Ratkaisukeskeinen ystävä ärsyttää

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä jatkaa!

Olen myös itse ratkaisukeskeinen ja kaikenlainen turhista vatvominen ärsyttää minua. Nyt ei ole kyse siitä vaan ihan kaikesta normaaliin elämään kuuluvista asioista. Esim kerroin kastuneeni sateessa kun kävelin töistä kotiin. Hänen kommenttinsa oli, että miksi en tullut bussilla. Kerroin ettei busseja mennyt juuri silloin, joten päätin kävellä niin sitten hän sanoi, että kyllä hänen miehensä olisi jo hakenut hänet töistä Argh!

Mulle ratkaisukeskeisenä ihmisenä tuli tästä kommentistasi mieleen, että entä jos esität asiat hänelle siten, että ne olisivat sulle ongelma? Tai ainakin mielestäsi oli jotenkin huono juttu, että kastuit sateessa? Pystyisitkö esittämään vastaavia asioita käyttäen tilannekomiikkaa? Humoristisesti niin, että teitä molempia naurattaisi? Tällöin kaverisikin tajuaa, ettei kastuminen ollutkaan mikään ongelma vaan kyse oli vain surkuhupaisasta tapahtumasta. 

Ehkä ystäväni on vähän tosikko, kun otti tuonkin niinkuin se olisi ollut joku ongelma, että kastuu. Olisinhan minä voinut jäädä odottamaan bussia mutta halusin kävellä vaikka satoi.

Ja toiselle vastaajalle, ystäväni sattui soittamaan juuri kun tulin kotiin ja riisuin märkää takkiani, joten luonnollisesti kerroin mitä tein siinä samalla. En vain ehdi ikinä sanoa, ettei joku asia ole ongelma kun tulee jo kommenttia. Ei sitä tajua/ehdi jostain kastumisesta sanoa, että ei haitannut ja itse valitsin kävellä kun toinen on jo ottanut asian ongelmana ja vaahdonnut ratkaisunsa jne.

Voisitko elää mitenkään niin että et jatkuvasti olisi ongelmissa?

Erittäin ratkaisukeskeisenä en kestä oikeastaan yhtään ns tyhjästä valittamista, jos sille on olemassa helppo ratkaisu, jonka jokainen tajuaa.

Usein nämä elämän pällistelijät ovat juuri näitä joutavan höpöttäjiä, jotka kuluttavat toisten hermoja ihmettelemällä tavallista elämää.

Huumorilla esitettyjä banaliteettejä arvostan, mutta en tosimielellä esitettyjä.

Hahhaaa. Mä oon sellainen etten jaksa vatvoa asioita. Ongelma on tehty ratkaistavaksi. Jos ei pysty ratkaisemaan, turha vatvoa. Raskaita sellaiset ihmiset jotka vatvovat vatvomastaan pääsemistään samaa ja samaa asiaa. Lopulta kyllästyy ja on ihan sama se mitä jauhaa, toisesta korvasta sissään ja toisesta ulos kerta ei halua tehdä asialleen mitään.

Erittäin rakkaankin ihmisen jatkuvaa/toistuvaa valitusta on raskasta kuunnella, etenkin jos hän ei tee asioille mitään vaikka voisi ja minä en saa kommentoida mitenkään tai olla mitään mieltä niistä. Jos vaikka joka kerta nähdessä pitää puolikin tuntia kuunnella tuollaista niin kyllä se koville ottaa. Yksipuolista jauhamista. Jos sulle on ok olla toisen kovapäisen kanssa suhteessa ja on normaalia arkea kiistellä mielipiteistänne, miksi jonkun ulkopuolisen pitää kuunnella sitä marinaa asiasta? Mistä se marina johtuu?

Niin, arvatenkin olen ratkaisukeskeinen. Osaan kuunnella antamatta neuvoja mutta tuollaista aihetta jatkuvasti toistava ja puiva seuralainen olisi itselleni entinen hyvin nopeasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä jatkaa!

Olen myös itse ratkaisukeskeinen ja kaikenlainen turhista vatvominen ärsyttää minua. Nyt ei ole kyse siitä vaan ihan kaikesta normaaliin elämään kuuluvista asioista. Esim kerroin kastuneeni sateessa kun kävelin töistä kotiin. Hänen kommenttinsa oli, että miksi en tullut bussilla. Kerroin ettei busseja mennyt juuri silloin, joten päätin kävellä niin sitten hän sanoi, että kyllä hänen miehensä olisi jo hakenut hänet töistä Argh!

Mulle ratkaisukeskeisenä ihmisenä tuli tästä kommentistasi mieleen, että entä jos esität asiat hänelle siten, että ne olisivat sulle ongelma? Tai ainakin mielestäsi oli jotenkin huono juttu, että kastuit sateessa? Pystyisitkö esittämään vastaavia asioita käyttäen tilannekomiikkaa? Humoristisesti niin, että teitä molempia naurattaisi? Tällöin kaverisikin tajuaa, ettei kastuminen ollutkaan mikään ongelma vaan kyse oli vain surkuhupaisasta tapahtumasta. 

Ehkä ystäväni on vähän tosikko, kun otti tuonkin niinkuin se olisi ollut joku ongelma, että kastuu. Olisinhan minä voinut jäädä odottamaan bussia mutta halusin kävellä vaikka satoi.

Ja toiselle vastaajalle, ystäväni sattui soittamaan juuri kun tulin kotiin ja riisuin märkää takkiani, joten luonnollisesti kerroin mitä tein siinä samalla. En vain ehdi ikinä sanoa, ettei joku asia ole ongelma kun tulee jo kommenttia. Ei sitä tajua/ehdi jostain kastumisesta sanoa, että ei haitannut ja itse valitsin kävellä kun toinen on jo ottanut asian ongelmana ja vaahdonnut ratkaisunsa jne.

Hyvinkin mahdollista. Sen vuoksi ehdotinkin tuon tapaisten asioiden kertomista huumorilla höystettynä. 

Vierailija kirjoitti:

Erittäin rakkaankin ihmisen jatkuvaa/toistuvaa valitusta on raskasta kuunnella, etenkin jos hän ei tee asioille mitään vaikka voisi ja minä en saa kommentoida mitenkään tai olla mitään mieltä niistä. Jos vaikka joka kerta nähdessä pitää puolikin tuntia kuunnella tuollaista niin kyllä se koville ottaa. Yksipuolista jauhamista. Jos sulle on ok olla toisen kovapäisen kanssa suhteessa ja on normaalia arkea kiistellä mielipiteistänne, miksi jonkun ulkopuolisen pitää kuunnella sitä marinaa asiasta? Mistä se marina johtuu?

Niin, arvatenkin olen ratkaisukeskeinen. Osaan kuunnella antamatta neuvoja mutta tuollaista aihetta jatkuvasti toistava ja puiva seuralainen olisi itselleni entinen hyvin nopeasti.

Et ilmeisesti lukenut muita kommenttejani? En marise miehestäni vaan keskustelemme ystäväni kanssa parisuhteistamme hyvinkin seikkaperäisesti. Saatan sanoa esim jonkun mieheni kommentin ja se on hänelle kauhistus kun eihän hänen Jormansa koskaan ole eri mieltä hänen kanssaan.

Jos luet muut kommenttini, huomaat että olen itse myös ratkaisukeskeinen ja en todellakaan vatvo asioitani vaan hoidan ne.

Ystävälleni vaan tuntuu olevan vaikeaa ettei kaikki halua sellaista elämää kuin hänellä ja sellaista miestä kuin hänen Jormansa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin rakkaankin ihmisen jatkuvaa/toistuvaa valitusta on raskasta kuunnella, etenkin jos hän ei tee asioille mitään vaikka voisi ja minä en saa kommentoida mitenkään tai olla mitään mieltä niistä. Jos vaikka joka kerta nähdessä pitää puolikin tuntia kuunnella tuollaista niin kyllä se koville ottaa. Yksipuolista jauhamista. Jos sulle on ok olla toisen kovapäisen kanssa suhteessa ja on normaalia arkea kiistellä mielipiteistänne, miksi jonkun ulkopuolisen pitää kuunnella sitä marinaa asiasta? Mistä se marina johtuu?

Niin, arvatenkin olen ratkaisukeskeinen. Osaan kuunnella antamatta neuvoja mutta tuollaista aihetta jatkuvasti toistava ja puiva seuralainen olisi itselleni entinen hyvin nopeasti.

Et ilmeisesti lukenut muita kommenttejani? En marise miehestäni vaan keskustelemme ystäväni kanssa parisuhteistamme hyvinkin seikkaperäisesti. Saatan sanoa esim jonkun mieheni kommentin ja se on hänelle kauhistus kun eihän hänen Jormansa koskaan ole eri mieltä hänen kanssaan.

Jos luet muut kommenttini, huomaat että olen itse myös ratkaisukeskeinen ja en todellakaan vatvo asioitani vaan hoidan ne.

Ystävälleni vaan tuntuu olevan vaikeaa ettei kaikki halua sellaista elämää kuin hänellä ja sellaista miestä kuin hänen Jormansa.

Sinulla tässä tuntuu se ongelma olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin rakkaankin ihmisen jatkuvaa/toistuvaa valitusta on raskasta kuunnella, etenkin jos hän ei tee asioille mitään vaikka voisi ja minä en saa kommentoida mitenkään tai olla mitään mieltä niistä. Jos vaikka joka kerta nähdessä pitää puolikin tuntia kuunnella tuollaista niin kyllä se koville ottaa. Yksipuolista jauhamista. Jos sulle on ok olla toisen kovapäisen kanssa suhteessa ja on normaalia arkea kiistellä mielipiteistänne, miksi jonkun ulkopuolisen pitää kuunnella sitä marinaa asiasta? Mistä se marina johtuu?

Niin, arvatenkin olen ratkaisukeskeinen. Osaan kuunnella antamatta neuvoja mutta tuollaista aihetta jatkuvasti toistava ja puiva seuralainen olisi itselleni entinen hyvin nopeasti.

Et ilmeisesti lukenut muita kommenttejani? En marise miehestäni vaan keskustelemme ystäväni kanssa parisuhteistamme hyvinkin seikkaperäisesti. Saatan sanoa esim jonkun mieheni kommentin ja se on hänelle kauhistus kun eihän hänen Jormansa koskaan ole eri mieltä hänen kanssaan.

Jos luet muut kommenttini, huomaat että olen itse myös ratkaisukeskeinen ja en todellakaan vatvo asioitani vaan hoidan ne.

Ystävälleni vaan tuntuu olevan vaikeaa ettei kaikki halua sellaista elämää kuin hänellä ja sellaista miestä kuin hänen Jormansa.

Sinulla tässä tuntuu se ongelma olevan. 

Kyllä vähän on ongelma, kun ystäväni ottaa kaikki asiat ongelmina ja hänellä on ratkaisu/ehdotus kaikkeen.

Kerron hänelle päivästäni hänen kysyessä kuulumiseni niin saan kuulla kuinka hän olisi hoitanut asiat ja jos keskustelemme jostain päivänpolttavasta asiasta ja sanon puhuneeni siitä myös mieheni kanssa aiemmin ja kerron että olimme eri mieltä mieheni kanssa jostain asiasta keskustelussa niin hän on järkyttynyt ja alkaa kertomaan kuinka onnekas hän on kun ei ole koskaan Jorman kanssa eri mieltä mistään. Ei meillä ole mitään draamaa tai riitaa miehen kanssa vaikka olemme eri mieltä. Osaamme keskustella asioista ja niin osaa ystävänikin mutta ilmeisesti parisuhteessa ei saisi olla eriäviä mielipiteitä.

Ap on oikeassa, on oikeus vaan antaa tunteiden tulla ilman että niitä muka ratkaistaan, se on ystävyyttä, että antaa tilaa toisen OMALLE ratkaisullle aikanaan ja vasta sitten JOS hän pyytää ratkaisuja. Oikeassa on, on ihan oikein erittäin suuttunut.

Tunnen yhden miehen joka on 10 vuotta vatvonut onnetonta rakkauttaan. On naimisissa oleva mies ja epäilen, että,jos tulisi tilanne että se unelmien nainen olisikin saatavilla ei miestä oikesti edes kiinnostaisi. Mies vain nauttii riutua onnettomassa rakkaudessa, vatvoa sanottuja ja tehtyjä asioita vuosien takaa. Lisäksi on äidin käskyn vallan alla ja vaimonkin eikä ikinä uskaltaisi uhmata kumpaakaan ja mitä kaveritkin sanoisi? No, sinänsä ihan hyvä varattu kun on, mutta vaikka olisi vapaa, äidin pitäisi hyväksyä morsmaikku ja iso kaveripiirikin. On silmissäni, anteeksi nyt inhottavat sanat, täysin selkärangaton liero ja pelokas. Aina kun nykyään ajattelen tulee sellainen kiemurteleva mato mieleen hänestä.

Mutta hän on sitä vatvovaa ihmistyyppiä, mitään valmista ei tule koskaan ja ja vatvoo vielä 10 vuoden päästäkin onnetonta rakkauttaan, ehkä kohde on vaihtunut välissä. Kuulin myös, että vaimonsa oli puoliväkisin iskenyt hänet ja sen kyllä uskon :).

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden miehen joka on 10 vuotta vatvonut onnetonta rakkauttaan. On naimisissa oleva mies ja epäilen, että,jos tulisi tilanne että se unelmien nainen olisikin saatavilla ei miestä oikesti edes kiinnostaisi. Mies vain nauttii riutua onnettomassa rakkaudessa, vatvoa sanottuja ja tehtyjä asioita vuosien takaa. Lisäksi on äidin käskyn vallan alla ja vaimonkin eikä ikinä uskaltaisi uhmata kumpaakaan ja mitä kaveritkin sanoisi? No, sinänsä ihan hyvä varattu kun on, mutta vaikka olisi vapaa, äidin pitäisi hyväksyä morsmaikku ja iso kaveripiirikin. On silmissäni, anteeksi nyt inhottavat sanat, täysin selkärangaton liero ja pelokas. Aina kun nykyään ajattelen tulee sellainen kiemurteleva mato mieleen hänestä.

Mutta hän on sitä vatvovaa ihmistyyppiä, mitään valmista ei tule koskaan ja ja vatvoo vielä 10 vuoden päästäkin onnetonta rakkauttaan, ehkä kohde on vaihtunut välissä. Kuulin myös, että vaimonsa oli puoliväkisin iskenyt hänet ja sen kyllä uskon :).

Niinpä. Miksei ap heivaa sitä kaikin tavoin vääränlaista ystävää? Kun mun korvaan kuulostaa, ettei ystävää yhtään haittaisi päästä eroon loputtoman valittamisen kuuntelusta. 

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden miehen joka on 10 vuotta vatvonut onnetonta rakkauttaan. On naimisissa oleva mies ja epäilen, että,jos tulisi tilanne että se unelmien nainen olisikin saatavilla ei miestä oikesti edes kiinnostaisi. Mies vain nauttii riutua onnettomassa rakkaudessa, vatvoa sanottuja ja tehtyjä asioita vuosien takaa. Lisäksi on äidin käskyn vallan alla ja vaimonkin eikä ikinä uskaltaisi uhmata kumpaakaan ja mitä kaveritkin sanoisi? No, sinänsä ihan hyvä varattu kun on, mutta vaikka olisi vapaa, äidin pitäisi hyväksyä morsmaikku ja iso kaveripiirikin. On silmissäni, anteeksi nyt inhottavat sanat, täysin selkärangaton liero ja pelokas. Aina kun nykyään ajattelen tulee sellainen kiemurteleva mato mieleen hänestä.

Mutta hän on sitä vatvovaa ihmistyyppiä, mitään valmista ei tule koskaan ja ja vatvoo vielä 10 vuoden päästäkin onnetonta rakkauttaan, ehkä kohde on vaihtunut välissä. Kuulin myös, että vaimonsa oli puoliväkisin iskenyt hänet ja sen kyllä uskon :).

Heh, minäkin tunnen tämmöisen. Hän ekana meistä puhui oman asunnon ostamisesta. Siitä on nyt 35 v, ja kun muilla ne asunnot on muuttuneet taloiksi ja maksettu loppuun, hän asuu yhä vuokralla puhumassa asunnon ostosta. 

Osa ihmisistäkin on märehtijöitä. Ja usein kovin vihaisia, kun muita ei jaksa enää ekan 20 v jälkeen kiinnosta kuunnella, kuinka hän kävi katsomassa tuhannetta "liian kallista" asuntoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen yhden miehen joka on 10 vuotta vatvonut onnetonta rakkauttaan. On naimisissa oleva mies ja epäilen, että,jos tulisi tilanne että se unelmien nainen olisikin saatavilla ei miestä oikesti edes kiinnostaisi. Mies vain nauttii riutua onnettomassa rakkaudessa, vatvoa sanottuja ja tehtyjä asioita vuosien takaa. Lisäksi on äidin käskyn vallan alla ja vaimonkin eikä ikinä uskaltaisi uhmata kumpaakaan ja mitä kaveritkin sanoisi? No, sinänsä ihan hyvä varattu kun on, mutta vaikka olisi vapaa, äidin pitäisi hyväksyä morsmaikku ja iso kaveripiirikin. On silmissäni, anteeksi nyt inhottavat sanat, täysin selkärangaton liero ja pelokas. Aina kun nykyään ajattelen tulee sellainen kiemurteleva mato mieleen hänestä.

Mutta hän on sitä vatvovaa ihmistyyppiä, mitään valmista ei tule koskaan ja ja vatvoo vielä 10 vuoden päästäkin onnetonta rakkauttaan, ehkä kohde on vaihtunut välissä. Kuulin myös, että vaimonsa oli puoliväkisin iskenyt hänet ja sen kyllä uskon :).

Heh, minäkin tunnen tämmöisen. Hän ekana meistä puhui oman asunnon ostamisesta. Siitä on nyt 35 v, ja kun muilla ne asunnot on muuttuneet taloiksi ja maksettu loppuun, hän asuu yhä vuokralla puhumassa asunnon ostosta. 

Osa ihmisistäkin on märehtijöitä. Ja usein kovin vihaisia, kun muita ei jaksa enää ekan 20 v jälkeen kiinnosta kuunnella, kuinka hän kävi katsomassa tuhannetta "liian kallista" asuntoa. 

😂

Kaveristasi tulee mieleen ennemminkin vertailija ja suorittaja kuin ratkaisukeskeinen persoona. Ratkaisukeskeiseen luonteeseen kuuluu keskustelu, vuorovaikutus, kuin ampua täyslaidallinen kommentteja, miten Hän Olisi Sen Tehnyt Toisin tai HÄnen Miehensä ja pukee sen kaiken "neuvoihin".

Ei kai kaverisi ole alkkiksen lapsi ? Jotakin häikkää on pakko olla hänen taustallaan pyrkiessään tulemaan huomatuksi mielipiteillään tykittäessään niitä sinulle niin paljon? Sosiaalinen äly on heikkoa ja siihen tuskin tulee muutosta. Aikaa myöten hänestä tulee rasittava, mitä enemmän ikää tulee. Silloin hän myös vetoaa "kokemuksiinsa", vaikka kutvottaisi vain kotona toljottamassa viihdesarjoja. 

Vierailija kirjoitti:

Kaveristasi tulee mieleen ennemminkin vertailija ja suorittaja kuin ratkaisukeskeinen persoona. Ratkaisukeskeiseen luonteeseen kuuluu keskustelu, vuorovaikutus, kuin ampua täyslaidallinen kommentteja, miten Hän Olisi Sen Tehnyt Toisin tai HÄnen Miehensä ja pukee sen kaiken "neuvoihin".

Ei kai kaverisi ole alkkiksen lapsi ? Jotakin häikkää on pakko olla hänen taustallaan pyrkiessään tulemaan huomatuksi mielipiteillään tykittäessään niitä sinulle niin paljon? Sosiaalinen äly on heikkoa ja siihen tuskin tulee muutosta. Aikaa myöten hänestä tulee rasittava, mitä enemmän ikää tulee. Silloin hän myös vetoaa "kokemuksiinsa", vaikka kutvottaisi vain kotona toljottamassa viihdesarjoja. 

 

Napakymppi!!!!

Ystäväni on noin 35-vuotias alkoholistin yksinhuoltajan lapsi. Ja kyllä suorittaa elämää täysillä. Lapset, ura ja saavutukset ovat hänelle kaikki kaikessa. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin rakkaankin ihmisen jatkuvaa/toistuvaa valitusta on raskasta kuunnella, etenkin jos hän ei tee asioille mitään vaikka voisi ja minä en saa kommentoida mitenkään tai olla mitään mieltä niistä. Jos vaikka joka kerta nähdessä pitää puolikin tuntia kuunnella tuollaista niin kyllä se koville ottaa. Yksipuolista jauhamista. Jos sulle on ok olla toisen kovapäisen kanssa suhteessa ja on normaalia arkea kiistellä mielipiteistänne, miksi jonkun ulkopuolisen pitää kuunnella sitä marinaa asiasta? Mistä se marina johtuu?

Niin, arvatenkin olen ratkaisukeskeinen. Osaan kuunnella antamatta neuvoja mutta tuollaista aihetta jatkuvasti toistava ja puiva seuralainen olisi itselleni entinen hyvin nopeasti.

Et ilmeisesti lukenut muita kommenttejani? En marise miehestäni vaan keskustelemme ystäväni kanssa parisuhteistamme hyvinkin seikkaperäisesti. Saatan sanoa esim jonkun mieheni kommentin ja se on hänelle kauhistus kun eihän hänen Jormansa koskaan ole eri mieltä hänen kanssaan.

Jos luet muut kommenttini, huomaat että olen itse myös ratkaisukeskeinen ja en todellakaan vatvo asioitani vaan hoidan ne.

Ystävälleni vaan tuntuu olevan vaikeaa ettei kaikki halua sellaista elämää kuin hänellä ja sellaista miestä kuin hänen Jormansa.

Kuulostat kateelliselta. Miksi yhä olet yhteydessä näin kaikin tavoin kurjaan "ystävään"?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Erittäin rakkaankin ihmisen jatkuvaa/toistuvaa valitusta on raskasta kuunnella, etenkin jos hän ei tee asioille mitään vaikka voisi ja minä en saa kommentoida mitenkään tai olla mitään mieltä niistä. Jos vaikka joka kerta nähdessä pitää puolikin tuntia kuunnella tuollaista niin kyllä se koville ottaa. Yksipuolista jauhamista. Jos sulle on ok olla toisen kovapäisen kanssa suhteessa ja on normaalia arkea kiistellä mielipiteistänne, miksi jonkun ulkopuolisen pitää kuunnella sitä marinaa asiasta? Mistä se marina johtuu?

Niin, arvatenkin olen ratkaisukeskeinen. Osaan kuunnella antamatta neuvoja mutta tuollaista aihetta jatkuvasti toistava ja puiva seuralainen olisi itselleni entinen hyvin nopeasti.

Et ilmeisesti lukenut muita kommenttejani? En marise miehestäni vaan keskustelemme ystäväni kanssa parisuhteistamme hyvinkin seikkaperäisesti. Saatan sanoa esim jonkun mieheni kommentin ja se on hänelle kauhistus kun eihän hänen Jormansa koskaan ole eri mieltä hänen kanssaan.

Jos luet muut kommenttini, huomaat että olen itse myös ratkaisukeskeinen ja en todellakaan vatvo asioitani vaan hoidan ne.

Ystävälleni vaan tuntuu olevan vaikeaa ettei kaikki halua sellaista elämää kuin hänellä ja sellaista miestä kuin hänen Jormansa.

Kuulostat kateelliselta. Miksi yhä olet yhteydessä näin kaikin tavoin kurjaan "ystävään"?

Kateellinen mistä?

Hän mahtava ystävä mutta joskus vaan kyllästyttää tämä neuvonta ja miehensä kehuminen. Siis kyllähän miestään saa ja pitääkin kehua mutta tämä tyyli ei tunnu kivalta kun tavallaan arvostelee minun miestäni samalla. En minä kehu miestäni sanomalla hänelle että hyi kun Jorma on tossun alla, onneksi minun mieheni ei tee noin.

Ja ennenkuin kukaan väittää että olen kateellinen hänen miehestään niin ei, en ole. En pidä miehistä joilla ei ole omia mielipiteitä.. Enkä ole kateellinen hänen elämästään tms. Meillä on suhteellisen samanlaiset elämät ja työt yms.

Kai vaan tuli hetkeksi taas liikaa neuvoja häneltä niin vuodatinpa tänne ja hain vertaistukea.

Minulla on sukulainen, jolle en enää kerro mitään ikäviä puolia elämästäni. Pysyn ympäripyöreissä aiheissa. En ehtinyt kertoa asiaani edes loppuun ja mitä mieltä olin siitä, kun siihen annettiin julistus, kuinka siitä selvitään ja mistään ei tarvitse ajatella mitään negatiivista. Yleensäkin hän keskeyttää toisten puheet ja täydentää lauseita. Tästä olen puhunut myös muiden kanssa, ja keskeyttäminen ja täydentäminen ärsyttää heitäkin.

Elämässä on sekä hyvää että huonoa yhtäaikaa, ja jos kysyn kuulumisia, olen itse halunnut kuulla molempia. Samaten olen voinut kertoa itsekin omani. Mutta tämän ihmistyypin kanssa ei vain voi. Maininta ikävästä asiasta torpataan heti ja kerrotaan, kuinka kaikki selviää - tosin kertomatta, kuinka kaikki selviää. Vaikkei minulle olisi ongelma se, että elämässä on ikävyyksiä, tälle ihmiselle se on jotain hurjaa ja pitää ratkaista.

Hän ei ikinä ehdi kuulla, mitä mieltä minä olen, miten asiaan suhtaudun jne, koska hänellä on niin kova kiire näyttää esimerkkiä hyvästä elämänasenteesta. Tilanteet on niin vauhdikkaita, että siinä jää tonnin seteli -naamana ihmettelemään, mitä tapahtui.

Kuuntelemaan pitäisi opetella ja opettaa lapsiakin siihen. En usko, että sukulaiseni enää oppii, enkä jaksa alkaa opettamaan. Ei ole asiani. Keskustelen sitten toisella tapaa.

Kuulostaa aivan minun eräältä helv raskaalta ratkaisukeskeiseltä ystävältä!

Aina pätee ja neuvoo vaikkei pyydä. Hitsi miten raivostuttavaa!