Koulukiusaaminen/ulkopuolelle jättäminen aikuisopiskelijana?
Kokemuksia? Ensin ajattelin että on alkukankeutta, mutta nyt en enää.
Tässä opiskelun linjassa on PALJON interaktiota ryhmän kanssa, joten neuvo, että keskity vain opiskeluun ei nyt toimi.
Koulussa juuri kukaan ei tule viereen istumaan, ellei ole "pakko". Jos olen itse mennyt jonkun viereen tunnilla, sama kaveri ei ole hakeutunut samalla seuraavalla tunnilla siihen. Sinänsä ryhmätyöt ym sujuu ihan ok. Kukaan ei vaan ota "vapaaehtoisesti" paljon kontaktia, mikä tuntuu kurjalta kun kaikilla muilla tuntuu löytyneen joku pari tai porukka, jonka kanssa olla.
En tiedä mitä asialle pitäisi tehdä. Odotanko, jos tilanne paranee kun toiset oppii vähän tuntemaan minua? En ainakaan kehtaa valittaa opettajalle tässä vaiheessa koska a, minua ei varsinaisesti kiusata vaan jätetään vaan ulkopuolelle/huomiotta, ja b, mieluummin vaihtaisin koulua kuin kerjäisin vielä opettajan kautta mukaan ottamista ihmisiltä, joita seurani ei voisi vähempää kiinnostaa.
En tiedä mitä olen tehnyt ns. väärin, olen todella ujo ja sen takia voin vaikuttaa tylyltä ja ylpeältä ehkä. Olen kuitenkin ystävällinen ja kiinnostunut joka kerta kun jonkun kanssa puhun kahdestaan, ja sellaisessa tilanteessa pystyn olemaan myös itse avoin ja luonteva enkä usko, että vaikutan mitenkään erityisen kauhealta ihmiseltä.
Pistäkää kokemuksia ja hyviä neuvoja kehiin.
Kommentit (49)
"Jos olen itse mennyt jonkun viereen tunnilla, sama kaveri ei ole hakeutunut samalla seuraavalla tunnilla siihen."
Luuletko että on tahallista ja jos kyllä niin mistä sen päättelet?
Tai siis no korjaan vielä, että en ole oikeastaan todella ujo, vaan vain aluksi vaikutan siltä, eli tiedän kyllä itsestäni sen, että rentoudun aika nopeaan silloin, jos tuntuu, että ilmapiiri on hyväksyvä. Ap
Vierailija kirjoitti:

On se vähän outoa, jos sama asia toistuu enemmän kuin pari kertaa ja istuu yksin aina paitsi siinä tapauksessa, jos olen itse tunkenut jonkun viereen. Eli luulen, että saattaa olla tahallista. Ap

Tuskin sinussa on mitään vikaa. On vain käynyt huono tuuri ja ei ole löytynyt nopeasti samalla aallonpituudella olevaa (kenties hitaammalla tutustumisella löytyisi)
Tiedän että voi tuntua todella kurjalta, mutta muut tuskin edes huomaavat miten koet tilanteen. Mene vain rohkeasti mukaan ja vaikka viimeisenä luokkaan niin että voit aina istua jonkun viereen.
Todella hyvä että et ole ilmeisesti alkanut itse eristäytymään vaikka tuntuisi ulkopuoliselta
Jaa no minusta tuo ei kuulosta kiusaamiselta, vaan ihan normaalilta. Itsekin olen hiljainen ja ujo, enkä koskaan odottanutkaan että muut alkaisivat vaan oma-aloitteisesti juttelemaan minulle. Kunhan pääsin normaalisti mukaan pari-/ryhmätöihin, niin se riitti minulle.
Itselläni on valitettavasti sama kokemus.
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa ei auta kuin olla ylitsevuotavan aktiivinen ja tyrkyttääkin seuraansa, kysyä porukkaa mukaan opiskelijarientoihin, järjestää peli-iltoja jne
Tiedän, että muut opiskelijat viettää aikaansa keskenään koulun jälkeen ja viestiryhmään tulee välillä "avoin" kutsu tyyliin, kuka tulee tänään baariin x. Mutta tässä tilanteessa jos en tunne ketään muuta kuin ihan pinnallisesti, se olisi aivan kamalaa mennä sinne avoimen kutsun paikkaan ja kaikki porukasta tuijottaa ihan ihmeissään, että miksi tuo on tullut. Jos olisi yksi vähän enemmän tuttu kaveri, voisi ehkä hänen kanssa olla luonteva mennä johonkin ryhmäjuttuun, mutta oikeasti en usko että tässä tilanteessa voin lähteä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Jos olen itse mennyt jonkun viereen tunnilla, sama kaveri ei ole hakeutunut samalla seuraavalla tunnilla siihen."
Luuletko että on tahallista ja jos kyllä niin mistä sen päättelet?
On se vähän outoa, jos sama asia toistuu enemmän kuin pari kertaa ja istuu yksin aina paitsi siinä tapauksessa, jos olen itse tunkenut jonkun viereen. Eli luulen, että saattaa olla tahallista. Ap
Henkilökohtaisesti jos minä toimisin noin, ei liittyisi mitenkään sinuun. Menen luokkaan ajatuksissani ja istun joka kerta eri paikalle, välillä jonkun viereen, välillä kauas muista
Mulla on ollut ihan sama ongelma aikoinaan. Olen myös todella ujo, mutta ajan myötä pääsin kuin pääsinkin mukaan porukkaan lopulta. Se vaati aikaa. Toisaalta ajattelin että en mä sitä koulua käy heidän vuokseen, enkä kaverisuhteita etsien, vaan ammatin takia. Tsemppiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa ei auta kuin olla ylitsevuotavan aktiivinen ja tyrkyttääkin seuraansa, kysyä porukkaa mukaan opiskelijarientoihin, järjestää peli-iltoja jne
Tiedän, että muut opiskelijat viettää aikaansa keskenään koulun jälkeen ja viestiryhmään tulee välillä "avoin" kutsu tyyliin, kuka tulee tänään baariin x. Mutta tässä tilanteessa jos en tunne ketään muuta kuin ihan pinnallisesti, se olisi aivan kamalaa mennä sinne avoimen kutsun paikkaan ja kaikki porukasta tuijottaa ihan ihmeissään, että miksi tuo on tullut. Jos olisi yksi vähän enemmän tuttu kaveri, voisi ehkä hänen kanssa olla luonteva mennä johonkin ryhmäjuttuun, mutta oikeasti en usko että tässä tilanteessa voin lähteä. Ap
Tottakai se kutsu on kaikille. Onko sinua kiusattu aiemmin? Kuulostaa siltä että itsetuntosi on maassa
Vierailija kirjoitti:
Jaa no minusta tuo ei kuulosta kiusaamiselta, vaan ihan normaalilta. Itsekin olen hiljainen ja ujo, enkä koskaan odottanutkaan että muut alkaisivat vaan oma-aloitteisesti juttelemaan minulle. Kunhan pääsin normaalisti mukaan pari-/ryhmätöihin, niin se riitti minulle.
Minulle se ei riitä, en halua aina olla yksin joka päivä ja tuntea oloa ulkopuoliseksi ja miettiä joka päivä erikseen että kenen pöytään voi liittyä syömään. Ap
Kaikella ystävyydellä, mutta liika ujous ei ole mikään hyve, joten rupea ottamaan pieniä askeleita avartumisessa. Kyllä se siitä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa ei auta kuin olla ylitsevuotavan aktiivinen ja tyrkyttääkin seuraansa, kysyä porukkaa mukaan opiskelijarientoihin, järjestää peli-iltoja jne
Tiedän, että muut opiskelijat viettää aikaansa keskenään koulun jälkeen ja viestiryhmään tulee välillä "avoin" kutsu tyyliin, kuka tulee tänään baariin x. Mutta tässä tilanteessa jos en tunne ketään muuta kuin ihan pinnallisesti, se olisi aivan kamalaa mennä sinne avoimen kutsun paikkaan ja kaikki porukasta tuijottaa ihan ihmeissään, että miksi tuo on tullut. Jos olisi yksi vähän enemmän tuttu kaveri, voisi ehkä hänen kanssa olla luonteva mennä johonkin ryhmäjuttuun, mutta oikeasti en usko että tässä tilanteessa voin lähteä. Ap
Valitat ettet pääse mukaan porukkaan, muttet mene mukaan kun kutsutaan. Sen sijaan että odotat erityisvarmistusta ja henkilökohtaista kutsua, voisit itse järjestää jotain ja kutsua ihmisiä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa ei auta kuin olla ylitsevuotavan aktiivinen ja tyrkyttääkin seuraansa, kysyä porukkaa mukaan opiskelijarientoihin, järjestää peli-iltoja jne
Tiedän, että muut opiskelijat viettää aikaansa keskenään koulun jälkeen ja viestiryhmään tulee välillä "avoin" kutsu tyyliin, kuka tulee tänään baariin x. Mutta tässä tilanteessa jos en tunne ketään muuta kuin ihan pinnallisesti, se olisi aivan kamalaa mennä sinne avoimen kutsun paikkaan ja kaikki porukasta tuijottaa ihan ihmeissään, että miksi tuo on tullut. Jos olisi yksi vähän enemmän tuttu kaveri, voisi ehkä hänen kanssa olla luonteva mennä johonkin ryhmäjuttuun, mutta oikeasti en usko että tässä tilanteessa voin lähteä. Ap
Tottakai se kutsu on kaikille. Onko sinua kiusattu aiemmin? Kuulostaa siltä että itsetuntosi on maassa
Ei minua oikeastaan ole koskaan kiusattu, mutta muutamasta muusta ryhmästä on sama kokemus, että en vaan saanut kovin hyvin kavereita koko aikana. Ap
Minun yks työtoveri kävi aikuislukiota ja siell oli just tuollaista. Kukaan EI KOSKAAN puhunut hänelle mitään. Kaikki välttelivät toisiaan , eikä kontaktia saanut millään. Hän pääsi ylioppilaksi ja jatkoi yliopistossa maisteriksi. Töissä hän on mukava puhelias työtoveri, jonka seurassa viihdyn.
Sinussa ei ole mitään vikaa! Voi olla että nyt vaan oli tosi huono mäihä että jouduit huonoon luokkaan. Itse aloitin yliopistossa ja meidän vuosikurssi on älyttömän huono ilmapiiriltään.. kukaan ei ala mihinkään yhteiseen ja ryhmätyöt takkuaa jos tietty porukka ei pääse tuttujensa kanssa. Muissa koulutushommissa mulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmaa ja yleensä saan kivuttomasti ystäviä. Suosittelen osallistuu muuhun toimintaan mitä sieltä koulun kautta järjestetään niin pääset tutustumaan muihin. Oot varmasti hyvä tyyppi ja muista että tämäkin koulutus on joskus ohi. Teet sen mitä pitää ja hankit ystäviä muualta(?)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa ei auta kuin olla ylitsevuotavan aktiivinen ja tyrkyttääkin seuraansa, kysyä porukkaa mukaan opiskelijarientoihin, järjestää peli-iltoja jne
Tiedän, että muut opiskelijat viettää aikaansa keskenään koulun jälkeen ja viestiryhmään tulee välillä "avoin" kutsu tyyliin, kuka tulee tänään baariin x. Mutta tässä tilanteessa jos en tunne ketään muuta kuin ihan pinnallisesti, se olisi aivan kamalaa mennä sinne avoimen kutsun paikkaan ja kaikki porukasta tuijottaa ihan ihmeissään, että miksi tuo on tullut. Jos olisi yksi vähän enemmän tuttu kaveri, voisi ehkä hänen kanssa olla luonteva mennä johonkin ryhmäjuttuun, mutta oikeasti en usko että tässä tilanteessa voin lähteä. Ap
Tottakai se kutsu on kaikille. Onko sinua kiusattu aiemmin? Kuulostaa siltä että itsetuntosi on maassa
Ei minua oikeastaan ole koskaan kiusattu, mutta muutamasta muusta ryhmästä on sama kokemus, että en vaan saanut kovin hyvin kavereita koko aikana. Ap
Kävitkö silloin yhteisissä illanvietossa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tilanteessa ei auta kuin olla ylitsevuotavan aktiivinen ja tyrkyttääkin seuraansa, kysyä porukkaa mukaan opiskelijarientoihin, järjestää peli-iltoja jne
Tiedän, että muut opiskelijat viettää aikaansa keskenään koulun jälkeen ja viestiryhmään tulee välillä "avoin" kutsu tyyliin, kuka tulee tänään baariin x. Mutta tässä tilanteessa jos en tunne ketään muuta kuin ihan pinnallisesti, se olisi aivan kamalaa mennä sinne avoimen kutsun paikkaan ja kaikki porukasta tuijottaa ihan ihmeissään, että miksi tuo on tullut. Jos olisi yksi vähän enemmän tuttu kaveri, voisi ehkä hänen kanssa olla luonteva mennä johonkin ryhmäjuttuun, mutta oikeasti en usko että tässä tilanteessa voin lähteä. Ap
Valitat ettet pääse mukaan porukkaan, muttet mene mukaan kun kutsutaan. Sen sijaan että odotat erityisvarmistusta ja henkilökohtaista kutsua, voisit itse järjestää jotain ja kutsua ihmisiä!
Jos pääsisi jotenkin ALKUUN niin sitten voisi mennä mukaan noihin rientoihin. Jos tietäis että siellä on edes yksi ystävällinen, johon voi turvautua silloin jos muut välttääkin kontaktia. Ap
Vierailija kirjoitti:
Kaikella ystävyydellä, mutta liika ujous ei ole mikään hyve, joten rupea ottamaan pieniä askeleita avartumisessa. Kyllä se siitä!
.......... itsekin olin ujo nuoruudessani, mutta sitten vain päätin ruveta puhumaan. Aluksi lyhyesti, enkä todellakaan ole enää ujo. Tsemppiä sulle!