Hädässä ystävä tutaan

Joo, näin on liian usein, pelkäävätkö he, että joutuvat auttamaan, kuuntelemaan tai sekaantumaan "ikävään asiaan". Kyllä on heikko ihmisluonne, mikäli ei ystävän hätää pakenee. Ei tarvitse olla tunnista tuntiin tai päivästä toiseen välittävä, mutta pakeneminen on jo tilanne, jossa on hyvä kysyä itseltään, TARVITSENKO TUOLLAISTA "ystävää".

Korjaus edelliseen: piti kirjoittaa, että on heikko ihmisluonne sellainen, jos totaalisesti ystävän hätää pakenee, mitä sellaisella tekee?

Todelliset ystävät on kyllä rinnalla hädänkin keskellä. Kannattaa karsia ne ns ystävät pois elämästä.

Todellinen ystävä on rinnalla etenkin sinä vaikeana hetkenä. Meillä Suomessa näitä leuattomia, minäkeskeisiä narsisteja kyllä riittää.

Monet tuntuvat olevan henkisesti niin tiukoilla nykyään, että jonkun muunkin vastoinkäymiset/sairastumiset ovat heille liikaa. En kestä, en jaksa, en halua edes kuunnella. 😒

Vierailija kirjoitti:

Monet tuntuvat olevan henkisesti niin tiukoilla nykyään, että jonkun muunkin vastoinkäymiset/sairastumiset ovat heille liikaa. En kestä, en jaksa, en halua edes kuunnella. 😒

Eivät ole tiukoilla, vaan omaavat yksinkertaisesti ajatusmaailman, johon halutaan vain *iloa, valoa ja hauskuutta*. Siihen saakka kun se paska läshtää tuulettimeen omalla kohdalla.

Olen siivonnut armotta pois elämästäni ihmiset, joille ystävyys merkitsee vastavuorotonta palvelusten ja avun lypsämistä. Pari kertaa olen katsonut kieltäytymistä ns. sormien lävitse mutta kolmas kerta toden sanoo.

Hädässä ystävä tutajaa/tutisee.

Määritelkää käsite ystävä, minulle se ei ole vieläkään valjennut. 

Juu, nämä paskaläjät katoavat kun tulee vastoinkäymisiä. Terkut vaan siskolle, joka joka vastoinkäymisen kohdalla on kadonnut. Kerran tästä yritin sanoa (kun luulin että voitaisiin välit vielä palauttaa jollekkin tasolle) mutta sanoi (ja siis sanatarkka lainaus, että jos tunnistat niin terkkuja 😘 turhaa stalkkaat instagramissa, en halua sinua koskaan enää elämääni): me nähtiin [aviomiehen nimi tähän] kanssa että sulla on nyt vaikeeta niin me tehtiin tietoinen päätös astua taka-alalle

Olis pitänyt tiputtaa sut jo silloin helvettiin elämästäni, mutta jonkun syyn takia (syyllisyys, kiristys?) pidin vielä välit.

Viimeisin kerta oli viimeinen kerta.

Vierailija kirjoitti:

Määritelkää käsite ystävä, minulle se ei ole vieläkään valjennut. 

Mulla on erittäin läheinen sisko. Ollaan lapsesta asti oltu toistemme kanssa, tunnetaan toisemme erittäin hyvin ja ollaan aina voitu puhua toisillemme ihan mistä tahansa. Ollaan autettu toisiamme puolin ja toisin. Jaettu niin ilot kuin surutkin. Ystävä on mulle samanlainen ihminen sillä erotuksella, että meillä ei ole samat vanhemmat, emme ole eläneet lapsuuttamme saman katon alla emmekä välttämättä ole lapsena vielä edes tunteneet toisiamme. Suhde ystävään on kuitenkin yhtä läheinen kuin siskooni. 

Minä olen sanonut kriisissä olleelle ystävälleni, että nyt en jaksa olla tukena, koska oma elämäntilanteeni on niin vaikea. En saanut mistään apua, vaikka sitä kipeästi olisin tarvinnut. Terveydenhuollossakin osa oli sitä mieltä, ettei meillä ole mitään ongelmia, ja toiset totesivat, että ongelmat ovat niin haastavia, ettei osaaminen riitä niissä auttamaan.

Nyt, kun kumpikin on kriiseistään selvinnyt, olemme taas yhteyksissä. Tosin ystävyys ei ole palannut samalle tasolle, mitä se oli ennen kriisejä. 

Kyllä. Ja sanoisin yhdeksi vinkiksi sellaisen, että ei kannata luottaa eikä turvata mitenkään nettiyhteisön ihmisiin hädän hetkillä ja kriisin/painajaisen ollessa päällä. Siis ei mitenkään, ei edes niin että koettaa vaan jutella tai saada ajatuksia pois nettipaikassa. Voi koitua lisää painajaista, nettipaikoissa on samanlaisia pahoja ihmisiä jotka chaanssin tullen iskevät kiinni ja lyövät lisää ja lisää, ja saavat jopa normaalimpia ihmisiä mukaan "bileisiin". Sitten homma käännetään niin että konsensus voi säilyä ja syytaakka saadaan muualle taikka "jaettua" eli valehdeltua niin, että itse voi katsoa peiliin ja luulla, että näin on näin.