Aivovuoto Suomesta pois
Tämä on jo käynnissä, vaikka siitä(kin) vaietaan.
Olen itse muuttamassa perheineni pysyvästi pois; emme koe nyky-Suomea enää omaksemme.
Millään ei ole enää täällä väliä, kaikki käy. Motivaatio osallistua tämän maan asioihin ja rakentamiseen on poissa.
Vielä pari vuotta sitten en olisi voinut ajatella käyvän näin. Elämä on onneksi aina ihmisen omissa käsissä.
Kommentit (294)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eikö teillä lähtöä suunnittelevilla ole perhettä ja ystäviä Suomessa vai eikä ihmissuhteet ole teille tärkeitä?
Ei ollut. Pari ystävää, jotka jo valmiiksi asuivat satojen kilometrien päässä. Siksi oli sama lähteä muualle.
En osaa sanoa muista, tyytyväisiltä vaikuttava olevan ihmissuhteisiinsa eikä ainakaan minun seuraa kaipaa. Voisin ajatella että syy löytyy pelilistä, mutta ongelma on siinä että aina ulkomailla olen kuin kala vedessä ja saan frendejä ja seuraa. Ei sitä sosiaalinen ihminen jaksa enää olla yksin. Masennuskaan ei auta, sekin on kokeiltu. Kun se morsiamen ja kavereiden saanti tällaiselle normi jäbälle on suomessa niin saakelin vaikeaa kunnon duunista puhumattakaan niin pakkohan se on miettiä josko nostaisi kytkintä. Nyt on vielä 90-luvun toisinto tulossa jo valmiiksi naurettavan ankeaan maahan. Itse maa on ok, mutta suomalainen mielenlaatu kai se on ongelma. En keksi muutakaan. Tuolla joku mainitsi miten niinistö oli suositumpi kuin joku pohjoiskorena mao, muistan ihmetelleeni että miten ne koko suomen äänet laski 2 tunnissa silloin, että tiesi vaalien voittajan. Joku ennätys sekin. Ja olihan viime eduskuntavaalit farssi, kun sdp oli jo etukäteen jakanut salkut vaalit hävinneiden puolueiden kanssa. Eläkää ihmiset onnellisesti.
Lite samma problem. Kom till Finland och diskutera med dina kompisar - om vad? Nämner du saker som du anser göras bättre i ditt hemland, byts diskussionsämnet. Då allt ändå är bäst i Finland, trots att ingen synlig utveckling mot det bättre har skett, har man helt enkelt börjat skippa alla möten och träffar som tar mera än någon enstaka timme i anspråk. Man orkar helt enkelt inte med lokala småsaker som inte berör en på något sätt som enda diskussionsämnen.
Får se hur det ser ut efter den påbörjade depressionen. Hur många har ännu sina jobb och hus kvar? Man antar att svaret är de flesta och att alla bekanta har sina kåkar kvar. Får se. Själv har man lite större planer än så.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina hoetaan ilmaisesta koulutuksesta, kuinka ahkerien pitäisi Suomessa olla kiitollisia saamastaan ilmaisesta koulutuksesta. Todellisuudessa ulkomailla koulutuksen maksavat vanhemmat ja täällä se maksetaan itse progressiivisen verotuksen kautta.
On yksi maailman sama saako opiskella ilmaiseksi, jos sillä tutkinnolla ei tee hevon vittuakaan ja palkka on saman kuin s-marketin kassalla.
Är det någon från "elämän kiertokoulun lyhytkurssi" som markerar?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olemme tyttöystävän kanssa myös lähdössä muutaman vuoden sisään. Täällä ei ole meille enää mitään, minkä vuoksi jäädä.
DI ja LL
Eli ette koskaan. Jos mikään ei pidättele miksi odottaa kaksi vuotta?
Pohjakassa ja työkokemus.
Mielestäni se kertoo jo jotain mistä maista muutetaan Suomeen ja minne taas muutetaan Suomesta.
Tuleeko töissä tai kaduilla usein vastaan Saksasta, Ranskasta, Briteistä, Alankomaista, Norjasta, Ruotsista tai Tanskasta tänne muuttaneita korkeakoulutettuja? Nimenomaan pariskuntana/perheenä eikä niin että suomalainen puoliso olisi mukanaan tuonut.
Itse tiedän venäläisiä, virolaisia ja muita itäeurooppalaisia. Tulleet toiveissaan turvallisuus, lasten hyvä tulevaisuus ja taloudellisen kasvun perässä.
Yksi peruskouluaikainen ystäväni muutti lukion jälkeen Saksaan, korkeakouluttautui, löysi kumppanin ja pari lasta on tehtynä. Omakotitalo rakennettu suureen saksalaiseen kaupunkiin. Olen myös korkeakoulutettu, puolisoni myös, kuulumme tuloiltamme ylimpään ja toisiksi ylimpään desiiliin. Ei toivoakaan saada rakennettua omakotitaloa Helsinki-Tampere-Turkuihin.

Suomeen ei länsimaalaiset muuta. Jokunen hakee ilmaisen tutkinnon ja valkoihoisen vaimon.

Eli näköjään on jotain jonka vuoksi jäädä. Mutta lyön vaikka vetoa että olette vielä kymmenenkin vuoden päästä Suomessa. Sitä työkokemusta saa siellä ulkomaillakin ja yleensä paikallista kokemusta arvostetaankin enemmän. Ja jos muualla on kerran megapalkat ja miniverot niin eikö se kassa kertyisi nopeammin siellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina hoetaan ilmaisesta koulutuksesta, kuinka ahkerien pitäisi Suomessa olla kiitollisia saamastaan ilmaisesta koulutuksesta. Todellisuudessa ulkomailla koulutuksen maksavat vanhemmat ja täällä se maksetaan itse progressiivisen verotuksen kautta.
On yksi maailman sama saako opiskella ilmaiseksi, jos sillä tutkinnolla ei tee hevon vittuakaan ja palkka on saman kuin s-marketin kassalla.
Är det någon från "elämän kiertokoulun lyhytkurssi" som markerar?
Ja det tror jag
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se kertoo jo jotain mistä maista muutetaan Suomeen ja minne taas muutetaan Suomesta.
Tuleeko töissä tai kaduilla usein vastaan Saksasta, Ranskasta, Briteistä, Alankomaista, Norjasta, Ruotsista tai Tanskasta tänne muuttaneita korkeakoulutettuja? Nimenomaan pariskuntana/perheenä eikä niin että suomalainen puoliso olisi mukanaan tuonut.
Itse tiedän venäläisiä, virolaisia ja muita itäeurooppalaisia. Tulleet toiveissaan turvallisuus, lasten hyvä tulevaisuus ja taloudellisen kasvun perässä.
Yksi peruskouluaikainen ystäväni muutti lukion jälkeen Saksaan, korkeakouluttautui, löysi kumppanin ja pari lasta on tehtynä. Omakotitalo rakennettu suureen saksalaiseen kaupunkiin. Olen myös korkeakoulutettu, puolisoni myös, kuulumme tuloiltamme ylimpään ja toisiksi ylimpään desiiliin. Ei toivoakaan saada rakennettua omakotitaloa Helsinki-Tampere-Turkuihin.
Antingen är ni väldigt unga eller så stämmer inte inkomsterna. Ett moget par med inkomsterna i den högsta, respektive den näst högsta tiondelen i Finland skall nog inte ha några problem med att skaffa sig ett egnahemshus på de nämnda områdena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni se kertoo jo jotain mistä maista muutetaan Suomeen ja minne taas muutetaan Suomesta.
Tuleeko töissä tai kaduilla usein vastaan Saksasta, Ranskasta, Briteistä, Alankomaista, Norjasta, Ruotsista tai Tanskasta tänne muuttaneita korkeakoulutettuja? Nimenomaan pariskuntana/perheenä eikä niin että suomalainen puoliso olisi mukanaan tuonut.
Itse tiedän venäläisiä, virolaisia ja muita itäeurooppalaisia. Tulleet toiveissaan turvallisuus, lasten hyvä tulevaisuus ja taloudellisen kasvun perässä.
Yksi peruskouluaikainen ystäväni muutti lukion jälkeen Saksaan, korkeakouluttautui, löysi kumppanin ja pari lasta on tehtynä. Omakotitalo rakennettu suureen saksalaiseen kaupunkiin. Olen myös korkeakoulutettu, puolisoni myös, kuulumme tuloiltamme ylimpään ja toisiksi ylimpään desiiliin. Ei toivoakaan saada rakennettua omakotitaloa Helsinki-Tampere-Turkuihin.
Suomeen ei länsimaalaiset muuta. Jokunen hakee ilmaisen tutkinnon ja valkoihoisen vaimon.
Intialaiset ym IT-osaajat asuu sen aikaa, että saavat Suomen kansalaisuuden, jonka jälkeen lähtevät Suomen passilla paremmille palkoille muualle.

Suomessahan joku aika sitten intpinkeenä koulutettiin ja luovutettiin knowhowta kiinalaisille. Opetettiin niille miten viedään duunit suomalaislta. Moni ei tiedä että Intia on PIGS maa, eli venäjän liittolainen. Moni intialainen tulee vakoilemaan.
Kohta tulee pilkku, joten en nyt kaiva faktoja ja tarkkoja tilastoja tuekseni. Ei se muutenkaa ole tapana tällä palstalla.
Olen jopa hivenen hämmästynyt ja huolissani, miten kielten opiskelu on romahtanut. Samoin vaihto - opiskelu.
Ehkä näemme some - Bali - reissuja somessa. Ehkä totumme siihen, että aikuiset ihmiset puhuvat keskenään suomea ja englantia ja ravintolassa on cool saada englanninkielistä palvelua.
MIten ihmeessä Eu - suomeen syntyneet, nettiaikaan tottuneet eivät opiskele esim. Ranskaa ja Saksaa, tai hyödynnä Erasmusta Hollantiin tms.
Kyllä sillä Venäjälläkin on vielä tärkeä rooli tulevaisuudessa. Opiskelu, tutkimus, toimittaja. Ja 15 vuoden päästä kauppakin taas rullaa.

Venäjällä ei ole tärkeää roolia 15 v päästä, eikä enää tässä nykymaailmassa. Ei länsimaiden kanssa. NL:n romahdettua kesti 20v ja silloin oli venäjään positiivinen suhtautuminen. Nyt ei. Venäjä on tarjoaa yrityksille pelkkiä riskejä, maton alta vetämistä eli petosta, maineen menetystä. Venäjä on tienannut viemällä energiaa ja sulki itsensä länsimaiden markkinoilta ja kun nyt energiaverkosto rakentuu uuteen malliin, ei venäjä enää siihen kuulu eikä tarvita mihinkään. Koskee myös venäläisiä.
Vierailija kirjoitti:
Kohta tulee pilkku, joten en nyt kaiva faktoja ja tarkkoja tilastoja tuekseni. Ei se muutenkaa ole tapana tällä palstalla.
Olen jopa hivenen hämmästynyt ja huolissani, miten kielten opiskelu on romahtanut. Samoin vaihto - opiskelu.
Ehkä näemme some - Bali - reissuja somessa. Ehkä totumme siihen, että aikuiset ihmiset puhuvat keskenään suomea ja englantia ja ravintolassa on cool saada englanninkielistä palvelua.
MIten ihmeessä Eu - suomeen syntyneet, nettiaikaan tottuneet eivät opiskele esim. Ranskaa ja Saksaa, tai hyödynnä Erasmusta Hollantiin tms.
Kyllä sillä Venäjälläkin on vielä tärkeä rooli tulevaisuudessa. Opiskelu, tutkimus, toimittaja. Ja 15 vuoden päästä kauppakin taas rullaa.
Samaa ihmettelen! Kannattaa muistaa että EU-alueella on enemmän äidinkielenään suomea kuin englantia puhuvia, joten todellakin kannattaisi opiskella muitakin europpalaisia kieliä.
Itse olen asunut neljässä maassa, puhun kuutta kieltä (tosin vain neljää sujuvasti) ja olen ihan omakohtaisesta huomannut kuinka paljon helpompi maassa on elää ja toimia ja kuinka paljon enemmän kokemuksesta saa irti kun viitsii opetella kielen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina hoetaan ilmaisesta koulutuksesta, kuinka ahkerien pitäisi Suomessa olla kiitollisia saamastaan ilmaisesta koulutuksesta. Todellisuudessa ulkomailla koulutuksen maksavat vanhemmat ja täällä se maksetaan itse progressiivisen verotuksen kautta.
On yksi maailman sama saako opiskella ilmaiseksi, jos sillä tutkinnolla ei tee hevon vittuakaan ja palkka on saman kuin s-marketin kassalla.
Tämä. Mahtavaa käydä 15v kouluja, jotta pääset sitten ansioissa ihan samaan kuin kouluttsutumatta 15v. Ja oletkin sitten ylikoulutettu niihin järkevämpiin duunari hommiin.
Olen miettinyt alan vaihtoa vaikka putkimieheksi jo pitkään. Päivät lyhenisi ja palkka tuplaantuisi.
Vierailija kirjoitti:
Kokonaiset tutkimusryhmät, joiden tutkimustulokset tuovat parhaimmillaan erityisosaamista ja rahaa tähän maahan, jättivät Suomen jo melkein 10 v. sitten. Kiitos Sipilä ja Sanni, kiitos kokoomus. Tämä meno tulee vain yltymään, ja varsinkin leikkuri-Sanni kehtasi vielä jeesustella "suomen tieteen tulevaisuuden näyttävän valoisalta".
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/26d80d97-1092-41b7-802b-d8e520a5b…
Tänään tuli juuri uutinen että kotimainen tutkimus pärjää maailmalla. Siitä tosin ei ole Sannia kiittäminen, sillä tämän ryhmän kaltaisia tutkijoita lähti tutkimaan muihin yliopistoihin ympäri maailmaa kun koulutusleikkaukset toteutettiin. Kykenevää porukkaa löytyy tuottamaan uusia innovaatioita, mutta sitä ei arvosteta kun pitää olla sitä piotalloutta ja turvetta ja kikyä, ja kaiken maailman dosentteja ei tarvita ja opiskelijatkin luuhaa liian pitkään ylioppineina, nih!
https://www.iltalehti.fi/mielijamasennus/a/d63a389c-8528-4670-b887-36fc…

Ja ääh, käsi pystyyn heti virheen merkiksi. Palkinnon jakaja on kotimainen, mutta se myönnetään kansainvälisesti korkeatasoiselle tutkimukselle. Meni puolet tavallaan oikein. t. sama
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIKSEI KUKAAN KOSKAAN KERRO MINNE MUUTTAA?!
No itse nostan kytkintä heti, jos saan paikan keski-Euroopasta, Iso-Britanniasta, Irlannista tai Kanadasta. Tosin näkisin nykyisin myös Viron mahdollisena kohdemaana.
Toivottavasti olet jonkin todella halutun alan ammattilainen jos Kanadaan tai Iso-Britanniaan mielit. Tai erinomainen kielitaito keski-Eurooppaa varten.
Ainakin tekniikan alalla hyvä englanti riittää, ei tarvitse osata paikallista kieltä. Toki se antaisi enemmän vaihtoehtoja, mutta paljon on paikkoja joissa pelkkä englantikin riittää.
Hollantiin riittää. Muualla jää kyllä aika ulkopuolelle kaikesta jos ei osaa kieltä. Toki jos haluaa vaan tehdä töitä ja pyöriä expat porukoissa niin eihän se sitten haittaa.
Ulkopuolelle niin mistä? Mihin sitä sitten pitäisi osallistua niin hirveästi? En esim itse osaa kuvitella haluavani olla sellaisen ihmisen ystävä joka ei kykene kommunikoimaan englanniksi (koska koulutustaso ja yleinen asenne kansainvälisyyttä kohtaan olisi vaan liian suuri kuilu välillämme), eikä politiikka kiinnosta. Uutisetkin selain kääntää suoraan joten mihinkään ei ole pakko paikallista kieltä osata. En keksi mihin sitä paikallista kieltä olisi pakko osata, jos jonnekin muuttaa töiden perässä.
Onnea matkaan asioimaan vaikkapa virastoissa lääkärissä, pankissa tai lasten paikallisessa koulussa esim Saksassa tai Ranskassa englannIksi hymy hyytyy aika äkkiä.
Lounaallakin olisi ehkä kiva joskus käydä työporukalla, etenkin keski-Euroopan maissa joissa ruokailu on tärkeä ja sosiaalinen tapahtuma, jos kaikki muut ovat paikallisia niin kieli muuttuu nopeasti englannista saksaksi tms ja sitten istua möllötät siinä tuppisuuna.
Todella kivan kansainvälinen asenne sulla kun oletat että kaikki osaavat tai haluavat puhua englantia. Keskimäärin eurooppalaiset ovat tosi ylpeitä kielestään ja kulttuuristaan, eikä esim pelkästään englantia puhuva henkilö saisi ikinä töitä palvelualalla niin kuin Suomessa joten jo pelkkään ravintolassa tilaamiseen se paikallinen kieli on tarpeen turistialueiden ulkopuolella.
Olen eri. Monet lähteneet työskentelevät kansainvälisissä ympäristöissä, joissa työkieli on englanti ja iso osa työntekijöistä on ympäri maailmaa eli myös lounastauon kieli on englanti. Tällaisessa tilanteessa on vaikeaa edes oppia kieltä kun sitä kuulee vain jossain ruokakaupassa.
Det är klart att alla talar engelska med dig och de andra i närheten som inte kan de(t) lokala språken.
Som van vid både internationell och lokal verksamhet kan jag berätta att de lokala byter språk på samma sekund som du och dina gelikar inte är närvarande. Samtalsämnena blir olika och det ni just talade om kan få en helt annan ton då ni inte är närvarande och politisk korrekthet inte längre behövs.
Skolor, läkare och annat finns på engelska för dem som inte kan lokala språk, liksom mycket annat.
De utskickad som talar engelska och umgås sinsemellan lever i en bubbla, ofta en väldigt behaglig sådan. Lönenivån är hemifrån medan beskattningen och kostnadsnivån är lokal. Mången expat i dessa bubblor känner sig själva som bättre folk. De jämför det som de ser av det lokala med hur mycket bättre sakerna är i Finland (dit de återflyttar inom max. 3 år).
Väl i Finland börjar gnället om hur deras utlandserfarenhet inte hyllas eller ens beaktas. Bubblan sprack och det behagliga livet tog (åtminstone momentant) slut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MIKSEI KUKAAN KOSKAAN KERRO MINNE MUUTTAA?!
No itse nostan kytkintä heti, jos saan paikan keski-Euroopasta, Iso-Britanniasta, Irlannista tai Kanadasta. Tosin näkisin nykyisin myös Viron mahdollisena kohdemaana.
Toivottavasti olet jonkin todella halutun alan ammattilainen jos Kanadaan tai Iso-Britanniaan mielit. Tai erinomainen kielitaito keski-Eurooppaa varten.
Ainakin tekniikan alalla hyvä englanti riittää, ei tarvitse osata paikallista kieltä. Toki se antaisi enemmän vaihtoehtoja, mutta paljon on paikkoja joissa pelkkä englantikin riittää.
Hollantiin riittää. Muualla jää kyllä aika ulkopuolelle kaikesta jos ei osaa kieltä. Toki jos haluaa vaan tehdä töitä ja pyöriä expat porukoissa niin eihän se sitten haittaa.
Ulkopuolelle niin mistä? Mihin sitä sitten pitäisi osallistua niin hirveästi? En esim itse osaa kuvitella haluavani olla sellaisen ihmisen ystävä joka ei kykene kommunikoimaan englanniksi (koska koulutustaso ja yleinen asenne kansainvälisyyttä kohtaan olisi vaan liian suuri kuilu välillämme), eikä politiikka kiinnosta. Uutisetkin selain kääntää suoraan joten mihinkään ei ole pakko paikallista kieltä osata. En keksi mihin sitä paikallista kieltä olisi pakko osata, jos jonnekin muuttaa töiden perässä.
Olen asunut vuosia USA:ssa ja käytän mielelläni englantia, mutta nyt Keski-Euroopassa asuessani jäisin kyllä jonkinlaiseen ulkomaalaiskuplaan, jos en osaisi saksaa. En tiedä, miten esim. viranomaisasiointi ja monenlaisten sopimusten teko sujuisi, jos kielitaito olisi niin rajallinen, että osaisi vain englantia täällä. Lähetin juuri vakuutusasiassa (liittyy ulkomaan reissuun liittyviin dokumentteihin, joten osa liitteistä oli englanniksi) vakuutusmeklarilleni, joka on hoitanut pitkään vakuutusasioitani erittäin tehokkaasti, ja hän vastasi, ettei osaa yhtään englantia. Kyseessä on ammattilainen, erittäin tehokas kaveri, mutta lähempänä eläkeikää. Eivät senikäiset välttämättä osaa englantia. Englantia puhuvia lääkäreitä kyllä löytyy, mutta kyllä sekin paljon rajoittaisi, jos pelkkä saksaa puhuva lääkäri ei kävisi ja pitäisi aina etsiä englantia puhumaan suostuva spesialisti. Ehkä jonkin verran osaavat eivät myöskään halua ottaa riskiä hoitovirheistä tms. puutteellisen kommunikaation vuoksi, molempien puhuessa itselleen vierasta kieltä?
Ja vaikka ystäväni olisivatkin nuorempia ja koulutetumpia ihmisiä, niin haluan pystyä kommunikoimaan myös vaikkapa jonkun naapurustossa asuvan tai muualla tapaamani iäkkäämmän ihmisen kanssa. Heillä on paljon elämänviisautta, vaikka olisivatkin kasvaneet aikana, jolloin englannin opiskelu oli harvinaisempaa. Ehdottomasti olen myös kiinnostunut seuraamaan esim. uutisia ja ajankohtaisia asioita käsitteleviä puheohjelmia paikallisella kielellä.
Olisitko ehkä itse jossakin expat-kuplassa, jossa Suomi-firma lähettäisi sinut ja joku muu hoitaisi kaikki paperiasiat tms. paikallisella kielellä? Ja itse seurustelisit lähinnä vain kollegoittesi kanssa englanniksi?
Mikä on oma asenteesi kansainvälisyyttä kohtaan? Jos olet niin kansainvälinen, niin eikö uuden kielen oppiminen sujuisi helposti? Ennakkoluulot pois ja kuplasta ulos, avoimin mielin tutustumaan uuteen maahan, suosittelen.
OK, tässä muutama ajatus hieman kiireisenä. Mukavaa alkanutta viikkoa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se on kyllä totta, että helsinkiläisen kaksion hinnalla saa hulppean omakotitalon tai jopa linnan monessa muussa maassa. Sama koskee autoja. Meitä kyllä kusetetaan täällä.
Kuinka monesta yliopistokaupungista saa hulppean omakotitalon Helsingin kaksion hinnalla? Ja mistä maasta?
Kysyy hän, joka osti helsinkiläisen yksiön hinnalla 500 neliön omakotitalon Suomesta, yliopistopaikkakunnalta.
Kaivataan pientä täsmennsytä: tarkoittaako "yliopistopaikkakunnalta" samaa keskustaajamaa, jossa yliopisto sijaitsee, vai yliopiston sijaintikunnan reuna-aluetta suuren kuntaliitoksen jälkeen?
eri