Kaipaako mies hellyyttä? Julkisestikin?
Tämä mietityttää. Aloittelen uutta suhdetta ja olisin nyt valmis siihen sitoutumaan. Tällöin myös antaisin sille kaikkeni sisältäen hellyyttä ja huomionosoituksia.
Jotenkin minuun on vain iskostunut, etteivät miehet välttämättä halua, että heitä halaillaan ja pussaillaan. Ainakaan Julkisilla paikoilla. Uuden kumppanin kanssa en osaa tätä vielä ottaa puheeksi. Haluaisin nyt kuulla miehiltä yleisiä fiiliksiä.
Kommentit (30)
Julkiset hellyydenosoitukset on varattu koirille.
M49
Miehenä sanon, en halua että lääpitään tai pidetään kädestä julkisilla paikoilla. Omasta mielestä kuuluu teini-ikään, ei muuhun. M33
En ole mies,mutta riippuu ihan tapauksesta.
Jotkut kaipaa,jotkut ei.
Jotkut roikkuu alussa kiinni ja lopulta kävelee 5 metriä edellä.
Eiköhän tuo selviä parhaiten kun kyselet oman kumppanin mielipidettä asiaan.
Jos oot suht yleinen jätkien suosiossa oleva ja vakavissaan niin vois olla kiva näyttää sille sun karusellillesi että kyllä tässä ainakin yritellään.
Sitten kun äijäs kuulee veivauksistasi niin se on vähän pehmeempi vastaanottaan informaatiota sinusta
No laita sille viestiä ja kysy. Mikä siin on niin vaikeaa?
-mies
Kuljettu vaimon kanssa käsikädessä kohta 25 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Miehenä sanon, en halua että lääpitään tai pidetään kädestä julkisilla paikoilla. Omasta mielestä kuuluu teini-ikään, ei muuhun. M33
Miksi? Onko se noloa?
Tuskin kaipaa, mutta ainahan sitä voi kysyä
Vierailija kirjoitti:
Jos oot suht yleinen jätkien suosiossa oleva ja vakavissaan niin vois olla kiva näyttää sille sun karusellillesi että kyllä tässä ainakin yritellään.
Sitten kun äijäs kuulee veivauksistasi niin se on vähän pehmeempi vastaanottaan informaatiota sinusta
En ymmärtänyt tätä. Kyllä miehet näyttää tykkäävän ulkonäöstäni, mutten ole mikään yleinen ja todella harvoin lähden mihinkään juttuun. Eli ei olemitään veivauksia.
Mutta hellyydellä siis pehmenee. Se kuulostaa hyvältä.
Ap
Ei mun mies ainakaan tykkää, on aika jäykkis. Kännissä vähän pehmenee ja saattaa jopa sanoa että rakastaa.
Jotkut tykkää, jotkut ei. Et voi yleistää tolleen että muka kaikki miehet olis samanlaisia. Kysymällä siltä se selviää.
Vierailija kirjoitti:
No laita sille viestiä ja kysy. Mikä siin on niin vaikeaa?
-mies
En tiedä. Pelkään kai, ettei sano suoraan ja tilanne menee vain kiusalliseksi sen jälkeen. Pitäisi kai oppia itsekin puhumaan suoraan ja uskomaan toisten puhetta.
Tai ehkä siksi, että jos ei tykkäisi, ajattelisin sen johtuvan siitä, että häpeää minua.
Tai ehkä siksi että, kokisin jääväni jostain paitsi, jos näin olisi. Minusta ne käsikkäin kävelevät parit ovat ihania.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jotkut tykkää, jotkut ei. Et voi yleistää tolleen että muka kaikki miehet olis samanlaisia. Kysymällä siltä se selviää.
En yleistä enkä hae oikeaa vastausta, vaan nimenomaan sitä löytyykö miehistä tässä moneen lähtöön. Aika harvoin kyllä näkee nuoruuden ohittaneita pareja herkissä tunnelmissa julkisesti. Valitettavasti.
Vierailija kirjoitti:
Ei mun mies ainakaan tykkää, on aika jäykkis. Kännissä vähän pehmenee ja saattaa jopa sanoa että rakastaa.
Siis eikö teillä ole yhtään hellyyttä? Kauanko ootte olleet yhdessä?
Vierailija kirjoitti:
Kuljettu vaimon kanssa käsikädessä kohta 25 vuotta.
Ihanaa,mäkin haluaisin kulkea mieheni kanssa käsikädessä. Mies ei vaan halua. On muka hankala kävellä. Mun mielestä olisi vaan niin ihanan romanttista.
Eri kuin ap
Vierailija kirjoitti:
Kuljettu vaimon kanssa käsikädessä kohta 25 vuotta.
Mun vanhemmat kulkee vieläkin välillä. Oli jotenkin ihana sattumalta nähdä ne kauppaan menemässä käsi kädessä. Ne on ollu yhdessä yli 40 vuotta ja ovat nyt siis hieman yli 70 vuotta vanhoja.
"Aloittelen uutta suhdetta ja olisin valmis siihen sitoutumaan".
Kuulostaa niin epävarmalta ja alkuasetelmassa olevalta orastavalta suhteelta, että mies todennäköisesti vain jähmettyy julkisista hellyydenosoituksista.

No milloin siihen olisi valmista?
Mua mietityttää se, et karsastaako miehet julkista hellyyttä muiden potentiaalisten naisten takia? Vaikka epätietoisestikin
Aika moni vaimokkeen kanssa kulkeva kuitenkin vilkuilee muita naisia.
Joku kaipaa, joku ei. Tiedät varmaan ettei kaikki saman sukupuoliset ole samanlaisia. Minä esimerkiksi en välitä koskettelusta ja lepertelystä juurikaan, vaikka olen nainen, ja rakastunut.