Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi aina kiusaajat saavat jäädä työpaikoille?

Vierailija
03.09.2022 |

Meillä on töissä talossa n. 30 vuotta ollut päällikkö, joka kiusaa varsinkin naisia ja uusia työntekijöitä. Kollega, joka on ollut talossa liki yhtä kauan kuin tämä häirikkö, sanoo että kyseinen kiusaaja on aiheuttanut näiden vuosikymmenten aikana ainakin 60 irtisanoutumista, suurin osa on lähtenyt siksi, koska eivät ole kestäneet kyseistä miestä viikkoa-paria kauempaa.

Tätä häirikköä on organisaation johdossa aneltu jatkamaan ja hän on jo reilusti eläkeiässä. Häntä pidetään muka asiantuntijana, mutta todellisuudessa ei saa kuulemma juuri mitään aikaiseksi, eikä suostu poistumaan työhuoneestaan; juoksuttaa kollegoitaan ja jopa esimiehiään sinne. Olen ollut talossa vasta hetken joten en ole niin paljoa joutunut hänen kanssaan tekemisiin. Kerran hän kiusasi minua siten, että pimitti tärkeää tietoa joka aiheutti sitten skismaa minun ja esimieheni välille.

Melkein saman tyyppinen kuvio oli yhdessä edellisistä työpaikoista. Johto tietää, että yksi mätämuna kiusaa, eikä tee asialle mitään.

Kommentit (35)

Vierailija
1/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos tämä häirikkö olisi nainen (voin päätellä että kyseessä mies), niin olisi saanut kenkää saman tien. Keski-ikäiset miehet saavat sikailla. 

Vierailija
2/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina ja joka paikassako?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä häirikkö olisi nainen (voin päätellä että kyseessä mies), niin olisi saanut kenkää saman tien. Keski-ikäiset miehet saavat sikailla. 

Lukee jo aloituksessa.

Mutta tottahan tuo on. Meillä johdossa on vanhempia miehiä, joiden suojeluksessa tämä pelle on. 

-ap

Vierailija
4/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä että saadaan tuottamattomat ulisijat lähtemään itse pois

Vierailija
5/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ainakin meidän työpaikalla ne kiusaamisesta valittavat ovat huonoja työntekijöitä ja kroonisia saikuttelijoita jo ennen kiusaamista. Pomot ei mahda niille mitään kun työntekiän asema on niin vahva, mutta tuollatavoin kun porukalla kiusataan ja härnätään niin ennenpitkää lähtevät ja pysyy hyvä yhteishenki.

Vierailija
6/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräässä sairaanhoitopiirissä sama tilanne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kiusaamista voi olla vaikea todistaa, jos se on tietojen pimittämistä tai sana sanaa vastaan tyyppistä.

Kiusaajan toimintaan ollaan totuttu, Jaska on Jaska. Työntekijät ovat tottuneet toimimaan omalla tavallaan hänen kanssaan, joko väistellään, yritetään olla kaveria tai koitetaan selviytyä muuten. Kukaan ei oikein enää ajattele asiaa, kun se vaan on niin.

Jaskalla on johtotason kavereita tai hänet katsotaan arvokkaaksi firmalle.

Kiusattujen on vain ollut helpompi lähteä kuin jäädä.

Tee sinä källi tälle Jaskalle, ja laita hänet maistamaan omaan lääkettään.

Vierailija
8/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niinhän se on täällä kouluissakin - kiusaajille ei tehdä mitään... vain uhrit joutuvat vaihtamaan koulua ja monesti paikkakuntaa... se on tämä ns. maailman onnellisin maa eli onnettomin maa kaikille kiusaajien uhreille täällä...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luonnossakin vallitsee vahvemman laki, siksi.

Vierailija
10/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Luonnossakin vallitsee vahvemman laki, siksi.

Ei vaan mulkumman.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mihin perustuu väite, ettei ihmiset puolustaisi heikompia. Meillä on sairaalat, poliisi, päiväkodit, vanhustenhoito, opettajat, sosiaalituet, vartijat, erilaiset säädökset, terveydenhoitopalvelut. En menisi sanomaan että kiusaaja on vahva. Kyse on enemmänkin luonteesta. On röyhkeä. Kyllä yhteiskuntaan on aina kuulunut heikompien tukeminen. Kiusaaminen on enemmänkin paikallista valtataistelua. Olen nähnyt eläinvideoita joissa vahvempi eläin pelastaa heikomman eläimen tai puolustaa sitä.

Vierailija
12/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Luulen, että nämä häiriköt osaavat nostaa itseään toisten kustannuksella. Osaavat antaa itsestään pomoille osaavan kuvan. Samalla panettelevat muita. Etenkin uusia työntekijöitä, jotka eivät vielä osaa varoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei ne saa. Eläkeikä tulee vastaan kiusaajallakin, ainakin julkisella. 😁

Vierailija
14/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä tämä kiusaaja tekee, anna konreettisia esimerkkejä?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meilläkin saa kiusaaja olla ihan rauhassa, koska jos asiaan puututtaisi, niin pomo joutuisi tekemään oikeasti töitä.

Vierailija
16/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älä muuta sano, aloittaja. Samaa olen itsekin miettinyt.

Moni työpaikka jossa itsekin olen ollut, olisi voinut olla vaikka pysyvä paikkani, jos kiusaajat puuttuisivat niistä. Paskempikin duuni tai hankalampi työpäivä nimittäin sujuu sellaisessa seurassa ihan hyvin, jonka kanssa synkkaa. Kiusaajan kanssa taas kun joutuu samaan vuoroon, menee hyvin alkanut päiväkin pilalle. Usein myös loppupäivä vapaalla on pilalla. Ja uudet tulevat työpäivät tuon kiusaajan kanssa ovat jo valmiiksi negatiivissävyisiä ja pilalla.

Vierailija
17/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luonnossakin vallitsee vahvemman laki, siksi.

Ei vaan mulkumman.

Osa ihmisistä ajattelee, että vain mulkku voi olla vahva. Mitä mulkumpi ja röyhkeämpi tyyppi sitä vahvempi. Vaikka se mulkku olisi heikko narsisti, joka tuhoaa työpaikan ilmapiirin ja sabotoi muiden työntekoa pelatakseen omia valtapelejään ryhmässä. 

Vierailija
18/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ite oon pärjännyt niin, että välttelen k-päitä. Heidän kanssaan vain minimiasiointi, ja hengaan töissä niiden mukavien tyyppien kanssa. En pidä parista työkaveristani, joten pidän heihin perusasialliset välit.

Omasta työyhteisöstä on kokemusta siitä, että tyyppi, joka väitti olevansa "kiusattu", oli itse riidanhaastaja ja valitettavan kiero sellainen. Hän valitti "kiusaamisesta" aina vaan isommalle ja isommalle pomolle, aiheuttaen pelkkää harmia koko työyhteisölle. Kiusaaminen käsitteenä on voimakas sana, joten se pitää purkaa auki, mitä kukin sillä tarkoittaa.

Vierailija
19/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koska esimies saa aina oman esimiehensä silmissä oman alaisensa näyttämään idiootilta. Pienet ilmeet ja eleet tekee sen. Alainen on aina altavastaaja, koska se joka on asiasta ensin antanut oman näkemyksensä, määrää tahdin.

Näin se vain on.

Monesti alainen sietää ja joustaa. Kun alainen sitten lopulta saikuttaa tai kaa jotkut kolarit, niin kaikki esimiehen antamat ennakko-odotukset täyttyvät. Hulluhan se alainen on, yhteistyökyvytön tai sitten sillä on vaihdevuodet. Ja esimies saa kehuja hyvästä ihmistuntemuksesta - hän näki tämän alusta pitäen.

Vierailija
20/35 |
03.09.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tämä häirikkö olisi nainen (voin päätellä että kyseessä mies), niin olisi saanut kenkää saman tien. Keski-ikäiset miehet saavat sikailla. 

Ainakin omalla työpaikallani kiusaajanainen sai olla ihan eläkkeelle jäämiseensä asti. Vuosikymmeniä kiusasi muita ja oli suorastaan pomon suosikki. Hänelle ei koskaan edes sanottu mitään, siirrettiin vaan se kiusattu kauemmas hänestä. Osa porukasta pelkäsi häntä ja meni sen takia hänen "leiriinsä". Sillä tavalla pääsi helpommalla kuin asettumalla häntä vastaan. Mutta kiusattu oli aina altavastaajan asemassa koska tällä kiusaajalla oli tämä hänen kuppikuntansa. Kun tämä kiusaaja lopultakin jäi eläkkeelle (mistä moni oli todella mielissään) niin ne hänen koiransa muuttuivat paljon mukavammiksi kun eivät enää olleet hänen ohjauksessa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kuusi yhdeksän