Lapsi ei tottele yhtään, minä en jaksa

Valitse taistelusi. Pakkohan se on jaksaa

Nimim. 4 poikaa

Aikaa kirjoitaa tänne ja valitaa lapsesta.Mutta ei aikaa viedä lasta leikki puiston ulos.Jossa purkaisi energiaansa joka päivä.Kun pääsisi ulos leikkiään.Mitä lapsesi tekee kun roikut netissä etkä ole läsnä?

Vierailija kirjoitti:

Aikaa kirjoitaa tänne ja valitaa lapsesta.Mutta ei aikaa viedä lasta leikki puiston ulos.Jossa purkaisi energiaansa joka päivä.Kun pääsisi ulos leikkiään.Mitä lapsesi tekee kun roikut netissä etkä ole läsnä?

Ai jos tänne yhden kerran lyhyen tekstin laitan ja siinä neuvoa kysyn ongelmaan, niin olen huono äiti? Mistäs tiedät olenko vaikka bussissa matkalla kohti päiväkotia nyt? Tai lapsi mummon kanssa?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kasvatustyö pitää aloittaa pienestä pitäen, niin ei tarvitse sitten ihmetellä kauhukakaran kanssa. Nyt alat asettaa rajat ja katsot kanssa, että pidät niistä kiinni. Kun mikään muu ei auta, sanot lapselle erittäin tiukasti, vaikka huudat tarvittaessa, että jos hän vielä rikkoo jotain, sinä rikot häneltä lelun. Ja jos on pakko, myös teet niin. Siitä lapsi ymmärtää miltä toisen tavaran rikkominen siitä toisesta tuntuu. Hyvin todennäköisesti ei riko sen jälkeen enää mitään.

Ja tuomitsijoille tiedoksi, joihinkin lapsiin toimivat vain kovat keinot. Vain ne tietävät, jotka ovat kasvattaneet erittäin vahvatemperamenttisen lapsen. Jos pienenä antaa periksi, koulussa on helvetti irti ja liian myöhäistä.

Lapseni on erittäin vahvatemperamenttinen ja voimakastahtoinen. Ollut aina. Mutta en ole koskaan hänelle antanut periksi asioista, vaan rajat on aina pitäneet. Siksi en tykkää, että minua syytetään siitä, että olisin aloittanut kasvattamisen vasta nyt ja siksi pulassa. Rajat on olleet pienestä saakka. Ap

Hyvä sitten. Mehän emme voi tietää kuin mitä kerrot. Mutta älä anna periksi, jatkat rajojen asettamista ja yritä uskoa, että sen ansiosta jonain päivänä helpottaa.

Minullakin oli erittäin vahvatemperamenttinen ja voimakastahtoinen lapsi. Syntymästä asti oli jatkuvaa tahtojen taistelua. Tiesin että jos annan yhtään periksi, lapsesta tulee aivan hallitsematon tyranni. Pidin kiinni kasvatusperiaatteistani, vuodet vierivät, ja nyt lapsi on jo teini ja mitään vaikeaa murrosikää ei ole ollut havaittavissa. Nuori loistaa koulussa, käyttäytyy hyvin, on älykäs, empaattinen ja ahkera. Ikinä en ole saanut hänestä yhtään negatiivista Wilma-merkintää. Tällä haluan sanoa, että tsemppiä, älä luovuta, lopussa kiitos seisoo!

Mikä rangaistus omaan huoneeseen häätäminen on? Eikö oman huoneen pitäisi saada olla kiva paikka eikä mikään vankila? Jäähyistä ei ole hyötyä. Lapsi ei opi niistä mitään.

Sinun on kuule pakko kestää. Lapsi on sinun.

Vierailija kirjoitti:

Onneksi ei ole lapsia, ai että tätä autuutta/vapautta. 🤗Saa nukkua yönsäkin kaikessa rauhassa. 🤗😄Ei ole kukaan määräämässä yhtään mitään elämänrytmiä. 😊

Miksi sitten kommentoit? Sinäkin olet ollut jonkun lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kasvatustyö pitää aloittaa pienestä pitäen, niin ei tarvitse sitten ihmetellä kauhukakaran kanssa. Nyt alat asettaa rajat ja katsot kanssa, että pidät niistä kiinni. Kun mikään muu ei auta, sanot lapselle erittäin tiukasti, vaikka huudat tarvittaessa, että jos hän vielä rikkoo jotain, sinä rikot häneltä lelun. Ja jos on pakko, myös teet niin. Siitä lapsi ymmärtää miltä toisen tavaran rikkominen siitä toisesta tuntuu. Hyvin todennäköisesti ei riko sen jälkeen enää mitään.

Ja tuomitsijoille tiedoksi, joihinkin lapsiin toimivat vain kovat keinot. Vain ne tietävät, jotka ovat kasvattaneet erittäin vahvatemperamenttisen lapsen. Jos pienenä antaa periksi, koulussa on helvetti irti ja liian myöhäistä.

Lapseni on erittäin vahvatemperamenttinen ja voimakastahtoinen. Ollut aina. Mutta en ole koskaan hänelle antanut periksi asioista, vaan rajat on aina pitäneet. Siksi en tykkää, että minua syytetään siitä, että olisin aloittanut kasvattamisen vasta nyt ja siksi pulassa. Rajat on olleet pienestä saakka. Ap

Olen hoitanut muutamaa tällaista lasta ja jostain oudosta syystä kanssani on kokeiltu tahtoa kerran ja sitten jotenkin oivallettu, että ei kannata, tämä aikuinen ei mene samaan vipuun kuin muut. Miksi vanhempiensa voimakastahtoisiksi mainostamat lapset lopettavat tahtomisen, kun aikuinen vaihtuu? Tuskin on pelkkää vieraskoreutta, harva jaksaa monta päivää olla kiva.

Sille pitää antaa paljon kehittävää tekemistä, että on tyytyväinen. Siis järkyttävän paljon!

Heti kun lapsi rikkoo jotain, nappaat häntä käsivarresta ja kiikutat huoneeseensa. Hirviökakaroiden kanssa ei neuvotella.

Vierailija kirjoitti:

Sille pitää antaa paljon kehittävää tekemistä, että on tyytyväinen. Siis järkyttävän paljon!

Ok, vihdoin konkreettlnen neuvo, kiitos siitä. Mitenhän minä keksisin paljon kehittävää tekemistä? Meillä on kaikenlaisia leluja, pelejä, kirjoja, legoja, piirustusväleineitä jne mitä näitä nyt yleensä on. Ja siis myös yhdessä niitä tehdään paljon ja luetaan yhdessä jne. Ja nämä siis sisällä, ulkona vielä erikseen ulkojutut ja ihan luontopaikkoihinkin lapsi pääsee. Osaisiko joku antaa ideoita runsaaseen riittävän haastavaan kehittävään tekemiseen? Ap

Selvitä lapsen turhautumisen syy kulloisellakin hetkellä tai sitten ohjaa pois siitä kohdasta jossa meinaa hajota, voiko lasta auttaa asiassa jota yrittää tehdä. Juttele vähän aiheesta kevyesti, lapsi oppii säätelyä ja käsittelee tunteita. Kiukulle ei tietysti mitään voi, ehkä voi rauhoittua, mutta usein heijastaa aikuisten käytöstä takaisin. Onko lapsella kivaa tekemistä tai leikkiä, jotkut vain tutkivat kaappeja, koska siinä iässä kaikki kaapit käydään läpi. Voi vahingossa roikkua kaapin ovessa. Lapset ovat aktiivisia. Joskus voi sanoa ei ja katsopas täältä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kuulostaa ärsyttävältä, mutta koita relaa. Tuo kuuluu ikään. Kiellät vain maailman tappiin asti. Kyllä se ehkä joskus lopettaa sen pers*ilyn.

Ai kiellän ja hän rikkoo, kiellän ja hän rikkoo, kiellän ja rikkoo ja kiellän ja rikkoo. Vaikka maailman tappiin asti? En jaksa. En kestä enää yhtään rikottua kaappia, hyllyä, kaukosäädintä ja vastaavaa. Ei ole edes rahaa ostaa uusia. Ap

Ota ne tavarat pois häneltä. Vie se lapsi vaikka ulos mesoamaan.

Tavarat? Miten otetaan lapselta pois keittiön kaappi, vessan ovi, suihkuseinä, kirjahylly, makuuhuoneen seinä? Lapsi tietenkin ulkoilee joka päivä ja on hoidossakin, kun olen töissä, mutta välillä on oltava kotona sisällä. Esimerkiksi ruoanlaiton, pyykinpesun jne takia, tai vaikkapa iltapalan. Meillä ei ole mitään omaa pihaa, johon voisin laittaa lapsen yksin mesoamaan.

Ap

Kuinka ihmeen voimakas kolmevuotias voi olla että saa rikottua kiinteitä kalusteita ja seiniä?! Jos laitat omaan huoneeseen yksin, lapsi varmaan sitten hajottaa siellä paikat? Tarvitset apua vanhemmuuteesi, ota yhteys perheneuvolaan.

Vierailija kirjoitti:

Selvitä lapsen turhautumisen syy kulloisellakin hetkellä tai sitten ohjaa pois siitä kohdasta jossa meinaa hajota, voiko lasta auttaa asiassa jota yrittää tehdä. Juttele vähän aiheesta kevyesti, lapsi oppii säätelyä ja käsittelee tunteita. Kiukulle ei tietysti mitään voi, ehkä voi rauhoittua, mutta usein heijastaa aikuisten käytöstä takaisin. Onko lapsella kivaa tekemistä tai leikkiä, jotkut vain tutkivat kaappeja, koska siinä iässä kaikki kaapit käydään läpi. Voi vahingossa roikkua kaapin ovessa. Lapset ovat aktiivisia. Joskus voi sanoa ei ja katsopas täältä.

Ei hän varsinaisesti kiukuttele tai ole kiukkuinen. Vaan esimerkiksi on sanottu, että suihkuseinään ei saa mennä leikkimään ja tietää sen, mutta usein yrittää sitä mennä hakkaamaan jollain puuvasaralla (siis leluihin kuuluvalla). Tai piirtää tusseilla tapettiin kun minä käyn vessassa tms.

Ei tätä onneksi silti koko ajan ole.

Ap

Tsemppiä Ap <3

Been there, voi pojat niitä tilanteita kun tavaraa menee mäsäksi ja mikään kieltäminen ei auta eikä lapsi tottele vaikka mitä yrittäisi. Lopulta otin kovat keinot käyttöön. Kun tavaraa alkoi mennä mäsäksi ja riehuminen alkoi, niin tiukka karjaisu ja omaan huoneeseen jäähylle. Ja siellä pysyi kunnes rauhoittui. Normaalisti meillä ei karjuta, mutta silloin harvoin kun niin käy niin lapsi tietää että ollaan tosissaan ja on paras totella.

Ja selvennyksenä: lapsi ei ole tästä traumatisoitunut. On iloinen, reipas ja rakas pikkukoululainen. Joskus hänellä luonnollisesti vahingossa hajoaa tavaraa, mutta järjestelmällinen tuhoaminen on jäänyt pois.

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä Ap <3

Been there, voi pojat niitä tilanteita kun tavaraa menee mäsäksi ja mikään kieltäminen ei auta eikä lapsi tottele vaikka mitä yrittäisi. Lopulta otin kovat keinot käyttöön. Kun tavaraa alkoi mennä mäsäksi ja riehuminen alkoi, niin tiukka karjaisu ja omaan huoneeseen jäähylle. Ja siellä pysyi kunnes rauhoittui. Normaalisti meillä ei karjuta, mutta silloin harvoin kun niin käy niin lapsi tietää että ollaan tosissaan ja on paras totella.

Ja selvennyksenä: lapsi ei ole tästä traumatisoitunut. On iloinen, reipas ja rakas pikkukoululainen. Joskus hänellä luonnollisesti vahingossa hajoaa tavaraa, mutta järjestelmällinen tuhoaminen on jäänyt pois.

Kiitos tsempistä. Selvisikö sinulle syy miksi lapsesi omi tuollainen pienempänä?

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sille pitää antaa paljon kehittävää tekemistä, että on tyytyväinen. Siis järkyttävän paljon!

Ok, vihdoin konkreettlnen neuvo, kiitos siitä. Mitenhän minä keksisin paljon kehittävää tekemistä? Meillä on kaikenlaisia leluja, pelejä, kirjoja, legoja, piirustusväleineitä jne mitä näitä nyt yleensä on. Ja siis myös yhdessä niitä tehdään paljon ja luetaan yhdessä jne. Ja nämä siis sisällä, ulkona vielä erikseen ulkojutut ja ihan luontopaikkoihinkin lapsi pääsee. Osaisiko joku antaa ideoita runsaaseen riittävän haastavaan kehittävään tekemiseen? Ap

Kuulostaa että lapsella on jo oikein mukavasti virikkeitä ja tekemistä :) Eivät nämä seinään piirtelyt ja tavaroiden rikkomiset välttämättä johdu suoraan tekemisen puutteesta, joskus vain lapsen mielessä se seinään piirtäminen on niin hauska ja jännä juttu ettei mikään muu tekeminen ole ollenkaan niin kivaa. Ärsyttävää juu...

Tulin korona-aikana hankkineeksi fitness trampoliinin ja nyrkkeilysäkin, ihan normi kerrostaloasuntoon siis. Lapsi saa ja tykkää riehua niiden kanssa, auttaa purkamaan ylimääräistä energiaa.

On helppo sanoa että joo, kyllä meillä on rajat, mutta monesti tarkemmin tutkittuna ei olekaan. Millainen lapsi edes keksii alkaa hajottaa esim kaappeja? Ehkä kannattaa suosiolla pyytää ulkopuolista apua, jos nelivuotias pistää kodin remonttiin, eikä äiti pysty sitä estämään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se kasvatustyö pitää aloittaa pienestä pitäen, niin ei tarvitse sitten ihmetellä kauhukakaran kanssa. Nyt alat asettaa rajat ja katsot kanssa, että pidät niistä kiinni. Kun mikään muu ei auta, sanot lapselle erittäin tiukasti, vaikka huudat tarvittaessa, että jos hän vielä rikkoo jotain, sinä rikot häneltä lelun. Ja jos on pakko, myös teet niin. Siitä lapsi ymmärtää miltä toisen tavaran rikkominen siitä toisesta tuntuu. Hyvin todennäköisesti ei riko sen jälkeen enää mitään.

Ja tuomitsijoille tiedoksi, joihinkin lapsiin toimivat vain kovat keinot. Vain ne tietävät, jotka ovat kasvattaneet erittäin vahvatemperamenttisen lapsen. Jos pienenä antaa periksi, koulussa on helvetti irti ja liian myöhäistä.

Lapseni on erittäin vahvatemperamenttinen ja voimakastahtoinen. Ollut aina. Mutta en ole koskaan hänelle antanut periksi asioista, vaan rajat on aina pitäneet. Siksi en tykkää, että minua syytetään siitä, että olisin aloittanut kasvattamisen vasta nyt ja siksi pulassa. Rajat on olleet pienestä saakka. Ap

Olen hoitanut muutamaa tällaista lasta ja jostain oudosta syystä kanssani on kokeiltu tahtoa kerran ja sitten jotenkin oivallettu, että ei kannata, tämä aikuinen ei mene samaan vipuun kuin muut. Miksi vanhempiensa voimakastahtoisiksi mainostamat lapset lopettavat tahtomisen, kun aikuinen vaihtuu? Tuskin on pelkkää vieraskoreutta, harva jaksaa monta päivää olla kiva.

Joo o, no ne vaan nyt ovat vieraskoreita ns vieraammille aikuisille, ml. meillä reissutyötä tekevä lapsen isä. Minulle taas on kuin manifestoitunut pikkupiru. Kyllä kuulemma hoidossakin (pph) yrittää toisinaan temppujaan mutta antaa sielä helpommin periksi. Äidilleni eli lapsen mummolle alkanut nyt viime aikoina näyttää todellista luontoaan vaikka erittäin läheinen ollut mummon kanssa ihan pikkuvauvasta.

Minun poikani täytti äskettäin 4v. Ja aina ollut äärimmäisen voimakastahtoinen, ihan vauvasta (miten voikin näin olla??). Jatkuvaa tahtojen taistelua enkä anna periksi tuumaakaan oikeasti tärkeissä asioissa. Esim. nyt syksyllä hoitoon palattuaan saa ensimmäisen kerran ikinä valita itse päivävaatteensa, toki tietyistä antamistani vaihtoehdoista vain. Ruoka syödään silloin kun se on valmis eli pöydässä ja syödään vain siellä pöydässä, tahalleen ei sotketa eikä tuhota mitään, sohvalla ei hypitä eikä lemmikkieläimiä kiusata. Normisetit. Kuitenkin niin halutessaan on maailman ihanin, kiltein ja suloisin pikkupoika.

Kuten joku sanoi, että jos nyt pikkulapsiaikana antaa mihinkään tuumaakaan periksi, tai huonon käytöksen mennä rankaisematta, on piru irti teini-iässä. Olen kuullut tämän saman myös sukulaistädiltä (6 lapsen äidiltä) sekä omalta mummoltani, jolla oli 9 lasta. Samoin omaa äitini on sanonut. Uskon tähän täysin.

Omaa nelivuotiasta kiukkupussiani kannan tuon tuosta jäähylle omaan sänkyynsä. Ja vahdin vieressä että siellä kans ollaan. Joskus joutuu edelleenkin ihan pitämään kiinni sylissä kun ei vain halua totella sillä hetkellä yhtikäs mitään eikä kuule mitään raivovaiheessaan.

Kaupassa sai kerran sellaisen kuuluisan itkupotkukohtauksen. Toista kertaa ei koskaan ole tullut enää koska minä tyhjensin huutava lapsi kainalossa vähäiset ostokseni pikaisesti takaisin (onneksi oli ehditty vähän vain kerätä!) ja kannoin pojan pois ja reissu loppu siihen.

Tätä erittäin hankalaa vaihetta on nyt kestänyt ehkä noin 2,5v. Viime talvi oli pahinta aikaa ja nyt tuntuu jo, että hieman alkaa helpottamaan tämä uhma. Odotan kärsivällisesti, että ihana poikani tulee lopullisesti esiin ja elämämme rauhoittuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tsemppiä Ap <3

Been there, voi pojat niitä tilanteita kun tavaraa menee mäsäksi ja mikään kieltäminen ei auta eikä lapsi tottele vaikka mitä yrittäisi. Lopulta otin kovat keinot käyttöön. Kun tavaraa alkoi mennä mäsäksi ja riehuminen alkoi, niin tiukka karjaisu ja omaan huoneeseen jäähylle. Ja siellä pysyi kunnes rauhoittui. Normaalisti meillä ei karjuta, mutta silloin harvoin kun niin käy niin lapsi tietää että ollaan tosissaan ja on paras totella.

Ja selvennyksenä: lapsi ei ole tästä traumatisoitunut. On iloinen, reipas ja rakas pikkukoululainen. Joskus hänellä luonnollisesti vahingossa hajoaa tavaraa, mutta järjestelmällinen tuhoaminen on jäänyt pois.

Kiitos tsempistä. Selvisikö sinulle syy miksi lapsesi omi tuollainen pienempänä?

Ap

Mitään diagnoosia meillä ei ole, edes neuvolassa eivät silloin osanneet auttaa. Siellä vaan todettiin, että lapsi vaikuttaa ihan normaalilta vaikkakin vilkkaalta. Luulen että syynä oli uhmaikä tai jokin "vaihe", niitähän lapsilla valitettavasti riittää. Tai ehkä johtui vain lapsen luonteesta kun on siis vilkas, toimelias, herkästi innostuva, tykkää "actionistä" ja tylsistyy helposti.

Olen pitänyt ADHD:ta mahdollisena, mutta opettajan mukaan lapsi käyttäytyy koulussa oikein mallikkaasti. On siellä sellainen toimijatyyppi, ei mikään häirikkö tai uneksija. Kuuntelee ohjeet ja tekee tehtävät kuten kuuluukin.

Meillä tämä pahin "tuhoamiskausi" kesti runsaat pari vuotta, sitten alkoi pikkuhiljaa helpottaa. Koulun alkuun mennessä loppui kokonaan. Toivon tilanteen helpottavan teilläkin

Vierailija kirjoitti:

On helppo sanoa että joo, kyllä meillä on rajat, mutta monesti tarkemmin tutkittuna ei olekaan. Millainen lapsi edes keksii alkaa hajottaa esim kaappeja? Ehkä kannattaa suosiolla pyytää ulkopuolista apua, jos nelivuotias pistää kodin remonttiin, eikä äiti pysty sitä estämään.

Ei kai se tahallaan niitä hajota, mutta jos vaikkapa kiiltäviä kaapinovia paukuttaa kattilankannella, koska se on kivaa, niin kyllähän ne rikki naarmuuntuu.