Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miehelläni onkin salattu lapsi!

Vierailija
21.08.2008 |

Otsikko ehkä hiukan raflaavampi kuin oikea tilanne, mutta on tämä omituista. Meille selvisi äskettäin, että miehelläni on yksi lapsi enemmän, kuin olemme luulleet. Mies ei ole pettänyt minua, eikä ole itsekään tiennyt lapsesta, joten sinänsä minua ei ole asiassa loukattu, mutta hankala tilanne tämä on koko perheelle.



Miehelläni on nuorena poikana ollut lyhyt suhde, josta tämä nyt jo aikuinen poika on saanut alkunsa. Lapsen äidillä oli ilmeisesti kuitenkin samaan aikaan on/off-poikaystävä, jonka hän toivoi olevan lapsen isä ja jonka myös lapsen synnyttyä väitti isä olevan ja hän myös tunnusti lapsen. Tämä "isä" alkoi kuitenkin epäillä isyyttään lapsen kasvaessa ja seurustelusuhteen päättyessä ja asia tutkittiin ja selvisi, että hän ei ole biologinen isä. Äiti kuitenkin jostain syystä piti kiinni väitteestään, eikä suostunut nimeämään muita mahdollisia isäkandidaatteja.



Äiti ja poika elivät käsittääkseni aika rauhatonta elämää lukuisine isäpuolikandidaatteineen ja äiti ei koskaan lapselleen kertonut, kuka on oikea isä ja on sittemmin jo kuollut. Pojan täti kuitenkin tiesi mieheni ja sisarensa suhteesta ja kertoi vanhemmilleen ja pojalle itselleen, että epäili mieheni olevan isä. Ulkonäöltään poika muistuttaa selvästi miestäni, joten epäilys oli ihan aiheellinen ja nyt jo dna-testilläkin todistettu. Poika itse ei mieheeni ottanut yhteyttä, vaan hänen äitinsä vanhemmat kertoivat mieheni vanhemmille. Tai oikeastaan syyttivät, kuinka heidän poikansa oli pilannut heidän tyttärensä elämän. Mieheni vanhemmat sitten kertoivat miehelleni, joka otti ensin yhteyttä tähän pojan tätiin ja myöhemmin poikaan itseensä.



Dna-varmistus asialle on jo saatu, isyydessä ei ole mitään epäselvää. Mieheni haluaisi ehdottomasti tutustua poikaansa ja päästä osaksi hänen elämäänsä. Poika itse on aika varautunut, mutta suostuu hiljattaiseen tutustumiseen. Tämä poika on omia lapsiamme kymmenisen vuotta vanhempi ja meidän lastemme mielestä aika cool. Älykkään ja vastuullisen oloinen poika hankalasta taustasta huolimatta. Arvostetun alan opiskelut loppusuoralla. Hänessä ei siis ole mitään perustavaa vikaa, mutta itselleni on vaikeaa hyväksyä hänen olemassaolonsa kaikesta huolimatta.

Kommentit (21)

Vierailija
1/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kesäsuunnitelmiinne tuli iloisia muutoksia...kata pöytä ja toivota poika tervetulleeksi katsomaan pikkusisariaan ja isäänsä



Se on ilon aihe, ei surun. Sulta ei ole mitään viety, päinvastoin saatte uuden läheisen ihmisen perheeseenne. Poika ei ole tehnyt mitään väärää, häntä ei saa rankaista eikä hänelle saa vihoitella. Eikä isälle. Vaan tukea heitä löytämään toisensa.

Vierailija
2/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

mutta mitenhän ovat asiat mahtaneet sujua. =)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Huh huh taas kerran.

Vierailija
4/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suurin osa ei käytä nickiä, joten kahteen eri aiheeseen kirjoitettuja juttuja ei yleensä voi tietää saman kirjoittamiksi. Näin esimerkiksi paikkakunta ei selviä. Ja tämäkin juttu, jonka ap kertoi. Siitä tuskin tiesi tuossa vaiheessa paljon kymmentä ihmistä useampi. Ap todennäköisesti tunsi heidät kaikki ja pystyi ennustamaan, lukevatko he vauvapalstaa. Noin arasta asiasta ja tunteista voi olla ylivoimaista puhua esimerkiksi ystäville, anonyymina netissä on paljon helpompaa. Ja ap:n ja muut asianosaiset tuosta kirjoituksesta voi tunnistaa vain ihminen, joka jo tietää no kerrotut asiat. Tällaiselle ihmiselle tuossa ei enää kovin mehukkaita paljastuksia ole jäljellä.

Huh huh taas kerran.

Vierailija
5/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mies ei ole pettänyt ja elämä on vain mennyt näin, mitä sitä murehtimaan vaan eteenpäin. Tutustustte rauhassa puolin ja toisin. Ei ap se ole SINULTA pois jos mies tutustuu lapseensa. Itse olisin vain ylpeä noin suoraselkäisestä miehestä.

Vierailija
6/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olin ollut mieheni kanssa yhdessä täysin häntä rakastaen itse uskollisena ja onnellisena jo 10v ja meillä oli kaksi lasta, kun yhtäkkiä joku nainen soitti minulle ja kertoi odottavansa miehelleni lasta..



Mies kertoi, että yhtenä iltana kun en tullut kotiin, olin kuulemma ollut panemassa vieraan kanssa, joten kosti tämän ja siksi lapsi sai alkunsa ihan vahingossa!



Just joo...



Erosin tuosta lasten isästä todellakin, mutta eipä hän enää koskaan pystynyt elämään itsensä kanssa, vaan alkoholisoitui ihan täysin. Hajosi siis!



Ei olla lasten kanssa kaivattu ja hyvä sille lehtolapsellekin ,ettei tunne edes tuollaista "isää"

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

ottanut yhteyttä, mutta sitten kuitnkin on ollut halukas tutustumaan? Oletteko kysyneet, miksei itse ottanut yhteyttä? Jos siis isä kuitenkin kiinnostaa?


ehkä poika ei ole ehtinyt ottaa yhteyttä ja on miettinyt yhteydenottoa.

Vierailija
8/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

jos ja kun poika on saanut muutenkin kärsiä äitistään. älä tuota hänelle kärsimystään lisää. On pojallekin tärkeää tietää juurensa.



Minä ainakin rakastan kaikkia maailman lapsia. (omia tietenkin erityisesti)



Siis mieti kaksi asiaa: ONKO SE SEN LAPSEN SYY? JA MIKSI SEN LAPSEN PITÄISI VIELÄ KÄRSIÄ? tai tuo eka on tärkein, mieti sitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/21 |
04.06.2010 |
Näytä aiemmat lainaukset

toinen nainen raskaana. Nyt minun lapsillani on nuorimmaistani vain puoli vuotta nuorempi siskopuoli :(

Vierailija
10/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olisi minunkin. Mutta mulle tulee tekstistäsi sellainen olo, että aika tekee kyllä kohdallasi tehtävänsä. Osaat jo nyt kirjoittaa pojasta ihan mukavaan sävyyn, joten opit kyllä hyväksymäänkin hänet. Ja lisäksi, sullahan on ihan mahtava mies kun tuntee kaikesta huolimatta vuosikausien jälkeen vastuuta ja kiinnostusta omaan poikaansa, jonka isä ei ole tiennyt olevansa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

olet kirjoituksesi perusteella itsekin pystynyt tilannetta miettimään: miestäsi et tilanteesta voi syyttää eikä ole tarvekaan, koska hän ei ole sinulta asiaa salannut. teidän molempien pitää ottaa aikaa ja keskustella myös yhdessä asiasta. tilanne ei ole varmasti helppo myöskään miehellesi, vaikka hän positiivisesti "uuteen" poikaansa haluaakin tutustua.



tarjotkaa pojalle se, mitä voitte ja mitä hän tarvitsee: ymmärrystä, hyväksyntää ja uusi koti, jossa käydä ja jossa tuntea itsensä tervetulleeksi.



jaksamisia teille kaikille.

Vierailija
12/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mistä se on sinulta pois? Miehelläsi on poika, josta hän ei ole tiennyt mitään. Hän ei ole ollut uskoton, hänellä on vain ollut elämää ennen sinua. Nielaisehan se lapsellinen mustasukkaisuutesi (sitähän se on) ja kasva aikuiseksi. Olistko jättänyt hänet tavatessa, jos hän olisi tiennyt aikoinaan pojasta ja kertonut että hänellä on poika? Olisitko?



Hän on lastenne velipuoli ja perhettä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja onhan selvää, ettei tuollainen voi olla kenellekään helppo, olankohautuksella ohitettava asia. Se yksinkertaisesti on iso juttu. Onnea koko perheenne ja tuon pojankin sopeutumiseen, tosiasioiden hyväksymiseen ja lopulta asiasta myös iloitsemiseen.

Vierailija
14/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mutta se peruuttamaton muutos perheessänne on jo tapahtunut, se ei poistuisi, vaikka ette yhteyttä pitäisikään. Miehelläsi on yksi lapsi enemmän, ja yhteisillä lapsillanne on velipuoli, se ei enää muutu. Ja kyllä sinäkin varmasti tilanteeseen totut.



Itse kuvittelisin, että vaikeinta tuon täytyy olla tuolle pojalle. Varsinkin jos hänen oma perhetaustansa on kaikilla tavoin noin rikkonainen kuin kirjoitit. Voi olla vaikea tietää, miten perheessä käyttäydytään, jos ei ole siitä pahemmin kokemusta. Ja varmasti pelkää hylkäämistä ja torjuntaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vaikka ei olisi pettänyt, niin kyllähän se ydinperheen hajottaa. En haluaisi lapsilleni mitään velipuolia viemään perintöä yms.

Vierailija
16/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ettei tarvitsisi käyttäytyä ihmisiksi. En tosin epäilekään, että ap ei käyttäytyisi kunnolla, hän tuntuu kyllä käsittävän, että tilanne ei ole kenenkään elossa olevan vika, ei sitä kenellekään pidä kostaa, vaan siihen on vain sopeuduttava.

Vaikka ei olisi pettänyt, niin kyllähän se ydinperheen hajottaa. En haluaisi lapsilleni mitään velipuolia viemään perintöä yms.

Vierailija
17/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

ottanut yhteyttä, mutta sitten kuitnkin on ollut halukas tutustumaan? Oletteko kysyneet, miksei itse ottanut yhteyttä? Jos siis isä kuitenkin kiinnostaa?

Vierailija
18/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

eihän sun mies ole sua pettänyt eikä mitään... ei pitäis olla vaikeeta

Vierailija
19/21 |
21.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

soittamaan, vaikka olisikin kiinnostunut. Eiköhän siinä uteliaisuus ja torjunnan pelko kamppaile ja varsinkin heikommalla itsetunnolla varustettu ei välttämättä yksinkertaisesti uskalla ottaa yhteyttää biologiseen isään, vaikka nimen tietäisikin.

ottanut yhteyttä, mutta sitten kuitnkin on ollut halukas tutustumaan? Oletteko kysyneet, miksei itse ottanut yhteyttä? Jos siis isä kuitenkin kiinnostaa?

Vierailija
20/21 |
22.08.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sen enempää emme ole udelleet. Kuten sanoin, hän on aika varautunut ja tuntuu olevan hyvin varovainen sen suhteen, että ei aiheuttaisi meille vaivaa. Fletcher siis saattaa olla oikeassa ja kyse on epävarmuudesta ja torjutuksi tulemisen pelosta.

Ap

Ymmärsinkö oikein, että poika on tiennyt isänsä henkilöllisyyden, mutta ei ole itse

ottanut yhteyttä, mutta sitten kuitnkin on ollut halukas tutustumaan? Oletteko kysyneet, miksei itse ottanut yhteyttä? Jos siis isä kuitenkin kiinnostaa?

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi neljä kuusi