Isä pyysi apua sähkölaskujen maksuissa tulevana talvena
Isäni asuu omakotitalossa ja hän pystyy lämmittämään omakotitaloaan takan avulla. Isäni sähkölaskut olivat tästä huolimatta n. 850-950 kWh kuukaudessa viime talven aikana. Hän maksaa sähköstä noin 45c/kWh (perusmaksuja ja sähkönsiirron maksuja en tiedä).
Isäni soitti aamulla vaikeana ja kysyi, voinko auttaa hänen sähkölaskuissaan tulevana talvena. Isäni ei käy töissä vaan on eläkkeellä. Hän sanoo olleensa ahdistunut tulevasta talvesta kuukauden ajan ja sanoo, ettei tule pärjäämään pienen eläkkeensä kanssa.
Sanoin, että voin auttaa tilanteeni mukaan, mutta oikeasti olisin halunnut vastata kieltävästi. Minulla on itsellänikin rahavaikeuksia ja olen säästänyt rahaa omaa omistusasuntoa varten. Asun siis vuokralla.
Isäni ei aio kysyä muilta sisaruksilta apua, koska heillä on perhe elätettävä ja korkeat sähkölaskut. Isäni kysyi minulta apua, koska olen perheetön ja maksan sähköstä n. 11c/kWh (määräaikainen soppari, alkoi vuoden alussa).
En tiedä, mitä teen. Voisin kyllä antaa isälle rahaa vaikka 50 euroa kuukaudessa koko talven ajan, mutta en millään pysty maksamaan hänen sähkölaskujaa, jos ne maksavat useita satasia. Toisaalta tulen joku päivä perimään isäni omakotitalon sisaruksieni kanssa, joten onhan minulla jonkinlainen velvollisuus auttaa omaa isää hädässä.
Olen tällä hetkellä niin sekaisin, etten pysty ajattelemaan loogisesti. Mitä minun kannattaa tehdä?
Kommentit (85)
Vierailija kirjoitti:
Vieläkö naureskelette meille jotka tiesimme tämän(kin) tulevan? Kannattaa sulkea televisio ja alkaa kuunnella niitä, jotka ovat olleet asioista kaiken aikaa perillä. Meneillään on ihan kunnon vähennys riippumatta siitä, haluatteko nähdä/uskoa sitä vai ette.
Joo ei.
Eli luukut on edelleen kiinni ja sukellatte. Kaikki tapahtuu nyt tarkoituksella, koko rahajärjestelmä ajetaan näillä toimilla alas. Et omista mitään, etkä kyllä ole kovin onnellinenkaan. Mutta ihkua fanittaa pääministeriä ja ei jaksa miettiä vaikeita tai olla hörhö. Itse kävelette teuraalle.
Keskustelet muiden sisarusten kanssa, miten voisitte auttaa isäänne. Ei se niin mene, että sinä luovut asuntosäästöistä isäsi hyväksi.
Mutta jospa antaisit sen rahan lainaksi. Se otettaisi sitten aikanaan huomioon vainajan velkana, sillä muuten sinä et tule siitä mitään korvausta saamaan.
Miksi sen yksin elävän pitäisi huolehtia yksin vaikeista asioista? Perheellisellä on yleensä kahdet tulot. Huomasin tämän, kun sain lapsuudenperheessäni ikävät hommat hoitaakseni ja sisarusten lapset, ilman korvausta tietenkin. Minulla kun oli sitä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos autat isääsi, jos suinkin voit, niin voit toki pyytää häneltä, että tekee testamentin sinun hyväksesi, että perit kaiken, ja muut sisarukset eivät. Minun mielestäni se sisar perii, joka auttaa toista hädässä. Mutta on toki toinenkin vaihtoehto, että isäsi myy talon ja muuttaa pienempään asuntoon. Eihän sitä kukaan tiedä, miten voi vaikuttaa toisten asioihin.
Haista nyt hevosenpilllu, sijoittamansa voi saada pois, jos se ennakolta sovitaan ja siitä tehdään paperi, mutta mikään minä autan isään ja saan kaiken testamentti ei ole lainvoimainen. Saakeli, mistä teitä ääliöitä näihin ketjuihin aina löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ei vaihda halvempaan sopimukseen?
Juuri nyt se ei taida onnistua, tällä on tarkoituskin ajaa ihmiset ahtaalle. Markkinavoimat jyrää.
Onnistuu helposti, kun katkaisee sopparin sanoen että muuttaa pois. Sitten avaa muualle sopparin.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on taas niitä Tarina-tädin trolleja.
Satu-tätikin elää ajassa ja laatii provonsa ajankohtaisen tilanteen mukaan.
Mielikuvitusta ja hörhöilyä ap:lla riittää.
Juuri näin. Ei kai kukaan oikeesti usko näin älyttömiä provoja.
Hyvin voi , vaikka300-500/kk auttaa. Jätä turhat rölkit ja baarireissut väliin.
Vierailija kirjoitti:
Asunto myyntiin ja isä kerrostaloon, joko vuokralle tai sit ostaa oman pienen yksiön/kerrostalon.
Voihan sen talon pistää myyntiin. Joillain tosin näyttää olevan se käsitys, että talo kuin talo tosta noin vaan myydään ja sitten muutetaan yks kaks. Näinä aikoina on todella vaikea saada yhtään mitään myydyksi saati sitten sähkölämmitteistä omakotitaloa paikkakunnasta riippumatta.
Jos perinnön takia maksat niin sitten pitää olla velat paperilla.
Älä anna rahaa ilmaiseksi, vaan lainaa se. Tehkää tästä viralliset paperit, niin että kaikki muutkin lapset (perilliset) tietää asiasta. Ei ole reilua, että yksi maksaa sähkölaskun, mutta perinnönjaossa saa saman, kuin muutkin.
Sovitte, että lainan takaisinmaksu vaikka perinnön yhteydessä, jos muuten ei onnistu. Eli sinulle isompi osuus talosta. Kohtuullinen korkokin saa olla.
Vierailija kirjoitti:
Omaa isää autetaan tuollaisessa tilanteessa mukisematta, jos auttamiseen on minkäänlaisia resursseja. Ihmetyttää tosin, miksi isäsi ottaa vain sinuun yhteyttä, sillä myös muut sisarukset voisivat häntä omalla kyvyllä auttaa. Nyt sisaruksiin yhteyttä ja mietitte isänne kanssa, miten isäkin saa talven kodissaan asua.
Tulevaisuudessa jokaisen tarvitsee välittää lähimmistään.
Eihän auteta. Isä on aikuinen, oikeustoimikelpoinen ihminen, joka hoitaa ongelmansa itse. Mitäs meni muuttamaan sähkölämmitystaloon.
Kuolisin myötähäpeästä, jos joutuisin lainaamaan rahaa vanhemmilleni. Ja totta helvetissä tehtäsiin paperit, jossa antamani apu huomoidaan perinnönjaossa -jos siis mitään perintöä edes olisi tulossa.
Onneksi omat vanhemmat ovat hoitaneet asiansa kunnolla.
En tajua, miten tässä maassa voi olla eläkeikään ehtineitä ihmisiä, jotka eivät osaa raha-asioitaan hoitaa tai omaa tunne-elämäänsä (ahdistus) säädellä. Ei siis ole mitään viisautta kertynyt matkan varrella.
Vierailija kirjoitti:
Eli luukut on edelleen kiinni ja sukellatte. Kaikki tapahtuu nyt tarkoituksella, koko rahajärjestelmä ajetaan näillä toimilla alas. Et omista mitään, etkä kyllä ole kovin onnellinenkaan. Mutta ihkua fanittaa pääministeriä ja ei jaksa miettiä vaikeita tai olla hörhö. Itse kävelette teuraalle.
Toisaalta, jos näin kävisi, niin ymmärtäisin myös työpaikalla olla liikoja rehkimättä. Miksi rehkiä 110% lasissa, jos mitään ei omista. Ehkä 50% työsuoritus riittää ja pikku hönössä, kuten Neuvostoliitossa aikanaan. Ehkäpä siitä löytyisi onnellisuus, ehkä ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asunto myyntiin ja isä kerrostaloon, joko vuokralle tai sit ostaa oman pienen yksiön/kerrostalon.
Hurjaa, että vanhuksen pitäisi luopua kodistaan sähkölaskun takia. Jos ei Kela auta, kaikki lapset yhdessä auttamaan.
Vanhus elää ihan samoilla säännöillä kuin kaikki muutkin. Jos omat rahat eivät riitä totuttuun elintasoon, elintasoa lasketaan.
Ihmettelen miten paska vanhempi kerjää rahaa omilta lapsiltaan, kun ei edes sähkölaskua kummemmasta asiasta ole kyse.
16 astetta on riittävä lämpötila rakenteiden kannalta, ja siihen lämpötilaan tottuu hyvin äkkiä. Jos ette usko, menkää talvella britteihin, missä ihmiset pitävät lämmitystä päällä pari tuntia aamulla, pari tuntia illalla, ja sisälämpötila on 16-17 -hujakoilla.
1) käytte sisarusten kanssa läpi isän talon kaikki sähkölaitteet, kaikki vanhat pyykinpesukoneet, telkkarit, tiskarit, jääkaapit, pakastimet vievät älyttömästi sähköä. Voisiko näitä päivittää uudempiin, jos talossa iso tuplakaappi, tarvitseeko yksinasuva sellaista vai pärjääkö pienemmällä missä malliin pakastelokero tai perusjenkkikaappi. Samoin valaisimet? tarvitseeko kattokruunuja tms missä parhaimmillaan + 5 polttimoa vai riittääkö pieni plafondi/parin polttimon spotti kattoon yleisvaloksi ja lisäksi lukuvalo. Uskallan väittää että yksinasuvalla vanhalla miehellä harvemmin on tässä esteetikaalla niin hurjaa vaikutusta.
2) sovitte sisarusten kanssa millä summalla kukin voi kk:ssa auttaa esim. 30-40e/sisarus.
Ikävä tilanne. Mieskaveri voisi olla apu tilanteeseen
mies54v
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa isää autetaan tuollaisessa tilanteessa mukisematta, jos auttamiseen on minkäänlaisia resursseja. Ihmetyttää tosin, miksi isäsi ottaa vain sinuun yhteyttä, sillä myös muut sisarukset voisivat häntä omalla kyvyllä auttaa. Nyt sisaruksiin yhteyttä ja mietitte isänne kanssa, miten isäkin saa talven kodissaan asua.
Tulevaisuudessa jokaisen tarvitsee välittää lähimmistään.
Eihän auteta. Isä on aikuinen, oikeustoimikelpoinen ihminen, joka hoitaa ongelmansa itse. Mitäs meni muuttamaan sähkölämmitystaloon.
Kuolisin myötähäpeästä, jos joutuisin lainaamaan rahaa vanhemmilleni. Ja totta helvetissä tehtäsiin paperit, jossa antamani apu huomoidaan perinnönjaossa -jos siis mitään perintöä edes olisi tulossa.
Onneksi omat vanhemmat ovat hoitaneet asiansa kunnolla.
En tajua, miten tässä maassa voi olla eläkeikään ehtineitä ihmisiä, jotka eivät osaa raha-asioitaan hoitaa tai omaa tunne-elämäänsä (ahdistus) säädellä. Ei siis ole mitään viisautta kertynyt matkan varrella.
Ei tarvitse hirveästi posottaa, monissa maissa lapset auttavat vanhempiaan. Meillä on toki eläketurva, mutta viimeaikoina elinkutannukset ovat nousseet, eläkkeet laahaavat perässä. Moni lapsi haluaa auttaa vanhempiaan, rakkaudesta.
jos mennään pilkuviilaustaktiikkaan sähkön suhteen, niin aamulla keittää koko päivän satsin kahvia/teetä ja loput termariin. Ruokaa kannattaa tehdä myös isompia määriä, josta riittää 2-3pvä ja lämmittää sitten mikrossa annos kerrallan. Tai ostaa jopa valmisruokia, jota lämmittää annos kerrallaan jos ei ole kummoinen kokki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omaa isää autetaan tuollaisessa tilanteessa mukisematta, jos auttamiseen on minkäänlaisia resursseja. Ihmetyttää tosin, miksi isäsi ottaa vain sinuun yhteyttä, sillä myös muut sisarukset voisivat häntä omalla kyvyllä auttaa. Nyt sisaruksiin yhteyttä ja mietitte isänne kanssa, miten isäkin saa talven kodissaan asua.
Tulevaisuudessa jokaisen tarvitsee välittää lähimmistään.
Eihän auteta. Isä on aikuinen, oikeustoimikelpoinen ihminen, joka hoitaa ongelmansa itse. Mitäs meni muuttamaan sähkölämmitystaloon.
Kuolisin myötähäpeästä, jos joutuisin lainaamaan rahaa vanhemmilleni. Ja totta helvetissä tehtäsiin paperit, jossa antamani apu huomoidaan perinnönjaossa -jos siis mitään perintöä edes olisi tulossa.
Onneksi omat vanhemmat ovat hoitaneet asiansa kunnolla.
En tajua, miten tässä maassa voi olla eläkeikään ehtineitä ihmisiä, jotka eivät osaa raha-asioitaan hoitaa tai omaa tunne-elämäänsä (ahdistus) säädellä. Ei siis ole mitään viisautta kertynyt matkan varrella.
Ei tarvitse hirveästi posottaa, monissa maissa lapset auttavat vanhempiaan. Meillä on toki eläketurva, mutta viimeaikoina elinkutannukset ovat nousseet, eläkkeet laahaavat perässä. Moni lapsi haluaa auttaa vanhempiaan, rakkaudesta.
Rakkaudesta, vaikka itsekin elää nipinnapin köyhyysrajan yläpuolella?