G:Minkä verran maksaa joululahjat?
Minkä verran sysäätte rahaa lapsenne joululahjoihin entäpä sukulaisten. Mielenkiinnosta kyselen kun sukulaisgalluppia olen kysellyt ja vaihtelee melkoisesti.
Me ajateltiin max 50 yhdelle lapsellemme. Aikuisille ei osteta.
Kommentit (11)
aikuisille ei osteta, on ollut sääntöjä jo monta vuotta. Lasten lahjoista en ole koskaan sillä tavalla laskeskellut muuta kuin että kaikilla on lahjoja suurinpiirtein saman verran.
Sukulaislapsia meillä on yhden oman lisäksi hänen kolme serkkuaan, joille ostan rahallisesti ehkä n. 50-100 euron luokkaa per lapsi. Vaikea sanoa. Katson mitä he toivovat ja siitä sitten valitsen muutamia lahjoja. Jos lahjat ovat kalliimpia niin kokonaissumma on isompi. Omani saa niin paljon lahjoja sukulaisilta, kummeilta ja muilta, että olemme ostaneet yleensä jotain " järkevää" tarpeellista ja ehkä 1-2 lelulahjaa. Lapsi tosin vasta 3v että isommat ja toiveet alkavat vasta hahmottua.
tänävuonna mummoille kummeille lahjan hinnaksi tulee n.1e tehdään lasten kanssa pannunalusia paksusta huovasta. Vaari saa itsekuvitetun seinäkalenterin jota en ole vielä ostanut.
Omille kummilapsilleni olen ostanut jo 2e arvoiset paketit mutta voi olla että ostan siihen vielä jotain lisäksi. Omat lapset puhditaan sitten kun mainoksia alkaa putoilla postista ja tiedän vähän mitä mummot ja kummit ym. ostaa.
Kyllähän niihin lahjoihin useampi kymppi menee ehkä jopa satasia meillä kun on neljä lasta,minulla 5 kummilasta ja miehellä yksi. Sitten kaikki isovamhemmat (7kpl) ja kummit (9kpl). Ukollekin on jotain aina ostettava. Toisaalta yritän olla aina ajoissa liikkeellä tämän pakettien ostelun kanssa niin ei tule sitten yhdelle kuulle koko lasku ja tutkin koko syksyn mainoksia jo joululahjat mielessä. Sitten tulee vielä jouluruuat jos ollaan joulu kotona.
Meillä oman perheen jäsenien (2+2) lahjoihin menee noin 100-200 e / hlö, isovanhempien 50-100 e / hlö, muiden lähisukulaisten n. 30 e / hlö. En hirveästi katso hintaa jos jotain sopivaa löydän.
Toki meillä ostetaan myös aikuisille lahjoja. Olen kokenut aika erikoisena sen, että esim. appivanhemmat eivät osta minulle ja miehelleni lahjoja, tai sitten ne on tyyliin sukat tms. Itse haluan muistaa kaikkia läheisiä myös jouluna iästä riippumatta.
Meille joulun tunnelma on tärkein. Lapset tietysti odottavat lahjoja, mutta mielestäni on tosi kummallista että aikuiset odottavat isoa lahjakasaa ja sitten joulun jälkeen kiertävät katselemassa, että minkä verran mikäkin lahja maksoi.
Meidän suvussa ei ole ollut tapana ostaa aikuisille enää vähään aikaan lahjoja. Mieheni suvussa taas ostetaan sisaruksille, sisaruksien lapsille, isovanhemmille, kummivanhemmille, serkuille tms. Ja siitä seuraa se, että halpa-hallista ostellaan euron kahden juomalasipakkauksia tai satiinisia koristetyynyjä muovikukkineen päivineen koska mitään laadukasta, tarpeellista ei voi ostaa kun se tulis maksamaan useita tuhansia.
- siskon 2 lapselle noin 15 ¿ per lapsi
- oma lapsi pian 2 vee saa pari pakettia, ehkä 40¿
- kummilapset 2, molemmat noin 15¿
- miehelle joku pieni ylläys pari kymppiä
- pari sukulaislasta saa 20¿
sanoisin 160¿ menee, kun vielä mummille jotain pannunalsuta tms hyödyllistä. hankitaan.
Mä en ole niin jouluihminen, ja lapsen synttäritkin osuu lähelle. Kun vielä on noin pieni, niin ei osaa itään pyytäkään. Viime vuonnakin ostin vain yhden paketin, jonka itse sain avata. Välillä tuntuu nololta, kun kaverit ostaa lapsilleen sadoilla euroilla ja meidän pikkuinen sai yhden ainoan.. Lisäksi tietty sukulaisten lahjat eli pinolla oli kokoa ihan riittämiin.
katsotaan sitten ensi vuonna, kun osaa jo pyytää, mitä haluaa. ja ehkä tajuaa joulusta jotain.
Hyvää joulunodotusta =)
Sovittiin mieheni kanssa, et ei osteta toisillemme mitään. Omat lapset (2vee tyttö ja kohta 2kk poika) saavat lahjoja niin, että pojan lahjoihin menee n. 100 euroa ja tytön n.150euroa. Isovanhemmat ja kummit tuovat joka joulu ison kasan myös. Kummitytöllemme ostamme n.50 euron lahjan , omille vanhemmillemme jotain pientä, kuten joulukukat tms. Meillä ei ole tapana ostaa koko suvulle lahjoja. Meillä omat lapset ovat etusijalla. Mutta tottakai jokainen tavallaan :)
Ostamme jotain pitkäikäistä lapsille. Esim. viime jouluna 1,5v poikamme sai oman nojatuolin lahjaksi, maksoi noin 50¿ (Askosta).
Kummilapset saavat jotain 20-30¿ arvoista ja pyrin siihen että lahja miellyttää pitkään (kirja, Arabian kuppi tms.)
Aikuisillekin ostamme jotain edullista pientä (koristetyyny, kukkamaljakko, Kaj Stenvalin kalenteri.. Ikea on loistopaikka hankkia ihania juolulahjoja).
Leluja emme juurikaan osta eikä sukulaisetkaan niitä paljon tuo.
Me emme mieheni kanssa ole vielä tähän mennessä ostaneet omille lapsillemme oikein mitään jouluksi (tai toisella on vasta eka joulunsa edessäkin). Eli esikoisemme saa meiltä kirjan tms. joka maksanee noin 10-20 e. Tämä johtuu siitä, että lapset saavat kaksilta isovanhemmilta, kummeilta ja tädeiltä/enoilta pakettivuoren kuitenkin.
Ostamme toki toisillemme lahjat ja myös omille kummilapsille, vanhemmillemme, sisaruksillemme ja sisarusten lapsille. Kummilapsille ostan yleensä n. 20 e lahjan ja muille sitä kivaa mikä eteen osuu, yleensä 20-40 e. Omien lastemme kummeja muistamme yleensä jollain pienellä, esim. joulukahvi/makeisrasia yms. lahjuksella. Miehelle ostan yleensä jotain hiukan kalliimpaa, hän kun itse tuhlaa minun lahjoihin yleensä nolostuttavan paljon... =)
Yhteensä meiltä menee ehkä neljä sataa kaikkiin joulun lahjuksiin ja se on kyllä ihan tarpeeksi. Toisaalta niitä muistettaviakin on tosiaan aika kasa meillä. Musta on ihan kiva hankkia myös aikuisille, esim. omille ja appivanhemmille jotain mukavaa, koska harvemmin sitä aikuiset lahjoja saa ja on se kuitenkin aika kivaa edes kerran vuodessa paketti avata... Ostaminen ei kuitenkaan ole mikään itse tarkoitus, vaan lahjassa pitää olla jotain ideaa. esim. tänä vuonna lastenlasten kuvalla koristellut tyynyliinat tms.
Me ostetaan aikuisille myös lahjat koska muuten lapset ihmettelee onko aikuiset olleet tuhmia kun eivät saaneet yhtään lahjoja. Ostetaan siis minulle ja miehelle, minun siskolle ja hänen miehelleen ja molempien vanhemmille sekä minun isovanhemmille, enolle ja tädille jos ovat samassa paikassa joulua viettämässä. Miehen siskojen kanssa on sopimus että ei lahjoja.
Lapsista lahjoja ostetaan meidän kolmelle lapselle, siskon kahdelle lapselle ja miehen siskon yhdelle lapselle (toiselle ei osteta kun hekään eivät osta kuin meidän vanhimmalle joka on heidän kummilapsi), kolmelle kummilapsellemme.
Kummilapsien lahjat yleensä n. 20e ja sisarusten n. 50e riippuen mitä ovat toivoneet. Omien lasten lahjoihin menee n. 100e lasta kohden (sukulaisilta ei tule lelulahjoja) ja aikuisten lahjoihin 10-50e per hlö.
Kyllä sitä rahaa saa uppoamaan. Lisäksi rahaa menee lasten kummien lahjoihin ja sukulaisten lahjoihin kun lapset haluavat aina heille jotain askarrella itse.
lahjoja, tai jos ostetaan niin korkeintaan läjä konvehtirasioita, niitä kun on joulun alla tarjouksessa.
Nämä ovat sitten vain noin summia.
Siskoni lapsille ja kummilapsille ym menee rahaa 10-20 e per lapsi.
Riippuu mitä löytyy, viimejouluna esimerkiksi pääsin halvalla kun sattui olemaan suuressa alennuksessa Citymarketissa lasten yöpaidat, pyjamat sun muut, ja päätin sitten ostella niitä siskon lapsille ja kummilapsille ym kun olivat niin ihania.
Oma periaatteeni on, jos sitä siksi voi kutsua että ostan aina mahdollisimman hyvää mahdollisimman halvalla. Sillä lapsilla on kuitenkin aina joku määrä sukulaisia joilta saa kamalan kasan lahjoja.
Viimejouluna mieheni tehtävä oli ostaa lapsillemme lahjoja kun minä menin lasten kanssa autoon (olivat sen verran pieniä että eivät vielä ymmärtäneet tilannetta)
Ja ukko tuli sitten kauheiden kassien kanssa leluliikkeesta, ja pelkkään leluliikeeseen meni varmaan liki 100 euroa kahdelle pienelle lapselle.
Mutta kyllä minäkin pitäisin hyvänä rajana sellaista 50-60 e / lapsi, riippuu mitä löytää.
Jotkut lelutkin kun ovat niin kalliita että sitten tuntuu ettei tuollakaan summalla saata pärjätä.
Meillä kyllä saattaa lapset olla onnellisia vaikka mummon kutomista villasukista, " ihanan lämpöset sukat sain, kato äiti!"