Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Täysi kyllästyminen lapsiperhearkeen
07.09.2022 |
Tai oikeastaan siihen, että kuvittelin meillä olevan tasa-arvoinen vanhemmuus. Vaan eipäs olekkaan. Mies ei lähtökohtaisesti suostu jäämään esimerkiksi sairaan lapsen kanssa kotiin kuin todella harvoin. Mies ei suostu lyhentämään työpäiviään. Miehen työt ja menot ovat aina tärkeämpiä kuin minun.
Mitä pidempään tätä olen katsonut, sitä varmempi olen, että moni pienten lasten vanhempi eroaa tästä syystä. 50/50-jako taitaa usein olla ainoa keino, jolla vanhemmuudesta tulee tasa-arvoista.
Kommentit (44)
Vierailija kirjoitti:
Itse sen lapsen kuitenkin päätit synnyttää...
Minä jätin vaan mahaan oman lapseni. Siellä pysyy turvassa maailmalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut monessa perheessä katkeruutta tämän asian suhteen. En varmaan edes
tiedä sellaista perhettä, jossa lapsenhoidot ym. lapsiin liittyvöt asiat jakautuisivat oikeasti tasan. Suurin vastuu kaatuu kuitenkin äidille.Helposti ennen lasta ajattelee, että me kyllä ollaan erilaisia, saadaan homma toiminaan jne.
Meillä mies myös vastustaa melkein kaikkia lapsen hankintoja, kun niihin menee kuulemma liikaa rahaa.
Ap
Älkää vaan tehkö lisää lapsia!
Valitettavasti en usko, että tässä on vain kaksi vaihtoehtoa: eroat ja olet onnellinen tai jatkat miehesi kanssa ja olet onneton. Jos mies ei itse tajua ja halua muuttaa toimintaansa, että voi vaikuttaa tilanteeseen. Lisäksi väsyt ja katkeroidut tuossa tilanteessa.
Yhden lapsen vanhempana pärjäät yksin vielä kivasti ja lapsen isä hoitaa osansa. Voit myös löytää vielä uuden puolison ja vaikka hankkia paremman miehen kanssa lisää lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Älkää nykyihmiset hankkiko lapsia, kun on niin vaikeaa. Itsekkyys ja minä, minä on nykypolven vitsaus. Kannattaisi puhua asiat selväksi ennenkuin hankkii lapsia, onko molemmilla halua hoitaa jälkikasvu tasapuolisesti.
Siis miksi kummassa pitäisi puhua siitä onko halua hoitaa omaa lastaan? Kyllä sen vähämielinenkin tajuaa että pitää hoitaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen pystyy näkemään lasten lapsuusajan yhtenä tärkeänä elämäntehtävänään, hetkenä elämänkaaresta, jota ei koskaan saa takaisin, lasten lapsuutta ja sinä aikana rakennettua sidettä, ei hän silloin jää katkeroitumaan menetetyistä uravuosista, treenitunneista tms.
Hän on voinut toteuttaa itseään ennen, myös kotivuosinaan ja ehdottomasti sen jälkeenkin. Tapa vain muuttuu. Kun irrottauduttaisiin siitä mallista, miten tasa-arvoa on toteutettava hinnalla millä hyvänsä, ongelmat ratkeaisivat itsekseen. Lämpö ja rakkaus tuntuvat koko kodissa, eikä silloin isäkään kokisi tarvetta jatkuvati olla siellä töissä tai omissa menoissaan...
Kukaan ei halua olla kotiäiti, koska se on ensinnäkin kahlitsevaa kun on riippuvainen kumppanin rahoista ja toiseksi kotiäitiys on vähiten arvostettu asia tässä maassa.
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen pystyy näkemään lasten lapsuusajan yhtenä tärkeänä elämäntehtävänään, hetkenä elämänkaaresta, jota ei koskaan saa takaisin, lasten lapsuutta ja sinä aikana rakennettua sidettä, ei hän silloin jää katkeroitumaan menetetyistä uravuosista, treenitunneista tms.
Hän on voinut toteuttaa itseään ennen, myös kotivuosinaan ja ehdottomasti sen jälkeenkin. Tapa vain muuttuu. Kun irrottauduttaisiin siitä mallista, miten tasa-arvoa on toteutettava hinnalla millä hyvänsä, ongelmat ratkeaisivat itsekseen. Lämpö ja rakkaus tuntuvat koko kodissa, eikä silloin isäkään kokisi tarvetta jatkuvati olla siellä töissä tai omissa menoissaan...
Päivän heikoin trollaus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mies maksaa kaiken,. Nainen tekee voimaannuttavasti jonkun 34 tuntisen viikon ja miehen pitäisi vaan tuoda rahaa taloon.
Itse luovat ongelmansa. Moni mies ajattelee, että se ainoa panostus perheeseen on töissä käyminen eli rahan tulo. Jos tienaa enemmän kuin vaimo, voi perustella vastuuttomuuttaan sillä ja oikeuttaa itselleen enemmän vapauksia.
Sitten vielä valitetaan siitä että "mies tuo rahaa taloon " ? No lopeta helvetti se sitten ja järjestäkää asiat niin että mies on lapsen kanssa kotona ja vaimo käy töissä.
Rahan tulo juu, itselleen. Mutta jos pitäisi lapsen kuluja maksaa, niin alkaa kitinä miehellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mies maksaa kaiken,. Nainen tekee voimaannuttavasti jonkun 34 tuntisen viikon ja miehen pitäisi vaan tuoda rahaa taloon.
Itse luovat ongelmansa. Moni mies ajattelee, että se ainoa panostus perheeseen on töissä käyminen eli rahan tulo. Jos tienaa enemmän kuin vaimo, voi perustella vastuuttomuuttaan sillä ja oikeuttaa itselleen enemmän vapauksia.
Sitten vielä valitetaan siitä että "mies tuo rahaa taloon " ? No lopeta helvetti se sitten ja järjestäkää asiat niin että mies on lapsen kanssa kotona ja vaimo käy töissä.
En todellakaan pistäisi pahakseni jos mies panostaa perheeseen käymällä töissä, onhan niitä syrjääntyneitä alkoholisti isejä yms. myös. Kaikesta ei kannata valittaa kun elämässä kuitenkin on kaikki periaatteessa hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehet kuvittelevat, että he voivat ostaa rahalla kaiken. Talo, auto, vaimo ja lapsi. Vaimo pysyy kotona mikäli ei käy töissä niin ei pääse karkaamaan.
Status ja oma ego on miehelle kaikki kaikessa. Sama se millä tavalla asiat saavutetaan. Ei se rakkaus, vaan raha.
Ja kaikki omat viat luonnollisesti käännetään naisten syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut monessa perheessä katkeruutta tämän asian suhteen. En varmaan edes
tiedä sellaista perhettä, jossa lapsenhoidot ym. lapsiin liittyvöt asiat jakautuisivat oikeasti tasan. Suurin vastuu kaatuu kuitenkin äidille.Helposti ennen lasta ajattelee, että me kyllä ollaan erilaisia, saadaan homma toiminaan jne.
Meillä mies myös vastustaa melkein kaikkia lapsen hankintoja, kun niihin menee kuulemma liikaa rahaa.
Ap
No meidän perheessä isä kyllä ottaa enemmän vastuuta lapsesta kuin minä, lapsen äiti. Isällä on myös vastuullisempi asema töissä ja isompi liksa kuin mulla. Itse koen tarvitsevani enemmän omaa aikaa, joten siksi meillä on päädytty tähän järjestelyyn. Mun on tosi vaikea ymmärtää, että mikä tässä on muissa perheissä niin hankalaa? Jos et halua jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, niin kerro selkeästi miehelle, että on sinun vuorosi mennä töihin. Jos mies mutisee vastaan eikä muka "suostu", niin lähde töihin sen verran aikaisin, että mies jää kahden lapsen kanssa kotiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja mies maksaa kaiken,. Nainen tekee voimaannuttavasti jonkun 34 tuntisen viikon ja miehen pitäisi vaan tuoda rahaa taloon.
Itse luovat ongelmansa. Moni mies ajattelee, että se ainoa panostus perheeseen on töissä käyminen eli rahan tulo. Jos tienaa enemmän kuin vaimo, voi perustella vastuuttomuuttaan sillä ja oikeuttaa itselleen enemmän vapauksia.
Sitten vielä valitetaan siitä että "mies tuo rahaa taloon " ? No lopeta helvetti se sitten ja järjestäkää asiat niin että mies on lapsen kanssa kotona ja vaimo käy töissä.
En todellakaan pistäisi pahakseni jos mies panostaa perheeseen käymällä töissä, onhan niitä syrjääntyneitä alkoholisti isejä yms. myös. Kaikesta ei kannata valittaa kun elämässä kuitenkin on kaikki periaatteessa hyvin.
Mistä sitten saa valittaa? Tuolla periaatteella yhtään mistään ei kannata valittaa.
Kokeilkaa vielä avioliitto leiriä tms. Se mitä teillä on, on korvaamatonta. Yrittäkää vielä tai, siis, koita kertoa miehellesi kuinka vakavissa aikeissa olet
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut monessa perheessä katkeruutta tämän asian suhteen. En varmaan edes
tiedä sellaista perhettä, jossa lapsenhoidot ym. lapsiin liittyvöt asiat jakautuisivat oikeasti tasan. Suurin vastuu kaatuu kuitenkin äidille.Helposti ennen lasta ajattelee, että me kyllä ollaan erilaisia, saadaan homma toiminaan jne.
Meillä mies myös vastustaa melkein kaikkia lapsen hankintoja, kun niihin menee kuulemma liikaa rahaa.
Ap
No meidän perheessä isä kyllä ottaa enemmän vastuuta lapsesta kuin minä, lapsen äiti. Isällä on myös vastuullisempi asema töissä ja isompi liksa kuin mulla. Itse koen tarvitsevani enemmän omaa aikaa, joten siksi meillä on päädytty tähän järjestelyyn. Mun on tosi vaikea ymmärtää, että mikä tässä on muissa perheissä niin hankalaa? Jos et halua jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, niin kerro selkeästi miehelle, että on sinun vuorosi mennä töihin. Jos mies mutisee vastaan eikä muka "suostu", niin lähde töihin sen verran aikaisin, että mies jää kahden lapsen kanssa kotiin.
Kaikki ei pidä miestään kynnysmattona
Jos sattuu olemaan sellainen mies, joka ottaa 50 % vastuun, ei sekään silti onnistu. Yhteiskunta nimittäin tunkee sitä vastuuta äidille. Meillä on neljä lasta, joista vanhin on 19-vuotias.
Näihin 19 vuoteen mahtuu monenlaista asioiden hoitamista, ravaamista ja yhteydenpitoa eri tahoihin (pk, koulut, terveydenhuolto, kavereiden vanhemmat, harrastukset....). Arvatkaapa, kuinka monta kertaa eri tahot ovat ottaneet ensisijaisesti yhteyttä lapsen isään eikä äitiin, kun on ollut jotakin akuuttia asiaa? Nolla.
Erityisesti päiväkodissa on ollut kerta kaikkiaan mahdotonta saada läpi sitä, että meillä isällä on paremmat mahdollisuudet esim. tulla hoitamaan sairasta lasta, joten lapsen sairastuessa pitää soittaa isälle. Ikinä, kertaakaan ei ole soitettu ensin isälle. Ja on väännetty rautalangasta, jokaisen neljän lapsen kohdalla, kaikille lasta hoitaneille. Ei kertaakaan ole tullut puhelua isälle, aina äidille. Jos en ole päässyt vastaamaan, ei siltikään ole välttämättä soitettu isälle, vaan laitettu vain minulle viestiä ja pyydetty palaamaan. Näin silti, että lähes aina soitan sitten itse isälle, joka soittaa päiväkotiin ja/tai hakee lapsen.
Turhauttaa niin paljon. Mutta mikään ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jos sattuu olemaan sellainen mies, joka ottaa 50 % vastuun, ei sekään silti onnistu. Yhteiskunta nimittäin tunkee sitä vastuuta äidille. Meillä on neljä lasta, joista vanhin on 19-vuotias.
Näihin 19 vuoteen mahtuu monenlaista asioiden hoitamista, ravaamista ja yhteydenpitoa eri tahoihin (pk, koulut, terveydenhuolto, kavereiden vanhemmat, harrastukset....). Arvatkaapa, kuinka monta kertaa eri tahot ovat ottaneet ensisijaisesti yhteyttä lapsen isään eikä äitiin, kun on ollut jotakin akuuttia asiaa? Nolla.
Erityisesti päiväkodissa on ollut kerta kaikkiaan mahdotonta saada läpi sitä, että meillä isällä on paremmat mahdollisuudet esim. tulla hoitamaan sairasta lasta, joten lapsen sairastuessa pitää soittaa isälle. Ikinä, kertaakaan ei ole soitettu ensin isälle. Ja on väännetty rautalangasta, jokaisen neljän lapsen kohdalla, kaikille lasta hoitaneille. Ei kertaakaan ole tullut puhelua isälle, aina äidille. Jos en ole päässyt vastaamaan, ei siltikään ole välttämättä soitettu isälle, vaan laitettu vain minulle viestiä ja pyydetty palaamaan. Näin silti, että lähes aina soitan sitten itse isälle, joka soittaa päiväkotiin ja/tai hakee lapsen.
Turhauttaa niin paljon. Mutta mikään ei auta.
Hämmentävästi eron jälkeenkin päiväkodin työntekijät valittivat minulle, jos lapsella ei isäviikoilla ollut tarvittavia varusteita, vaikka äitiviikoilla oli (eli tiesivät, ettei kyse ollut siitä, etten hankkinut lapselle tavaroita). Kun kysyin, mitä isä oli sanonut syyksi, niin eivät kuulemma olleet isän kanssa asiasta keskustelleet. Heidän mielestä minun piti käskyttää exääni, koska eiväthän he voineet lasten isälle asiaa suoraan sanoa. Kun kysyin miksi, vastauksena tuli pelkkää hiljaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen huomannut monessa perheessä katkeruutta tämän asian suhteen. En varmaan edes
tiedä sellaista perhettä, jossa lapsenhoidot ym. lapsiin liittyvöt asiat jakautuisivat oikeasti tasan. Suurin vastuu kaatuu kuitenkin äidille.Helposti ennen lasta ajattelee, että me kyllä ollaan erilaisia, saadaan homma toiminaan jne.
Meillä mies myös vastustaa melkein kaikkia lapsen hankintoja, kun niihin menee kuulemma liikaa rahaa.
Ap
No meidän perheessä isä kyllä ottaa enemmän vastuuta lapsesta kuin minä, lapsen äiti. Isällä on myös vastuullisempi asema töissä ja isompi liksa kuin mulla. Itse koen tarvitsevani enemmän omaa aikaa, joten siksi meillä on päädytty tähän järjestelyyn. Mun on tosi vaikea ymmärtää, että mikä tässä on muissa perheissä niin hankalaa? Jos et halua jäädä sairaan lapsen kanssa kotiin, niin kerro selkeästi miehelle, että on sinun vuorosi mennä töihin. Jos mies mutisee vastaan eikä muka "suostu", niin lähde töihin sen verran aikaisin, että mies jää kahden lapsen kanssa kotiin.
Tasa-arvoinen parisuhde ja vanhemmuus v. 2022: karkaaminen töihin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sattuu olemaan sellainen mies, joka ottaa 50 % vastuun, ei sekään silti onnistu. Yhteiskunta nimittäin tunkee sitä vastuuta äidille. Meillä on neljä lasta, joista vanhin on 19-vuotias.
Näihin 19 vuoteen mahtuu monenlaista asioiden hoitamista, ravaamista ja yhteydenpitoa eri tahoihin (pk, koulut, terveydenhuolto, kavereiden vanhemmat, harrastukset....). Arvatkaapa, kuinka monta kertaa eri tahot ovat ottaneet ensisijaisesti yhteyttä lapsen isään eikä äitiin, kun on ollut jotakin akuuttia asiaa? Nolla.
Erityisesti päiväkodissa on ollut kerta kaikkiaan mahdotonta saada läpi sitä, että meillä isällä on paremmat mahdollisuudet esim. tulla hoitamaan sairasta lasta, joten lapsen sairastuessa pitää soittaa isälle. Ikinä, kertaakaan ei ole soitettu ensin isälle. Ja on väännetty rautalangasta, jokaisen neljän lapsen kohdalla, kaikille lasta hoitaneille. Ei kertaakaan ole tullut puhelua isälle, aina äidille. Jos en ole päässyt vastaamaan, ei siltikään ole välttämättä soitettu isälle, vaan laitettu vain minulle viestiä ja pyydetty palaamaan. Näin silti, että lähes aina soitan sitten itse isälle, joka soittaa päiväkotiin ja/tai hakee lapsen.
Turhauttaa niin paljon. Mutta mikään ei auta.
Hämmentävästi eron jälkeenkin päiväkodin työntekijät valittivat minulle, jos lapsella ei isäviikoilla ollut tarvittavia varusteita, vaikka äitiviikoilla oli (eli tiesivät, ettei kyse ollut siitä, etten hankkinut lapselle tavaroita). Kun kysyin, mitä isä oli sanonut syyksi, niin eivät kuulemma olleet isän kanssa asiasta keskustelleet. Heidän mielestä minun piti käskyttää exääni, koska eiväthän he voineet lasten isälle asiaa suoraan sanoa. Kun kysyin miksi, vastauksena tuli pelkkää hiljaisuutta.
Siellä voi olla ihan kulttuuriset ja uskonnolliset syyt takana. Naishenkilölle ei ole aina mahdollista soittaa isälle, koska siitä seuraisi ongelmia, esim. jumalan tai oman perheen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sattuu olemaan sellainen mies, joka ottaa 50 % vastuun, ei sekään silti onnistu. Yhteiskunta nimittäin tunkee sitä vastuuta äidille. Meillä on neljä lasta, joista vanhin on 19-vuotias.
Näihin 19 vuoteen mahtuu monenlaista asioiden hoitamista, ravaamista ja yhteydenpitoa eri tahoihin (pk, koulut, terveydenhuolto, kavereiden vanhemmat, harrastukset....). Arvatkaapa, kuinka monta kertaa eri tahot ovat ottaneet ensisijaisesti yhteyttä lapsen isään eikä äitiin, kun on ollut jotakin akuuttia asiaa? Nolla.
Erityisesti päiväkodissa on ollut kerta kaikkiaan mahdotonta saada läpi sitä, että meillä isällä on paremmat mahdollisuudet esim. tulla hoitamaan sairasta lasta, joten lapsen sairastuessa pitää soittaa isälle. Ikinä, kertaakaan ei ole soitettu ensin isälle. Ja on väännetty rautalangasta, jokaisen neljän lapsen kohdalla, kaikille lasta hoitaneille. Ei kertaakaan ole tullut puhelua isälle, aina äidille. Jos en ole päässyt vastaamaan, ei siltikään ole välttämättä soitettu isälle, vaan laitettu vain minulle viestiä ja pyydetty palaamaan. Näin silti, että lähes aina soitan sitten itse isälle, joka soittaa päiväkotiin ja/tai hakee lapsen.
Turhauttaa niin paljon. Mutta mikään ei auta.
Hämmentävästi eron jälkeenkin päiväkodin työntekijät valittivat minulle, jos lapsella ei isäviikoilla ollut tarvittavia varusteita, vaikka äitiviikoilla oli (eli tiesivät, ettei kyse ollut siitä, etten hankkinut lapselle tavaroita). Kun kysyin, mitä isä oli sanonut syyksi, niin eivät kuulemma olleet isän kanssa asiasta keskustelleet. Heidän mielestä minun piti käskyttää exääni, koska eiväthän he voineet lasten isälle asiaa suoraan sanoa. Kun kysyin miksi, vastauksena tuli pelkkää hiljaisuutta.
En oo eronnut miehestäni, mut toi just ärsyttää, kun mies ei ikinä kato lasten päiväkodin lokeroon! Ei ota likapyykkiä kotiin, ei tarkista onko siellä vaihtovaatteita tarpeeksi, eikä ota lokerosta mukaan sinne laitettuja ilmoituslippulappuja.
Hyvä jos minä en oo pariin päivään hakenut tai vienyt lapsia niin siellä on tyyliin vaipat ollu loppu monta päivää ja lokero täynnä likapyykkiä ja yhen kerran minä sain päikkytädin valituksenkin aiheesta, vaikka mistä minä olisin asian voinut tietää kun en ollut neljään päivään käynyt päiväkodissa? Miksei voinut sanoa isälle asiasta, joka tällä hetkellä enemmän lapsia vie ja hakee?
Oppisi mieskin ottamaan vastuuta, jos minä otan asian esiin niin se on vaan nalkutusta ja turhasta valittamista. Onko siinä joku juttu, että naiset ei uskalla "moittia" tai edes informoida vieraita miehiä asioista?
Meillä sama tilanne. Olen niin kyllästynyt, että menimme pariterapiaan minun aloitteestani. Kaksi kertaa on käyty eikä mielestäni mikään ole muuttunut, varsinkaan, kun mies ei osaa terapeutillekaan sanoa miksi jättää sovitut asiat tekemättä ja hoitamatta (jos olemme vaikka sopineet, että mies hoitaa koiran ja minä muut arkityöt,niin silti jättää koiran hoitamatta).
Hyvä mies, mutta tasavertaiseen arkeen hänestä ei kerta kaikkiaan ole. En usko ihmeisiin terapian kohdalla, mutta olisihan se iloinen yllätys, jos jokin muuttuisi parempaan.
Mies on sitä mieltä, että olen liian väsynyt ja otan liian vähän omaa aikaa plus, että vaatimustasoni on liian korkea. Minä taas olen sitä mieltä, että jos kaikista kotimme töistä vähintään 85% on minun harteilla eikä missään ns. Ylisuoriteta- on kyseessä ennemmin mies joka ei halua itse osallistua töihin eikä myöskään maksaa ulkopuolista apua.
Et ole kyllästynyt lapsiperhearkeen, vaan laiskaan ukkoon. Ihan eri juttu.
Alue: Aihe vapaa
Jos nainen pystyy näkemään lasten lapsuusajan yhtenä tärkeänä elämäntehtävänään, hetkenä elämänkaaresta, jota ei koskaan saa takaisin, lasten lapsuutta ja sinä aikana rakennettua sidettä, ei hän silloin jää katkeroitumaan menetetyistä uravuosista, treenitunneista tms.
Hän on voinut toteuttaa itseään ennen, myös kotivuosinaan ja ehdottomasti sen jälkeenkin. Tapa vain muuttuu. Kun irrottauduttaisiin siitä mallista, miten tasa-arvoa on toteutettava hinnalla millä hyvänsä, ongelmat ratkeaisivat itsekseen. Lämpö ja rakkaus tuntuvat koko kodissa, eikä silloin isäkään kokisi tarvetta jatkuvati olla siellä töissä tai omissa menoissaan...