Huippumalli haussa 2022
Aikooko joku seurata? Kilpailijat on julkistettu enkä osaa muuta sanoa, kuin että on tällä kertaa varsinainen friikkisirkus saatu kasaan.
Kommentit (1610)
Aikaisemmin haettiin huippumallia eikä jotain sirkuspelleä olisiko siinä se ero.
Minusta Jarrah vaikuttaa ihan mukavalta ja fiksulta.
Tällainen ohjelmahan leikataan isosta materiaalista, ja on aika selvää, että Jarrahin kohdalla on leikkauksella ja haastattelukysymyksillä haluttu nostaa esiin trans-tarinaa. Se ei tarkoita sitä, että Jarrah olisi koko ajan itse halunnut tuoda esiin vain sitä asiaa. Jonkin verran varmaan on halunnutkin, ja sekin on ihan ymmärrettävää. Onhan kyseessä ihmisoikeusasia ja hänen identiteetilleen iso asia. Minusta on ihan ok että siitä puhuu. Se, millainen osuus sille ohjelmassa tulee on kuitenkin ohjauksen ja leikkauksen asia.
Marie bongattu shampoomainoksesta.
Miksi trans ihmisen pitäisi olla jotenkin enempi näytillä kun muitten,silloin ollaan tasa arvoisia kun ei joka käänteessä vedetä esiin trans ihmisiä tai homoja tai muutakaan vähemmistöä.
Tasa arvo toteutuu silloin kun ns normi ihminenkään ei joudu ns syrjityksi siitä että on ihan normaali kaikin puolin,jos nyt kukaan ihan normaali onkaan tai mikä on normaali.
Itse en ainakaan halua nähdä miestä tuommoisissa järkyissä meikeissä ja mekossa hillumassa.
Tuola nyt kaikki on joko naisia tai feminiinisiä miehiä,missä luuraa miehet.
Täällä kun moni kommentoi ettei näytetä kunnolla kaikkien kuvia ja kommentteja, niin kannattaa seurata ohjelmaa mtv3 katsomosta, siellähän näkee jaksot paljon pidempinä kuin tv:stä kaikkine arvosteluineen
Harmittaa, että Jarrah on toista viikkoa putkeen voittaja. Ei hän ollut paras kummallakaan viikolla. Nenäpäivä-ryhmävideolla oli toisten takana, eikä sitä kommentoitu mitenkään, vaikka sen toiden ryhmän blondin samanlaista takana oloa kommentoitiin negatiivisesti. Ja nyt noissa helikopterikuvissa Jarrah ei kyllä ollut paras. Kuvaajakin nimesi suosikkinsa, jotka ei ollut Jarrah.
Jotenkin selkeä woke-asenne tässä ohjelmassa, ja harmittaa, ettei oikeasti etsitä parasta mallia vaan parasta ideologiaa. :/ Ideologialle toki peukku, mutta ohjelma lässähtää tämän takia.
Kiva kun löysin tämän ketjun. Olen katsellut sarjaa, ja itsekseni miettinyt, että olenko tosiaan jo niin vanha ja kalkkis, että en ymmärrä mistään mitään. Minusta on kyllä kiva, että on erilaisia ihmisiä, mutta minkä ihmeen takia heistä pitää tehdä niin rumia?! Tämä viimeinen jakso oli jo sellaista erikoisuuden tavoittelua, että ei meinannut jaksaa katsoa.
Ja ihme lapsellista draamailua, kaikki taitavat kuitenkin olla jo yli 20v.
Mä en ymmärrä sen Einon kehumista. Helikopterikuva huono kun kasvot ihan vinot.
Mutta tämä sarja on näköjään sellainen kehumisryöpsäytys. Olikohan se Roosa vai kuka, niin on myös tosi kehno kävelemään, edelleen, vaikka se ammattimallijuontaja sitä muka kehui.
Siis mitä vaatteita tuollaiset muodottomat ihrakasat muka voisivat esitellä uskottavasti. Yrjöttäviä tankkeja!
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti Sirkka voittaa.
Kuka niistä on Sirkka?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ymmärrä sen Einon kehumista. Helikopterikuva huono kun kasvot ihan vinot.
Mutta tämä sarja on näköjään sellainen kehumisryöpsäytys. Olikohan se Roosa vai kuka, niin on myös tosi kehno kävelemään, edelleen, vaikka se ammattimallijuontaja sitä muka kehui.
Ei kun siis Sirkka on se huono kävelijä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minäkin kuulin, että kuvaaja pyysi Marieta katsomaan kuvia ja yllätyin, kun kuvaaja niin kovasti erehdyksestä kimpaantui. Huonoa käytöstä isolta mieheltä. Marieta kävi sääliksi, mutta hyvin hän sen otti. Hieman huvitti stailistin "vaatteiden korjaaminen".
https://www.mtv.fi/sarja/huippumalli-haussa-10005244/jakso-18-yllatys-t…
kohdassa 16:47 "MÄ tuun kattoon miltä se näyttää skriinillä"
Itsekin kuulin jaksossa että "tuu kattoon". Tuli vähän olo että oliko näytelty kohtaus, kun se kuvaajakin jotenkin epäluontevasti asiasta sanoi. Vai oliko sitten vain hämmentynyt tai ärsyyntynyt.
Oliko tuolla yhdellä tissiliivejä ympärillään kymmeniä,mitähän nekin kuvasti ei hittolainen.
Ihmettelen kyllä ihan tosissaan onko miehellä pakko olla korkokengät mekko ja törkeä meikki.
Pullukka tyttö oli kyllä yks ilmestys kaamean pelottavan näkönen meikki.
Siinä sitä on materiaalia ulkomaille.
Jere oli noista paras ja pudotettiin heti, ei kiinnosta enää kattoa
Mariella näyttävät kasvot, mallin näköinen.
Minttukin ok
Kuka teidän suosikki/suosikit? Minun mielestä Rosa; lumoava catwalkilla, kauniit kasvonpiirteet ja mallin kroppa, pitkät sääret, eteerinen kaunotar mallikuvissa.
Kes kirjoitti:
Teknisesti todella kömpelö ohjelma. Tunnin kesto, 6-8min välein tulee 5-6min mainostauko. Rasittavaa katsoa. Mallit ehtivät sanoa muutaman ohjelmankulun kannalta täysin turhan lauseen kuten "jännittää" tai "meil on hyvä tiimi" ja sitten ollaan taas mainostauolla ja seuraavassa aiheessa. Jos en tietäisi katsovani "Huippumalli haussa", vaan eksyisin kanavalle satunnaisesti esim. runway-kohdassa luulisin todennäköisesti että kyseessä on joku nuorten teatterikoulun/kevätjuhlan harjoitus.
Katsele Katsomosta, siellä on niin paljon lyhyemmät mainoskatkot, että tv:ssä tunnin pituinen jakso kestää Katsomossa vain 40 minuuttia (Katsomossa on myös jokaviikkoisen "varsinaisen" jakson lisäksi 20-minuuttisia jaksoja, joita ei näytetä telkkarissa. Niitä en ole jaksanut katsoa.)
Mihin muuten katosi juontaja Saara Sihvoselta se lupsottava lazy eye, joka hänellä oli kun hän itse osallistui Huippikseen? Se olisi persoonallinen, jos ja kun kerran sellaista nykyaikana arvostetaan.
Jarrahista ei ainakaan haastattelijaa tule ihan heti... rasittava nariseva tasanuottinen ja loputon pälä pälä pälä pälä pälä pälä pälä pälä pälä pälä...
Mutta ehkä hänestä tulee malli?
Aika erikoista menoa ohjelmassa. Mitä haetaan? Juontaja nolla. Saara koko ajan kuin maan raosta kaivettu, huonon näköinen. Malleilla järkyttävän huonot ihot, paitsi Sirkalla ja sillä yhdellä pojalla. Lisäksi jotenkin niin rasvaisen ja likaisen oloisia koko ajan. Kyllä aikaisemmin oli paljon laadukkaampi ohjelma.