Lapseni on kiusaaja enkä tiedä mitä voin tehdä
Neljäsluokkalainen tyttäreni kiusaa toisia lapsia koulussa. Olen tästä tytön kanssa puhunut, mutta valitettavasti hän on luonteeltaan hankala eikä rangaistuksista yms. ole ollut mitään hyötyä. Tätä kiusaamista ei ole meillä kotona, mutta myös sukulaislapsille hän on ilkeä. Siis tyypillisesti hän vetäytyy joukosta eikä leiki muiden lasten kanssa. Sitten jos pitää olla toisten lasten lähellä, hän saattaa sanoa näille rumasti (jos luulee, että aikuinen ei ole kuulemassa) ja ilveilee rumasti. Esim. opettajan kanssa juttelin perjantaina, niin opettaja kertoi, kuinka tyttö oli luokassa ilmeillyt ilkeästi, kun oli katsottu toisten kuvistöitä. Ehkä pieni asia, mutta tällaista käytöstä on siis paljon enkä tiedä, mikä sen aiheuttaa. Toiset lapseni eivät tällaista tee. Olen ihan pulassa ja tiedän epäonnistuneeni äitinä, mutta en saa korjattua lapseni käytöstä.
Kommentit (83)
"mä olen opelta kuullut että olet kiusannut ja käyttäytynyt tyhmästi. Sulla tulee elämässä tosi isoja ongelmia jos et opi käyttäytymään kunnolla! Kaikista ihmisistä ei tarvitse tykätä mutta kaikkien kanssa on tultava toimeen! Nyt saat puoli tuntia huoneessasi miettiä että miksi olet noin käyttäytynyt ja sitten keskustellaan, sä olet jo iso ihminen ja mä en halua enää kertaakaan kuulla tämmöstä viestiä sun käytöksestä. Tai seuraa rangaistus x (känny pois). Kukaan ei halua olla kiusaajan kaveri ja kaverit on yksi tärkein asia mitä ihmisellä elämässä on, hyväksi kaveriksi voi kuitenkin oppia ja se on tärkeä asia oppia! Miltä susta tuntuisi jos joku nauraisi sulle?
Mä voin kertoa mun lapsuudesta jutun kun meidän luokalla oli yksi tyttö Marja joka kiusasi muita, kukaan ei halunnut olla sen kanssa ja siitä tuli tosi surullinen ja yksinäinen aikuinen ja elää vieläkin yksin. Se nauroi ja haukkui muita, mä en halua että susta tulee yksinäinen ja surullinen niin kun tästä marjasta"
Vierailija kirjoitti:
Opeta lapselle empatiaa muita ihmisiä kohtaan. Empatiaa voi oppia esimerkiksi kirjoja lukemalla ja niiden tarinoiden kautta muihin ihmisiin samaistumalla. Keskustelkaa paljon. Älä rankaise lasta, vaan pyri selvittämään mistä hänen käytöksensä oikein kumpuaa. Tähän voi saada apua psykologilta.
Lapselle on opetettava, että hän ei ole maailman napa, vaan muut ihmiset ovat aivan yhtä arvokkaita kuin hänkin - myös ne ihmiset, joista hän ei henkilökohtaisesti pidä tai, jotka häntä ärsyttävät.
Muille ilkeilyn taustalla voi olla monta eri asiaa esim. mustasukkaisuus, epävarmuus, käsittelemättä jääneet negatiiviset tunteet, tai ihan vaan ylimielisyys ja halu kontrolloida. Jotkut lapset ovat temperamentiltaan itsekeskeisempiä ja dominoivia, mikä on haastavaa. Temperamentille ei sinänsä voi mitään, mutta parempia sosiaalisia taitoja on mahdollista harjoitella.
Kateellisuus taustalla. Varmaan kokee ettei saa tarpeeksi huomiota. Toisaalta, jotkut lapset ovat sitä mieltä ettei mikään huomio riitä.
Katselkaa taiteilijoiden töitä yhdessä ja miettikää mitä kivaa lapsesi voisi sanoa. Myös niistä töistä, joista hän ei pidä.
Ikävä kyllä lapsesi on oppinut sinulta miten kaikkia muita voi haukkua vapaasti. Seuraavasta kauppareissusta alkaen huudahtelet vain miten ihania vaatteita jne. muilla ihmisillä on.
Vierailija kirjoitti:
Se empatia olisi pitänyt opettaa "hieman" aikaisemmin kuin kouluiässä. Normaali lapsi ei todellakaan kiusaa muita. Kun ap:n lapsi ei selvästikään välitä muista kuin itsestään, vain häneen itseensä kohdistuvat rangaistukset toimivat.
Empatia on asia jota ihmisolento opettelee läpi elämänsä. Sitä voi oppia vielä aikuisenakin. Ja minun mielestäni jokaisen Pitäisi sitä aktiivisesti opetella vielä aikuisenakin.
Ihmisen kehitys joka tapauksessa menee niin, että teininä empatiakyky joksikin aikaa vähenee ja 25-vuotiaaksi aivot vielä kehittyvät, mutta toki säilyttävät plastisuutensa 25:n rajapyykin jälkeenkin.
"Normaali lapsi ei todellakaan kiusaa muita."
Mistä kiusaajia tähän maahan sitten riittää niin s-nasti?
Vierailija kirjoitti:
"Normaali lapsi ei todellakaan kiusaa muita."
Mistä kiusaajia tähän maahan sitten riittää niin s-nasti?
Riittäähän niitä, kun suurin osa ei kasvata lapsiaan mitenkään. Ei vaadita mitään, edes peruskäytöstapoja. On normaalia, että lapset rääkyvät kauppojen lattioilla ja muksivat toisiaan päiväkodin pihalla. Pitää ymmärtää ja sanoittaa. Ennen oli rajat ja rakkaus, nyt puuttuu molemmat suurimmalta osalta vanhemmista. Lapset ovat näyttelyesineitä, joihin ei riitä pitkän tähtäimen mielenkiintoa. Lapsia ei enää kasvateta elämää varten ja pärjäämään maailmassa, vaan maailman pitää olla juuri sitä omaa lumihiutaletta varten tietynlainen.
Uusien tutkimusten mukaan lapset ei kiusaa siksi, että haluavat vaan siksi, ETTEIVÄT OSAA muuta käyttäytymismallia epämielyttävissä/ahdistavissa/tylsissä jne tilanteissa. Tämän takia pelkillä rangaistuksilla ei useinkaan lopeteta kiusaamista. Toki rangaistuksiakin itää olla, mutta ne ei yksinään riitä. Tämän takia vuosikymmenen on menty metsään suomenkin kouluissa.
Kaikki ihmiset haluavat muiden hyväksyntää jossain muodossa ja ihmiset toimivat omien kykyjensä mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Jotta kirjoitus olisi uskottava niin kerro nyt mitä tyttö sanoo kun otat asian esille? Ja mitä hän on sanonut kun olet varmasti toistuvasti asiasta jo puhunut eikä käyttäytyminen muutu? Miten hän itse asian näkee??
Tämä! Olisi tärkeätä selvittää, miksi hän käyttäytyy näin? Mistä hän on keksinyt tällaisen käytöksen? Harvoin kyse on tylsistymisestä, vaan yleensä on joku muu juurisyy taustalla. Mitä hän tekee vapaa-aikana? Roikkuuko somessa ja oppiii siitä kiusaamiskäytöstä vai mistä? Mistä eristäytyminen alkoi? Kiusaako hän muita koska häntä itseään kiusataan, mutta kukaan aikuinen ei huomaa hänen kiusaamista? Onko joku diagnosoimaton mielenterveysongelma taustalla? Esim. Scizhophrenia, äänet sanovat hänelle, että tee näin tai noin? Avainsana on: Miksi?!
Selkäsauna. Kunnon läimäykset ahterille.
Joo joo, katsotaan varmaan nykyään pahoinpitelyksi tai jotain. Lässyn lää. Minä ja siskoni saatiin selkäsaunoja kakaroina eikä meistä mitään hulluja tullut. Pikemminkin täysin päinvastoin.
No ei tähän mitkään rangaistukset auta, kaikenlainen nöyryyttäminen ajaa hänet vaan kauemmas. Hänellä on selvästi itsetunto-ongelmia, kun kokee tarpeelliseksi alistaa ja kiusata. Onko hänen elämässään tapahtunut jotain esim. isä lähtenyt? Ilkeilee muille ennenkuin ehtivät hylätä ja ilkeillä? Yksikään lapsi ei käyttäydy huonosti ja ikävästi syyttä, se on hänen tapansa ilmaista että kaikki ei ole hyvin. Hakekaa hänelle apua.
Vierailija kirjoitti:
"Normaali lapsi ei todellakaan kiusaa muita."
Mistä kiusaajia tähän maahan sitten riittää niin s-nasti?
Koska normaaleja ihmisiä on niin vähän. Suurella osalla on joku diagnoosi, tai ainakin pitäisi olla.
Eikö häntä voisi saada ohjattua terapiaan? Iso ongelma minusta. Jotain tyytymättömyyttähän tuo on ja empatiakyvyttömyyttä. Juurisyy pitää selvittää. Onhan kotona saanut huomiota yhtä paljon kun muut sisarukset?
Vierailija kirjoitti:
Eikö häntä voisi saada ohjattua terapiaan? Iso ongelma minusta. Jotain tyytymättömyyttähän tuo on ja empatiakyvyttömyyttä. Juurisyy pitää selvittää. Onhan kotona saanut huomiota yhtä paljon kun muut sisarukset?
Pääosa tuon ikäisistä koulukiusaa muita. Enemmän tai vähemmän.
Onko hänelle harrastuksia jossa voi purkaa tunteitaan?
Urheilu, teatteri, musiikki voisivat sopia.
Kuulostaa B-klusterin persoonallisuushäiriöltä. Osa ihmisistä on persoonaltaan ilkeitä, ja lapsissa se näkyy korostetusti. Ei kasvatus kaikkea korjaa, joten turhaan puhut itsestäsi epäonnistuneena.
Onpas hankalan kuuloinen tilanne. Eli lapsi on kiusaaja eikä ole kuitenkaan suosittu ilmeisesti? Hän on siis yksinäinen, mistäköhän hän on saanut päähänsä että muut ihmiset ovat jotenkin uhkaavia? Tai ainakin se kuulostaa vähän sellaiselta taistele tai pakene- tyyppiseltä reaktiolta. Ellei sitten joltain aivan muulta... Ehkäpä joku psykologia olisi tarpeen.
Laitat sen kaivamaan maakuopan, saa valita itse kuinka suuren, mutta tulee viettämään siellä seuraavat 2 viikkoa. Vanerilevy kanneksi ja sisällä talossa voi käydä vessassa, aika mak 3minuuttia, tai hakemassa nötköttiä purkin.
Kysyt aina nähdessäni että kiusatuttaako?