Lapsi sairaana toiselle vanhemmalle
Meillä on ollut melko suuria haasteita miehen lapsen äidin kanssa vuosien varrella. Nyt viimeisenä kiristelyä aiheuttaa viime viikon tapahtumat. Lapsi tuli meille sovitusti viime viikon perjantaina oksennustaudissa. Yritimme keskustella äidin kanssa, jos olisi voinut sairasta lasta pitää sunnuntaihin asti meidän muuton takia. Ei sopinut, hän halusi noudattaa sopimusta. Oksentavaa, ripuloivaa ja kuumeista lasta roudattiin siis edes takaisin entisen ja nykyisen kodin välillä. Nyt tilanne on se, että meidän 6hlön perheestä enää 2 on terveenä. Ja kyllä, sellaistahan sattuu, kun lapsia on. Minulla olisi kuitenkin ollut tänään 2 työhaastattelua, jotka tietenkin jouduin perumaan. Välillä kyllä kypsyttää nämä tilanteet. Pidän todella epäreiluna lapselle, että oikeasti tosi kipeänä riepotellaan vanhemmalta toiselle. Aiemmin äidille on hyvin sopinut, että jos lapsi täällä ollessaan sairastuu, niin vaihtaa toiseen osoitteeseen vasta kun on tervehtynyt.
Kommentit (55)
Ainahan täällä huudellaan, että jätä se sika, ja nyt syytellään kuinka väärin on olla eroperheitä. Päättäkää jo!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten alunperinkin olitte aikatauluttaneet muuton viikonlopulle, jolloin lapsia pyörii jaloissa mahdollisimman paljon? Ettekö olleet etukäteen hommanneet lastenhoitajaa muuton ajalle?
Ja tosiaan, tarinahan ei nyt kerro, että mitä lapsen äidillä oli tuona viikonloppuna (saattoi olla tärkeäkin meno) ja oli sovittu, että isä hoitaa sen viikonlopun. Ei se nyt niin mene, että isä ottaa lapsensa vain, jos lapsi on terve ja reipas, vaan jos isä on luvannut hoitaa, hoitaa hän lapsen siinä kunnossa, missä lapsi on.
Ihan samoinhan se ydinperheessäkin menisi. Jos isä on luvannut hoitaa jonkun viikonlopun ja äidillä on siinä meno, niin kyllä se isä hoitaa sen, oli lapsi terve tai sairas.
Mutta tämä ei olekaan ydinperhe, eli asiat eivät mene samalla tavalla.
Isä on isä, oli ydin- tai tuulivoimalla käyvä, apn tapauksessa vaikuttaa tuulivoimaisiltä.
Olen tälläinen ikävä vanhempi. Lapsivapaiden aikana minulla on yleensä sovittuna hoitokodissa yövuoroputki, tuplavuoroja yms Lapsisairaspäiviä voi käyttää 3 peräkkäin, nämä usein jo käytetty.
Kollegat myös ilahtuisivat kun ilmoittaisi olevani poissa esim tuplavuoroista
Isälle on valitettavasti mentävä vaikka uusioperhe siellä sairastuu

Ja kun lähihuoltaja on käyttänyt sairaan lapsen hoitovapaat, niin etävanhemmalla on myös oikeus sairaan lapsen hoitovapaaseen, eli 3-4 pvä tessistä riippuen molemmille. Kyllä ne lasten sairastelun hoitamisen kuuluisi jakaa huoltajien kesken. Lähivanhemman työnantajakin voi tätä vaatia.
Vierailija kirjoitti:
Miten alunperinkin olitte aikatauluttaneet muuton viikonlopulle, jolloin lapsia pyörii jaloissa mahdollisimman paljon? Ettekö olleet etukäteen hommanneet lastenhoitajaa muuton ajalle?
Ja tosiaan, tarinahan ei nyt kerro, että mitä lapsen äidillä oli tuona viikonloppuna (saattoi olla tärkeäkin meno) ja oli sovittu, että isä hoitaa sen viikonlopun. Ei se nyt niin mene, että isä ottaa lapsensa vain, jos lapsi on terve ja reipas, vaan jos isä on luvannut hoitaa, hoitaa hän lapsen siinä kunnossa, missä lapsi on.
Ihan samoinhan se ydinperheessäkin menisi. Jos isä on luvannut hoitaa jonkun viikonlopun ja äidillä on siinä meno, niin kyllä se isä hoitaa sen, oli lapsi terve tai sairas.
Ei siihen aina voi vaikuttaa milloin muutto on. Ihan vaan näin ohiksena.
Menikö muutto muuten kivasti? Tykkääkö lapset uudesta kodista? Toivottavasti vatsatautipotilas voi jo paremmin.🤗
Vierailija kirjoitti:
Imodium apteekista noissa tilanteissa, ei saa ottaa liikaa, alkuannos ehkä +1 myöhemmin - lapsille eri annoskoko ehkä. Olisit ilmoittanut, että et ota lasta sairaana, koska teillä on muita ihmisiä siellä. Lasta EI SAA liikutella sairaana edestakaisin, olisi pitänyt olla jonkun kanssa uudessa kodissa tai vanhassa. Äiti varmaan ei jaksanut enempää, halusi että hoidat lapsen terveeksi, tosin hoidit nyt monta lasta ilmeisesti. Anna palautetta tuosta tilanteesta äidille.
Ei herranjumala imodiumia ikinä vatsatautiselle, varsinkaan lapselle! Imodium lamaa suoliston= vatsataudin taudinaiheuttajat eivät pääse oksennuksen/ulosteen mukana poistumaan elimistöstä. Tauti pitkittyy ja pahenee.

Ja höpöhöpö.
Tk-erikoislääkäri/av-mamma
Vierailija kirjoitti:
Menikö muutto muuten kivasti? Tykkääkö lapset uudesta kodista? Toivottavasti vatsatautipotilas voi jo paremmin.🤗
Kiitos kysymästä. Huonosti meni, uuden kodin ainoa wc oli täynnä ripulia ja oksennusta Sini myöten. Kiva siinä sitten pitää tupaantuliaisia.
Ap

*Seiniä myöten.

Harmi, että 6 hengen asunnostanne löytyy vain yksi wc. Ja kiva, että pystyitte järjestämään tuparit, vaikka suurin osa olikin vatsataudissa. Hah. Ei taida olla ap kirjoittanut tuota viestiä. Ihan hauska kyllä oli.
Osalla eropareista tuntuvat lapset muuttuvan ei kenenkään lapsiksi, joita siirrellään paikasta toiseen mekaanisesti sen enempää lapsen parasta ajattelematta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä lapsen äidillä saattoi olla myös erittäin tärkeä meno, jonka vuoksi päätyi tähän ratkaisuun.
Haluaisin nähdä mikä meteli syntyis jos joku sanois samaisessa tilanteessa isästä näin :D
Mitään meteliä ei synny tällaisessa tilanteessa! Ex-mieheni on itsenäinen yrittäjä, jolla taatusti on tärkeitä menoja - töitä - niinä viikonloppuina kun on sovittu, että lapset ovat minulla! Miksi siitä nousisi meteli?

Eli työ menee lasten hyvinvoinnin edelle? Ei ihme että olette eronneet.