Mitä mieltä siitä, että kaikki tunteemme ja reaktiomme johtuvat meistä itsestämme, eivätkä muut ole niihin syyllisiä?

Voi kissat ja kristallit sentään, taas mennään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tietenkin rakentaa identiteettinsä vanhempiensa kautta, mutta kasvaessaan hänellä on koko ajan enemmän omaa kykyä ajatella toisin. Ja kun hän saa korjaavia kokemuksia, se oma identiteetti ja itsetunto saattaa hyvinkin korjaantua ikävistä lapsuuden kokemuksista huolimatta. Onneksi näin. Kyllä se lopulta aina on niin, että itse me tunteistamme ollaan vastuussa, ei kukaan muu.

Entäpä jos ei saa korjaavia kokemuksia? Aika harva kehuu toisia niin, kuin vanhemman tehtävä olisi. Jos sellaisissa tilanteissa lasta onkin haukuttu, niin ei sellaiseen tule keneltäkään mitään korjaavaa kokemusta. Jos tulisi, niin tilanne tosiaankin korjaantuisi ihan kuin lähes itsestään. Tai ainakin henkilö saisi siitä arvokkaita työkaluja laittaa vanhempansa suhtautumisen romukoppaan myös tunnetasolla.

Mietin vain, että mikä olisi toimiva menetelmä tällaisen korjaamiseen, jos ei ole korjaavia kokemuksia saanut, eikä terapeutitkaan ole osanneet auttaa asioiden kaivelemisessa esille. Eivät he edes näe näitä ongelmia asiakkaassa. Asiakas haluaisi aktiivista apua ongelmaansa, ei tehdä terapeutin työtä tämän puolesta, kun kerran maksaakin.

Eli menetelmän tulisi olla asiakkaan ongelmiin pureutuva, ei edellyttää, että asiakas itseasiassa löytääkin ratkaisun, jota ei nimenomaan löydä. Meinaan se ei puhumalla löydy, kokeiltu on päälle 10 vuotta. Terapiat lienevät muihin asioihin tarkoitettu kuin ajatus-tunne-oma valtaisuus -problematiikan käsittelyyn. Meinaan vaikka tietää, ettei syyllisen syyttäminen korjaa ongelmaa, niin ei se terapeutti osaa antaa niitä korjaavia kokemuksia esim.

Ap

En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi jotakuta, jonka kanssa saa korjaavia kokemuksia. Ei sen tarvitse aina olla sanoitettua tai tapahtuneen poispuhumista vaan kokemus siitä että on hyvä siitä huolimatta.

No, mulla ei ainakaan ole ollut sellaisia korjaavia kokemuksia, jotka olisivat kumonneet äitini pyrkimkset osoittaa minulle, että ole KAIKKIEN mielestä sillälailla p*ska, mitä hän kulloisissakin tilanteissa minusta sanoi.

Ap

Ne olivat siis tilanteita, joissa olinkin heikoimmillani, inhimillinen, tein varmaan jotenkin vajaavaisesti jne. Niinpä minut on siitä, että olin normaali epätäydellinen ihminen törkeällä tavalla mitätöity hyvästä ihmisestä olemisena.

Minulle ei korjaavana kokemuksena riitä, että koen, että joku kestää minua sellaisena, koska minulla on oikeus tuntea, että kuka tahansa kestää tämän. En siis tarkoita, että kenen tahansa kadunnaisen olisi se kestettävä ja minusta pidettävä, käytännössä, vaan tarkoitan, että minulla on oltava oikeus lähtökohtaisesti uskoa niin, että kellään ei ole mitään syytä tuomita minua siksi, etten ole täydellinen ja lähestyä ihmisiä se mukanani. Ei ajatus siitä, että kaikki vihaavat minua jos mokaan.

Ap

Sinä saat mokata ja olla epätäydellinen. Me kaikki saamme. Ei ole olemassa täydellisyyttä, on vajavaisia erehtyviä ihmisiä. Armollisuutta itseä kohtaan kannattaa opetella ja tutustua vaikka itsemyötätunto- oppaisiin.

Jokainen on arvokas itsenään ihmisenä.

Ei tässä ole kyse itsemyötätunnosta. Et vastannut minun Aarni-esimerkkiini. Miten hän käsittelisi asian, jos kukaan ei sanoisi, että se sanoja oli törkeä ja jos hänestä alkaisi itsestäänkin tuntua siltä, että KAIKKI ovatkin varmaan sen sanojan kanssa samaa mieltä?

Lapsella on tällainen tilanne. Ei kellekään halua kertoa jos joku satutti, koska uskoo että muutkin voivat ajatella samoin, kuin se satuttaja. Aarnin tilanne on sikälikin erilainen kuin lapsen, että hän on jo aikuinen, kun asia sanottiin, mutta silti.

Satuttaja siis nälvi Aarnin persoonaa epäaidoksi, ja en nyt haluaisi väittelyä siitä tässä, jokainen saa olla Aarnin aitoudesta omaa mieltään minun puolestani, mutta sanoja sanoi siitä niin kuin eiolisi mitenkään mahdollista, että hän olisi väärässä tai että kyseessä on vain hänen mielipiteensä vaan aivan kuin jakaen jonkun faktan kaikille ääneen.

Jos ihminen itse joutuu uskomaankaikkien näkevän itsensä inhottavana, ei sitä itsemyötätunnolla muuteta. Koska siinähän ei ITSE tuomitse itseään, vaan uskoo muiden tekevän niin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tietenkin rakentaa identiteettinsä vanhempiensa kautta, mutta kasvaessaan hänellä on koko ajan enemmän omaa kykyä ajatella toisin. Ja kun hän saa korjaavia kokemuksia, se oma identiteetti ja itsetunto saattaa hyvinkin korjaantua ikävistä lapsuuden kokemuksista huolimatta. Onneksi näin. Kyllä se lopulta aina on niin, että itse me tunteistamme ollaan vastuussa, ei kukaan muu.

Entäpä jos ei saa korjaavia kokemuksia? Aika harva kehuu toisia niin, kuin vanhemman tehtävä olisi. Jos sellaisissa tilanteissa lasta onkin haukuttu, niin ei sellaiseen tule keneltäkään mitään korjaavaa kokemusta. Jos tulisi, niin tilanne tosiaankin korjaantuisi ihan kuin lähes itsestään. Tai ainakin henkilö saisi siitä arvokkaita työkaluja laittaa vanhempansa suhtautumisen romukoppaan myös tunnetasolla.

Mietin vain, että mikä olisi toimiva menetelmä tällaisen korjaamiseen, jos ei ole korjaavia kokemuksia saanut, eikä terapeutitkaan ole osanneet auttaa asioiden kaivelemisessa esille. Eivät he edes näe näitä ongelmia asiakkaassa. Asiakas haluaisi aktiivista apua ongelmaansa, ei tehdä terapeutin työtä tämän puolesta, kun kerran maksaakin.

Eli menetelmän tulisi olla asiakkaan ongelmiin pureutuva, ei edellyttää, että asiakas itseasiassa löytääkin ratkaisun, jota ei nimenomaan löydä. Meinaan se ei puhumalla löydy, kokeiltu on päälle 10 vuotta. Terapiat lienevät muihin asioihin tarkoitettu kuin ajatus-tunne-oma valtaisuus -problematiikan käsittelyyn. Meinaan vaikka tietää, ettei syyllisen syyttäminen korjaa ongelmaa, niin ei se terapeutti osaa antaa niitä korjaavia kokemuksia esim.

Ap

En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi jotakuta, jonka kanssa saa korjaavia kokemuksia. Ei sen tarvitse aina olla sanoitettua tai tapahtuneen poispuhumista vaan kokemus siitä että on hyvä siitä huolimatta.

No, mulla ei ainakaan ole ollut sellaisia korjaavia kokemuksia, jotka olisivat kumonneet äitini pyrkimkset osoittaa minulle, että ole KAIKKIEN mielestä sillälailla p*ska, mitä hän kulloisissakin tilanteissa minusta sanoi.

Ap

Ne olivat siis tilanteita, joissa olinkin heikoimmillani, inhimillinen, tein varmaan jotenkin vajaavaisesti jne. Niinpä minut on siitä, että olin normaali epätäydellinen ihminen törkeällä tavalla mitätöity hyvästä ihmisestä olemisena.

Minulle ei korjaavana kokemuksena riitä, että koen, että joku kestää minua sellaisena, koska minulla on oikeus tuntea, että kuka tahansa kestää tämän. En siis tarkoita, että kenen tahansa kadunnaisen olisi se kestettävä ja minusta pidettävä, käytännössä, vaan tarkoitan, että minulla on oltava oikeus lähtökohtaisesti uskoa niin, että kellään ei ole mitään syytä tuomita minua siksi, etten ole täydellinen ja lähestyä ihmisiä se mukanani. Ei ajatus siitä, että kaikki vihaavat minua jos mokaan.

Ap

Sinä juuri kuvaat korjanneesi äitisi sinulle syöttämän ajatuksen, huomaatko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi tietenkin rakentaa identiteettinsä vanhempiensa kautta, mutta kasvaessaan hänellä on koko ajan enemmän omaa kykyä ajatella toisin. Ja kun hän saa korjaavia kokemuksia, se oma identiteetti ja itsetunto saattaa hyvinkin korjaantua ikävistä lapsuuden kokemuksista huolimatta. Onneksi näin. Kyllä se lopulta aina on niin, että itse me tunteistamme ollaan vastuussa, ei kukaan muu.

Entäpä jos ei saa korjaavia kokemuksia? Aika harva kehuu toisia niin, kuin vanhemman tehtävä olisi. Jos sellaisissa tilanteissa lasta onkin haukuttu, niin ei sellaiseen tule keneltäkään mitään korjaavaa kokemusta. Jos tulisi, niin tilanne tosiaankin korjaantuisi ihan kuin lähes itsestään. Tai ainakin henkilö saisi siitä arvokkaita työkaluja laittaa vanhempansa suhtautumisen romukoppaan myös tunnetasolla.

Mietin vain, että mikä olisi toimiva menetelmä tällaisen korjaamiseen, jos ei ole korjaavia kokemuksia saanut, eikä terapeutitkaan ole osanneet auttaa asioiden kaivelemisessa esille. Eivät he edes näe näitä ongelmia asiakkaassa. Asiakas haluaisi aktiivista apua ongelmaansa, ei tehdä terapeutin työtä tämän puolesta, kun kerran maksaakin.

Eli menetelmän tulisi olla asiakkaan ongelmiin pureutuva, ei edellyttää, että asiakas itseasiassa löytääkin ratkaisun, jota ei nimenomaan löydä. Meinaan se ei puhumalla löydy, kokeiltu on päälle 10 vuotta. Terapiat lienevät muihin asioihin tarkoitettu kuin ajatus-tunne-oma valtaisuus -problematiikan käsittelyyn. Meinaan vaikka tietää, ettei syyllisen syyttäminen korjaa ongelmaa, niin ei se terapeutti osaa antaa niitä korjaavia kokemuksia esim.

Ap

En ole tavannut vielä yhtäkään ihmistä, jolla ei olisi jotakuta, jonka kanssa saa korjaavia kokemuksia. Ei sen tarvitse aina olla sanoitettua tai tapahtuneen poispuhumista vaan kokemus siitä että on hyvä siitä huolimatta.

No, mulla ei ainakaan ole ollut sellaisia korjaavia kokemuksia, jotka olisivat kumonneet äitini pyrkimkset osoittaa minulle, että ole KAIKKIEN mielestä sillälailla p*ska, mitä hän kulloisissakin tilanteissa minusta sanoi.

Ap

Ne olivat siis tilanteita, joissa olinkin heikoimmillani, inhimillinen, tein varmaan jotenkin vajaavaisesti jne. Niinpä minut on siitä, että olin normaali epätäydellinen ihminen törkeällä tavalla mitätöity hyvästä ihmisestä olemisena.

Minulle ei korjaavana kokemuksena riitä, että koen, että joku kestää minua sellaisena, koska minulla on oikeus tuntea, että kuka tahansa kestää tämän. En siis tarkoita, että kenen tahansa kadunnaisen olisi se kestettävä ja minusta pidettävä, käytännössä, vaan tarkoitan, että minulla on oltava oikeus lähtökohtaisesti uskoa niin, että kellään ei ole mitään syytä tuomita minua siksi, etten ole täydellinen ja lähestyä ihmisiä se mukanani. Ei ajatus siitä, että kaikki vihaavat minua jos mokaan.

Ap

Sinä saat mokata ja olla epätäydellinen. Me kaikki saamme. Ei ole olemassa täydellisyyttä, on vajavaisia erehtyviä ihmisiä. Armollisuutta itseä kohtaan kannattaa opetella ja tutustua vaikka itsemyötätunto- oppaisiin.

Jokainen on arvokas itsenään ihmisenä.

Ei tässä ole kyse itsemyötätunnosta. Et vastannut minun Aarni-esimerkkiini. Miten hän käsittelisi asian, jos kukaan ei sanoisi, että se sanoja oli törkeä ja jos hänestä alkaisi itsestäänkin tuntua siltä, että KAIKKI ovatkin varmaan sen sanojan kanssa samaa mieltä?

Lapsella on tällainen tilanne. Ei kellekään halua kertoa jos joku satutti, koska uskoo että muutkin voivat ajatella samoin, kuin se satuttaja. Aarnin tilanne on sikälikin erilainen kuin lapsen, että hän on jo aikuinen, kun asia sanottiin, mutta silti.

Satuttaja siis nälvi Aarnin persoonaa epäaidoksi, ja en nyt haluaisi väittelyä siitä tässä, jokainen saa olla Aarnin aitoudesta omaa mieltään minun puolestani, mutta sanoja sanoi siitä niin kuin eiolisi mitenkään mahdollista, että hän olisi väärässä tai että kyseessä on vain hänen mielipiteensä vaan aivan kuin jakaen jonkun faktan kaikille ääneen.

Jos ihminen itse joutuu uskomaankaikkien näkevän itsensä inhottavana, ei sitä itsemyötätunnolla muuteta. Koska siinähän ei ITSE tuomitse itseään, vaan uskoo muiden tekevän niin.

Ap

Sillä se nimenomaan korjataan, jos ei itse itseään tuomitse, ei ajattele yhden ihmisen puhuvan kaikkien puolesta.

Kävin 10 v terapiassa ja tulin siihen tulokseen että äitini ja exäni ja pomoni ja työkaverini ja sisarukseni ja naapurini ovat narsisteja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sehän on just päin vastoin. Ihminen on ympäristönsä tuotos. Kaikki tunteet on reagointia ulkoisiin ärsykkeisiin (kanssa eläjiin)

Niin, mutta sen, miten me reagoimme niihin, valitsemme itse. Tai siis useinkaan emme valitse eri vaihtoehdoista, koska emme mieti niitä, mutta tarkoitan, että meillä on mahdollisuus ja valta päättää, miten suhtaudumme tapahtuneeseen.

Kipu tunteena on tietenkin ihan fyysinen asia, mutta esim. suhtautuminen lyöjään jne on valittavissa joko itsellemme edulliseksi tai tavallaan itsellemme haitalliseksi.

Ainoa vain, että sitä en tajua, miten pieni lapsi voi valita suhtautua siihen itselleen edullisesti, että hänen äitinsä kohtelee sauttavasti ja lapsi jää tämän kanssa jostain syystä esim. ihan yksin.

Tuli mieleen kun katsoin Selviytyjien 5-kautta, jossa joku kilpailija sanoi todella rumasti Aarnista äänestäessään tätä pois. Mietin, että miten tuosta voi selvitä, jos se osuu Aarnia johonkin hermoon tai haavaan tms? Sitten ajattelin, että ainoastaan kuulemalla toisilta ihmisiltä, että se sanoja oli törkeä ja puhui joistain omista vaikeuksistaan käsin.

Entäs, kun pienellä lapsella ei ole hänen äitinsä sanoessa samanlaisia loukkaavia asioita ketään, joka auttaisi lasta kestämään tällaista vaan lapsi jää ihan yksin ilkeän oman äitinsä kanssa? En tajua, miten niin kaukana olevat haavat korjataan.

Ap

Muuten allekirjoitan kirjoituksesi, mutta jäin miettimään juuri ruota mainitsemaasi asiaa että miten pieni lapsi voi suhtautua positiivisesti kaltoinkohteluun. Itse olen väkivaltaisen alkoholistin kasvattama ja osittain pilaama.