Miksi 7pvää lehti ei kerro muiden poliitikkojen mm. Orpon saamien festarilippujen hintoja, vain pääministerin?
Mm. kokoomuksen Petteri Orpo sai Ruisrock-liput, Onko Orpo 7 päivää lehden "omia" setämiehiä?
Alle puolet kansanedustajista on ilmoittanut lahjarekisteriin kalliit Ruisrockin VIP-lippunsa
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/de2c55b7-b22a-48ca-a065-21af47b50…
Turun kaupungin mukaan Ruisrockiin osallistui 19 kansanedustajaa. Heistä yhdeksän on tehnyt asianmukaisen ilmoituksen arvokkaista lahjalipuista.
Turun kaupungin mukaan Ruisrockin VIP-lippuja lahjoitettiin 19 kansanedustajalle.
Kansanedustajat bilettivät Ruissalossa 9. heinäkuuta festareiden lauantaipäivänä.
Eniten lippuja saivat kokoomuksen (6) ja SDP:n (5) kansanedustajat. Keskustalta ja vihreiltä oli Ruisrockissa kolme edustajaa, perussuomalaisilta kaksi. Lippuja annettiin kansanedustajille yhteensä 36 kappaletta.
On se hauskaa katsottavaa kun Marinin ruisrock vierailusta vip- lipuista otsikot ja oikeiston maalarit saivat juttua moneksi viikoksi. Ja todellisuudella siellä on vip lippuineet 19 kansanedustajaa. Joista kokoomus on saanut eniten lippuja Orpo ja Häkkänen mukana 😁 Tässä näkee hyvin kuinka Marinia maalitetaan ihan tarkoituksella ja muut unohdetaan.
Kommentit (24)
Moni kansanedustaja sai ilmaisliput Ruisrockiin eniten kokoomus mm. Orpo ja Häkkänen.
Twiiteissä monilla olutlasi kädessä. Kuinka moniin muihinkin festareihin ym. saatu ilmaislippuja? Vain Marin joutui Seiskan ym. median hampaisiin tarkoilla hintalaskelmilla.
Alle puolet kansanedustajista on ilmoittanut lahjarekisteriin kalliit Ruisrockin VIP-lippunsa, Marin ilmoitti ensimmäiste joukossa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/de2c55b7-b22a-48ca-a065-21af47b50…
"Turun kaupungin mukaan Ruisrockiin osallistui 19 kansanedustajaa. Heistä yhdeksän on tehnyt asianmukaisen ilmoituksen arvokkaista lahjalipuista.
Turun kaupungin mukaan Ruisrockin VIP-lippuja lahjoitettiin 19 kansanedustajalle.
Kansanedustajat bilettivät Ruissalossa 9. heinäkuuta festareiden lauantaipäivänä.
Eniten lippuja saivat kokoomuksen (6) ja SDP:n (5) kansanedustajat. Keskustalta ja vihreiltä oli Ruisrockissa kolme edustajaa, perussuomalaisilta kaksi. Lippuja annettiin kansanedustajille yhteensä 36 kappaletta.
Turun kaupungille ei syntynyt järjestelystä kustannuksia, vaan se sisältyy osapuolten väliseen sopimukseen.
Kustannuksia syntyi Radisson Blue Marina Palacessa järjestetystä vastaanotosta, jolle myös kansanedustajat osallistuivat.
Turun kaupungin tilaisuudessa tarjoiltiin viiniä, olutta, siideriä ja lonkeroa sekä 35 euron hintainen buffet. Tilaisuus maksoi Turun kaupungille yhteensä 14 140 euroa."
Orpo kylläkin ilmoitti lippujensa hinnan lahjarekisteriin, eikä lähetellyt tekstiviestejä ulkomaille. Ehkä siksi.
Koska Suomen kaikki suurimmat mediat on rikkaiden kokoomus kannattajien omistamia.
Ne pyrkii manipuloimaan kansaa, kertovat perättömiä ja liioiteltuja juttuja SDP:stä ja salaavat Kokoomuksen jäsenien ja kansanedustajien korruptiota ja möhläyksiä viimeiseen asti.
Sanna Marinin Ruisrock-liput tulivat huomattavan kalliiksi veronmaksajille.
Onneksi Petterin liput eivät olleet kalliita?
7lehti tekee puhtaasti politiikkaa. Eikä mikään yllätys kun tietää esim. Leena Ylimutkan taustat.
Vierailija kirjoitti:
Koska Suomen kaikki suurimmat mediat on rikkaiden kokoomus kannattajien omistamia.
Ne pyrkii manipuloimaan kansaa, kertovat perättömiä ja liioiteltuja juttuja SDP:stä ja salaavat Kokoomuksen jäsenien ja kansanedustajien korruptiota ja möhläyksiä viimeiseen asti.
Tämä.
Tosin Hesari poikkeaa valtavirrasta, vaikka onkin kokoomusjohtoinen lehti sinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Orpo kylläkin ilmoitti lippujensa hinnan lahjarekisteriin, eikä lähetellyt tekstiviestejä ulkomaille. Ehkä siksi.
Orpo ilmoitti liput milloin? 9.9
Festarit olivat 9.7.
Taisi lehti soittaa ja kysyä missä ilmoitus.
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/sidonnaisuudet/Sivut/defaul…
On sitä osanneet ministerit bilettää ja viinaa juoda aiemminkin. Tässäkin yksi aivan selvää pääministeriainesta 👍
Orpo edustustilaisuuksien viinalaskuista Ylellä: Minä en ole niistä yhtäkään tilannut
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000001263004.html
"Varsin suurilla summilla alkoholia edustustilaisuuksien isännöintiin on hankittu ministeriön varoilla entiselle sisäministerille ja nykyiselle valtiovarainministerille Petteri Orpolle (kok).
Esimerkiksi viime marraskuussa tilattiin 100 olutta, 50 siideriä, 20 pulloa Yali Wetland -viiniä, 9 pulloa Lindauer-kuohuviiniä, calvadospullo ja kaksi pulloa Hennessy VSOP -konjakkia. Hintaa lastilla oli yli 650 euroa.
Kuitteihin oli kirjattu, että juomat hankittiin Orpon isännöimään kokoomuksen toiminnanjohtajien kokoukseen, jonka aiheena oli muun muassa sote-uudistus. Sisäministeriön mukaan tilaisuuteen osallistui 28 henkeä.
Myös muihin Orpon edustustilaisuuksiin on tilattu mittavia määriä alkoholia suhteessa osanottajamäärään. Orpon erityisavustaja Mikko Kortelaisen mukaan ostoja kohdennetaan tiettyihin tilaisuuksiin kirjanpidollisesti."
Joko se sannuli on käynyt siellä oikeassa huumetestissä
Orpolla oikein oma bajamaja Ruisrockissa!

Tuppikerhon pikkujoulut on kirjanpidossa "Linnan Juhlat"...
Eihän yhdenkään eturivin poliitikon tarvitse edes maksaa lounaitaan. Aina löytyy joku tuttu lobbari joka haluaa tarjota tai seminaari jossa tarjotaan ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpo kylläkin ilmoitti lippujensa hinnan lahjarekisteriin, eikä lähetellyt tekstiviestejä ulkomaille. Ehkä siksi.
Orpo ilmoitti liput milloin? 9.9
Festarit olivat 9.7.
Taisi lehti soittaa ja kysyä missä ilmoitus.
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/sidonnaisuudet/Sivut/defaul…
Varmaan sama lehti kysyi Marinilta 5.9. On silloin kuusi eri ilmoitusta eri lahjuksista. Käy vaikka katsomassa.
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/sidonnaisuudet/Sivut/defaul…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Orpo kylläkin ilmoitti lippujensa hinnan lahjarekisteriin, eikä lähetellyt tekstiviestejä ulkomaille. Ehkä siksi.
Orpo ilmoitti liput milloin? 9.9
Festarit olivat 9.7.
Taisi lehti soittaa ja kysyä missä ilmoitus.
https://www.eduskunta.fi/FI/kansanedustajat/sidonnaisuudet/Sivut/defaul…
Kappas, Marin ilmoitti toukokuiset mm-jääkiekkolippunsa jo 5.9.
Onko Niinistö ilmoittanut kaikki lippunsa?
Suomalaiset on kateellinen kansa. Ei voi mitenkään mahtua suomalaisen käsitykseen, että tapahtumat toivovat että johtavat poliitikot kunnioittaisivat niitä läsnäolollaan ja yksi helpoimmista keinoista saada heitä sinne on tarjota vip-liput. Se on ihan normaalia toimintaa.
Mulle on aivan sama, kuka saa lippuja Ruisrockiin. Ei paljon kiinnosta. Ei Marinkaan.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset on kateellinen kansa. Ei voi mitenkään mahtua suomalaisen käsitykseen, että tapahtumat toivovat että johtavat poliitikot kunnioittaisivat niitä läsnäolollaan ja yksi helpoimmista keinoista saada heitä sinne on tarjota vip-liput. Se on ihan normaalia toimintaa.
Vuosikymmeniä poliitikot mm. Savonlinnan oopperajuhlilla. Niissä on rahaa palanut.
Orpohan nyt edustaa puoluetta, jossa kaverille annetaan ja kaverilta saadaan.
Mutta Marin edustaa puoluetta, jossa kaveri antaa kaikille ja kaikille annetaan siinä missä kaverille.
Siksi Marinin etujen kähmintä on törkeää.
No miksiköhän? Mitäpä luulet?