa nuo leikit olemaan päivästä päivään vähän samansuuntaisia. Taitaa poikakin kyllästyä äitinsä seuraan. Huomenna sitten pidetään taas vapaapäivä päiväkodista.
Itsellä on viimeiset päivät mennyt suht hyvin eikä ole ollut mitään ihan hirveästi supisteluita tai muita. Välillä on vähän iskias-tyyppistä kipua tai alaselän menkkamaista supistelua. Yöt ovat sen sijaan huonontuneet ihan merkittävästi. Viime yönäkin heräsin varmaan kymmenen kertaa. Paikat kipeytyvät varsinkin tuolta alaselästä takapuolen päältä. Kun nousee ylös ei voi olla ihan varma että jalat pitävät. Kädetkin ovat taas alkaneet puutua. Vauva on myös välillä ihan hirvittävästi liikkeellä öiseen aikaan ja möngertää pöngertää ihan hirvittävästi. Vauva kääntelee kylkeään aika tiuhaan tahtiin. En kykene nukkumaan lainkaan sillä kyljellä johon suuntaan on vauvalla selkä. Ensinnäkin tuntuu että sillä puolella on hirvittävä möykky ja lisäksi minulle tulee helposti huono olo ja silmissä alkaa sumenee jos liian kauan makoilee väärällä kyljellä. Kyljen vaihto on sitten taas aikamoinen episodi.
Kyllä se marraskuu kuulkaa murut alkaa toden teolla lähestyyn kun taivaalta sataa lunta ja mittari on pakkasen puolella. Onnea koitokseen kaikille jotka ovat taas lähteneet tai pikapuoliin lähtemässä nyytinhakumatkalle.
Rinnuli rv 36+6
Ihanaa =D Tänään viikkoja tasan 38+0!!! Mahtavaa!
Ei kyllä edelleenkään mitään synnytystä ennakoivia tuntemuksia, mutta eihän tässä niitä kannata vielä odotellakaan. Kunhan päästään marraskuun puolelle edes.
Mies on pari päivää tällä viikolla ja ensi viikolla reissussa, mutta pääsee sieltä kyllä parissa tunnissa kotiin. Meille on neljäs jo tulossa, eli sitä kauemmas ei kannata lähteä. Synnytykset on olleet aika nopeita.
Miehen kummitäti kuoli eilen ja hautajaiset olisivat sitten parin viikon kuluttua Helsingissä. Asutaan siis Jyväskylässä. Tuskinpa tulee miehenkään lähdettyä sinne, oli vauva sitten mahassa tai syntynyt. Enpä tiedä mitä anoppi aiheesta ajttelee =/
Meidän perheen kuopus, tyttö 3v, alkaa jo kypsymään vauvaodotukseen. Eilen jo komensi meitä, että menkää jo sairaalaan synnyttämään se vauva =)
Saaga 30+0
Huomenia täältäkin suunnalta näin vkonlopun jäljiltä
Vkonloppu meni talkoiden ja väsymyksen merkeissä ja nyt pitäis koittaa jaksaa vähän täällä siivoilla että kehtaa pyytää äiteen huomenna hoitamaan vekaroita pariks tunniks, meillä huomenna synnytyskeskustelu Haikaranpesässä; kauheeta ku tää aika menee nopsaan, ens vkolla sitten se paino-arvion teko vauvasta.
Tää vko tuntuu kyllä todella kiireiselle kun tässä on joka pvä jotain tekemistä, tänään vähän rennompi meininki ja huomenna onkin sitten iltasella leivottava kotigastronomikutsuja varten vähän pullaa, eihän sekään onneks kovin kauaa vie kun pari pellillistä pullia tuosta sutasen.
Kutsut keskiviikko aamuna.
Torstaina sitten taas likan kerho ja pojan kanssa samaan aikaan toiseen kerhoon meno, sit kerhojen jälkeen neuvolaan, sekä mun että tytön neuvolakäynnit samalla kerralla, loppukuusta sitten pojalla neuvola. (toivottavasti myös vauvalla), jotenkin en jaksais odottaa tuonne marras-joulukuun vaihteeseen vaan olisin jo aivan kypsä synnyttämään tän täältä ulos, pitää sellasta mellakkaa aina iltasin masussa että huhhuh.
Täällä tulee jäätävää sadetta niskaan, ei kivaa kun ei päästä sit pojan kanssa ulos; tyttöhän mun on kerhosta joka tapauksessa haettava, onneks isäntä kotosalla että ei tarvii ottaa poikaa tuonne palelemaan.
Jee jee, anoppikin tulossa hakemaan täältä jossain vaiheessa vaatteitaan kun käväs eilen niitä täällä pesemässä; ei omista omaa pesukonetta ja asuu likellä niin pesee sitten täällä; tosin voisin pyytää kyllä siivousapua hältä hiukka =D, tänään koitan kyllä itse jaksaa mahdollisimman paljon tehdä kotitöitä ainakin täällä olohuoneessa ja pitäs se kai makkarikin joskus imuroida.
Tänään muuten tv-lupatarkastajakin päätti sitten soittaa meille puhelun että onko tv-lupaasiat kunnossa =D, mitenkähän olis, no kaitpa se pitää jossain vaiheessa se lupakin tässä hankkia, oli jo tuossa hetken aikaa mutta sitten se vaan taas jäi....
rv 35+3 (sais olla jo se 40)
PS.- Onnea jo synnyttäneille ja synnyttämään lähteneille
mut nyt kirjoittelen harva se päivä. Toivottavasti ei haittaa muutamia " alkuperäisiä" , kun meitä uusia aktivisteja on tänne ilmaantunut enemmänkin :) Toivottavasti vaan rikastutamme palstaa. Ja aika moni odottajahan on jo siirtynyt vauva-aikaan ja muihin ketjuihin, kai? Meitä loppukuun odottajia täällä pääasiassa kai pyörii.
Mut nyt jo unohdin mitä mun piti kommentoida :) just tän takia en yleensä oo mitään saanutkaan kirjoitettua, voi mua tahma-aivoa.
Sateista maanantaita ja supistuksia kaikille niitä kaipaaville!
Ilman muuta kaikki taustalaiset ja uudet mukaan pinoihin. Alkaa muruja pukkaamaan jo maailmalle mukavaan tahtiin :)
Itsellä meni viime yö suppareissa kärvistellessä, tosin eivät olleet vielä " niitä" mutta sen verran tömäköitä, että heräsin vähän väliä ja sitten se uni karkasi pois, kun alkoi tarkemmin kuullostelemaan mitä tapahtuu. Eli väsyneenä täällä. Voi kun ei tarvitsisi vielä viikkokausia näistä kärsiä. Esikon syntymä alkoi reippaasti vesien menolla ja jotenkin odotan, että niin tämäkin eli en kauheasti noita suppareita jaksa laskeskella.
Viikonloppuna saatiin uusi sänky kun vanhan tukijalat pettivät yksi toisensa jälkeen, no onhan siinä laitettu jo kaksi lasta aluelle ja harjoiteltu lukemattomia kertoja;-). Melkein kolmen kuukauden seksittömyyden (seksikielto päällä rv 26 alkaen) jälkeen uskaltauduttiin kokeilemaan sitä mieluisinta S:ää ja hyvinhän tuo meni! Ilmeisesti jotain kypsyttelyä puuha aiheuttaa koska näitä supistuksia tuntuu olevan nyt paljon enemmän.
Onnea the-masulle jolla taitaa nyytti jo kainalossa tuhista sekä kaikille muille jo jakautunuille! Voi kun saisi jo oman kultapalan syliin.
Masuapina 38+1
Tylsää kun taas on maanantai,mut onnex miehellä alkaa vkon päästä loma...=)!
The masulle tsemppiä synnärille=)!
Mä kävin jo aamulla neuvolassa...ja menen vielä tänään lääkärille V***U!!! Ottaa päähän taas kerran! Paineet se täti saa kyllä nousemaan, oli 150/110 mihin en kyllä ite usko hiukkaakaan kun kotona arvot ollu 110/78 korkeimmillaan...Pelotteli jo että jos lääkäri katsoo tarpeelliseksi ni pistävät mut sairaalalle tarkastukseen...pylly sentään...!!! Ainoo positiivinen asia oli, että paino oli tippunu melkein kilon viikossa, jotain hyötyä noista sokereitten tarkkailusta=)!
Mä en oikeesti kestä jos joudun sinne synnärille tällä vkolla...ens maanantaina voin jo ihan hyvin mennä, kun mieskin olis kotona. Pääsis sekin mukaan synnytykseen kun kuitenkin odottaa sitä ihan yhtälailla ku minäkin=)!
Olipas kovin omaa napaa, sori...
Palailen...
Tiitiäinen78 rv36+3
Yö meni kyllä ihan pyllylleen...
Eilisestä olotilasta muistuttaa enää ärtynyt peräpahkura :D
Istuminen ei ole kivaa.
Mutta jos mietitään hieman tätä kuviota niin kyllä mun kroppa on todenteolla valmistautumassa synnytykseen, jostain kumman syystä illat/yöt on ihan kauheita (kuin pahimmasta kauhuelokuvasta) mutta aamuisin ja iltapäivisin kaikki on rauhallista (tyyntä myrskyn edellä).
Huomenna olisi viimeinen neuvola vauva masussa...
Seuraava onkin sitten terveydenhoitajan kotikäynti kun vauva on saapunut maailmaan. Kunpa eilisenlaisia tuntemuksia ei enää tulisi. Mä haluaisin saada nukkua ennen tulevaa leikkausta. Mä olen aika väsynyt tähän...
Swehina rv 38+1
Taysin käynti onnellisesti ohi. Jäi vähän tyhjä olo koko hommasta. Tutkimus teki kipeää, (erikoistuva) lääkäri kokeili lantion luuston ja kohdunsuun tilanteen mielestäni todella kovakouraisesti. Annoin jo mielessäni hänelle lempinimen " teurastaja" ...oli vielä nainen, joten olisin kuvitellut, että tajuaa tutkia vähän hellävaraisemmin. Jäi jotenkin outo olo, kun lääkäri varmisteli soittamalla toiselle lääkärille onko ok, jos tulen seuraavalle kontrollikäynnille vasta kahden viikon kuluttua (!?)
Ultralla katsoi vauvan kokoa ja isohan se jo oli. Nyt siis viikkoja 37+2 ja vauva jo ~3400g ! :-0...kontrolliaika kahden viikon päähän, eli tuolloin on viikkoja takana 39+2!!!! Seuraavalla käynnillä sovitaan jo suosiolla käynnistysaika, nyt oli kuulemma liian aikaista käynnistää...kun vauvan keuhkot eivät kuulemma ole vielä kehittyneet näillä viikoilla kunnolla? Miten voi olla mahdollista jos mennään kuitenkin nyt jo viikkoa 38?????
Jäi sellainen hyvää päivää näkemiin -tunne tuosta käynnistä, mutta sikäli tietenkin helpotti kun tiedän, että synnytys käynnistetään kahden viikon sisällä, jollei vauva synny ennen sitä. Meikäläinen ottaa kyllä nyt kolmet ässät käyttöön...tuossa ultrassa on kuitenkin 500g virhemarginaali suuntaan jos toiseen, eli se huomioiden vauva olisi nyt tällä hetkellä 3000g - 4000g välimaastossa...ja syntyessään sitten isoveljensä luokkaa...eli noin 4,8kg...ei naurata yhtään. Toivon, ettei 13.11. tarvitsisi mennä enää toistamiseen sinne äitipolille...
Kanelisokeri 37+2
eli olen ahkerasti viime viikot seuraillut pinojen tilannetta mutta ei ole oikein ollut asiaa...
Nyt saattaa olla, en tiedä, esikoista kun odotellaan. Eilen tuli monen tunnin ajan supistuksia, ei kivuliaita muttei kivuttomiakaan, muutaman minuutin välein. Sitten ne loppuivat kun olimme jalkapalloa katsomassa, mutta jäljelle jäi tähän saakka jatkunut kova menkkamainen kipu alavatsalla ja alaselässä. Vatsa on ihan sekaisin! No, saattaahan tämä olla vaikka joku pieni vatsapöpökin mutta toi kivun luonne muistuttaa kuukautisia niin kovasti! Viikkoja on vasta 36+5 joten kiire ei vielä olisi, mutta painoarvio oli tasan viikko sitten jo 3,3 kg joten eihän hän ihan pikkuinen enää ole.
Siivoamisista ollaan viime päivät puhuttu. En ymmärrä miten jaksatte:) Meillä kaikki kotityöt jaetaan täysin tasan, paitsi nyt raskauden aikana olen saanut kyllä paljon vapautuksia... kotirauhan säilyttämiseksi ja parisuhteen vaalimiseksi palkkasimme siivojan jo pari vuotta sitten. Kuulostaa ylelliseltä, mutta on kyllä järkevin sijoitus mitä olemme koskaan tehneet. Käy kahden viikon välein ja siivoaa kaiken, siihen menee pari tuntia (itsellä menisi koko lauantai, hermot ja selkä ja ties mikä kaikki). Sinä aikana voimmekin itse tehdä ansiotyötä tai nauttia vapaa-ajasta. Väliviikot on helppo ja nopea pitää itse koti siistinä kun tietää että kohta se ihanainen taas tulee ja hoitaa hommat! Verottajakin tulee todella mukavasti tässä vastaan eli 60% kuluista saa verotuksessa takaisin. En koskaan lakkaa ihmettelemästä sitä kuinka hieno systeemi tämä on!
Vauvaa varten lienee kaikki valmista, vaunut tosin eivät ole vielä tulleet. Vaikea sanoa, kun ei oikein tiedä mitä vauva tarvitsee ja tuntuu että kaikki muut valmistautuvat jotekin paremmin ja hienommin (pakastimetkin täynnä tarjottavaa!). Itse olen äitiysloman ja sitä edeltävät pari viikkoa lähinnä nautiskellut siitä että saan lukea kaikki lukemattomat kirjat pois hyllystä ja olla omissa oloissani. Eikä tarvitse tehdä mitään! Aika toista kuin töissä:)
Katsotaan miten tilanne etenee. Tulisipa mies kotiin hieromaan selkää, se vasta mukavaa olisi!
Sullahan sit melkein sama tilanne kun mulla. Viikko sit Satamakadun ultrassa 3300 g ja nyt alkoi viikko 37 ja sanoi et n 140 g tulee viikossa eli samankokoista mullekin veikataan. Ja 14.11 mulla kontrolliaika myös Tays:ssa. Satamkadun lääkäri ainakin sanoi et saa syntyä koska on jo noin iso . Ei olla vielä kokeiltu seksiä, viimkes varmaan kesäkuussa koska jotenkin oon varma et sillä lähtee. Ens tai seuraavaa viikkoo aateltiin koklata. Sit olis jos ultraan uskomista 3500-3600 g kokoinen ja olis just sopiva.
Sokeria ja rasvaa oon yrittäny vähentää jos sillä olis vaikutusta tuohon vauvan kokoon.
Mulla on 3.11 pe seuraavan kerran neuvola ja lääkäriähän ei ookkaan enää, etten itedä nyt onko kauláa jäljellä tms.
Saapi nähä kumpi meistä ekana lähtee.
Tsemppiä jatkoon!
Kiva kun täällä on kohtalotoveri :-) Saa nähdä olemmeko tosiaan yhtäaikaa synnärillä :-) Nyt otetaan kyllä kovat keinot käyttöön, en kestä tätä olotilaa enää päivääkään. Tällä menolla en kohta jaksa enää synnyttää kun yöt menee kohkatessa ja päivät kipujen kourissa. Rinnatkin tuolla ulkona jäätyy, kun ei takki mene kiinni, sekin vielä ja ilmat senkun kylmenevät!
Lääkäri sanoi minulle, että vauvalle voi tulla ihan arvaamattomasti painoa vielä näiden kahden viikon aikana (runsaastikin). On siis ihan yksilöllistä, eikä sitä voi ennustaa etukäteen. Ahdistaa...
Pään halkaisijaksi lääkäri mittasi jo nyt 9,5cm...muistan kun kuopus syntyi ja silloin mitattiin samana päivänä 10cm halkaisijaksi lääkärin vouhkatessa, että onpas tulokkaalla kookas pää...päänympärys oli sitten 39cm...eli tällä on näillä näkymin vielä suurempi pää...eikä lääkäri kommentoinut tuohon lukemaan mitään...argh!
Lähdenpä tästä reuhtomaan rappuja ylös alas...
Kanelisokeri 37+2
Ensiksikin onnea matkaan the-masulle (vaikka luultavasti et tätä viestiä enää ole lukemassa :) )!
Mä pidän täällä taas taukoa nukkumisesta. Vaikka normaalisti olen sikeäuninen, nykyään saatan herätä neljän korvilla ja nousta ylös puuhailemaan jotain tunniksi-pariksi. Onneksi ei ennestään olen noita lapsia, niin saan rauhassa jatkaa unia, kun siltä tuntuu!
( . ) on vaaaltava! Nahka mahassa vetelee viimeisiään ja iho on todella hellänä. Tuntuu, että jokainen vauvan liike on yhtä kidutusta. Vaikka muuten jaksaisin ihan hyvin odotella synnytystä ainakin sen kaksi viikkoa, alkaa tämä ihon ratkeamiskipuilu olemaan jo sellaista, että toivon paineen pian helpottavan. kamala ajatella, millaiseksi vielä kehittyy, jos vauva haluaakin kasvaa rauhassa vielä neljä viikkoa...AAARGH. Onneksi tukivyö auttaa hieman (vaikkei vauva siitä tykkääkään, kun kaventaa hänen elintilaansa).
Oltiin sunnuntaina ristiäisissä ja juhlat saivat miettimään jo oman nyytin ristiäisiä. Suurin pähkäilyn aihe on kastemekko. mekko, jossa minut ja sisarukseni on kastettu, on mystisesti kadonnut jonnekin. Miehen perheen mekko taas on ruma...haluaisin ommella itse meidän perheelle oman mekon, mutta mietin, mitenkähän sitä sitten jaksaa. Suunnitelmat ovat jo kyllä valmiina :D Jos en jaksa, täytynee tyytyä siihen (rumaan) perintömekkoon. Kaikkea sitä onkin aikaa mietiiä, vaikkei lapsi edes vielä ole syntynyt!
Siivoamisesta on ollut puhetta. Meillä hoidan minä pääasiassa siivouksen - edelleenkin. Mies on kyllä osallistunut hommaan reippaasti, mutta tykkään itse siivota, koska siten saan varmasti puhdasta jälkeä :D Kuten joku eilen (?) mainitsikin, on koti kiva pitää erityisen siistinä, kun vauva on tulossa. Lisäksi mulla ainakin on päivisin hyvää aikaa puuhailla kaikenlaista. Toisen lapsen kohdalla tilanne olisikin varmaan toinen...
Nyt taidan mennä jatkamaan unia (vessan kautta). Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!
Allu 38+1 (hui mitkä lukemat jo!)